English below
Kirjan takakansi:
Hero ei puhu. Hän on vaiennut jo vuosia, koska ei halua puhua. Ison
ja lahjakkaan perheen loputtomat väittelyt ja riidat ovat ajaneet
tytön hiljaisuuden turviin. Hänellä on kaksi erillistä elämää:
todellinen elämä, ja oikea elämä, elämä puissa kiipeillen,
puoliksi mielikuvitusmaailmassa.
Puhumattomuudesta huolimatta – tai jopa sen ansiosta – Hero
tutustuu vanhaan neiti Credenceen, isossa kummitustalossa asustavaan
omituiseen yksineläjään. Neiti palkkaa tytön puutarhatöihin,
mutta vähitellen hän pääsee myös sisälle taloon. Torniin
johtavan portaikon ovi on aina kiinni ja siinä on koodilukko. Heron
oikea elämä sulautuu Credencen omaan fantasiamaailmaan, ja siitä
satumaasta on herttaisuus kaukana.
Luin tämän kirjan Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssin
kirjallista nuortenkirjatehtävää varten. Minun piti lukea kaksi
nuortenkirjaa ja kirjoittaa essee kirjoista, jotka molemmat edustivat
minullekin aika tuntematonta genreä, uuskumma. Tämä on kirjaa käsittelevä osa esseestäni.
Tämä oli ehkä oudoin kirja jonka olen koskaan lukenut. Heti
takakannen luettuani minulla tuli Henry Selickin Coraline -elokuva
(2009) mieleen. En ole lukenut Neil Gaimanin kirjoittamaa kirjaa
jonka perusteella elokuva on tietääkseni tehty. Gaimanin Coraline
on ilmestynyt vuonna 2002, Ovi hiljaisuuteen ilmestyi 1995. Se, onko
samankaltaisuus vain sattumaa vai ei, jätän molemmat kirjat
lukeneiden pohdittavaksi.
Alettuani kirjan en ollut varma pidänkö siitä vai en. Välillä
kerronta oli hämärää enkä oikein pysynyt sen mukana. Olisin ehkä
kaivannut vielä enemmän taustaa henkilöistä ja näiden välisille
suhteille. Mutta mitä enemmän kirjaa luki, sitä enemmän aloin
siitä loppupeleissä pitämään. Ei tämä lempikirjoihini päässyt,
mutta viihdyttävää lukemista se kuitenkin oli. Harmi kun jouduin
lukemaan sen kiireellä.
Kirjassa oli paljon kauhun ja jännityksen elementtejä. Juuri nämä
aiheuttivat ehkä myös pienen tunnun fantasiasta. En voinut olla
taas kuvittelematta miltä kirja näyttäisi elokuvana. Mielestäni
tämä on jälleen yksi niistä kirjoista joista voisi saada erittäin
mielenkiintoisen elokuvan kunhan päähenkilön puhumattomuus ei
tulisi ongelmaksi. Hero puhuu paljon, mutta ei ääneen. Tarina
kerrotaan Heron äänellä ja näkökulmasta. Syy, miksi Hero ei
puhu, jäi minulle ainakin vielä hieman hämärän peittoon. Kyllä
sille syykin tavallaan selviää, mutta vaikka syy onkin ymmärrettävä
on se mielestäni hieman tyhmä. Voi toki olla, että en vain ymmärrä
ylipäänsä miksi jotkut vaikenevat tyystin vaikka osaisivatkin
puhua.
Heron
perheen vanhempien suhde lapsiinsa on myös erikoinen. Se pistää
heti silmään, kun kukaan perheen lapsista eivät puhuttele
vanhempiaan isänä tai äitinä. He ovat kaikille Annie ja Mike.
Perhesuhteet tuntuvat muutenkin olevan hieman erikoisia joka taas on
huvittavaa siinä mielessä, että äiti on kirjoittanut bestseller
kirjan lasten kasvatuksesta, ”Tavallisen ihmeellinen”. Loppujen
lopuksi ei kauheasti selviä minkälaisesta kasvatuksesta on kyse,
mutta ainakin lapset ovat hyvin erilaisia ja ehkä hieman
omituisiakin. Epäilen jonkinsorttista vapaata kasvatusta. Perheen
vanhin lapsi Ginerva on perheen tuulispää joka muutti varhain pois
kotoa Uudesta-Seelannista Australiaan, mitä ilmeisemmin jonkin
Annien kanssa käydyn riidan myötä ja päätyi romuttamaan autoja
showmielessä. Athol vaikuttaa ahkeralta ikiopiskelijalta, mutta
kirjoittaakin todellisuudessa saippuasarjaa kaikilta salassa
(lainaten oman perheensä edesottamuksia käsikirjoituksissaan). Sap
on näsäviisas pikkulikka jonka rakkain aarre (tällä hetkellä) on
kirja nimeltä Rouva Byrnen epätavallisten, outojen ja
käsittämättömien sanojen sanakirja, josta hän siteeraa sanoja
aina tilaisuuden tullen, ärsyttävyyteen asti. Ja sitten on Hero,
joka ei puhu mitään, paitsi joskus Atholille ja joka elää
puoliksi omassa mielikuvitusmaailmassaan. Perheen isästä Mikesta
saa hieman hissukan kuvan. Minulle ei oikein selvinnyt mitä hän
tekee ja mikä hänen roolinsa perheessä on. Lasten iät ovat myös
hämärän peitossa. Muistaakseni ne jossain mainittiin, ehkä, mutta
ne unohtuivat heti ja oikeiden ikien muistamista vaikeutti se, että
kukaan ei käyttäytynyt ikänsä mukaisesti läpi koko kirjan.
Välillä henkilöt tuntuivat hyvinkin nuorilta ja välillä hyvinkin
vanhoilta. Heron muistelen olevan ehkä 14-vuotias, mutta itse
kuvittelen hänet välillä paljon vanhemmaksikin. Ginervan ja
Atholin kuvittelen hieman päälle parikymppisiksi. Kun taas Sap on
jotain 7 ja 10 väliltä. Vaikka välillä Sapkin voisi olla paljon
vanhempi tai paljon nuorempi. Perhe on erittäin äänekäs ja
temperamenttinen ja ymmärsin, että varsinkin Annie ja Ginerva
riitelevät paljon ja äänekkäästi. Tähän sekalaiseen
seurakuntaan saapuu myös ulkopuolinen. Ginervan mukana tulee tämän
ns. poikapuoli Sammy, rankkoja kokenut nuori hiphoppari joka
riimittelee taitavasti. Sammyn roolia en kunnolla ymmärrä.
Mielestäni hän on hieman turha tarinan kannalta, mutta Sammyllä on
kuitenkin tärkeä tehtävä lopussa ja aina välillä hänetkin
muistetaan, mutta muuten henkilöä ei tunnuta tarvitsevan ja Sammy
onkin melko näkymätön.
Neiti Credencestä huomaa melkein heti, että neiti ei ehkä ole ihan
terve eikä turvallinen. Neiti Credence onkin mielestäni
mielenkiintoisin hahmo koko kirjassa ja juuri hän aiheuttaa kirjan
jännityksen, kauhun ja mysteerin. Kirjassa on mielestäni hyvin
kuvattu Credencen eri olemukset, vai pitäisikö jo puhua oikeastaan
rooleista ellei jopa eri persoonista. Credence on pelottava hahmo ja
varsinkin alussa näistä pienistä pelottavista asioista saadaan
suht hienovaraisia vihjeitä. Kirjan loppuhuipennus räjähtää
kuitenkin mielestäni turhan aikaisin ja melkein yhdellä ryminällä.
Nuortenkirjat eivät tosin ole kai tarkoituskaan olla kovin pitkiä,
mutta Credencellä olisi silti voitu vielä hieman herkutella ja
pidentää jännistystä ja salaperäisyyttä.
Description from Goodreads.com:
In her brilliant but argumentative
family, Hero is different, because she doesn't speak. Instead, she
prefers the silence and solitude she finds climbing the trees high
above her neighbors stately old house. But everything changes when
Hero starts to do odd jobs for the neighbor – and discovers a
shocking secret high up in the tower of the house.
I read this book for my Children and
youth literature course's assignment about youth books. I had to read
two youth books which both represented a genre called new weird,
which was new to me, and write an essay about them. This is the part in my essay where I discuss about the book.
I think this was the weirdest book I
have ever read. Right after I read the back cover I started to think
about Henry Selick's movie Coraline (2009). I haven't yet read Neil
Gaiman's book to which I think the movie is based on. Gaiman's
Coraline was published 2002 and The Other Side of Silence was
published 1995. I don't know if the similarity is coincidence or not
so I'll leave it to those to decide who have read both books.
First I wasn't so sure if I liked the
book or not. At times, the narration was very vague and I couldn't
keep on track. I would have liked to know more about the characters'
backgrounds and their relationships to each others. But the more I
read the book, the more I started to like it. It didn't reach for my
favourite book, but it was really entertaining. It was shame that I
had to read it in rush.
There were a lot of elements of horror
and tension. And maybe because of these, there were a little feeling
of a fantasy too. I couldn't help to think how this book could turn
into a cool movie. In my opinio,n this is again one of those books
which would make an interesting movie if the main character's silence
wouldn't be a problem. Hero speaks a lot, but not out loud. Story is
told from Hero's point of view. I'm not quite sure if I understood
right why Hero didn't speak. In a way the book tells the reason, but
in my opinion it's a silly reason. But it might be that, I just can't
understand as a whole why someone would stop talking even if they
could talk.
The realationship between Hero's parents
and their children are peculiar. The first thing you notice is that
the children won't call their parents as mom and dad. They call them
Annie and Mike. The family relations are very peculiar and it's very
funny because mom has written a bestseller about raising the
children. In the end they don't really tell you what kind of raising
it is but all of the children are quite odd. I doubt some sort of a
free raising. The oldest child Ginerva is very independent. She moved
early to Australia, probably because she had a big fight with Annie,
and she ended up crashing cars. Athol seems to be hard-working
student but actually he is secretly writing a soap opera (and he is
using his family as an inspiration). Sap is a cheeky little girl
whose treasure (at this moment) is a book called Mrs. Byrne's
dictionary of unusual obscure and preposterous words, which she
quotes annoyingly in every opportunity. And then there's Hero who
doesn't talk expect sometimes to Athol and who lives half in
imaginary world. Dad, Mike, seems a little timid. I don't really know
what he does and what is his role in the family. The age of the
children are also vague. I think there was a mention of the ages but
I forgot them right away and remembering them was hard because nobody
acted like their age through the book. At times, they seemed very
young and sometimes they seemed very old. I think Hero was 14 years
old but I imagined her a lot older many times. Ginerva and Athol
seemed to be in their early twenties. And Sap where somewhere between
7 and 10. And sometimes Sap seemed to be a lot younger and sometimes
a lot older. The family is very loud and temperamental, and what I
understood, Annie and Ginerva argue a lot and loudly. There's also a
new person in this family. Ginerva has her so called stepson, Sammy,
with her, a hip hopper who has lived a tough life and who rhymes with
skill. I don't really understand Sammy's role in the book. He seems a
little unnecessary relative to the story, although he has a big scene
in the end and at time,s he is remembered but mostly he seems quite
useless and invisible.
You notice at once that Miss Credence isn't quite healthy and she's
dangerous. Miss Credence is one of the most interesting characters in
this book and because of her there's tension, horror and mystery. The
story tells well all the different aspects, or should I say roles or
even personas of Credence. She's a scary person and through the book
you'll get a little subtle clues about her scary side. But the
ending, the big explosion and reveal, in my opinion, came too soon
and with a one big rumble. I think that youth books aren't supposed
to be very thick but the author could have still feasted more with
Credence and lengthen the tension and mystery.
2 kommenttia:
Margaret Mahy was a wonderful writer, in my opinion, because she could write a book for a five-year-old and make is fascinating, using simply language, yet she could also write for young adults.
You might enjoy reading 'The Haunting', also.
I'll keep that in mind :)
-Lilli-
Lähetä kommentti