Margaret Mahy - Ovi hiljaisuuteen / The Other Side of Silence

English below

Kirjan takakansi:

Hero ei puhu. Hän on vaiennut jo vuosia, koska ei halua puhua. Ison ja lahjakkaan perheen loputtomat väittelyt ja riidat ovat ajaneet tytön hiljaisuuden turviin. Hänellä on kaksi erillistä elämää: todellinen elämä, ja oikea elämä, elämä puissa kiipeillen, puoliksi mielikuvitusmaailmassa.

Puhumattomuudesta huolimatta – tai jopa sen ansiosta – Hero tutustuu vanhaan neiti Credenceen, isossa kummitustalossa asustavaan omituiseen yksineläjään. Neiti palkkaa tytön puutarhatöihin, mutta vähitellen hän pääsee myös sisälle taloon. Torniin johtavan portaikon ovi on aina kiinni ja siinä on koodilukko. Heron oikea elämä sulautuu Credencen omaan fantasiamaailmaan, ja siitä satumaasta on herttaisuus kaukana.

Luin tämän kirjan Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssin kirjallista nuortenkirjatehtävää varten. Minun piti lukea kaksi nuortenkirjaa ja kirjoittaa essee kirjoista, jotka molemmat edustivat minullekin aika tuntematonta genreä, uuskumma. Tämä on kirjaa käsittelevä osa esseestäni.

Tämä oli ehkä oudoin kirja jonka olen koskaan lukenut. Heti takakannen luettuani minulla tuli Henry Selickin Coraline -elokuva (2009) mieleen. En ole lukenut Neil Gaimanin kirjoittamaa kirjaa jonka perusteella elokuva on tietääkseni tehty. Gaimanin Coraline on ilmestynyt vuonna 2002, Ovi hiljaisuuteen ilmestyi 1995. Se, onko samankaltaisuus vain sattumaa vai ei, jätän molemmat kirjat lukeneiden pohdittavaksi.

Alettuani kirjan en ollut varma pidänkö siitä vai en. Välillä kerronta oli hämärää enkä oikein pysynyt sen mukana. Olisin ehkä kaivannut vielä enemmän taustaa henkilöistä ja näiden välisille suhteille. Mutta mitä enemmän kirjaa luki, sitä enemmän aloin siitä loppupeleissä pitämään. Ei tämä lempikirjoihini päässyt, mutta viihdyttävää lukemista se kuitenkin oli. Harmi kun jouduin lukemaan sen kiireellä.

Kirjassa oli paljon kauhun ja jännityksen elementtejä. Juuri nämä aiheuttivat ehkä myös pienen tunnun fantasiasta. En voinut olla taas kuvittelematta miltä kirja näyttäisi elokuvana. Mielestäni tämä on jälleen yksi niistä kirjoista joista voisi saada erittäin mielenkiintoisen elokuvan kunhan päähenkilön puhumattomuus ei tulisi ongelmaksi. Hero puhuu paljon, mutta ei ääneen. Tarina kerrotaan Heron äänellä ja näkökulmasta. Syy, miksi Hero ei puhu, jäi minulle ainakin vielä hieman hämärän peittoon. Kyllä sille syykin tavallaan selviää, mutta vaikka syy onkin ymmärrettävä on se mielestäni hieman tyhmä. Voi toki olla, että en vain ymmärrä ylipäänsä miksi jotkut vaikenevat tyystin vaikka osaisivatkin puhua.

Heron perheen vanhempien suhde lapsiinsa on myös erikoinen. Se pistää heti silmään, kun kukaan perheen lapsista eivät puhuttele vanhempiaan isänä tai äitinä. He ovat kaikille Annie ja Mike. Perhesuhteet tuntuvat muutenkin olevan hieman erikoisia joka taas on huvittavaa siinä mielessä, että äiti on kirjoittanut bestseller kirjan lasten kasvatuksesta, ”Tavallisen ihmeellinen”. Loppujen lopuksi ei kauheasti selviä minkälaisesta kasvatuksesta on kyse, mutta ainakin lapset ovat hyvin erilaisia ja ehkä hieman omituisiakin. Epäilen jonkinsorttista vapaata kasvatusta. Perheen vanhin lapsi Ginerva on perheen tuulispää joka muutti varhain pois kotoa Uudesta-Seelannista Australiaan, mitä ilmeisemmin jonkin Annien kanssa käydyn riidan myötä ja päätyi romuttamaan autoja showmielessä. Athol vaikuttaa ahkeralta ikiopiskelijalta, mutta kirjoittaakin todellisuudessa saippuasarjaa kaikilta salassa (lainaten oman perheensä edesottamuksia käsikirjoituksissaan). Sap on näsäviisas pikkulikka jonka rakkain aarre (tällä hetkellä) on kirja nimeltä Rouva Byrnen epätavallisten, outojen ja käsittämättömien sanojen sanakirja, josta hän siteeraa sanoja aina tilaisuuden tullen, ärsyttävyyteen asti. Ja sitten on Hero, joka ei puhu mitään, paitsi joskus Atholille ja joka elää puoliksi omassa mielikuvitusmaailmassaan. Perheen isästä Mikesta saa hieman hissukan kuvan. Minulle ei oikein selvinnyt mitä hän tekee ja mikä hänen roolinsa perheessä on. Lasten iät ovat myös hämärän peitossa. Muistaakseni ne jossain mainittiin, ehkä, mutta ne unohtuivat heti ja oikeiden ikien muistamista vaikeutti se, että kukaan ei käyttäytynyt ikänsä mukaisesti läpi koko kirjan. Välillä henkilöt tuntuivat hyvinkin nuorilta ja välillä hyvinkin vanhoilta. Heron muistelen olevan ehkä 14-vuotias, mutta itse kuvittelen hänet välillä paljon vanhemmaksikin. Ginervan ja Atholin kuvittelen hieman päälle parikymppisiksi. Kun taas Sap on jotain 7 ja 10 väliltä. Vaikka välillä Sapkin voisi olla paljon vanhempi tai paljon nuorempi. Perhe on erittäin äänekäs ja temperamenttinen ja ymmärsin, että varsinkin Annie ja Ginerva riitelevät paljon ja äänekkäästi. Tähän sekalaiseen seurakuntaan saapuu myös ulkopuolinen. Ginervan mukana tulee tämän ns. poikapuoli Sammy, rankkoja kokenut nuori hiphoppari joka riimittelee taitavasti. Sammyn roolia en kunnolla ymmärrä. Mielestäni hän on hieman turha tarinan kannalta, mutta Sammyllä on kuitenkin tärkeä tehtävä lopussa ja aina välillä hänetkin muistetaan, mutta muuten henkilöä ei tunnuta tarvitsevan ja Sammy onkin melko näkymätön.

Neiti Credencestä huomaa melkein heti, että neiti ei ehkä ole ihan terve eikä turvallinen. Neiti Credence onkin mielestäni mielenkiintoisin hahmo koko kirjassa ja juuri hän aiheuttaa kirjan jännityksen, kauhun ja mysteerin. Kirjassa on mielestäni hyvin kuvattu Credencen eri olemukset, vai pitäisikö jo puhua oikeastaan rooleista ellei jopa eri persoonista. Credence on pelottava hahmo ja varsinkin alussa näistä pienistä pelottavista asioista saadaan suht hienovaraisia vihjeitä. Kirjan loppuhuipennus räjähtää kuitenkin mielestäni turhan aikaisin ja melkein yhdellä ryminällä. Nuortenkirjat eivät tosin ole kai tarkoituskaan olla kovin pitkiä, mutta Credencellä olisi silti voitu vielä hieman herkutella ja pidentää jännistystä ja salaperäisyyttä.

Description from Goodreads.com:

In her brilliant but argumentative family, Hero is different, because she doesn't speak. Instead, she prefers the silence and solitude she finds climbing the trees high above her neighbors stately old house. But everything changes when Hero starts to do odd jobs for the neighbor – and discovers a shocking secret high up in the tower of the house.

I read this book for my Children and youth literature course's assignment about youth books. I had to read two youth books which both represented a genre called new weird, which was new to me, and write an essay about them. This is the part in my essay where I discuss about the book. 

I think this was the weirdest book I have ever read. Right after I read the back cover I started to think about Henry Selick's movie Coraline (2009). I haven't yet read Neil Gaiman's book to which I think the movie is based on. Gaiman's Coraline was published 2002 and The Other Side of Silence was published 1995. I don't know if the similarity is coincidence or not so I'll leave it to those to decide who have read both books.

First I wasn't so sure if I liked the book or not. At times, the narration was very vague and I couldn't keep on track. I would have liked to know more about the characters' backgrounds and their relationships to each others. But the more I read the book, the more I started to like it. It didn't reach for my favourite book, but it was really entertaining. It was shame that I had to read it in rush.

There were a lot of elements of horror and tension. And maybe because of these, there were a little feeling of a fantasy too. I couldn't help to think how this book could turn into a cool movie. In my opinio,n this is again one of those books which would make an interesting movie if the main character's silence wouldn't be a problem. Hero speaks a lot, but not out loud. Story is told from Hero's point of view. I'm not quite sure if I understood right why Hero didn't speak. In a way the book tells the reason, but in my opinion it's a silly reason. But it might be that, I just can't understand as a whole why someone would stop talking even if they could talk.

The realationship between Hero's parents and their children are peculiar. The first thing you notice is that the children won't call their parents as mom and dad. They call them Annie and Mike. The family relations are very peculiar and it's very funny because mom has written a bestseller about raising the children. In the end they don't really tell you what kind of raising it is but all of the children are quite odd. I doubt some sort of a free raising. The oldest child Ginerva is very independent. She moved early to Australia, probably because she had a big fight with Annie, and she ended up crashing cars. Athol seems to be hard-working student but actually he is secretly writing a soap opera (and he is using his family as an inspiration). Sap is a cheeky little girl whose treasure (at this moment) is a book called Mrs. Byrne's dictionary of unusual obscure and preposterous words, which she quotes annoyingly in every opportunity. And then there's Hero who doesn't talk expect sometimes to Athol and who lives half in imaginary world. Dad, Mike, seems a little timid. I don't really know what he does and what is his role in the family. The age of the children are also vague. I think there was a mention of the ages but I forgot them right away and remembering them was hard because nobody acted like their age through the book. At times, they seemed very young and sometimes they seemed very old. I think Hero was 14 years old but I imagined her a lot older many times. Ginerva and Athol seemed to be in their early twenties. And Sap where somewhere between 7 and 10. And sometimes Sap seemed to be a lot younger and sometimes a lot older. The family is very loud and temperamental, and what I understood, Annie and Ginerva argue a lot and loudly. There's also a new person in this family. Ginerva has her so called stepson, Sammy, with her, a hip hopper who has lived a tough life and who rhymes with skill. I don't really understand Sammy's role in the book. He seems a little unnecessary relative to the story, although he has a big scene in the end and at time,s he is remembered but mostly he seems quite useless and invisible.

You notice at once that Miss Credence isn't quite healthy and she's dangerous. Miss Credence is one of the most interesting characters in this book and because of her there's tension, horror and mystery. The story tells well all the different aspects, or should I say roles or even personas of Credence. She's a scary person and through the book you'll get a little subtle clues about her scary side. But the ending, the big explosion and reveal, in my opinion, came too soon and with a one big rumble. I think that youth books aren't supposed to be very thick but the author could have still feasted more with Credence and lengthen the tension and mystery.