English below
Kuvaus Kirjasampo.fi:stä:
Ekaluokkalainen Ella on ihmeissään.
Opettaja on alkanut käyttäytyä oudosti. Opettaja ui uimahallissa
vaatteet päällä eikä edes muista antaa läksyjä. Lisäksi
opettajan pöydälle ilmestyy salaperäisiä kirjeitä. Kiristääkö
joku opettajaa? Ella ja hänen luokkansa päättävät selvittää
asian.
Rakastan Ella-kirjoja! Ei siis ollut
vaikea valita Lasten- ja nuortenkirjallisuus -kurssin kirjaa
helppolukuisten osalta. Toki olisi voinut ottaa jonkun jota en ole
lukenut jo miljoona kertaa, mutta Ella vain huusi hyllyssä, että
ota minut!
Olen rakastanut Ella kirjoja jo siitä
asti kun opettajani luki luokalleni ala-asteella tämän ihka
ensimmäisen Ella-kirjan. Harmikseni en ole kyllä vieläkään
lukenut kuin vasta sarjan 5 tai 6 ensimmäistä kirjaa. Kumma juttu.
Minun pitäisikin lainata varmaan koko kirjasarja kerralla, että ne
tulisi luetuksi. Yhden kirjan lukemiseen kun ei mene kauaa kun ne
ovat niin ohuita ja juurikin helppolukuisia. Minulla kävi myös
mielessä, että pitäisikö kirjat hankkia omaksi :D Täytyy hieman
miettiä. Tarvitsen kohta kokonaisen huoneen kirjoille jos
keräilyinnostus jatkuu...
Rakastan kirjojen ihanaa huumoria joka
tehoaa edelleen. Hahmot ovat vain yksinkertaisesti nerokkaita ja
juuri hahmoista suurin osa komiikasta kumpuaakin. Vaikka tämä
ensimmäinenkin kirja on kovin lyhyt, kertoo se silti kaiken
tarvittavan. Jopa hahmojen luonteista päästään hyvin perille
heti. Ellan luokka on aivan ihana! Ja totta kai omaa viehätystään
lisää se kun kirjoista löytyy Hanna ;) Toivoin, että oma luokkani
olisi ollut samanlainen.
Tapasin Timo Parvelan joskus aikoinaan.
Se oli joskus 90-luvulla kun Ella-kirjoja oli vasta alkanut ilmestyä.
Parvela kävi vierailulla pienessä koulussamme. Minulla oli joskus
nimikirjoituskin, mutta se on vuosien saatossa kadonnut. On hieno
huomata miten Ella-kirjat ovat edelleen iso juttu, oikeastaan se on
isompi juttu nykyään kuin minun lapsuudessani. Ella-kirjoista on
tehty elokuvia ja näytelmiä ja lapset taitavat fanittaa Ellaa
hieman enemmän kuin 90-luvulla kun Ellaan ensimmäisen kerran
tutustuttiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Parvela on
vihdoin saanut ansaitsemaansa julkisuutta ja Ella-kirjat ovat
päässeet oikeuksiinsa.
Description from Kirjasampo.fi:
The first grader, Ella, is dumbfounded.
The teacher has been acting strangely lately. The teacer swims with
his cloths on in swimming pool and doesn't remember to give homework.
Moreover, teacher gets mysterious letters on his desk. Is someone
blackmailing the teacher? Ella and her classmates decides to find out
what's going on.
I love Ella books! So, it wasn't so
hard to decide what to read for our Children and Youth literature
course's readable books part. Of course I could have chosen some
other book which I haven't already read hundreds of times, but Ella
just screamed out from the bookshelf!
I've loved Ella books since my teacher
read this very first Ella book for my class when we were in
elementary school. For my grief, I haven't read more than 5 or 6
first books in the series. It's strange. Maybe I should borrow all of
the books at once, so I would finally read them. It won't take a long
time to read one book because they are so thin and readable. I was
also thinking if I should buy the books for myself :D But I'll have
to think about that. Soon, I will need a whole room for all of my
books if my hoarding still continues...
I love the humour in the books which
still makes me laugh. The characters are simply clever and because of
the characters the book is so funny. Although, this first book is
very short, as the other books are too, it still tells everything
needed. You even get hang of the each characters personality right
away. Ella's class is wonderful! And of course, I'm fascinated by the
books because there's a character called Hanna ;) I wished that my
own class would have been the same.
I met Timo Parvela a long time ago. He
was visiting our little school when the Ella books were first
published in mid 90's. I even had his autograph, but I have lost it
somewhere. It's nice to see now how Ella books have become a very big
thing in Finland, even bigger than it was when I was little. Now
there's even movies and plays about the books and I think that
children are much bigger fans of Ella than we were in the 90's, when
Ella was first introduced. But better late than never. Parvela has
finally gotten his very much earned publicity and Ella books have
been given their needed appreciation.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti