23.2.13

Kulttuurimatka Vapriikkiin / Culture trip to Vapriikki

English below

Menimme kulttuurimatkalle Museokeskus Vapriikkiin ystäviemme kanssa viime sunnuntaina.

Siellä oli esillä muumio näyttely ja kävimme myös luonnontieteellisessä museossa, lelu museossa, innovaatio osastolla, Tampere osastolla, Suomen jääkiekkomuseossa, Tampere 1918 näyttelyssä sekä kenkämuseossa.

Menimme sinne vartavasten Muumio näyttelyn takia mutta koska kaikki muutkin näyttelyt olivat katsottavissa yhdellä maksulla kävimme myös niissä mutta ne me vain kävelimme läpi emmekä jääneet oikeastaan lukemaan ja tutkimaan mitään erityisesti.

Tuolloin oli myös lasten sunnuntai ja siellä oli paljon lapsia, aikuisetkin pääsivät lasten maksulla sisään joka oli 3 euroa (normaalisti 9 euroa).

Oli aika paljon ihmisiä mutta pystyimme silti rauhassa tutkimaan näyttelyä.

Muumio näyttely oli erittäin mielenkiintoinen ja olen iloinen, että ehdimme nähdä sen ennen kuin se lähtee pois seuraavassa kuussa ja tilalle tulee taas jotain muuta.

Luonnontieteellinen museo oli myös mielenkiintoinen mutta tarvitsisin lisää aikaa käydä se läpi kunnolla ja lukea myös kaikki tarjolla olevat aineistot.

Vapriikki on todella mukava paikka ja siellä on niin paljon nähtävää.

Museoiden jälkeen kävimme syömässä. Söimme Rossossa ja tällä kertaa valitsin ruoikseni kaikkea sellaista jota en ollut koskaan ennen maistanut ja se kannatti. Kaikki oli herkkullista.

Otin paljon kuvia museoista mutta minun pitäisi alkaa opiskelemaan tuota uutta kameraani koska kovinkaan moni kuvista ei oikein onnistunut tällä kertaa.

Olin tavallaan vähän pettynyt näyttelyn muumioista koska ne olivat kaikki tällaisia eikä niistä oikein osannut sanoa olivatko oikeasti aitoja vai eivät. / I was kind of disappointed of the mummies there, they were all like this so we really didn't know if they were real or not.

Palasia vaatteista, aika hienoja. / Piece of clothes, quite pretty.

Kaunis steele / Beautiful stele.

Tämä oli näyttelyn siistein juttu. Luulen että kyseessä on jopa oikea muumio pää. Sillä oli jopa hiuksetkin vielä :D / This was the coolest thing in the exhibition. I think this really was a real mummy head. It had even hair :D

Tämä ilves toivotti meidät tervetulleeksi luonnontieteelliseen museoon. / This lynx welcomed us in The Natural History Museum.

Söpö susi. / Cute wolf.

Tätä kaveria ei saanut koskea tai ruokkia :) / You were not allowed to touch or feed this guy :)

Jänis talvitakissaan (ja orava). / Hare in his winter coat (and squirrel).

Uros punatulkku / Male bullfinch 

Västäräkki / White wagtail

Karhun pääkallo. Upeat hampaat! / Bears skull. Amazing teeth! 

Suden pääkallo. / Wolfs skull.

Suden luuranko (en ole varma mutta nuo muut taitavat olla vasemmalla jänis ja suden alla pöllö...). / Wolfs skeleton (I'm not sure what those other are but I think the left one is hare and the one under the wolf is owl...). 

Tämä kaveri oli myös paikalla. / This guy was also there.

Tässä myös todistus siitä että saimme vihdoinkin hieman myös aurinkoa, vaikkakin tämä kuva on otettu keskiviikkona. Sunnuntaina oli synkkää ja nytkin on taas synkkää. / Here's also proof that we got finally some sun, although I took this picture on Wednesday. Sunday was very gloomy day and it's gloomy again.

We were at culture trip in Museum Centre Vapriikki with our friends last Sunday.

There were mummy exhibition and we also visited in The Natural History Museum, Toy museum, Innovations sections, The Story of Tampere exhibition, The Finnish Hockey Hall of Fame, Tampere 1918 exhibition and The Shoe museum.

The mummy exhibition was the main thing we went to look at but because everything else in the building was also available to look at with one payment we also visited all of the others too but we just walked through them and didn't really stop to read anything.

It was children Sunday so there were lot of children and adults needed to pay only the children fee which was 3 euros (normally it costs 9 euros).

It was quite crowded but we managed to have a proper look.

The mummy exhibition was very interesting and I'm glad we could made it before it goes away next month and there is going to be some other exhibition.

The Natural History Museum was also interesting but I need more time to go there and read all the information available as well.

Vapriikki is really nice place and there is so much to see.

After the museums we  headed our way to restaurant. We ate at Rosso and this time I ordered something different that I haven't never eaten before and it was worth it. Everything was delicious.

I took lots of pictures from the museum but I really have to start studying my new camera because this time only few pictures were fine.

21.2.13

30 päivää kirjoja - 19. päivä / 30 Days of books - Day 19

English below

19. Lempikirjasi, josta on tehty elokuva?

Harry Potter tai Järki ja tunteet. Pidän myös Taru sormusten herrasta mutta pidän enemmän elokuvista kuin kirjoista. Ja uskon että The Black Magician trilogiasta tuli loistava elokuva! (Tilasin muuten vihdoin ja viimein ensimmäisen kirjan tuosta ja minun pitäisi saada se n. kahden viikon päästä. Maksoi vain  hieman päälle 10 euroa. Viimeksi kun tarkistin niin oli 12 euroa. Myyjä yritti myydä minulle myös kakkos kirjaa mutta päätin vielä odottaa. Vaikkakin alan pikkuhiljaa taas pelkäämään että kirjoja ei taaskaan ole enää sitten kun taas haluaisin niitä).

Aion myös lukea uudestaan Harry Potterit ja sitten katsoa uudestaan elokuvat :) Useimmiten en ole muistanut kirjoista enää yhtään mitään kun olen katsonut elokuvat joten haluaisin vihdoinkin päästä vertailemaan kirjoja ja elokuvia.

-Lilli-

-------------------------------------------------

19. Your favorite book which is also a movie?

Harry Potter or Sense and Sensibility. I like The Lord of the Rings also, but I like movies better than books. And I think that The Black Magician trilogy would make a wonderful movie! (By the way, I finally ordered the first book and I should get it in two weeks. It only cost 10 euros. Last time I checked it was 12 euros. The shop assistant tried to sell me the second book too but I'll wait. Although I'm starting to fear that they don't have the books anymore when I would want them again).

I'm going to read Harry Potter books again and then watch every movie of every book :) Most of the times when I have seen the movies I haven't remembered a lot about the books anymore so I want to finally  compare the books and the movies.

-Lilli-

16.2.13

30 päivää kirjoja - 18. päivä / 30 Days of Books - Day 18

English below

18. Kirja, johon petyit?

Taitaa olla kirja jota luen juuri nyt.

Viimeinen kirja Jean Untinen-Auelin Maan lapset -sarjasta, Maalattujen luolien maa.

Tiedän, että Jean tykkää jaaritella kirjoissaan mutta tämä on jo naurettavaa!

Luen kirjaa suomeksi, kirjassa on 842 sivua, minä olen sivulla 753 ja mitään ei ole vieläkään tapahtunut!

Jos tosiaan haluat lukea tuon kirjan niin varoitan, että tästä alkaa pienet spoilerit (en yleensä tosin tee näin). No, päähahmo näkee kyllä läjän maalattuja luolia, hänestä tulee Zelandoni, papitar, muutamat pahat miehet aiheuttaa vähän ongelmia (ja sekin kestää vain 2-3 lukua), pääparilla on "valtavia" ongelmia keskenään, tyhmiä ongelmia oikeastaan, ja jatkuvasti lauletaan tai lausutaan naurettavan pitkää laulua Emolle (onko tosiaan tarpeellista kirjoittaa sama laulu uudestaan ja uudestaan aina kun se lauletaan tai lausutaan tarinassa?) ja lauluun saatiin jopa uusi säkeistökin joka aiheuttaa hieman hämmennystä ihmisissä (olen tällä hetkellä tässä kohtaa kirjassa).

Tuo kaikki on pääasiassa tapahtunut ennen sivua 753. Enää ei ole kovin montaa sivua jäljellä ja odottelen edelleen sitä toimintaa... Epäilen tosissani ettei enää taida tapahtua mitään isoa. Ellei kaikki yhtäkkiä kuole ennen 10 viimeistä sivua. Mikä ei tosin olisi toivottavaa.

Äiti tosin varoitti minua, että kirja on tylsä mutta lopussa olisi mielenkiintoinen... mutta tosissani luulin, että tuo lopun mielenkiinto olisi alkanut jo kauann ennen viimeistä 89 sivua. Olen lukenut monia tylsän alun omaavia kirjoja mutta tämä on jo liikaa.

Tiedän, että Jeanella on suuri tietämys ajasta josta hän kirjoittaa mutta ei hänen silti tarvitsisi selittää kaikkea uudestaan ja uudestaan. Kirjasta olisi voinut ottaa puolet pois ja siltikin epäilen, että se olisi saattanut olla silloin jopa parempi.

Ja oikeasti! Minä tiedän jo että Aylalla on erikoinen ääntäminen, hän näyttää ulkomaalaiselta ja vaikuttaa täydelliseltä, mutta sitä ei tarvitse kertoa JOKA KERTA kun hän tapaa uusia ihmisiä (ja hän tapaa PALJON uusia ihmisiä tässä kirjassa). Joka kerta kun luin lauseen joka meni kutakuinkin näin: "Hän heti huomasi, ettei nainen ollut täältä, hänellä oli niin erikoinen puhetapa", halusin lopettaa lukemisen siihen. Tuon tapaisia lauseita oli melkein jokaisessa luvussa jonkinlaisessa muodossa, joissakin useampaankin kertaan.

Aion kyllä silti lukea kirjan loppuu. En aio lopettaa nyt.

-Lilli-

------------------------------------------------

18. Book which disappointed you?

I think it's the one I'm reading right now.

The last book of the Jean Untinen-Auel's Earth's children -series, The land of the painted caves.

I know that Jean likes to babble in her books but this is just ridiculous!

I'm reading it in Finnish, the book has 842 pages, I'm on page 753 and there hasn't happened anything yet!

If you really want to read the whole damn book then I'm warning you that there is going to be some spoilers (I don't usually do this). Well, the main character did see a punch of caves with drawings, she did become a priestess which are called Zelandonia, there were few bad guys which made some trouble (lasted about 2-3 chapters though) and there are some "major" troubles between the main couple, stupid troubles really, and they sing the preposterous long song about their Mother-Earth-God (I don't know what its name is in English) all the time (really, is it necessary to write the same song over and over again, every time they are singing or pronouncing it in the story?) and they even got a new verse which causes a little bit confusion among the people (I'm in that part at the moment).

So, that's mainly what has happened until the page 753. There isn't many pages left and I'm still waiting the real action... I really doubt there isn't going to happen anything big anymore. Unless everybody dies suddenly before the last ten pages. Which I really hope isn't going to happen.

My mother did warn me that the book is going to be boring, but interesting in the end... but I really thought that after there's only 89 pages left the interesting part would have started a long time ago. I have read many books with boring beginnings but this is just too much.

I know that Jean has a very good knowledge of the time she's writing about but she doesn't have to explain everything over and over again. She could have cut off so many pages and I doubt the book would have been even better then.

And really! I know already that Ayla has an exceptional pronunciation and she looks foreign and she seems just perfect, but do you really have to tell this ALL THE TIME when she meets new people (and he meets A LOT of new people in this book). Every time I read a line something like "He immediately noticed that she wasn't from here, she had a peculiar accent", I really wanted to stop reading right there. That kind of line was almost in every chapter in some form, and many of them it had several.

I am still going to finish the book. I'm not stopping now.

-Lilli-

15.2.13

Selkään sattuu / My back hurts

English below

Kaaduin eilen työpaikkani portaissa. En pahasti, mutta nyrjäytin hieman vasempaa kättäni ja selkääni. Käteen ei enää satu mutta selkä on vieläkin kipeä, enkä pystynyt nukkumaan viime yönä. Pystyn seisomaan mutta selkä sattuu varsinkin kun makaan tai tietyissä asennoissa kuten kumartaessa ja jalkani menevät hieman tunnottomiksi makuuasennossa. Menen tänään kyllä töihin ja katson kestääkö selkä takkien nostelua. Toivottavasti vain asiakkailla ei olisi painavia laukkuja tai isoja kenkiä jne. koska minun pitäisi sitten laittaa ne alahyllylle ja kumartua kun niitä otan. Ja toivon mukaan saan myös nukuttua tänä yönä.

Toivottavasti selkä on pian kunnossa. Onneksi minulla ei ole tanssitunteja kahteen viikkoon koska on töitä ja viikolla 9 onkin hiihtoloma enkä ole varma onko silloin tunteja vai ei... Mutta pitäisi kyllä silti saada selkä kuntoon ennen viikko 9:ää. Ajattelin silloin siivota kämpän kokonaan. En ole imuroinut varmaan kuukauteen ja se tosiaan alkaa näkyä. Ja minua alkaa ärsyttämään se.

-Lilli-

----------------------------------------------

Yesterday I fell in our workplace's stares. Not badly, but I did sprain my left arm and back a little bit. My arm isn't hurting anymore but my back is still sore and I couldn't sleep last night. I can stand but my back is hurting when I'm laying down or in some positions, especially when I'm crouching, and my legs are getting numb when I'm prone position for awhile. I am going to work today to see if I can still lift coats. I just wish the customers doesn't have a lot of heavy bags or big shoes etc. which I need to but on the lower shelf and then I would have to crouch to get them. And I also wish I can sleep tonight. 

I wisj back is going to be ok soon. Luckily I don't have dance lessons for two weeks due to my working schedule and on week 9 it's winter holiday and I'm not sure if they have lessons then... But I do need my back to be ok until week 9. I was going to clean the house properly then. I haven't vacuumed here for a month now and it really starts to show. And I'm getting really annoyed of that. 

-Lilli-

14.2.13

30 päivää kirjoja - 17. päivä / 30 Days of Books - Day 17

English below

17. Lempilainauksesi lempikirjastasi

Minun täytyy tunnustaa, että en siteeraa kirjoja. En pysty muistamaan niin paljoa. Enkä alleviivaa kirjojani.

Joskus tulee tosin vastaan hienoja sanontoja ja ideoita ja monesti haluaisinkin pistää ne muistiin jonnekin, mutta olen liian laiska ja useimmiten minulla ei satu olemaan paperia ja kynää lähettyvillä juuri silloin ja paikan löytäminen uudestaan olisi jälkikäteen hankalaa.

Joten nautin kirjoista kokonaisuutena enkä jää märehtimään muutamaan lauseeseen. Vaikka olisikin kiva omistaa läjä kiinnostavia, auttavia ja hauskojakin lainauksia kirjoista kerättynä yhteenä paikkaan ja myöhemmin lukea niitä. Mutta se ei vain tule tapahtumaan.

-Lilli-

------------------------------------------------------

17. Your favorite quote in your favorite book

Now I really must say I don't quote books. I really can't remember that much. And I don't underline my books.

There sure is some wonderful sayings and ideas and most of the time I would really like to put them down somewhere, but I'm too lazy, and most of the time I don't have pen and paper with me at the moment and it would be a lot of work to find the place again later.

So I just enjoy the books as a whole and not stick in few sentences. Even though sometimes it would be really nice to have a mount of interesting, helpful or witty quotes from books gathered together somewhere and later come back to them. But that just won't happen.

-Lilli-

13.2.13

30 päivää kirjoja - 16. päivä / 30 Days of Books - Day 16

English below

16. Lempinaishahmosi?

Tietenkin piti olla kysymys myös naisista... ettei vain olisi liian helppoa :P

Tätä täytyy todella miettiä...

Kirjoissani on hyvin vähän naishahmoja... tai sitten he ovat vain niin näkymättömiä, etten muista heistä paljoakaan...

Ainoa mikä tulee ensimmäisenä mieleen on Ayla Maan lapset -sarjasta. Mutta hän on liian täydellinen. Kaipaan vikoja hahmoon (muitakin kun vain laulutaidottomuus). Joten täytyy miettiä vielä kovemmin...

Ah! Nyt tiedän! Minerva McGarmiwa Harry Potterista (ellei tässä ole kyseessä sama juttu kuin Weasleyn veljeksissä ja Gimlissä. Minä tosiaan luulen, että elokuvat ovat vaikuttaneet minuun enemmän kuin haluaisin). Hänessä on jo luonnetta! :)

Minun pitäisi lukea enemmän kirjoja naisista. En malta odottaa että pääsen Kaari Utrion kirjoihin listallani. Niissä vasta onkin vahvoja naisia.

-Lilli-

---------------------------------------------------

16. Your favorite female character?

Of course there has to be a question about females too... So it wouldn't be too easy :P

I really have to think about this...

There's very few females in my books... or then they are so invisible that I don't remember them much...

Only I could think about is Ayla from Earth's children series. But she's just too perfect. I need some flaws in the character (more than just not able to sing). So I must rethink harder...

Oh! I know! Minerva McGonagall, from Harry Potter (unless it's the same thing as with Weasley brothers and Gimli, I really think movies has influenced me more than I would like). She has a character! :)

I need to read more books about women. I can't wait to get to Kaari Utrio's books in my book list. Now, there should be a lot of strong women in them.

-Lilli-

12.2.13

30 päivää kirjoja - 15. päivä / 30 days of books - Day 15

English below

15. Lempimieshahmosi?

Argh. Olen niin huono tässä...

En tosiaankaan tiedä ja jos sanon sen mikä tuli ensimmäisenä mieleeni niin alan tosissani toistamaan itseäni liikaa.

Mutta hetkinen! Ehkä sittenkin on muutama...

Ensin tosiaan ajattelin Akkarinia The Black Magician trilogiasta, mutta sitten mieleeni tulikin Weasleyn veljekset, Fred ja George, Harry Potterista. Siinä vasta onkin mukava pari. Tai sitten minä ajattelen liikaa elokuvia... En ole varma. Mutta ei kai elokuvat nyt niin erilaista kuvaa heistä voi antaa. Mutta sitten sanoisin myös Gimlin Taru Sormusten Herrasta. Mutta en tosiaankaan voi nyt olla varma vaikuttavatko elokuvat nyt  tähän mielipiteeseen liikaa.

Joten minä taidan vastata vain Akkarinin tällä kertaa, koska muuten minun pitäisi lukea Harry Potter ja Taru Sormusten Herrasta uudestaan ennen kuin voin sanoa mitään Weasleyn veljeksistä ja Gimlistä. Enkä ole aikeissa lukea niitä vielä ainakaan lähiaikoina (liikaa muita kirjoja luettavana).

(Oikeastaan minun pitäisi kyllä lukea The Black Magician trilogiakin uudestaan).

-Lilli-

-------------------------------------------

15. Your favorite male character?

Argh. I'm so bad at this...

I really don't know and if I'm going to say what came first in my mind I'm really starting to repeat myself.

Oh! But wait! Maybe there is some...

First I thought about Akkarin from The Black Magician trilogy but then I got my mind in Weasley brothers, Fred and George, from Harry Potter. Now, there's delightful couple. Or maybe I'm now thinking more of the movie versions... I'm not sure. But they can't be that different in the movies, can they. But then I would also say Gimli from The Lord of the Rings. But I'm not really sure if the movies has again too big influence in this.

So, I think I just say Akkarin for now because I really would need to read Harry Potter and The Lord of the Rings again before I can say anything about the Weasley brothers and Gimli. And I'm not going to read them lately (too much other books to read).

(Actually I should also read The Black Magician trilogy again).

-Lilli-

11.2.13

30 päivää kirja - 14. päivä / 30 days of books - Day 14

English below

14. Lempikirjasi lempikirjailijaltasi?

Lempikirjailijani on siis luultavastikin Trudi Canavan... Ja tiedättekin jo, että lempi trilogiani häneltä on The Black Magicin Trilogy... Joten, kysymys kuuluu, mikä siitä oli paras kirja?...

Minun pitäisi lukea kirjat uudestaan jotta voisin olla varma tästä, mutta minä LUULEN, että paras kirjoista on kolmas eli The High Lord. En tosin ole varma tästä koska en muista paljoakaan toisesta kirjasta ja ensimmäinenkin on mukava omalla tavallaan vaikka siinä onkin paljon selityksiä. Mutta muistelisin myös kolmannessa olleen kohtia joista en niin paljoa välittänyt... Mutta jokaisessa kirjassa taitaa olla omat hyvät ja huonot hetkensä.

Tämä on vaikeaa :P Mutta taidan toistaiseksi sanoa The High Lord.

-Lilli-

---------------------------------------------------

14. Your favorite book from your favorite author?

So, my favorite author is Trudi Canavan, I guess... You already know that my favorite trilogy from her is The Black Magician Trilogy... So, the question is, which book is the best? ...

I should read them again to be certain of this but I THINK the best book might have been the third book, The High Lord. I'm not so sure about this because I can't remember a lot about the second book and the first book sure is nice in it's own way but of course there has to be a lot of explaining involved in it. But I remember that there were some parts in the third book which I didn't like that much... But I guess every book has it's own good and bad moments.

This is difficult :P But I'm going to stay with The High Lord for now.

-Lilli-

6.2.13

Fjodor Dostojevski: Köyhää väkeä / Fyodor Dostoevsky: Poor Folk

English below

Takakansi:
"Ja ihan totta, jo heti kirjeestä minä aavistin että jotakin teillä on nyt vinossa - on paratiisia, on kevättä, on leijuvia tuoksuja ja lintuset visertävät. Mitä tämä on, minä ajattelin, ei suinkaan tässä tule vielä runojakin? Sillä niinhän se on että vain runoja teidän kirjeestänne puuttui, Makar Aleksejevits. On helliä tuntemuksia ja ruusunhohtoisia haaveita - kaikkea on!

Pietarilaisessa vuokrakasarmissa kuohuu: pikkuvirkamiehen kiintymys naapurin nuoreen ompelijattareen on ylitsevuotavaa. Mestarin esikoisromaani vuodelta 1846 on masokistisen rakkauden omintakeinen kuvaus."


Aluksi oli vaikeaa päästä kirjaan sisälle. En oikein tiennyt olivatko päähenkilöt sukulaisia, rakastavaisia vai ystäviä. Olisi pitänyt lukea takakansi paremmin. Mutta pääsin jyvälle lopulta. Ihan kuin olisin lukenut joitain vanhoja kirjeitä jotka olin löytänyt vintiltä ja se oli mukavaa. Mutta luulen kirjan parhaan osan olleen lopusta löytynyt kääntäjän kirja-analyysi joka selitti paljon. Kumpa olisin lukenut sen ensin.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukava. Ja ensimmäinen Dostojevskini. Odotan innolla hänen toisia kirjojaan.

-Lilli-

------------------------------------------------------------

Back cover:
"Really, from the start I knew something was wrong - there was paradise, spring, hovering smells and birds were singing. What is this, I thought, is there going to be poems too? Those were the only things that were missing in you letter, Makar Aleksejevits. There were gentle feelings and glowing dreams - everything!

It's roiling in the rented apartment quarters in Saint Petersburg; minor official is dearly attached to next doors seamstress. Masters firstborn novel from 1846 is a bizarre description of masochistic love."


It was difficult to get into the book at first. I really didn't know if the main characters were relatives, lovers or friends. I should have read the back cover better. But I got hang of it eventually. It was like I was reading old letters which I could have found in the attic and it was nice. But I think the best part of the book was the analyse which the translator wrote in the end and it explained a lot. I wish I would have read it first. 

Overall it was a nice book. And it was my first Dostoevsky. I will be eager to read more from him.


-Lilli-

4.2.13

Kesä, tule jo / Summer, please come already

English below

Olen ikävöinyt kesää jo jonkin aikaa.

On ollut upea talvi. Paljon lunta eikä kovin kylmääkään. Mutta en ole silti nauttinut siitä niin paljon kuin olisi pitänyt. Ja nyt odotan jo kesää ja samalla myös vähän pelkään sitä.

Tarvitsen kesätyön.

En halua sitä, mutta tarvitsen sitä.

Olen lähettänyt jo jonkin verran hakemuksia. Toivottavasti joku palkkaisi minut ja kunnollisella palkalla.

Epäilen tosin, ettei minua kukaan palkkaa. Olisihan se mukava jäädä kotiinkin koko kesäksi mutta sitten ei olisi rahaa. Koko kesä ja varsinkin syksy tulisi olemaan hyvin hankala.

Saatat kysyä, miksi tarvitsen kesätöitä. Teatteri on kiinni kesällä ja aukeaa taas syksyllä. Emme saa palkkaa kesältä eikä se oikeastaan ole edes loma. Jäämme työttömiksi ja teemme sitten taas uuden sopimuksen syksyllä.

Olen myös taas koko ajan väsynyt. Haluaisin vain jäädä sänkyyn nukkumaan. Mutta en voi. Minulla on vielä muutama koulu juttu tehtävänä, kämppää pitäisi siivota (taas), tehdä ruokaa, käydä kaupassa ja olen joutunut heräämään jo kuukauden ajan joka päivä 9 maissa ja joudun varmaan vielä jonkin aikaa.

Ainut vapaapäiväni on Sunnuntaina ja silloinkin minulla on yleensä jo jotain suunniteltu sille päivälle. Joten periaatteessa minulla ei ole ainuttakaan vapaapäivää koko viikkona tällä hetkellä. Tiistai olisi ainoa päivä jolloin minulla voisi olla päivä vain itselleni, mutta se on myös ainoa päivä jolloin pääsisin tanssitunnille joten ei se niin vapaa päivä ole. Ja se on myös ainoa päivä jolloin ehtisin kauppaan ja ainoa päivä jolloin ehtisin hiukan siivoilla kämppää. Joten se siitä omasta ajasta.

Joten haluaisin tosiaankin kesäloman.

Mutta kukkaro ei siitä pitäisi.

Oikeastaan olisi mukava saada uusi työ. Älä käsitä väärin, minä rakastan työtäni. Mutta se ei vaan maksa minulle tarpeeksi. Saan juuri ja juuri 1000 euroa kuukaudessa ja suurimman osan ajasta vähemmän. Työskentelen iltaisin ja viikonloppuisin. Muut (kuten isäntäkin) työskentelevät päivisin ja viikolla. En voi mennä minnekään, en näe ketään ja juuri ja juuri näen edes isäntää.

Jos pääsisin kouluun Tampereelle niin sitten tuo työ olisi mukava. Saisin opintotukea, opiskelisin päivällä ja sitten iltaisin menisin töihin ja saisin hieman lisärahaa joka ei silti lopettaisi opintotukeani ja voisin vieläpä tehdä kotiläksyt töissä (vaikkakin epäilen, että tekisin :P). Tietenkään minulla ei silti olisi muuta elämää kuin koulu ja työ...

Mutta olen kyllä onnekas kun minulla ylipäänsä on töitä. Joten jos en saa muuta työtä niin sitten vain jatkan teatterilla. Ja jos teatteri irtisanoo minut tai ei palkkaa uudestaan, minulla on silti vielä b suunnitelma: Minulla on aina paikka karaokejuontajana... vaikkakin siinä on huonompi palkka ja työajat eivät sovi minulle yhtään.

-Lilli-

------------------------------------------------

I've been missing the summer a few days now.

It's been a wonderful winter. There has been a lot of snow and it hasn't been too cold either. But I haven't enjoyed it as much as I should have. And now I'm waiting summer and at the same time, dreading it.

I need a summer job.

I don't want it, but I need it.

I have sent a lot of applications already. I wish someone would hire me and that I would also get paid enough.

But I really doubt anyone is going to hire me. It would be nice just stay home the whole summer but then I wouldn't have any money. And then the whole summer, and especially the autumn, would be very difficult time.

Why I need a summer job, you might ask. Well, the theater is closed at summer time and will be back in business in autumn. We don't get paid in the summer, it's not like we're on holiday. We are unemployed at that time and we will make a new contract again in autumn.

I'm also really tired again all the time. I would really like to just stay in bed. But I can't. I have to make some school work yet, I should clean the house (again), make dinner, go to market, and I have woke up at 9 am every day for a month now and I'm sure I have to get up at 9 am a long time yet.

My only free day is in Sunday and I have always something planned on that day. So, basically, I don't have a single free day in my week right now. Tuesday is the one day I could have the whole day just for me but that is also the only day I can go to the dancing lesson so it's not that free either. And it's also the only day I can manage to go to the market, so it isn't really a day for just me. And most of the time it's also a day I can manage to clean the house a little bit.

So I would really like to have a summer holiday.

But my wallet wouldn't like that.

Well, actually it would be really nice to have a whole new job. Don't get me wrong, I love my job. But it just doesn't pay me enough. I get almost 1000 euros in month and most of the time it's below it. I'm working at evenings and weekends. Everybody else (like my partner) are working at day time and weekdays. I can't go anywhere, I don't see anyone and I barely even see my partner.

If I would get in to school here in Tampere then the job would be great. I could get student allowance, study at the daytime and then go to work and get some extra cash that still wouldn't stop my student allowance and I could make my homework at the work (although I doubt it :P). Of course I wouldn't still have any other life than school and job...

But I'm really lucky to even have a job. So if I can't get another job I will continue at the theater. And if theater is firing me someday or not hiring me again I still have my plan b: I have always a place in karaoke hosting... although that pays me worse and the working times aren't suitable for me.

-Lilli-