9.11.10

Bussikäyttäytyminen / Behaviour on a bus

English below

Maanantaina kuljin bussilla väliä Hervanta-Tampereen keskustori, bussi nro23 klo 11:25 ja mieleeni tuli kirjoittaa aiheesta "bussikäyttäytyminen".

Bussi oli täynnä, jo heti alkumetreillä. Itse istuin jo Hervannan puoleisella päätepysäkillä omalle tutulle paikalleni. Sain hyvin nopeasti viereeni jonkun. Siinä sitten katselin vaivihkaan  millaisia ihmisiä bussiin tulee. Jollain pysäkillä bussiin nousi kaksi vanhempaa rouvashenkilöä. Katselivat epätoivoisesti keskikäytävällä olisiko vapaita paikkoja. Ei ollut, eikä kukaan nuoremmistakaan noussut seisomaan ja tarjonnut omaa paikkaansa. Ihmiset vain möllöttivät eteensä ja olivat kuin eivät huomaisikaan. Olisi tehnyt mieli tarjota omani, mutta istuin ikkunapuolella bussin takaosassa. En uskaltanut alkaa sieltä huutelemaan rouville ja hätistelemään vieressäni olevaa ulkomaalaista nuorta tyttöä paikaltaan. Olisi kyllä varmaan pitänyt.

Mutta ai että kun kismitti tuollainen käyttäytyminen! Eikö ihmisillä ole enää mitään tapoja? Bussissa on hyvien tapojen mukaista nuoremman antaa paikkansa vanhemmalle kun paikat ovat lopussa ja huomaa, että vanhempi ihminen joutuisi seisomaan. Tietenkin siinä tapauksessa jos nuoremmalla on jokin liikuntarajoite ei paikkaa tarvitse antaa.

Toinen asia joka varmasti myös ärsyttää muitakin matkustajia on puhelimeen kailottaminen kovaan ääneen (oikeastaan missä tahansa julkisella paikalla).

Jos puhelimeen tarvitsee välttämättä vastata bussissa ei siihen tarvitse kailottaa kuin hyeena. Kyllä se toinen kuulee vähemmästäkin. Voi puhua rauhallisesti, hiljaa ja kertoa olevansa bussissa minkä vuoksi ei voi puhua kauaa. Puhelua voi jatkaa myöhemminkin. Ennen kännyköitä kenenkään ei tarvinnut puhua puhelimessa bussissa. Itsekin pidän puhelimen äänettömällä ja kuuntelen mieluummin ämpäriäni (lue: mp3-soitin). 

Kolmas asia onkin sitten nämä soittimet.

Niitä ei tarvitse kuunnella niin, että korvat hajoaa ja kanssamatkustajat saavat korviinsa diskanttisaasteen. Senkun kuuntelette, mutta sopivalla volyymillä.

Yhteenvetona:
  1. Jos olet nuori, etkä omaa liikuntarajoitusta, voit aivan hyvin antaa paikkasi vanhemmalle henkilölle.
  2. Älä kailota kovaan ääneen puhelimessa.
  3. Vähennä soittimesi desibelejä jo omien korviesikin takia. 
Bussikuskeille sellainen neuvo ja huomautus, että oletteko huomanneet tekevänne asiakaspalvelua? Monesta ei sitä huomaisi. Kun yrittää olla itse ystävällinen, tervehtiä ja kiittää, saa vastaukseksi nyrpeän naaman ja murahduksen. Ovien väliin jää ihmisiä kun on niin kauhean kiire (tuolla kyseisellä bussimatkalla joku taisi jäädä oven väliin. Joku huutaa kaksi kertaa, että ovi auki ja siltikin kai vielä ihminen oli välissä kunnes kuski tulee itse pällistelemään mitä keskikäytävällä tapahtuu. En tosin voi kertoa asiasta kunnolla koska en nähnyt tai kuullut sen enempää). Eikä ole ainut kerta. Milloin mummot, milloin lapset, raahautuvat bussin perässä kun jäävät takistaan kiinni oveen, kun se puolihuolimattomasti suljetaan. Mummot, lapset ja muutkin kaatuilevat käytävillä kun kuski ei ehdi odottamaan muutamaa sekuntia, jotta ihmiset pääsisivät paikoilleen istumaan tai lentelevät tuoleiltaan kun kuski kaahaa tuhatta ja sataa. Ymmärrän, bussien aikataulut ovat tiukat, mutta toistaiseksi ainakaan bussi nro23 ei ole ollut kuin kerran myöhässä silloin kun itse olen sillä kulkenut. Ei edes ruuhka-aikaan. Pikemminkin bussi on aina 5-10min etuajassa, päivistä riippuen. Onko kuskeilla kiire tauolle ja kotiin? Noh, kellä ei olisi. Mutta asiakaspalvelussa ei yksinkertaisesti voi jättää asiakkaita laimin vain oman tauon/kotiinlähdön vuoksi. Nythän on kovasti ihmisiä pyydettykin laittamaan paljon palautetta kuskeistaan aina kun tulee vastaan risuja ja ruusuja. Työnantajien kun on kovin vaikea tarkkailla alaisiaan.

Onhan niitä mukavia, ystävällisiä ja ammattitaitoisia bussikuskejakin :) Niiden kanssa onkin mukava matkustaa ja parhaassa tapauksessa pelastavat kurjan päivän. Harmittaa kun Turussa en koskaan päässyt laulavan bussikuskin kyytiin. Kulki ihan eri reittejä joita minä kuljin ja sain tietääkin tästä vasta kun siirtyi eläkkeelle ja lehdessä oli juttua :/ Lisää tällaisia hyväntuulisia mukavia asiakaspalvelijoita bussiin :)

Ja lisää hyvinkäyttäytyviä ihmisiä! Bussissa ei tarvitse unohtaa käytöstapoja, oikeastaan ihmiset voisivat muutenkin opetella käytöstavat uudestaan. Kokeilkaa vaikka tätä sivua näin alkajaisiksi Nettipeili .

Käytöstapoja oppimaan!

-Lilli-

------------------------------------------------------------------------------

On monday I was on a bus number 23 at 11:25am from Hervanta to center of Tampere and I had wonderful idea to write about "behaviour on a bus".

The bus was full from the beginning. I sat down in my regular seat on the endpoint of Hervanta. Soon I got someone beside me. I was looking people who were coming into the bus. I saw two old ladies coming.They looked around desperately to find a seat. There weren't any, and nobody from the younger people didn't stood up to give their's to them, they just sat there and looked like they didn't notice. I would have liked to offer my seat but I sat beside the window on the back of the bus. I didn't dare to start yelling to the old ladies and try to drive off the foreign girl from her seat next to me. Maybe I just should have.

Oh how much that kind of behaviour annoyes me! Does people have any manners anymore? It's a common good manner to younger give his/her seat to older when the seats are full and when he/her notice's the older must stand on the hallway. Of course if the younger has some kind of immobility he/her don't have to give his/her seat.

The second thing which irritates probably others too is speaking in a phone with a very loud voice (actually in where ever public place you are)

If it is very important call and you just have to answer you still don't have to speak in very loud voice. The one in the other end will still hear you if you down your voice. You can speak camly, with a quiet voice and even tell to the other you are in a bus and you can't talk very much at the moment. You can call him/her back. Before cellphones nobody have to talk to the phone in a bus. Me myself I kept the phone silent and like more to listen my mp3 player.

The third thing is these players.

You don't have to listen them so you broke your ears and the others passengers have to listen the trebles. You can listen what ever you like but in a proper volume.

Synopsis:

  1. If you are young and you don't have immobility you can give your seat to an older person.
  2. Don't speak loudly in a phone
  3. Turn your player volume down even just to caress your ears
For the busdrivers I would give advice and notice, have you noticed you are working in a customer service? I don't see that in many of you. When you try to be nice, say hello and thank you, you only get back frown face and grunt. There are people who are left stuck between the doors because the drivers are so in a hurry (in that bus where I was I think someone got stuck between the doors. I heard someone yelling "open the door" two times and still there was someone between the doors and finally the driver himself came to have a look what's happening. I can't say any more about the situation because I didn't see or hear very much.) And it surely haven't been one time only. When old ladies, when children have been dragged after the bus when they've got stucked with they coats between the doors when the driver has been too eager to shut them. Old ladies and children and other too are falling in the hallway because the driver is in so hurry he can't wait the few seconds to people sit down and people are flying from they seats because driver is driving recklessly. I undestand the timetables are very strict but at least the bus number 23 hasn't been late but only once when I've been in it. Not even on a rush time. Rather it's been 5-10 minutes early, depended on a day. Do drivers rush because of their breaks coming or because they are next going home? Who doesn't. But if you are in a customer service you just can't leave your customers behind just because you have a break to start or next you are going home. Now they are really encouraging people to tell feedback about the drivers, bads and goods. Employer isn't there always to watch back their employees.

Of course there is also nice, friendly and professional busdrivers :) And they are nice to travel with and with a best situation they make your lousy day. It's really shame I didn't get to the bus at Turku where the singing busdrive was. I went the other route always and I got to know it just before he was going to retirement, there was a case on the news paper :/ More these kind of nice customer services to the busses :)

And more well behavied people! You don't have to forgot your manners on the bus, actually you shouldn't forgot them after all and should learn them again. I'm sure you can find some advices from the internet very quickly :)

Happy moments to learning manners!

-Lilli-

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

I so agree with you! I often get annoyed also at how rude so many people are - it seems like basic manners & courtesy and compassion for older or weaker people is just not something that's taught to young people and that's not valued in modern society anymore - most people are so selfish now!

Hsin-Yi

Brutaalipupu kirjoitti...

Tietenkin on kohteliasta antaa paikkansa vanhemmalle, muttei vika ole pelkästään niissä nuorissa, jotka ovat saaneet itselleen istumapaikan...

Mä olen pariin kertaan tarjonnut paikkaani vanhemmalle, ja tähän mennessä aina on tullut "eiku istu ite vaa" tai "en mä vielä noin vanha ole" todella töykeään sävyyn, joten nykyään ei pahemmin tee mieli tarjota paikkaa muille...

Tai no toki sitten, jos todella näyttää siltä ettei mummeli millään pysy käytävällä pystyssä, ja todella haluaisi istumaan, annan paikkani, mutta muussa tapauksessa en anna. En halua yrittää olla kohtelias, jos mulle yrityksestäni huolimatta vain tiuskitaan..

Ja kyllä, onhan tämä yleistystä. Tuskin kaikki vanhemmat ihmiset ovat tuollaisia, että tiuskivat kun heille yritetään olla kilttejä. Mun kohdalleni on varmaan vaan osunut nämä epämukavat tapaukset, jotka sitten omalla käytöksellään ovat aikaansaaneet sen, etten halua olla "epäkohtelias vihjaamalla niin vanhaksi, ettei pysty seisomaan". Ja minun käytökseni taas lisää yleistystä siitä, että nuoret eivät anna paikkaansa bussissa.

Ongelma on siis monien asioiden summa... :/

Lilli kirjoitti...

Olet kyllä ihan oikeassa trollchild.

Monessa asiassa myös nämä vanhemmat voisivat muistaa hyvät käytöstavat. Tiedän vanhempia jotka käyttäytyvät aivan ruokottomasti. Ja sitä pitäisi aina olla hyvä ihmistuntia, että onko tämä juuri sellainen joka vain murahtaa kun yrittää olla mukava -_- Se on jo hieman liikaa pyydetty.

Mutta esim. tässä tapauksessa pystyi hyvin huomaamaan, että muorit olisivat mielellään istuneet jos joku vain olisi paikan tarjonnut.

Ja täytyy myös tarkentaa, että kun sanon "nuoret" niin siihen sanaan sisältyy myös nämä terveet 20-50+ vuotiaat. Ja samat säännöt pätevät myös ihmisiin joilla on keppi/kepit, sekä naisiin jotka ovat raskaana tai hyvin pieniin lapsiin. Muita en ole nähnyt mutta kerran näin kun kepin kanssa tullut n. 25-30v mies ei näköjään olisi saanut paikkaa muussa tapauksessa kuin seuraavalla pysäkillä joku nousi bussista pois. Ja se on hyvin tavallista ainakin Tampereella, että ala-asteikäiset joutuvat seisomaan. No ne on nuoria ja niillä vasta onkin hyvät jalat, mutta se on sitten jo lapsen turvallisuuskysymys pikemminkin. Varsinkin näillä kaaharikuskeilla.