Päivä kaksi: Yhdeksän asiaa minusta.
- Olen alkanut tosissani pitämään käsitöistä ja olen huomannut etten olekaan niin huono kuin kuvittelin. Ongelmaksi tulee vain mielikuvituksen ja inspiraation puute.
- Haluaisin asua metsän siimeksessä, järven/lammen rannalla, omassa puutalossa, isoine talleineen/vajoineen. Pihalla puutarha jossa ainakin liljoja sekä oma kasvimaa, marjapensaita, omenapuita, kirsikkapuita, raparperia ym. Talo toimisi mahdollisimman omavaraisesti. Isäntä haaveilee omasta kaivosta, pienestä tuulivoimalasta, aurinkoenergiasta jne. Varsinainen "hippi" talous :) Ja puusauna!
- Olen kiinnostunut hyvin monista asioista mutta vain harvoihin jaksan perehtyä edes hieman enemmän. Haaveilen myös monesta asiasta mutten välttämättä pane tikkua ristiin asioiden hyväksi. Odotan vain että "jotain tapahtuu".
- Olen löytänyt itsestäni myös pienen kokin :) Tässäkään en ole niin onneton kuin kuvittelin.
- En osaa ikinä päättää mitä oikeasti haluaisin.
- Haluaisin osata kaikkea ja olla hyvä kaikessa.
- Olen erittäin ailahtelevainen. Toisena tuntina itken, toisena nauran.
- Olen sosiaalinen mutta silti hyvin epäsosiaalinen.
- Minun on vaikea lähteä minnekkään milloinkaan.
Day two: 9 things about me
- I've started to really like crafts and I've noticed I'm not as bad as I thought. The problem is only the lack of imagination and inspiration.
- I would like to live in the forest by lake/pond in my own wooden house with big stables/sheds. On the yard there would we garden where I would grow atleast lilies and my own vegetable garden, berrie bushes, apple trees, cherry trees, rhubarb etc. The house would be as self-contained as possible. My partner dreams about own well, little wind turbine, solar energy etc. Essential "hippie" houshold :) And there must be sauna with wood stove!
- I'm very interested about a lot of things but only for few I manage to read up on atleast a little more than others. I also dream about a lot of things but won't necessary do anything for them. I just wait "something to happen".
- I've also found from myself a little chef :) In this too I'm not as bad as I thought.
- I can't never decide what I really want.
- I would like to understand and know the all and be good in the all.
- I'm very moody. I might cry at one hour and laugh the next.
- I'm very social but still very unsocial.
- It's hard for me to go anywhere anytime.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti