15.2.15

Viikkoraportti 5 / Week report 5

English below

Eilen oli ystävänpäivä. Minun täytyy kyllä myöntää, että en oikeastaan pidä ystävänpäivästä. Tein tosin muutaman kortin. Postaan ne myöhemmin joku päivä. Kuvat ovat edelleen kamerassani.

En ole oikein koskaan tehnyt mitään ystävänpäivänä. Eilenkin vain olin kämpässäni ja katsoin melkein koko päivän Frendit tv-sarjaa... Olen kuitenkin aina toivonut, että tekisin jotain kivaa ystävänpäivänä, kävisin treffeillä tai viettäisin aikaa ystävien kanssa, mutta useimmiten se on vain tavallinen päivä. Toki voisin itse järjestää jotain, mutta yritän aina järjestää jotain ja useimmiten ne eivät vain onnistu tai sitten ei ole vieraita jotka tosissaan osaisivat arvostaa vaivannäköä. Ja olisi kerrankin mukavaa jos joku tekisi minulle jotain. Mutta on jo hankalaa saada edes kaikki ystävät samaan paikkaan samaan aikaan. Kaikilla on aina niin kiire nykyään... Ymmärränhän minä. Mutta olen silti hieman katkera.

Joten ystävänpäivä ei ole lempipäiväni koska se vain tekee minut surulliseksi. Ja sama juttu on myös omissa synttäreissänikin, mutta onneksi syntymäpäivääni on vielä aikaa. Ei minua ikääntyminen haittaa (paitsi ehkä vähän), mutta synttärijuhlani eivät ole oikein koskaan olleet kovin onnistuneet, vaikka kovasti olen yrittänyt. Nyt minulla ei ole ollut muutamaan vuoteen edes kunnon synttärijuhlia, mutta se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että olen nyt Seinäjoella ja kaikki ystäväni asuvat ympäri Suomea ja monet heistä eivät edes tunne toisiaan ja minä pystyn majoittamaan Tampereellekin vain 4 kerrallaan... Ja minulla on ollut huonoja kokemuksia siitä kun yritin kerran sekoittaa ystäväpiirini keskenään. Se ei vain toiminut...

Mutta! Synttärini ovat vasta joulukuussa, joten on turha murehtia niitä vielä.

Ja tänään oli myös laskiaissunnuntai. Olisi ollut täydellinen päivä mäenlaskuun... Mutta pysyin koko päivän sisällä... Ei minulla olisi enää pulkkaakaan. Ja epäilen, että kukana olisi lähtenyt minun kanssani pulkkamäkeen kuitenkaan. No, on aina laskiaistiistaikin! Mutta olen koko päivän koulussa silloin.

Joten, mitä tällä viikolla tapahtui? No, eipä kummempia... Tosin, aloin epäillä, että minulla saattaisi olla laktoosi-intoleranssi... jippii -_- Minulla on ollut useasti närästystä tällä viikolla enkä ole ihan varma onko se johtunut mahdollisesta refluksitaudistani. Joten, yritän nyt seuraavalla viikolla vältellä laktoosia. Melkein onnistuinkin siinä jo, ostin laktoositonta maitoa, mutta huomasin, että olin ostanut kuitenkin ihan tavallista maitorahkaa -_- Hyvä minä. En tiedä mitä teen jos minulla olisikin laktoosi-intoleranssi. Rakastan maitotuotteita!

Olen kovasti taas tanssinut ja jokaisessa produktiossa menee ihan hyvin. Liikkeeni alkavat muuttua jo terävimmiksikin. Meillä on melkein jo kokonainen käsikirjoitus Salamassa, valitettavasti joudumme ottamaan yhden hahmon siitä pois, koska yksi näyttelijämme sai töitä eikä pääse toukokuussa esityksiin. Harmi, mutta olemme tosi iloisia siitä, että hän sai töitä :)

Sain myös oikein hyvää palautetta laulaessani Koulusi jätit. Ja arvatkaas mitä! Siinä laulussa on kolmiviivainen D ja... minä pystyn laulamaan sen!!!!! Oikeasti!! Minä tulen laulamaan sen!! Ja pysyn vielä vireessäkin!! Olen niin ylpeä itsestäni! Yön kuningattaren aaria, täältä tullaan! :D Mutta nyt on EHDOTTOMAN TÄRKEÄÄ, että en tule kipeäksi keväällä.

--------------------------------

It was Valentine's Day yesterday. I must admit that I've never been very into Valentine's Day. I did made some cards. I'm going to post them later someday. The pictures are still in my camera.

I've never really done anything on Valentine's Day. Yesterday I stayed in my apartment and watched Friends the TV show almost the whole day... I've always wished that I would do something nice on Valentine's Day, like go on a date or spend time with my friends, but most of the time it's just an ordinary day. Of course, I could make something up for the day, but I'm always trying to make something up and most of the time they just aren't success or there aren't people who would come and  would really appreciate the effort. And it would be nice if even once someone would make something for me. But it's hard to even get all the friends in the same place at the same time. Everyone are so busy now a days... And I do understand that. But, I'm still a little bit bitter.

So, Valentine's Day isn't my favourite because it just makes me sad every year. And it's the same with my birthday but luckily my birthday is far away. I don't mind the aging (expect a little) but it's just that my birthday parties haven't been very successful either, even though I've been trying. Now I haven't had a real birthday parties for ages, but that's mainly because it's so difficult to arrange them at the moment because I'm at Seinäjoki and all of my friends are living in different parts of Finland and most of them doesn't even know each others and I can only accommodate 4 in my home at Tampere... And I've had a bad experience about trying to mix my friends together. It didn't just work out...

But! My birthday is on December so I shouldn't be pouting about that yet.

And today was Shrove Sunday, Pancace Sunday, Quinquagesima Sunday, or as we Finns call it, Laskiaissunnuntai. It would have been perfect day for hill sledding but well... I stayed inside... I don't even have a sled anymore. And I doubt nobody would have come with me to sled the hill anyway. There's always Shrove Tuesday too! But I'm at school the whole day.

So, what has happened this week? Not much... Although, I do doubt that I might have lactose intolerance... yay -_- I had a lot of heartburn this week and I'm not quite sure if it was because of my possible gastroesophageal reflux disease. So, I'm now trying to avoid lactose next week. I almost managed that already, I bought lactose-free milk but then I noticed that I had bought regular quark -_- How stupid of me. I don't know what I'm going to do if I really have lactose intolerance. I love milk products!

I've been dancing and it's going very well in all productions. I've noticed that my movements have become sharper. We almost have the whole script now in Salama, unfortunately we need to demolish one character in it. One of our actresses got a job and she's not able to perform in the play on May. That's really a shame but we've glad for her because of the job! :)

I got a very good feedback of my singing Beauty School Dropout and guess what! There's a d''' (D7) in the song, and.... I can sing it!!!!!! Really!! I'm going to sing it!!! And I can even sing it in tune!! I'm so proud of myself! The Queen of Night Aria, here I come! :D But now it's VERY IMPORTANT that I won't get sick this spring.

Ei kommentteja: