J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa / The Catcher in the Rye

English below

J. D. Salinger

Sieppari ruispelossa

The Catcher in the Rye

Tammi, 2010

s. 289

Uusi suomennos Arto Schroderus

Kuvaus kirjasampo.fi:

J. D. Salingerin romaani on Yhdysvaltain nykykirjallisuuden eläviä klassikkoja, kuuluisa Odysseys tarina 16-vuotiaasta Holden Caulfieldistä, joka on saanut potkut koulustaan, koska on osoittautunut välinpitämättömäksi, eikä ole menestynyt. Holden karkaa koulusta kotikaupunkiinsa New Yorkiin ja elää siellä pari levotonta vuorokautta ”omaa elämäänsä” haluamatta ja uskaltamatta kohdata vanhempiaan.

Kirja on ”mieletön juttu” harhailusta suurkaupungissa, jazz-klubeissa, yökerhoissa, museoissa, hotelleissa, kaduilla; täynnä hauskoja ja ei-niinkään-miellyttäviä kokemuksia.

Sieppari ruispellossa, joka ilmestyi Yhdysvalloissa 1951, koettiin erityisesti 1960-luvulla nuorison sisimpien tuntojen tulkiksi. Suomessa Siepparin suosioon (kirjasta on otettu yli 20 painosta) vaikutti paljolti Pentti Saarikosken 1961 ilmestynyt suomennos, jota varten Saarikoski loi melkeinpä uuden kielen lähinnä helsinkiläisnuorten ja -työnläisten slangin pohjalta.

/spoileri varoitus

Tämä oli erittäin omituinen kirja...

Hassu juttu on se, että minä tosissani pidin siitä. Luin Arto Schroderuksen tekemän uuden suomennoksen. En tiedä eroaako se kuinka paljon Pentti Saarikosken tekemästä suomennoksesta 60-luvulla. Olisi kyllä kiva tietää koska mitä luultavamminkin kieli on aika iso juttu tässä kirjassa. Siksi minun ehkä pitäisi lukea myös alkuperäinen... Kuten tuossa kuvauksessakin sanotaan Saarikosken slangi oli hänen itse kehittämänsä ja se perustui helsinkiläisten nuorten ja työläisten kieleen. En ole varma olisinko pitänyt sen lukemisesta kovinkaan paljon, en pidä slangeista, varsinkaan Helsingin slangista.

Ennen kun aloin lukea tätä en oikeastaan tiennyt kirjasta mitään. Toki olin kuullut siitä tai ainakin kirjan nimi oli tuttu. Mutta olen aina luullut, että se olisi scifiä tai edes trilleri. Miten väärässä olinkaan. Tämä olikin tavallista elämää.

Kirja oli erittäin mielenkiintoinen vaikkakin siinä toisteltiin joitain sanoja koko ajan. Kaikki oli kornia, falskia tai hervotonta. Se oli välillä aika ärsyttävää, mutta täytyy myöntää, että se olisi voinut häiritä enemmänkin ellei kirja noin muuten olisi ollut loistava. Kirjassa ei oikeastaan tapahdu mitään, se on enemmänkin nuoren Holden pojan tuntemuksia ja kokemuksia. Se on hieman hämmentävää, että päähenkilö on vasta 16-vuotias. Silti hän käy baareissa, vetää kännit, asuu hotellissa ja melkein muhinoi nuoren huoran kanssa. En usko, että tuo olisi mahdollista nykyään. Kaikki ovat kaikkialla niin tarkkoja ikärajoista. Mutta ehkä 50-luvulla ei oltu niin tarkkoja eikä oikein välitetty.

Se oli myös mielenkiintoista miten Holdenin mieli toimi. Ensin ajattelin, että hänellä saattaisi olla ADHD koska hän näytti joutuvan koko ajan pulaan ja hän tuntui tylsistyvän hyvin nopeasti ja tuntui tarvitsevan koko ajan jotain toimintaa. Mutta hetken luettuani tajusinkin, että ehkä hän oli vain syvästi masentunut (ADHD vaihtoehto on silti vielä voimassa, yhdessä masennuksen kanssa). Kirjassa oli muutamia tuttuja asioita joita tunnistin itsessäni sekä muissa tuntemissani ihmisissä.

Täytyy kyllä myöntää, että Holden oli välillä aika ärsyttävä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Hänellä tuntui olevan paljon asioita ja ihmisiä joita hän vihasi tai halveksi, mutta silti tavallaan piti niistä. Yhtenä hetkenä hän vihasi jotain ja toisena taas rakasti sitä. Hyvin ailahteleva. Hän ei tuntunut syövän, eikä nukkuvan ja hän ei tuntunut välittävän mistään. Hän vain mennä möllötti ja välillä yhtäkkiä purskahti itkuun ja sai jonkinlaisia ahdistuskohtauksia. Hän myös sanoo useasti että tuntee itsensä yksinäiseksi. Hänessä tuntui olevan myös muutakin vikaa, fyysistä vikaa. Hän olikin jonkinlaisessa laitoksessa kertoessaan tarinaa. Kirja ei tosin kerro minkälaisessa laitoksessa, sairaalassa vai psykiatrisessa. Ehkä molemmissa. En tosin ole kovin varma tiedettiinkö 50-luvulla vielä paljoakaan masennuksesta. Mutta nykyään tuo saattaisi olla jo aika selvä tapaus.

Uskon, että tämä oli aika kapinallinen kirja, ainakin 50-luvulla varmasti oli. Tavallaan tunnen Holdenin tapaisen ihmisen elämässäni, mutta hän ei ole ainakaan tietääkseni masentunut. Hän on vain erilainen ja hieman aspergerinen. Minun pitää suositella hänelle tätä kirjaa, hän harvemmin lukee, mutta ehkä hän lukisin tämän kirjan.

Joten, ihme kyllä, pidin tästä kirjasta paljonkin. En yleensä pidä tämän tapasista kirjoista. Luin sen Maailman kirjallisuus -kurssiani varten. En usko, että olisin muuten tarttunut koskaan kirjaan, mutta olen iloinen, että luin sen. Se oli erittäin miellyttävä kokemus vaikka aihe olikin aika rankka, mutta silti kirja ei ollut mitenkään ahdistava vaikka se olisi sitä voinutkin olla. Ehkä senkin takia pidin kirjasta niin paljon.

J. D. Salinger

Sieppari ruispelossa

The Catcher in the Rye

Tammi, 2010

p. 289

New translation by Arto Schroderus

Description from Goodreads.com:

Since his debut in 1951 as The Catcher in the Rye, Holden Caulfield has been synonymous with ”cynical adolescent”. Holden narrates the story of a couple of days in his sixteen-year-old life, just after he's been expelled from prep school, in a slang that sounds edgy even today and keeps this novel on banned book lists. It begins,

”If you really want to hear about it, the first thing you'll probably want to know is where I was born and what my lousy childhood was like, and how my parents were occupied and all before they had me, and all that David Copperfield kind of crap, but I don't feel like going into it, if you want to know the truth. In the first place, that stuff bores me, and in the second place, my parents would have about two hemorrhages apiece if I told anything pretty personal about them.”

His constant wry observations about what he encounters, from teachers to phonies (the two of course are not mutually exclusive) capture the essence of the eternal teenage experience of alienation.

/spoiler alert

This was a very peculiar book...

The funny thing is that I really liked it. I read the new Finnish translation by Arto Schroderus. I don't know how much it differs from the 1960's translation by Pentti Saarikoski. It would be nice to know because the language seems to be one of the big things in this book. That's why maybe I should also read the original too... I read that the earlier translation was in a slang that Saarikoski made up by using the youth and workers' slang in Finland's capital city. I don't think that I would have liked to read that because I'm not so into slang, especially not into Helsinki's slang.

Before I started reading I had no idea what kind of book this is. Sure, I have heard about it, or at least I knew the title. But I've always thought it to be sci-fi or at least thriller. I don't know why. How wrong I was. This was just ordinary life.

It was interesting, although the narrative repeated some words over and over again. Everything was corny, false/fake or cracking/awesome. It was a little bit annoying after awhile but I must admit that it would have bothered me even more if the book wouldn't have been so good all in all. There doesn't really happen anything in the book, it's more of a feelings and experiences of the young boy, Holden. It's a little bit baffling that the main character is just 16 years old in the book. Considering that he still goes to bars, gets drunk, lives in a hotel room and almost haves his way with a young hooker. I don't think it would be possible now a days. Everyone everywhere are so precise with the age limits. But maybe it wasn't so strict in 50's and nobody just didn't care.

It was also quite interesting how Holden's mind worked. First I thought that maybe he had ADHD, because he seemed to get into a lot of trouble all the time and it seemed like he got bored very quickly and he needed some action all the time. But after reading further I realised that maybe he was just very depressed (there still might be the ADHD alternative too, together with the depression). There were very familiar things in the book which I recognised either because my own experience or things I have witnessed in others.

I must admit that Holden was a little bit annoying sometimes but not too much. There were so many things or people he seemed to hate or loath and still he kind of liked some of them. In one moment he hated it and the next time he loved it. He's very volatile. He doesn't seem to eat or sleep and he doesn't care about anything. He just goes and sometimes he suddenly starts to cry and he gets some kind of anxiety attacks. He also said many times that he feels lonely. There also seems to be something else wrong with him too, physically. He is in some kind of institution while he is telling the story. The book doesn't tell if the institution is medical or mental. It could be both. Although, I'm not sure if they really knew what depression was in the 50's. But I think now a days this would be a very clear case.

This was very rebellious book, I think, at least it might have been in the 50's. I kind of know one person in my life who is like Holden, but he isn't depressed, or at least I think he isn't. He's just different and a little bit asperger. I have to recommend this book to him, he rarely reads but maybe he would read this book.

So, amazingly, I liked the book very much. Usually, I don't like these kind of books. I read it because it was one of the books I had to read for my World Literature course. I don't think I would have grabbed the book otherwise, so I'm glad that I had to read it. It was a very pleasant experience, although the subject wasn't very happy, still the book wasn't too tense, although it could have been. Maybe that's also one of the reasons why I liked the book.