English below
J. D. Salinger
Sieppari ruispelossa
The Catcher in the Rye
Tammi, 2010
s. 289
Uusi suomennos Arto Schroderus
J. D. Salingerin romaani on
Yhdysvaltain nykykirjallisuuden eläviä klassikkoja, kuuluisa
Odysseys tarina 16-vuotiaasta Holden Caulfieldistä, joka on saanut
potkut koulustaan, koska on osoittautunut välinpitämättömäksi,
eikä ole menestynyt. Holden karkaa koulusta kotikaupunkiinsa New
Yorkiin ja elää siellä pari levotonta vuorokautta ”omaa
elämäänsä” haluamatta ja uskaltamatta kohdata vanhempiaan.
Kirja on ”mieletön juttu”
harhailusta suurkaupungissa, jazz-klubeissa, yökerhoissa, museoissa,
hotelleissa, kaduilla; täynnä hauskoja ja ei-niinkään-miellyttäviä
kokemuksia.
Sieppari ruispellossa, joka ilmestyi
Yhdysvalloissa 1951, koettiin erityisesti 1960-luvulla nuorison
sisimpien tuntojen tulkiksi. Suomessa Siepparin suosioon (kirjasta on
otettu yli 20 painosta) vaikutti paljolti Pentti Saarikosken 1961
ilmestynyt suomennos, jota varten Saarikoski loi melkeinpä uuden
kielen lähinnä helsinkiläisnuorten ja -työnläisten slangin
pohjalta.
/spoileri varoitus
Tämä oli erittäin omituinen kirja...
Hassu juttu on se, että minä
tosissani pidin siitä. Luin Arto Schroderuksen tekemän uuden
suomennoksen. En tiedä eroaako se kuinka paljon Pentti Saarikosken
tekemästä suomennoksesta 60-luvulla. Olisi kyllä kiva tietää
koska mitä luultavamminkin kieli on aika iso juttu tässä kirjassa.
Siksi minun ehkä pitäisi lukea myös alkuperäinen... Kuten tuossa
kuvauksessakin sanotaan Saarikosken slangi oli hänen itse
kehittämänsä ja se perustui helsinkiläisten nuorten ja työläisten
kieleen. En ole varma olisinko pitänyt sen lukemisesta kovinkaan
paljon, en pidä slangeista, varsinkaan Helsingin slangista.
Ennen kun aloin lukea tätä
en oikeastaan tiennyt kirjasta mitään. Toki olin kuullut siitä tai
ainakin kirjan nimi oli tuttu. Mutta olen aina luullut, että se
olisi scifiä tai edes trilleri. Miten väärässä olinkaan. Tämä
olikin tavallista elämää.
Kirja oli erittäin
mielenkiintoinen vaikkakin siinä toisteltiin joitain sanoja koko
ajan. Kaikki oli kornia, falskia tai hervotonta. Se oli välillä
aika ärsyttävää, mutta täytyy myöntää, että se olisi voinut
häiritä enemmänkin ellei kirja noin muuten olisi ollut loistava.
Kirjassa ei oikeastaan tapahdu mitään, se on enemmänkin nuoren
Holden pojan tuntemuksia ja kokemuksia. Se on hieman hämmentävää,
että päähenkilö on vasta 16-vuotias. Silti hän käy baareissa,
vetää kännit, asuu hotellissa ja melkein muhinoi nuoren huoran
kanssa. En usko, että tuo olisi mahdollista nykyään. Kaikki ovat
kaikkialla niin tarkkoja ikärajoista. Mutta ehkä 50-luvulla ei oltu
niin tarkkoja eikä oikein välitetty.
Se oli myös
mielenkiintoista miten Holdenin mieli toimi. Ensin ajattelin, että
hänellä saattaisi olla ADHD koska hän näytti joutuvan koko ajan
pulaan ja hän tuntui tylsistyvän hyvin nopeasti ja tuntui
tarvitsevan koko ajan jotain toimintaa. Mutta hetken luettuani
tajusinkin, että ehkä hän oli vain syvästi masentunut (ADHD
vaihtoehto on silti vielä voimassa, yhdessä masennuksen kanssa).
Kirjassa oli muutamia tuttuja asioita joita tunnistin itsessäni sekä
muissa tuntemissani ihmisissä.
Täytyy kyllä myöntää,
että Holden oli välillä aika ärsyttävä, mutta ei kuitenkaan
liikaa. Hänellä tuntui olevan paljon asioita ja ihmisiä joita hän
vihasi tai halveksi, mutta silti tavallaan piti niistä. Yhtenä
hetkenä hän vihasi jotain ja toisena taas rakasti sitä. Hyvin
ailahteleva. Hän ei tuntunut syövän, eikä nukkuvan ja hän ei
tuntunut välittävän mistään. Hän vain mennä möllötti ja
välillä yhtäkkiä purskahti itkuun ja sai jonkinlaisia
ahdistuskohtauksia. Hän myös sanoo useasti että tuntee itsensä
yksinäiseksi. Hänessä tuntui olevan myös muutakin vikaa, fyysistä
vikaa. Hän olikin jonkinlaisessa laitoksessa kertoessaan tarinaa.
Kirja ei tosin kerro minkälaisessa laitoksessa, sairaalassa vai
psykiatrisessa. Ehkä molemmissa. En tosin ole kovin varma
tiedettiinkö 50-luvulla vielä paljoakaan masennuksesta. Mutta
nykyään tuo saattaisi olla jo aika selvä tapaus.
Uskon, että tämä oli
aika kapinallinen kirja, ainakin 50-luvulla varmasti oli. Tavallaan
tunnen Holdenin tapaisen ihmisen elämässäni, mutta hän ei ole
ainakaan tietääkseni masentunut. Hän on vain erilainen ja hieman
aspergerinen. Minun pitää suositella hänelle tätä kirjaa, hän
harvemmin lukee, mutta ehkä hän lukisin tämän kirjan.
Joten,
ihme kyllä, pidin tästä kirjasta paljonkin. En yleensä pidä
tämän tapasista kirjoista. Luin sen Maailman kirjallisuus
-kurssiani varten. En usko, että olisin muuten tarttunut koskaan
kirjaan, mutta olen iloinen, että luin sen. Se oli erittäin
miellyttävä kokemus vaikka aihe olikin aika rankka, mutta silti
kirja ei ollut mitenkään ahdistava vaikka se olisi sitä voinutkin
olla. Ehkä senkin takia pidin kirjasta niin paljon.
J. D. Salinger
Sieppari ruispelossa
The Catcher in the Rye
Tammi, 2010
p. 289
New translation by
Arto Schroderus
Since his debut in 1951 as The Catcher
in the Rye, Holden Caulfield has been synonymous with ”cynical
adolescent”. Holden narrates the story of a couple of days in his
sixteen-year-old life, just after he's been expelled from prep
school, in a slang that sounds edgy even today and keeps this novel
on banned book lists. It begins,
”If you really want to hear about it,
the first thing you'll probably want to know is where I was born and
what my lousy childhood was like, and how my parents were occupied
and all before they had me, and all that David Copperfield kind of
crap, but I don't feel like going into it, if you want to know the
truth. In the first place, that stuff bores me, and in the second
place, my parents would have about two hemorrhages apiece if I told
anything pretty personal about them.”
His constant wry observations about what
he encounters, from teachers to phonies (the two of course are not
mutually exclusive) capture the essence of the eternal teenage
experience of alienation.
/spoiler alert
This was a very peculiar book...
The funny thing is that I really liked
it. I read the new Finnish translation by Arto Schroderus. I don't
know how much it differs from the 1960's translation by Pentti
Saarikoski. It would be nice to know because the language seems to be
one of the big things in this book. That's why maybe I should also
read the original too... I read that the earlier translation was in a
slang that Saarikoski made up by using the youth and workers' slang
in Finland's capital city. I don't think that I would have liked to
read that because I'm not so into slang, especially not into
Helsinki's slang.
Before I started reading I had no idea
what kind of book this is. Sure, I have heard about it, or at least I
knew the title. But I've always thought it to be sci-fi or at least
thriller. I don't know why. How wrong I was. This was just ordinary
life.
It was interesting, although the
narrative repeated some words over and over again. Everything was
corny, false/fake or cracking/awesome. It was a little bit annoying
after awhile but I must admit that it would have bothered me even
more if the book wouldn't have been so good all in all. There doesn't
really happen anything in the book, it's more of a feelings and
experiences of the young boy, Holden. It's a little bit baffling that
the main character is just 16 years old in the book. Considering that
he still goes to bars, gets drunk, lives in a hotel room and almost
haves his way with a young hooker. I don't think it would be possible
now a days. Everyone everywhere are so precise with the age limits.
But maybe it wasn't so strict in 50's and nobody just didn't care.
It was also quite interesting how
Holden's mind worked. First I thought that maybe he had ADHD, because
he seemed to get into a lot of trouble all the time and it seemed
like he got bored very quickly and he needed some action all the
time. But after reading further I realised that maybe he was just
very depressed (there still might be the ADHD alternative too,
together with the depression). There were very familiar things in the
book which I recognised either because my own experience or things I
have witnessed in others.
I must admit that Holden was a little
bit annoying sometimes but not too much. There were so many things or
people he seemed to hate or loath and still he kind of liked some of
them. In one moment he hated it and the next time he loved it. He's
very volatile. He doesn't seem to eat or sleep and he doesn't care
about anything. He just goes and sometimes he suddenly starts to cry
and he gets some kind of anxiety attacks. He also
said many times that he feels lonely. There also seems to be
something else wrong with him too, physically. He is in some kind of
institution while he is telling the story. The book doesn't tell if
the institution is medical or mental. It could be both. Although, I'm
not sure if they really knew what depression was in the 50's. But I
think now a days this would be a very clear case.
This was very rebellious book, I think,
at least it might have been in the 50's. I kind of know one person in
my life who is like Holden, but he isn't depressed, or at least I
think he isn't. He's just different and a little bit asperger. I have
to recommend this book to him, he rarely reads but maybe he would
read this book.
So, amazingly, I liked the book very
much. Usually, I don't like these kind of books. I read it because it
was one of the books I had to read for my World Literature course. I
don't think I would have grabbed the book otherwise, so I'm glad that
I had to read it. It was a very pleasant experience, although the
subject wasn't very happy, still the book
wasn't too tense, although it could have been. Maybe that's also one
of the reasons why I liked the book.
