Terhi Rannela: Läpi yön / Through night

English below

Rannela, Terhi

Läpi yön

Otava, 2014

s. 284

Kuvaus kirjasampo.fi:

Itsemurhayrityksestä esikoisromaanin ilmestymiseen – matkalla kirjailijaksi kympin tyttö sukeltaa euforiasta pohjamutiin.

15-vuotiaan Marian kaikkein suurin unelma on tulla kirjailijaksi. Ilman kirjoittamista hän ei pystyisi elossa. Kynä on hengityskone, johon hän kytkee itsensä. Käsi, joka vetää hänet pois rotkon reunalta. Ensiapupakkaus, joka pelastaa hädän hetkellä.

Mutta haaveen tiellä on monta estettä: riitaisa isäsuhde, jokapäiväiset seurusteluhuolet, yöunet varastavat lukio-opinnot, vastahakoiset kustantajat.

Runoja, novelleja, romaaneja, päiväkirjaa – vuosi vuodelta, lause lauseelta kunnianhimoinen tyttö jahtaa unelmaansa. 20-vuotiaana kirjallisuuden opiskelijana hän huomaa olevansa jo kauhistuttavan lähellä.

Tämä kirja oli niin hyvä, että suunnittelen sen hankintaa itsellenikin. Tarina ja Maria olivat niin tuttuja, mutta silti niin kaukana. Pystyin hyvin samaistumaan Mariaan ja tämän ongelmiin, ne olivat tavallaan tuttuja minullekin. Vaikkakin Marian ongelmat olivat silti hyvin erilaiset verrattuna minun ja Maria oli oikeastaan vastakohtani. Mutta silti muutamat asiat olivat shokeeravan samanlaisia kanssani.

Tämä oli ensimmäinen kirja josta löysin siteerattavaa. Ja paljon. Rakastin kirjan lukemista. Se on kirjoitettu päiväkirjan muotoon ja se todella tuntuu oikealta. Toivoisin osaavani kirjoittaa kuin Maria. Olen huono kirjoittaja. Olen toki kirjoittanut paljon elämäni aikana (mutta en ole koskaan ollut kovin hyvä siinä). Varsinkin tarinoita. Ja nyt yritän tosissani kirjoittaa päiväkirjaani. Mutta joskus ei vain tapahdu mitään mielenkiintoista ja vaikka olisikin, sitä on useasti niin väsynyt ettei siitä jaksa kirjoittaa. Haluan kirjoittaa oikealla kynällä. Voisin varmasti sanoa paljon enemmän kirjoittaesani näppäimistöllä. Se on nopeampaa eikä käteni väsyisi niin nopeasti pitkässäkään tekstissä. Mutta kynässä on sitä jotain. Kirjassa oli yksi kohta joka sopi minuun täydellisesti:

En osaa ilmaista ajatuksiani päiväkirjani sivuilla niin hyvin kuin haluaisin. Pääni sisäinen sekamelska ei asetu sanoiksi, en saa myrskynsilmästä kiinni. Kaikki on pinnallista, minä olen pinnallinen, elän vain enkä pysähdy ajattelemaan. Olen kadottanut syvyyden, josko sitä on koskaan ollutkaan. Olen liian itsekäs.

Ensin olin hieman skeptinen kirjan suhteen. Vaikka se olikin hyvä alusta asti, en ollut varma miten markkinoida sitä nykyajan lukiolaisille. Ajattelin tätä kirjaa yhdeksi vinkattavaksi heille. Vaikein asia kirjassa on se, että se sijoittuu vuosiin 1996-2001. Lukiolaiset joille menen vinkkaamaan eivät ole edes syntyneet silloin kun kirja alkaa. Tämä on tuore nuorten aikuisten kirja. Miksi sen täytyy tapahtua aikana jolloin monet heistä ei ole vielä edes syntynytkään? Minulle kirja oli idyllinen. Tunnistin ajan, olen ollut siellä, vaikka olinkin tuona aikana vielä lapsi ajankuvaukset olivat tuttuja minulle. Miten nykynuoriso pystyy samaistumaan aikaan kun kännykät ja tietokoneet eivät olleet vielä yleisiä ja kavereiden kanssa yhteydenpito oli hieman hankalampaa ja joskus oli paljon helpommin oikeasti tylsää.

En ole ihan varma onko tämä autobiografia vai ei. En tiedä onko tarina tosi, tai edes jokin osa siitä. Se on mahdollista. Terhi Rannela oli itse teini-ikäinen tuohon aikaan ja hän on nyt kirjailija. Ehkä siinä on syy siihen miksi tarina sijoittuu 90-luvun lopulle. Toinen selitys voisi olla se, että 90-luku on nyt in ja jopa nykynuoret ovat saaneet annoksensa 90-luvusta vaikkei koskaan sitä ole eläneetkään. Ehkä he tietävät jotain tuosta ajasta. Mutta silti, uskon että kirjasta olisi tullut yhtä hyvä vaikka se olisikin sijoitunut 2010-luvulle. Ongelmat ovat samoja. Nuoret ovat samanlaisia. Opiskelu ja paine, perheongelmat, suhteet, kaikki on edelleen samanlaista. Joten uskon, että nämäkin lukiolaiset, ainakin osa heistä, saattavat samaistua kirjaan. Minulle ajankuva oli fantastinen. Rakastin lukea siitä. Ja samalla pääsin nostalgisoimaan. Toivon, että muutkin löytävät sen mielenkiintoiseksi vaikkeivät tuota aikaa olleetkaan todistamassa.

Jotkin asiat kirjassa olisivat vaatineet selitystä. Mutta ei se minua oikeastaan häirinnyt. Kirja oli kokonaisuudessaan hyvä. Ehkä se hieman menetti hehkuaan loppua kohden. Mutta toki tulee oikeastikin aikoja jolloin ei vain ole tarpeeksi aikaa keskittyä päiväkirjan kirjoittamiseen. Taukoja löytyy kuukausittain mutta se on normaalia. Minulle on käynyt samalla tavalla läpi elämäni. Yritän tosissani nyt kirjoittaa jokapäivä päiväkirjaani, mutta se vain on mahdotonta. Väkisinkin tulee taukoja. Jotkut kestävät päiviä, jotkut vuosia. (Kuten tässä blogissakin :D)

p.s. Kirjassa on lista siitä mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä kun läheinen on yrittänyt itsemurhaa. Olisinpa lukenut listan jo aikoja sitten. Minun pitäisi pistää se jonnekin esille muistaakseni ohjeet vastaisuudessakin.

Rannela, Terhi

Läpi yön

Otava, 2014

p. 284

Description from kirjasampo.fi:

From suicide attempt to publising a first novel – on her way to be an author this girl with good grades experiences the high euforia and also the dark bottom in her life.

15 year old Maria want's to be an author. Without writing she wouldn't be alive. Her pen is her ventilator where she attaches herself. It's the hand that draws her away from the edge of the cliff. It's the first help kit which saves her in the hours of need.

But there's a lot of obstacles on the way of becoming an author: argumentative father relationship, everyday dating troubles, high school studies which steals her sleep, reluctant publishers.

Poems, short stories, novels, diary – year by year, clause by clause this ambitious girl chases her dream. As 20 year old literature student she finds out how shockingly close it is.

This book was so good that I'm really thinking of buying it to myself. The story and Maria was so familiar but still so far away. I could really identify with Maria and some of her problems, they were somewhat of familiar to me too. Although, Maria and her situations were totally different than mine are/were and Maria is in some way my opposite. Still, there's shockingly many things I found to be similar with me.

This was the first book where I found parts to quote. And lots of them. I really liked to read it. It's written as a diary and it really feels a real one. I wish I could write like Maria. I'm terrible writer. I've written a lot during my life (but I've never been very good at it). Especially stories. And now I'm really trying to write my own diary. But sometimes, there's just nothing interesting to tell, and even there would be, I'm most of the time too tired to write about it. I want to write with a real pen. Although, I think I could say more if I would write with a keyboard. It's faster and my hand wouldn't get too tired while writing a long text. But there's just something in the pen. In the book there's one part that fits me perfectly:

I can't express my thoughts as well as I would like to in my diary. The chaos in my head won't settle into words, I can't catch the eye of the storm. Everything is superficial, I'm superficial, I only live my life but never stop to think. I've lost the deep in my, if there's ever been one. I'm too selfish.

First I was a little sceptical about this book. Although, it was good from the beginning, I wasn't sure how to market it to a present high school students. I thought this to be one of those books I would recommend to them. The difficult part in the book is that it happens in 1996 to 2001. The high school students whom I'm going to go to recommend the books weren't even born when the book starts. This is a fresh young adult book. Why it has to happen on the time many of them hasn't born yet? For me, the time is idyllic. I recognized the time, I've been there, even though I was a child then but the descriptions of the time were familiar to me. How the present young can identify to that time when cell phones and computers weren't common yet and getting together with friends was a bit more difficult than now and you really could get bored more easily.

I'm not sure if this book was autobiography. I don't know if the story is true, or if some parts of it is. It could be possible. Terhi Rannela was a teenager herself at that time, and she's an author now. Maybe that's the reason the time is set on at the end of 90's. The other explanation could be that 90's is a thing now and those present high school students have had their portions of 90's lately, although they haven't been there. They might know something about the time. But still, I think the book would be just as good if it would have happened in 2010. The problems are the same. The teenagers are the same. Studying and pressure, family issues, relationships, everything is still the same. So I'm sure those high school students, at least some of them, could identify themselves with the book. For me, the time is fantastic. I loved to read about it. And at the same time I could have a nostalgia trip. I hope others find it interesting too, although they haven't really witnessed the time.

There were some parts which would have needed some explanations. But it didn't really bother me. The book was so good as a whole. I think it lost its glow a little bit till the end. But of course, there's times when you just haven't enough time to concentrate on writing in diary. And there's a lot of gaps between the months, but that's normal. I have had that through my life too. I really try to write everyday in my diary but that's just impossible. There's breaks. Some lasts days, some years. (Just like this blog :D)

p.s. There's a list in the book which tells you what to do and what not to do after your close one has attempted a suicide. I hope I would have read it a long time ago. And I would really need to pin it up somewhere to remember these advice. 

Vilja-Tuulia Huotarinen: Kimmel

English below

Huotarinen, Vilja-Tuulia

Kimmel

Karisto, 2014

s. 120

Kuvaus kirjasampo.fi:

Eräänä päivänä 16-vuotias Kimmel saa vanhemmiltaan tehtäväksi pelastaa maailman yhdessä hohtavan Yökirjansa kanssa. Kimmel matkustaa pinkillä lentokoneella ympäriinsä ja kohtaa 12 tyttöä. Sementtijalkaisen työn, joka on odottanut aina. Rautahampaan, jolla on ikävä. Takiaistytön, joka haluaa aina vain lisää. Miekkatytön, jonka sydän on särkynyt. Rubiinitytön, joka varastaa. Kohtaamisissa on läsnä kaikki se, mikä elämässä on tärkeää.

Häikäisevä Kimmel on rajoja rikkova nuortenkirja, joka käsittelee klassisia teemoja rakkautta, ystävyyttä, yksinäisyyttä vahvasti nykyajassa elävien tyttöjen kautta. Tinkimättömän omaäänisen kirjailijan uusi romaani haastaa ja yllättää, kutsuu seikkailuun.

En usko, että oikein ymmärsin tätä kirjaa. Se ei ollut kovin pitkä, mutta silti minulla kesti kauan sen lukemiseen.

Kirja oli outo. Luulen, että siinä oli enemmänkin kuin mitä ymmärsin. Selvästi kohtaamisissa eri tyttöjen kanssa oli suurempikin merkitys ja sanoma, mutta en vain oikein päässyt niistä jyvälle. Joskus luulin vihdoin ymmärtäväni, mutta sitten tunne katosi... Uskon, että joku varmasti pitää kirjasta ja saa siitä enemmän irti, mutta minulle siinä ei ollut oikein mitään erikoista enkä vain löytänyt kirjan sanomaa. Ja olen hyvin pahoillani siitä.

En myöskään pitänyt kirjan kannesta. Pinkki ei ole lempivärini ja Kimmelistä tuli mieleen takavuosien lyhytikäinen tyttöbändi Gimmel joka ei oikeastaan ollut kovin hyvä (vaikka pari hittiä tekivätki).

Olin ajatellut vinkata tätä kirjaa lukiolaisille, mutta taidan jättää sen sivuun. En keksi mitään sanottavaa kirjasta miksi se pitäisi lukea. Onneksi minulla on muitakin kirjoja suositeltavaksi.

Huotarinen, Vilja-Tuulia

Kimmel

Karisto, 2014

p. 120

Description from kirjasampo.fi:

One day 16 year old Kimmel is given a task from her parents to save the world with a glowing Nightbook. Kimmel travels with her pink airplane around the world and meets 12 girls. Cement feeted girl who has always been waiting. Iron tooth who misses. Burdoc girl who always wants more. Sword girl whose heart is broken. Rubin girl who steals. All that is important in life reflects in those encounters.

Dazzling Kimmel is bound braking YA book which deals with classical themes like love, friendship and loneliness strongly through modern-day girls' lives. Hard-hitting author with her own voice challenges, surprises and invites on an adventure with her new novel.

I don't think I understood the book. It wasn't very long but still it took me a long time to finish it.

It was odd. I think there was more than I understood. Clearly the encounters with the different girls had some kind of higher meaning and message, but I didn't really get hang of it. Sometimes I almost thought I understood it, but then I lost it again... I'm sure someone would really like the book and maybe would find more from it but for me it was nothing special and I just couldn't find the message. And I'm really sorry for that.

I also didn't like the cover. Pink isn't my favourite color and the name Kimmel reminds me of an old and brief Finnish girl band Gimmel that wasn't very good (although, they did make two hits).

I was going to use this book as one of those books I would recommend for high school students, but I think I leave it behind. I can't make up anything to say about the book why to read it. Luckily, there's plenty of other books to recommend for them.

Anu Holopainen: Ihon alaiset / Under skin

English below

Holopainen, Anu

Ihon alaiset

Karisto, 2015

s. 202

Kuvaus kirjasampo.fi:

Täyteläisiä huulia, virheettömiä kasvoja, animehahmoja ja Barbielookia. 17-vuotias Jara elää ympäristössä, jossa lähes jokaisen ulkonäköä on muokattu ja jossa hänen itsensä on elettävä vanhempien vaatimuksesta luomuna. Mutta sitten Jara pääsee kesätöihin Helsinkiin, ja taivas tuntuu aukeavan: rahaa, rakkautta ja lähestyvä täysi-ikäisyys, joka takaa päätäntävallan omaan kehoon. Mutta suureen kaupunkiin mahtuu myös anarkisteja ja toisinajattelijoita. Koko elämä voi muuttua hetkessä – eikä aina siten kuin haluaa.

Toistan itseäni. Miten hieno kirja! Ja aihe on erittäin ajankohtainen juuri nyt!

Tämä oli dystopia. Olenko aikaisemmin jo kertonut millainen suhde minulla on dystopioihin? Vihaan ja rakastan niitä. Ne ovat mielenkiintoisia, mutta pelkään tosissani, että ne kertovat tulevaisuuden. Kaikki dystopiat jotka olen lukenut tai katsonut voisivat aivan hyvin käydä toteen vielä joskus. Tämä kirja voisi toteutua jo lähitulevaisuudessa.

Tämä kirja kertoo kehonmuokkauksesta. Kauneusleikkaukset ovat tulevaisuus, kaikki ovat muokanneet naamaansa tai kroppaansa enemmän tai vähemmän. Mutta joukossa on myös niitä jotka eivät pidä ulkonäkönsä muokkaamisesta, he haluavat olla luomuja, mutta heitä pidetään friikkeinä. Sosiaalinen status näyttää riippuvan siitä kuinka paljon ja kuinka hienoja (ja kalliita) muokkauksia on itselleen tehnyt. Se on melkeinpä myös yksi kriteeri työnsaannissa, varsinkin asiakaspalvelussa. Ei ole myöskään hyvä näyttää vahnalta. Jotkut tekevät melkein mitä tahansa saadakseen rahaa tai tilaisuuden tehdä muokkauksia. Kirjassa yksi tavoista oli prostituutio. Alaikäisten prostituutio.

Kauneusleikkaukset ovat helppoja ja nopeita vaikkakin kirjassa keskustellaan myös sen turvallisuudesta. Asiasta on myös säädetty laki. Luonnollisesti pitää olla 18-vuotias jotta voi itse päättää muokkauksistaan, mutta muokkauksia voi tehdä myös pelkällä vanhempien luvalla ennen kuin täyttää 18 vuotta. Ne nuoret jotka eivät saa lupaa muokkauksiin tai ne joilla ei ole niihin varaa, pelkäävät käyttää halpoja klinikoita tai itsepalvelu muokkauskoppeja, käyttävät meikkiä, ja paljon! Meikkaus tuntui olevan oikeastaan melkeinpä jo taidemuoto. Sen tekemiseen käytettiin useita tunteja.

Syy miksi tämä kirja on niin ajankohtainen on se, että televisiosta alkaa sarja nimeltä Vuosia nuoremmaksi. Järkytyin kun näin mainoksen siitä. Se, mitä ymmärsin mainoksesta, ohjelman juontajat sanovat ihmisille näiden olevan rumia ja vanhoja ja tarjoutuvat tekemään heistä kauniita ja haluttavia jälleen. Okei, jotkut heistä kyllä hyötyisivät uudesta kampauksesta, kivoista uusista vaatteista ja kauniista meikistä. Se on ok. Itsekin haluaisin joskus päästä hemmoteltavaksi. Monesti kyse on kuitenkin vain rahasta, ammattimaiset kampaajat ja uudet (muodikkaat) vaatteet maksavat maltaita ja on vaikea tehdä itselleen täydellinen meikki joten senkin mielellään antaisi ammattilaisen hoidettavaksi. Mutta asiaa ei jätetty vain tähän. Näin miten huuleen pistettiin botoxia ja ehkä jotain enemmänkin. Se ei ole okei. Ja se ei ole myöskään okei, että sanotaan ihmisille päin naamaa miten rumilta tai vanhoilta nämä näyttävät. Miksi olla niin negatiivinen? Suomalaiset tarvitsisivat muutenkin paljon enemmän kehumista koska olemme niin epävarma ja masentunut kansa. Jos joku sanoisi minulle, että näytän rumalta ja vanhalta, murtuisin. Olisin hyvin surullinen ja asia vaivaisi minua kauan. Masentuisin. Tiedän etten ole maailman kaunein, mutta ei sitä silti tarvitse minulle sanoa kuin loukatakseen.

On jo tarpeeksi paha asia, että epävarmat nuoremme kyllästetään median suoltamilla kuvilla siitä millaiselta heidän muka pitäisi näyttää. Ja monesti kuvat ovat erittäin epärealistisia. Täynnä photoshoppia, kummia kulmia, valoja ja meikkiä.

En ole koskaan ollut muodikas. Olin poikatyttö. Olin lihava. Totta kai toivoin olevani laihempi, kauniimpi ja olisin voinut pistää päälleni muutakin kuin kulahtaneet verkkarit. Mutta vihasin kuntoilua, en pitänyt meikistä eikä meillä oikein ollut kauheasti varaa uusiin vaatteisiin enkä oikeastaan edes pitänyt silloisesta muodista. En ole vieläkään laiha, voisin olla edelleen kauniimpi ja muoti ei kiinnosta vieläkään. Silti edelleen toivoisin olevani laihempi ja kauniimpi (kukapa ei), mutta en silti lähtisi muokkaamaan itseäni joksikin minkä luulen olevan kaunista vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuus. Kuka edes on kaunis? Jotkut ovat sanoneet, että olen kaunis, mutta olen myös kuullut olevani ruma. Ketä siis uskoa? Tiedän, että media sanoisi minun olevan ruma, mutta se on vain muutaman mielipide. Jotkut pitävät suklaasta, toiset hedelmäkarkeista.

Mutta kirja oli hyvä. Hahmot olivat mielenkiintoisia. Molemmat aiheen puolet oli edustettuna vaikkakin kirja taisi enemmän olla kauneusbisnestä vastaan ja miksei olisi. Meidän pitäisi vain hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme. Ei antaa median kertoa meille mitä ajatella ja miltä näyttää. Toki aina on ollut kauneusstandardeja ja aina tulee olemaankin. Mutta itsensä muokkaaminen siihen ”standardiin” ei ole kovin luovaa. Olemme kaikki erilaisia ja se tekee meistä ainutlaatuisia. En todellakaan haluaisi näyttää samalta kuin naapurini.

Pidin myös kirjan tavasta kertoa monta tarinaa käyttäen eri tekstimuotoja. Kirjasta löytyy niin blogipostauksia, tv-show ohjelmia tekstimuodossa kuin tavallistakin kerrontaa.

Ainoa huono puoli kirjassa oli se, että se pisti haluamaan lisää. Mitä sitten tapahtuu? Haluan tietää! Mutta en usko, että tästä on tulossa jatko-osaa.

Holopainen, Anu

Ihon alaiset

Karisto, 2015

p. 202

Description from kirjasampo.fi:

Rich lips, flawless faces, anime figures and Barbie looks. 17 year old Jara lives in environment where almost everyone has modified their looks and where himself has to live as natural because of his parents' demand. But then he goes to Helsinki and gets summer job and the world is open for him: money, love and forthcoming majority which guarantees his own authority to his body. But in the big city there's also anarchists and dissidents. The whole life can change in a second – and it's not always what you want.

I'm repeating myself. What a wonderful book! And the theme is such a burning issue at the moment.

This was dystopia. Have I mentioned earlier what kind of relationship I have with dystopias? I hate and love them. They are interesting but I'm really afraid that they are the future. All dystopias I've read or seen could be true someday. And this one is closer than we think.

The book is about body shaping. Cosmetic surgery is the future, everyone has modified their face and body. There's also those who doesn't like to change their appearance, they want to be organic, but they are considered as freaks. The social status seems to depend on how much and how fine (and expensive) modifications you've done. It's also one of the base things you'll have to have to get a job, especially in the customer service. It's not a good thing to look old either. Some will do anything to get the money or opportunity for the modifications. In the book, one of the ways was a prostitution. Under aged prostitution.

Cosmetic surgery is easy thing and fast, although, there is some debate of its safety in the book. There's also laws about it. Naturally, you have to be over 18 to get modified but you could also have just your parent's permission for it before you are 18. Those youngsters who doesn't get the permission or those who can't afford expensive modifications and are afraid to try cheaper clinics or even modifying vending machines will use makeup, and a lot! It seemed almost like an art form. They spend hours putting make up or false piercings on their face.

The reason why this book is so current is because there's starting a new reality TV show in Finland called Vuosia nuoremmaksi. The format is from the TV show 10 years younger. I was shocked when I saw the commercial. What I understood from the commercials was that they tell people how ugly and old they look and offer to make them beautiful and more desirable again. OK, some of them could use a new haircut, some nice new clothes and a nice makeup. That's OK. I would like to get pampered too. Most of the time it's only about the money because it's expensive to let experts do your hair, buy new (fashionable) clothes and it's hard to do a good makeup by yourself, you'll need a professional for that too. But, they didn't leave it for that. I saw some botox injecting and maybe something more too. That's not OK. And it's not OK to tell people they look ugly and old. Why to be so negative? Finns need more praise anyway because we are very insecure and depressed nation. If someone would say me I look ugly and old I would be devastated. I would be very sad and it would irk me a very long time. I would feel very depressed. I know I'm not the prettiest thing in the world but you don't have to say it to me like an insult.

It's already bad thing that our insecure youngsters are filled with the images of what they should look. And most of the time the pictures are so unrealistic. Full of photoshop, odd angles, lights and makeup.

I've never been very fashionable. I was a tomboy. I was fat. Of course I wished to be thinner and prettier and to have nice clothes. But I hated exercising, I didn't like makeup and we didn't have much money for new clothes, and to be honest, I really didn't like the fashion back then. Still I'm not thin, I could sometimes be prettier and I still don't like current fashion. Of course I still wish I would be thinner and prettier (who wouldn't), but I would never shape myself into something I think is pretty. Who is pretty anyway? Some have said I'm pretty, but I've also heard that I'm ugly. Who to believe? I know the media would say I'm ugly, but that's just few opinions. It's all about the opinions. Some like chocolate, others wine gums.

But the book was good. The characters were interesting. Both sides of the issue were introduced, but mostly I think the book was against the whole beauty business, and why wouldn't it. We really should just accept our beautiful selves. Not let the media to tell us what to think or how to look. Of course there's always been beauty standards and there always will. But shaping yourself for that ”standard” is not very imaginative. We are unique and that's what makes us special. I wouldn't like to look the same as my neighbour.

I also liked the way the book told so many stories and it used different ways to tell them. There's blog posts, TV shows turned into text and common narration etc.

The only negative thing about the book was that it let me crave for more. What happens next? I want to know! But I don't think there's going to be a sequel for this.  

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki / Star mosaic

English below

Sammalisto, Iida

Tähtimosaiikki

Otava, 2015

s. 255

Kuvaus kirjasampo.fi:

Tyttö, kettu ja tähtien poika. Nuoren kertoja-lahjakkuuden taidokas fantasia lumoaa ensiriveiltä, ja viiltää syvältä.

Poika kertoi Sunalle taivaasta ja sitä asuttavista tähdistä. Tähdistä, jotka olivat eläviä. Maailmasta, jossa tämä poika, Lupus, oli varttunut, josta hänet oli pudotettu ihmisten maailmaan, Sunan luokse.

Suna on vaeltaja, viulunsoittaja. Tyttö kulkee vapaana kettunsa kanssa, kun kintereille tupsahtaa tähtien poika. Lupus on tullut kertomaan, että Suna on valittu, hänen tehtävänään on nousta vastustamaan pahaa.

Suna kieltäytyy, mutta Lupus ei jätä tyttöä rauhaan.

Miten virkistävä fantasia romaani! Alan tosissani uskomaan että nuorten aikuisten kirjat ovat parhaita! En tiedän miten ikinä jaksan palata aikuisten romaaneihin luettuani näin monta hyvää YA romaania :D

Lukiessani ajattelin että tämä on taas yksi samanlainen fantasia kuin kaikki muutkin.Olin aika varma mitä lopussa tulisi tapahtumaan. Se oli aika selvää.

Mutta eipäs vain ollutkaan... Kaikki menikin aivan päälaelleen kuin mitä olin ajatellut, ja tarkoitan todella kaikki! Ja se oli hyvä! Vihdoinkin kirja jossa ei ollut ennalta-arvattava loppu ja oikeasti tarjosi yllätyksiä! Pidin tästä kovasti!

Kirja oli mielenkiintoinen. Se myös käsitteli hyvin asiaa ettei paha ole aina läpeensä paha. Kirjan pahis oli oikeastaan aika inhimillinen vaikka hän olisi voinut olla äärimmäisen paha. Hän vaikutti jopa mukavalta aina välillä.

Kirjassa oli myös jonkin verran häiritseviä kohtia. Siinä on väkivaltaa ja murskaantuneita luita. Poikki menneet luut ovat heikkouteni. Pystyn kestämään melkein mitä tahansa muuta kuin luunmurtumia...

Puhe taivaasta oli tosin hieman häiritsevää näin ateistille/agnostikolle. Ja vihaan itseäni sen takia. Se sai kirjan kuulostamaan hieman uskonnolliselta vaikkei siinä mitään varsinaista uskontoa edes ollut. Ehkä minulla on vain liian suuri mielikuva sanasta 'taivas' ja ihmisistä/otuksista jotka asuvat siellä. Mutta suomessa ei oikein ole parempaakaan sanaa. Toisaalta kuin englannissa olisi 'heaven', mutta myös 'sky'. Mutta meillä on vain yksi sana kuvaamaan tuota sinistä isoa aluetta yläpuolellamme, 'taivas' ja siinä se. Joten tiedän että minulla on ongelma. Mutta onneksi se ei pilannut kirjaa.

Sammalisto, Ida

Tähtimosaiikki

Otava, 2015

p. 255

Description from kirjasampo.fi:

A girl, a fox and a star boy. A fantasy from young talented narrator charms from the very first lines, and cuts deep.

The boy told Suna about heaven and the stars who live there. Stars, full of life. He told about the world where he, Lupus, was raised and how he had been dropped down to earth, the world of men, to Suna.

Suna is a wanderer, violinist. She wanderers free with her fox friend when suddenly she gets this star boy following her every move. Lupus has come to tell that Suna is the chosen one, her mission is to stand up against the evil.

Suna refuses but Lupus doesn't leave her  alone. 

What a refreshing fantasy novel! I'm really starting to feel that books for young adults are the best. I don't know how am I supposed to get back to adult novels after so many wonderful YA novels :D

While reading the book, I thought it was going to be the same as any other fantasy novels. I was quite sure what will happen in the end. It was obvious!

Well, really it wasn't... Everything went quite backwards what I had thought, and I mean everything! And that was good! Finally there was a book with no inevitable end and with a real surprises! I really liked it!

The book was interesting. And it dealt well with the issue that not all bad guys are bad throughout. The bad guy in the book was actually very humane, although he could have been the ultimate bad guy. He even seemed quite nice every now and then.

There were some disturbing parts in the book. There's violence and crushed bones in it. Crushed bones are my weakness. I can handle almost everything else but not crushed bones...

The talk about the heaven was a little bit disturbing for an atheist/agnostic like me. And I hate myself for that. But it made the book sound a little bit religious, even though there wasn't actual religion in it. Maybe I just have too strong image of the word 'heaven' and people/creatures who are living there. But there's no better word for it in Finnish. Like in English there's also 'the sky'. But we don't have another word for that big blue thing above us in Finnish, it's 'taivas' and that's it. So, I know I have a problem. But luckily it didn't ruin the book.   

Reija Kaskiaho - Nikottelua

English below

Kaskiaho, Reija

Nikottelua

Myllylahti, 2014

s. 182

Kuvaus kirjasampo.fi:

Niko on poika. Hän tykkää pojista. Mitä sitten?

Niko on 17-vuotias rento ja rauhallinen tyyppi. Hän kaveeraa Lihiksen kanssa, käy punttisalilla, pelkää vettä, pelailee tietokoneella ja juttelee kanilleen. Ihan normikaveri siis. Normikavereiden tapaan myös Niko kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä. Haparoivat yritykset uhkaavat kuitenkin hukkua arjen vastoinkäymisiin: lapsuuden leikkikaverit paiskovat häntä pitkin seiniä ja isäkin aiheuttaa asenteellaan suuren pettymyksen. Selväksi käy, että läheisyyden kohteen olisi parempi olla naispuolinen.

Topelius-palkittu Reija Kaskiaho on palannut luovan tauon jälkeen nuortenkirjojen pariin. Hän jatkaa lukijoilleen tutulla linjalla: nuorten ongelmista humoristisesti, mutta tarkkanäköisesti kirjoittaen. Nikottelua-kirjassa suurin ongelma ei kuitenkaan ole päähenkilöllä itsellään, vaan ympäröivällä yhteiskunnalla. Kirja haastaa lukijan miettimään, miksi ihmeessä näin on yhä edelleen, vuonna 2014.

Jälleen kirja hyvällä tarinalla. Kirja oli realistinen. Hieman ahdistava. Hieman ärsyttävä. Tavallinen.

Tämä oli ensimmäinen kirjani hlbt -kirjallisuutta ja uskon, että se kuvastaa hyvin nuoren homopojan ongelmia yrittäessä etsiä itseään. Hän pelkää sitä mitä muut ajattelevat hänestä ja aivan oikeutetusti. Ongelma ei ole se että hän on homo vaan ongelma on yhteiskunnassa joka pitää sitä ongelmana että hän on homo. Kirjassa on hyvin rankkaa kiusaamista ja vaikka loppu on onnellinen jää silti tunne että ongelmat eivät ole vielä loppu. Mutta se on elämää.

Mitkä olivat siis ärsyttävät kohdat? Oikeastaan itse tarina ei ollut varsinaisesti ärsyttävä vaan luvut. Luvut oli tavallaan jaettu niin että joka toinen luku kertoi siitä miten Niko kertoo vanhemmilleen olevansa homo ja joka toinen muuta. En oikein saanut kunnon kuvaa aikajanasta. En ole ihan varma tapahtuiko kaapista ulos tuleminen ennen vai jälkeen kaiken muun... Se oli hieman hämmentävää. Vaikkakin, tavallaan ihan hyvä asia. Se tei kirjasta paljon mielenkiintoisemman. Se olisi ollut huomattavasti tylsempi jos kaikki olisivat olleet selkeää yhtä pötköä.

En oikeastaan ollut aluksi yhtään kiinnostunut tästä kirjasta sen etukannen ja takakannen takia. Etukansi on tylsä ja en oikein innostu painonnostosta ja kuntosaliharjoittelusta ja luulin kirjaa jonkinlaiseksi urheilukirjaksi. Mutta onneksi kuntosali jutut olivat minimissä, se oli vain Nikon harrastus ja siinä se. Luin tämän koska tarvitsen kirjoja vinkkaukseen lukion ekaluokkalaisille ja ajattelin tämän olevan ihan hyvä siihen tarkoitukseen. Teema on tällä hetkellä suosittu Suomessa vaikkakin suurin häläkkä on varmaankin jo laantunut, toivottavasti. Mutta on silti paljon nuoria poikia ja tyttöjä jotka pelkäävät kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan kenellekään tai joutuvat kiusatuksi sen takia.

Kaskiaho, Reija

Nikottelua

Myllylahti, 2014

p. 182

Description from kirjasampo.fi:

Niko is a boy. He likes boys. So what?

Niko is 17 years old easy-going and calm guy. His best friend is Lihis, he goes into gym, is afraid of water, plays with computer and talks with his pet bunny. A normal guy. Like all other normal guys he also wants some intimacy with someone. Hesitant attempts are drowned into ordinary setbacks: childhood friends are now tossing him against the walls and dad also kicks him in the teeth with his attitude. It's clear that the target of intimacy should better be female.

Award winning Reija Kaskiaho has come back from her creative break to write YA literature again. She continues with her familiar tone: she writes discernmently about the troubles of youths but with humor. In the book Nikottelua (a pun made from the main character's name, Niko, meaning hiccuping or back talking) the biggest problem isn't the troubles of the main character but the surrounding society. The book challenges the reader thinking of why it's still like this in the year of 2014.

Again, another book with a very good story. The book was realistic. A little bit fraught. A little bit annoying. And just ordinary.

This was my first lgbt literature book and I think it reflects very well the troubles of young gay boy who is still searching himself. Afraid of what others think of him and that's justly. The problem isn't that he's gay, the problem is the society that thinks the problem is that he's gay. There's a very harsh bullying in the book and although there's happy ending you still get the feeling that the troubles aren't over yet. But that's life.

So, what was the annoying part? Well, there really wasn't annoying parts in the story but in the chapters. The chapters were sort of divided that every other one told about what happens when Niko tells his parents he's gay and the others were something else. I didn't really get a clear picture of the timeline. I'm not sure if the coming out of the closet happened before or after everything else... It was a little bit confusing. Although, in a sense it was a good thing. It made the book more interesting. If the parts would have been in a row it could get boring.

I really wasn't interested about this book after seeing the cover and reading the back cover. The cover is dull and I'm really not so into weight training and going to gym and I thought this would be a some kind of a sport book. But luckily, it was only a small part of the book, it was Niko's hobby and that's it. I read this because I needed some books to recommend for high school first years and I think this could be a nice book to recommend for them. The theme is very important thing in Finland right now, although the biggest fuzz is already over, I hope. But there's still young boys and girls who are afraid to tell anyone their sexual orientation or are bullied because of it.

Kirsti Kuronen: Paha puuska / Bad surge

In English below

Kuronen, Kirsti

Paha puuska

Karisto, 2015

s. 75

Kuvaus kirjasampo.fi:

Neljätoistavuotiaan Hillan vuotta nuorempi pikkuveli Lauri tekee itsemurhan menemällä junan alle. Hilla kelaa tapahtumat läpi suurella tunteella: poliisien ilmoitus, vanhempien reaktio, kavereiden kohtaaminen, hautajaiset... Äiti purkaa suruaan kotitöihin, isä asuu toimistollaan kunnes muuttaa pois kotoa kokonaan. Hilla istuu Laurin lempikivellä ja käy armotonta keskustelua veljensä kanssa, yrittää löytää tapahtuneelle syyn. Kirsti Kurosen uutuusteos askarruttaa, itkettää ja lohduttaa. Rohkeasti säkeisiin jaettu muoto palvelee monentasoisia lukijoita ja jättää rivien väliin paljon löydettävää. Itsemurhaan liittyvät ahdistavat tunteet kohdataan pelottomasti silmästä silmään, mutta tarinan pohjavire on toiveikas ja lämmin.

Pelkäsin lukea tätä kirjaa koska se oli kirjoitettu säkeisiin. En olekaan ihan varma onko tämä kirja romaani vai runo, mutta uskon sen olevan vähän molempia. En ole suuri runojen ystävä. On olemassa vain muutama runokokoelma jonka olen lukenut ja joista todella pitänyt, useimmiten ne ovat olleet liian vaikeita minun ymmärtää.

Yllätyinkin miten paljon tätä kirjaa rakastin!

En oikein tiedä mistä aloittaa. Kirja herätti mielenkiintoni heti alusta alkaen. Tämä oli lyhyt kirja ja minun piti yrittää hidastaa lukemistani tahallaan etten olisi ahminut kirjaa kokonaisena. Halusin nauttia siitä ajan kanssa.

Kirjassa oli vain yksi huono puoli. Miksi sitä ei oltu kirjoitettu aikaisemmin... Olisin halunnut lukea kirjan kun kävin lukiota. Olisin silloin todella tarvinnut tätä kirjaa.

Minun täytyy sanoa, että ymmärsin tämän kirjan. Ymmärsin Lauria ja ymmärsin Pahaa puuskaa. Minäkin saan niitä ajoittain. Joskus ne ovat niin voimakkaita, että minun pitää tosissani taistella niitä vastaan etten antaisi periksi tunteelle hypätä sillalta tai auton alle. En ole masentunut. Kaikki on oikein hyvin. Mutta joskus nuo pahat puuskat vain tulevat jostain, varoittamatta. Eikä niille oikein ole mitään syytäkään. Onneksi, useimmiten, ne ovat kuitenkin sen verran mitättömiä, että ne jäävät vain ajatuksiksi mielen takaosiin ja siinä se. Mielestäni kirja selittääkin näitä tuntemuksia todella hyvin.

Kirjan lukeminen oli kuin olisi lukenut jonkun päiväkirjaa. Se on hyvin realistinen ja on uskomatonta miten Kuronen on päässyt niin hyvin teinien mieliin sisälle.

Vaikka kirja oli kirjoitettu säkeisiin ei sitä silti ollut vaikea ymmärtää. Oikeastaan, se kertoi mielestäni enemmänkin kuin jos kirja olisi kirjoitettu tavalliseksi romaaniksi. Kaikkea ei selitetty mutta ei tarvinnutkaan koska rivien välissä oli niin paljon tavaraa. Mielestäni kirja voisi hyvinkin sopia nuorille jotka eivät vielä paljoa runoja lue. Ehkä tämä saisi heidät innostumaan runoista enemmän. Ehkä. Itse en alkanut tosin pitämään runoista yhtään sen enempää kuin nytkään, mutta voisin silti ehkä rohkaistua kokeilemaan muutamaa joskus.

Mutta ennen kaikkea suosittelisin tätä nuorille, en sen runomuotoisuuden vuoksi, vaan itse tarinan ja viestin vuoksi. Se kertoi loistavasti itsemurhasta ja kaikesta siitä mitä sen ympärillä velloo. Ja pahasta puuskasta, jonka uskon vaivaavan monia muitakin ajoittain. En usko, että se olisi kovinkaan harvinainen. Jotkut ovat vain paljon herkempiä kuuntelemaan niiden kuiskintaa

Tämä on myös eräällä toisella tavalla merkittävä kirja. Sillä on ihan oma laulunsa. Kirjan lopussa on lyriikat biisiin jonka Hilla ja hänen ystävänsä tekivät Laurille ja kirjan lopusta löytyy myös linkki Youtubeen josta biisin voi kuunnella. Pakko myöntää, että biisi on hieno. Ja se tosiaankin kuulostaa siltä, että nuoret tytöt ovat sen tehneet. Mahtava idea! En tiedä miten yleistä tämä on nykyään, että otetaan sosiaalinen media mukaan kirjaan, mutta minusta se on aika toimiva idea. Varsinkin jos se on tehty hyvin.

Kuronen, Kirsti

Paha puuska

Karisto, 2015

p. 75

Description from Kirjasampo.fi:

14 year old Hilla's a year younger little brother commits suicide by jumping under the train. Hilla tries to go through the events with a huge enthusiasm: police's notice, parents' reactions, friends' encounter, the funeral... Her mother vents her sorrow into housework, her dad lives at the office until he moves out from home permanently. Hilla sits on Lauri's favourite stone and discusses fiercely with her dead brother and tries to find the reason for his action. Kirsti Kuronen's novelty book puzzles, makes you cry and comforts. The book has been bravely put into verses to serve multileveled readers and there's a plenty to find between the lines. The tense feelings surrounding suicide are squared up to eye to eye, but the books undertone is hopeful and warm.

I was afraid to read this book because it was written in verses. I'm not quite sure if this book was a novel or a poem but I think it was a little bit both. I'm not a huge fan of poems. There's only a few poem collections I've read and really liked but most of the times they have been too hard for me to understand.

I'm surprised to say that I loved this book!

I don't know where to start. The book roused my interest right at the beginning. This was a short book and I had to slow down not to swallow the book whole. I wanted to enjoy it with time.

I found only one bad thing from the book. Why it wasn't written earlier... I would have liked to read the book when I went high school. I would have really needed this book then.

I must say, I understood the book. I understood Lauri and I understood the Paha puuska (Bad surge). I'll get those from time to time too. Sometimes they're so strong that I really need to fight them not to follow the urge to jump from the bridge or under the car. I'm not depressed. Everything is fine. But sometimes there's just those bad surges coming from nowhere, unexpectedly. And there really isn't a reason for them. Luckily, most of the time, those bad surges are more minor and they are just an idea behind my mind that occurs and that's it. I think the book explains the thing very well.

Reading the book was like reading someone's diary. It's really realistically described and it's incredible how Kuronen has gotten herself inside a teenager's head so well.

Even though the book was written in verses it wasn't too difficult to understand. Actually, I think it told even more than if the book would have been written like any other novel. Everything wasn't explained but there were so much between the lines it didn't need to explain any more. I think the book would be a very good introduction for those young adults who doesn't read poems and don't like them. I think this could encourage them to try poems more. Maybe. It didn't make me like more of poems but I think I could try some from time to time now.

But I would recommend this book to young adults not because of the verse form but because of the story and the message in it. It describes well the feelings concerning suicide and everything around it. And the bad surge, which I think many have encountered before. I don't think they are very rare thing after all. Some are just more sensitive for listening them.

This is remarkable book in another way too. It has its own song. At the end of the book there's lyrics of the song Hilla and her friends made for Lauri and there's a link to Youtube where you can listen the song. I must say, it was a nice song. And it really sounded like young girls made it. Wonderful idea! I don't know how common thing this is to bring social media into books but I think it works well. If it's well done. 

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita (#1) / Maresi - The Red convent chronicles (#1)

Turtschaninoff, Maria

Maresi: Punaisen luostarin kronikoita (#1)

Maresi: Krönikor från Röda klostret

Suomennos: Marja Kyrö

Tammi, 2014

s. 205

Kuvaus takakannesta:

Kirjan sankaritar Maresi on takkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä järjetöntä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva – ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja koko yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.

Maresin vahvan tarinan suurena teemana on itsensä löytäminen – ja itsensä ylittäminen. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.

Miten upea kirja tämä voittanut nuortenkirja olikaan! Onneksi luin tämän ja aion lukea seuraavatkin! En ole varma mutta luulen, että tästä kirjasta on tulossa ainakin trilogia.

Tulevalle kirjastotädille Maresi oli upea tyttö. Hän rakasti kirjoja ja tietoa. Hän luki kaiken ”aarrekammiosta” suurella innolla. Tarinan kertoo itse Maresi joten tavallaan hänestä tuli myös kirjailija. Voisin kuvitella tämän kirjan sopivan hyvin tytöille jotka ahmivat kirjoja ja toivovat tulevansa kirjailijoiksi.

Maresi on erittäin suloinen ja huolehtivainen. Hän pitää huolta nuorista noviiseista sekä pelokkaasta uudesta tytöstä, Jaista, josta tuleekin yksi hänen hyvistä ystävistään. Maresi on nuori iältään, mutta monesti luulin häntä vanhemmaksi. Vain muutamat pienet asiat muistuttivat aina välillä hänen oikeasta iästään.

Maailma on mielenkiintoinen. Kirja löytyy fantasiahyllystä, mutta kirjassa ei ole lohikäärmeitä tai muita outoja otuksia. Vain erilainen maailma, erilaisilla tavoilla ja omalla uskonnollaan, joka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Palvonnan kohteena on eräänlainen matriarkka, Äiti/Neito/Akka ja kirjassa on myös maagisia elementtejä, mutta ei mitään noitia tai taikasauvan heilutteluja. Maailma olisi hyvin voinut olla vaikka meidän omaakin historiaamme ja ilman maagisia elementtejä se olisikin hyvin voinut olla historiallinen romaani.

Kirjassa on muutamia hyvin ahdistavia kohtia. Kirjassa on väkivaltaa ja jotkut luvuista olivat erittäin ahdistavia ja tunteita nostattavia. Mutta ne olivat kuitenkin hyvin kirjoitettu. Kirjan voisi myös nähdä jonkinlaisena feministisenä koska se kertoo pelkistä naisista. Muutamat miehet jotka kuvataan ovat pahoja (eivät aivan kaikki, mutta suurin osa).

Kirja oli todella hyvin kirjoitettu, sillä oli hyvä rytmi ja tarina pysyi mielenkiintoisena vaikka välillä olikin pakko pysähtyä kuvailemaan asioita koska maailma oli niin uusi vielä. Kirjailijalla on nyt suuret paineet saada seuraavasta kirjasta yhtä upea kuin tästä. Tämä kirja todella ansaitsi Finlandia Junior -palkintonsa viime vuonna.

Suosittelisin tätä kirjaa nuorille naisille, tytöille, jotka rakastavat lukea. Tämä on selvästi tyttöjen kirja vaikkei se käsittelekään tyttömäisiä juttuja, mutta vain koska se kertoo pelkistä tytöistä. Mutta jos joku poika tämän haluaisi lukea niin miksikäs ei! Joka tapauksessa kirja on hyvin kirjoitettu, se on jännittävä ja ehkä se antaa pojille jotain erilaista.

Luin tämän kirjan koska olen menossa vinkkaamaan lukion ekaluokkalaisille suomalaista uutta nuortenkirjallisuutta yhtenä projektinani työharjoitteluajallani kirjastossa. Aion ehdottomasti suositella tätä kirjaa!

Turtschaninoff, Maria

Maresi: Punaisen luostarin kronikoita (#1)

Maresi: Krönikor från Röda klostret

Translator: Marja Kyrö

Tammi, 2014

p. 205

Description from the back cover:

The heroine of the book, Maresi, is sharp-eyed and curious girl. She lives in a small island in the Red convent where men are forbidden to come. On one spring morning a young frightened girl, Jai, arrives on the island. Little by little Maresi finds out that Jai is fleeing away from her father's insane rage. The most fierce process starts when a sailing vessel is spotted out on the horizon – could that be Jai's father with his group? The courage of Maresi and others in the community will be put on a tough trial.

The themes in the strong story of Maresi are finding and excel oneself. Poetically beautiful but breathtakingly exciting narration is internationally rated.

What a wonderful story this award winning YA book was! I'm so happy I read this and I'm going to read the other ones too! I'm not sure, but I think this is going to be at least a trilogy.

For a future librarian, Maresi was a wonderful girl. She loved books and knowledge. She read everything in the ”treasury” with a huge enthusiasm. The story is told by Maresi, so in a way she became an author too. I could imagine this book to be very suitable for those young girls who are bookaholics and dreams of becoming an author.

Maresi is so sweet and caring. She takes care of the young novices and the frightened new girl, Jai, who becomes one of her best friends. Maresi is young aged but I really thought her to be older. Just few things reminded of her real age.

The world is interesting. The book is in fantasy shelves but there's no dragons or any other peculiar creatures. Just another world with another ways and their own religion, which seemed very interesting. They served some kind of a matriarchal force, The Mother/The Maiden/The Hag and there's some magical elements in the book, but nothing related to the wizards or swinging the wands. The world could be our own history and without the magical elements it could be just historical novel.

There's a very oppresive parts in the book. There's violence in it and some of the chapters were very emotional and disturbing. But they were well written. The book could also be a some kind of a feminist, because it's all about the women. The few men who are described are bad (well, not all, but most of them).

The book was very well written, it went on with a very good pace and kept the story interesting, even though it had to stop for descriptions from time to time because the world was so knew. There's a huge pressure for the author to make the second book as good as the first one. This books really deserved the Finlandia Junior award last year.

I would recommend this book for young adults, girls, who loves to read. This is a girl book, definitely, even though it really doesn't concentrate on a girlish things, but just because there's only girls in it. But why not, if boys are interested, they should read it. After all, it's well written and very exciting and maybe it gives different things to the boys.

I read this because I'm going to recommend new Finnish young adult books for high school first graders for one of my tasks on my internship in library. I'm definitely going to recommend this book!

Tuhannenyhden yön satukirja / One thousand and One night storybook

Tuhannenyhden yön satukirja

Tausendundeine nacht

Toimittaja: Hedwig Smolan

Kuvittaja: Janusz Grabianski

Suomentaja: Eeva-Liisa Manner

WSOY, 1973

s. 321

KuvausGoodreads.com:

Ja Ŝeherazade alkoi kertoa...

Tuhatyksi yötä hän viihdytti puolisoaan saduilla, jotka kertoivat loistosta ja mahdista, kavaluudesta ja seikkailuista. Idän koko tenho ja salaperäisyys henkii näistä tarinoista, jotka ovat kuuluneet kaikkien kansojen katoamattomaan satuaarteistoon. 1700-luvun alussa tarinat löysivät tiensä Eurooppaan. On väitetty, että tämä satukokoelma, arabinkieliseltä nimeltään ”Alf laila wa laila” on Raamatun jälkeen maailman eniten levinnyt teos.

Tuhannenyhden yön satukirja sisältää kokoelman kauneimmat ja tunnetuimmat tarinat. Ne vievät lukijan kalifi Harun er-Raŝidin aikaiseen Bagdadiin ja sieltä keskelle kaukaisten satamien ja basaarikujien hyrinää. Niissä kerrotaan merkillisestä Sindbad merenkulkijasta, joka pitkillä ja vaarallisilla retkillään hankki suunnattomia rikkauksia, nuoresta köyhästä Ali Babasta ja neljästäkymmenestä rosvosta. Henkiolennot puuttuvat niissä prinssien, kuninkaiden, kauppiaiden ja kerjäläisten kohtaloihin ja käyttävät taikavoimaansa suosikkiensa hyväksi.

Maailmankuulu puolalainen taiteilija Janusz Grabianski on kiehtovin monivärikuvin herättänyt eloon satujen koko taikamaailman.

En tiedä miksi, mutta en oikein innostunut tästä kirjasta ja sen tarinoista. Toki tiesin jo entuudestaan jotkin niistä, kuten tarinan Sindbadista, Ali Babasta ja Aladdinista. Tietenkin tarinat, varsinkin Aladdin, olivat aika erilaisia kuin mihin olin tottunut, kiitos Disneyn.

Ehkä minun vain olisi pitänyt keskittyä tarinoihin enemmän ja sen takia en vain saanut niistä mitään irti. Eivät ne olleet tylsiäkään, mutta tuntui kuin jotain olisi puuttunut. Tai sitten satujen kulttuuri oli vain niin erilaista jotta olisin voinut ymmärtää ne kunnolla ja ehkä sen takia en pitänyt niistä niin paljon kuin olisin halunnut.

Tai ehkä ongelma oli suomennoksessa... En osaa sanoa... Osaan tosin sanoa sen, että en pitänyt kuvituksesta kauheastikaan, anteeksi Grabinski. Ehkä minun olisi pitänyt lukea jokin toinen kirja... ehkä vielä joskus.

Olin hieman pettynyt kun kirjassa ei ollutkaan tuhat ja yksi tarinaa kuten olin olettanut. En tosin tiedä onko sellaista kirjaa tai kirjasarjaa edes tehtykään jossa olisi kaikki tarinat.

Tuhannenyhden yön satukirja

Tausendundeine nacht

Editor: Hedwig Smolan

Illustrator: Janusz Grabianski

Translator: Eeva-Liisa Manner

WSOY, 1973

p. 321

Description fromGoordreads.com:

And Ŝeherazade started to tell...

One hundred and one night she entertained her husband with tales which told about glory and power, treachery and adventure. The whole enchantment and mystery of the East steepes from these stories which still are the most beloved stories all around the world. In the 18^th century the stories ended up in Europe. It's been claimed that the tale collection, called ”Alf laila wa laila” in Arabic, is the most distributed book in the world right after the Bible.

The One Hundred and One Night storybook includes the most beautiful and most known stories. The stories takes the readers to Bagdad ruled by caliph Harun er-Raŝidin and also in the middle of distant harbours and into bazaars buzz. You hear about strange sailor called Sindbad who gathered a huge fortune with his long and dangerous expeditions and also a young and poor Ali Baba and forty bandits. Spirits will interfere in the faith of princes, kings, merchants and beggars and they use their powers to help their favorites.

The world-famous Polish artist Janusz Grabinski has woken the whole magical world of the stories with his fascinating multi-color pictures.

I don't know why, but I didn't really get enthusiastic with this book and its stories. I did already knew some of them, like the stories of Sindbad, Ali Baba and Aladdin. And of course, especially the story about Aladdin was quite different from what I have heard before, thanks to Disney.

Maybe I just didn't concentrate on the stories enough and that's why I didn't get anything from them. They weren't boring, but I think there was just something missing. Or maybe the culture in them was so different for me to understand properly and that's why I didn't enjoy them as much as I would have liked to.

Or maybe the problem was the translation... I can't say... Although, I can say that I didn't really like the pictures, sorry Grabinski. Maybe I should have read another book... maybe someday I will.

I was a little bit disappointed that the book didn't include one hundred and one stories as I assumed. I don't know if there even is a book or a book series with all the tales in it.