Anu Holopainen: Ihon alaiset / Under skin

English below

Holopainen, Anu

Ihon alaiset

Karisto, 2015

s. 202

Kuvaus kirjasampo.fi:

Täyteläisiä huulia, virheettömiä kasvoja, animehahmoja ja Barbielookia. 17-vuotias Jara elää ympäristössä, jossa lähes jokaisen ulkonäköä on muokattu ja jossa hänen itsensä on elettävä vanhempien vaatimuksesta luomuna. Mutta sitten Jara pääsee kesätöihin Helsinkiin, ja taivas tuntuu aukeavan: rahaa, rakkautta ja lähestyvä täysi-ikäisyys, joka takaa päätäntävallan omaan kehoon. Mutta suureen kaupunkiin mahtuu myös anarkisteja ja toisinajattelijoita. Koko elämä voi muuttua hetkessä – eikä aina siten kuin haluaa.

Toistan itseäni. Miten hieno kirja! Ja aihe on erittäin ajankohtainen juuri nyt!

Tämä oli dystopia. Olenko aikaisemmin jo kertonut millainen suhde minulla on dystopioihin? Vihaan ja rakastan niitä. Ne ovat mielenkiintoisia, mutta pelkään tosissani, että ne kertovat tulevaisuuden. Kaikki dystopiat jotka olen lukenut tai katsonut voisivat aivan hyvin käydä toteen vielä joskus. Tämä kirja voisi toteutua jo lähitulevaisuudessa.

Tämä kirja kertoo kehonmuokkauksesta. Kauneusleikkaukset ovat tulevaisuus, kaikki ovat muokanneet naamaansa tai kroppaansa enemmän tai vähemmän. Mutta joukossa on myös niitä jotka eivät pidä ulkonäkönsä muokkaamisesta, he haluavat olla luomuja, mutta heitä pidetään friikkeinä. Sosiaalinen status näyttää riippuvan siitä kuinka paljon ja kuinka hienoja (ja kalliita) muokkauksia on itselleen tehnyt. Se on melkeinpä myös yksi kriteeri työnsaannissa, varsinkin asiakaspalvelussa. Ei ole myöskään hyvä näyttää vahnalta. Jotkut tekevät melkein mitä tahansa saadakseen rahaa tai tilaisuuden tehdä muokkauksia. Kirjassa yksi tavoista oli prostituutio. Alaikäisten prostituutio.

Kauneusleikkaukset ovat helppoja ja nopeita vaikkakin kirjassa keskustellaan myös sen turvallisuudesta. Asiasta on myös säädetty laki. Luonnollisesti pitää olla 18-vuotias jotta voi itse päättää muokkauksistaan, mutta muokkauksia voi tehdä myös pelkällä vanhempien luvalla ennen kuin täyttää 18 vuotta. Ne nuoret jotka eivät saa lupaa muokkauksiin tai ne joilla ei ole niihin varaa, pelkäävät käyttää halpoja klinikoita tai itsepalvelu muokkauskoppeja, käyttävät meikkiä, ja paljon! Meikkaus tuntui olevan oikeastaan melkeinpä jo taidemuoto. Sen tekemiseen käytettiin useita tunteja.

Syy miksi tämä kirja on niin ajankohtainen on se, että televisiosta alkaa sarja nimeltä Vuosia nuoremmaksi. Järkytyin kun näin mainoksen siitä. Se, mitä ymmärsin mainoksesta, ohjelman juontajat sanovat ihmisille näiden olevan rumia ja vanhoja ja tarjoutuvat tekemään heistä kauniita ja haluttavia jälleen. Okei, jotkut heistä kyllä hyötyisivät uudesta kampauksesta, kivoista uusista vaatteista ja kauniista meikistä. Se on ok. Itsekin haluaisin joskus päästä hemmoteltavaksi. Monesti kyse on kuitenkin vain rahasta, ammattimaiset kampaajat ja uudet (muodikkaat) vaatteet maksavat maltaita ja on vaikea tehdä itselleen täydellinen meikki joten senkin mielellään antaisi ammattilaisen hoidettavaksi. Mutta asiaa ei jätetty vain tähän. Näin miten huuleen pistettiin botoxia ja ehkä jotain enemmänkin. Se ei ole okei. Ja se ei ole myöskään okei, että sanotaan ihmisille päin naamaa miten rumilta tai vanhoilta nämä näyttävät. Miksi olla niin negatiivinen? Suomalaiset tarvitsisivat muutenkin paljon enemmän kehumista koska olemme niin epävarma ja masentunut kansa. Jos joku sanoisi minulle, että näytän rumalta ja vanhalta, murtuisin. Olisin hyvin surullinen ja asia vaivaisi minua kauan. Masentuisin. Tiedän etten ole maailman kaunein, mutta ei sitä silti tarvitse minulle sanoa kuin loukatakseen.

On jo tarpeeksi paha asia, että epävarmat nuoremme kyllästetään median suoltamilla kuvilla siitä millaiselta heidän muka pitäisi näyttää. Ja monesti kuvat ovat erittäin epärealistisia. Täynnä photoshoppia, kummia kulmia, valoja ja meikkiä.

En ole koskaan ollut muodikas. Olin poikatyttö. Olin lihava. Totta kai toivoin olevani laihempi, kauniimpi ja olisin voinut pistää päälleni muutakin kuin kulahtaneet verkkarit. Mutta vihasin kuntoilua, en pitänyt meikistä eikä meillä oikein ollut kauheasti varaa uusiin vaatteisiin enkä oikeastaan edes pitänyt silloisesta muodista. En ole vieläkään laiha, voisin olla edelleen kauniimpi ja muoti ei kiinnosta vieläkään. Silti edelleen toivoisin olevani laihempi ja kauniimpi (kukapa ei), mutta en silti lähtisi muokkaamaan itseäni joksikin minkä luulen olevan kaunista vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuus. Kuka edes on kaunis? Jotkut ovat sanoneet, että olen kaunis, mutta olen myös kuullut olevani ruma. Ketä siis uskoa? Tiedän, että media sanoisi minun olevan ruma, mutta se on vain muutaman mielipide. Jotkut pitävät suklaasta, toiset hedelmäkarkeista.

Mutta kirja oli hyvä. Hahmot olivat mielenkiintoisia. Molemmat aiheen puolet oli edustettuna vaikkakin kirja taisi enemmän olla kauneusbisnestä vastaan ja miksei olisi. Meidän pitäisi vain hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme. Ei antaa median kertoa meille mitä ajatella ja miltä näyttää. Toki aina on ollut kauneusstandardeja ja aina tulee olemaankin. Mutta itsensä muokkaaminen siihen ”standardiin” ei ole kovin luovaa. Olemme kaikki erilaisia ja se tekee meistä ainutlaatuisia. En todellakaan haluaisi näyttää samalta kuin naapurini.

Pidin myös kirjan tavasta kertoa monta tarinaa käyttäen eri tekstimuotoja. Kirjasta löytyy niin blogipostauksia, tv-show ohjelmia tekstimuodossa kuin tavallistakin kerrontaa.

Ainoa huono puoli kirjassa oli se, että se pisti haluamaan lisää. Mitä sitten tapahtuu? Haluan tietää! Mutta en usko, että tästä on tulossa jatko-osaa.

Holopainen, Anu

Ihon alaiset

Karisto, 2015

p. 202

Description from kirjasampo.fi:

Rich lips, flawless faces, anime figures and Barbie looks. 17 year old Jara lives in environment where almost everyone has modified their looks and where himself has to live as natural because of his parents' demand. But then he goes to Helsinki and gets summer job and the world is open for him: money, love and forthcoming majority which guarantees his own authority to his body. But in the big city there's also anarchists and dissidents. The whole life can change in a second – and it's not always what you want.

I'm repeating myself. What a wonderful book! And the theme is such a burning issue at the moment.

This was dystopia. Have I mentioned earlier what kind of relationship I have with dystopias? I hate and love them. They are interesting but I'm really afraid that they are the future. All dystopias I've read or seen could be true someday. And this one is closer than we think.

The book is about body shaping. Cosmetic surgery is the future, everyone has modified their face and body. There's also those who doesn't like to change their appearance, they want to be organic, but they are considered as freaks. The social status seems to depend on how much and how fine (and expensive) modifications you've done. It's also one of the base things you'll have to have to get a job, especially in the customer service. It's not a good thing to look old either. Some will do anything to get the money or opportunity for the modifications. In the book, one of the ways was a prostitution. Under aged prostitution.

Cosmetic surgery is easy thing and fast, although, there is some debate of its safety in the book. There's also laws about it. Naturally, you have to be over 18 to get modified but you could also have just your parent's permission for it before you are 18. Those youngsters who doesn't get the permission or those who can't afford expensive modifications and are afraid to try cheaper clinics or even modifying vending machines will use makeup, and a lot! It seemed almost like an art form. They spend hours putting make up or false piercings on their face.

The reason why this book is so current is because there's starting a new reality TV show in Finland called Vuosia nuoremmaksi. The format is from the TV show 10 years younger. I was shocked when I saw the commercial. What I understood from the commercials was that they tell people how ugly and old they look and offer to make them beautiful and more desirable again. OK, some of them could use a new haircut, some nice new clothes and a nice makeup. That's OK. I would like to get pampered too. Most of the time it's only about the money because it's expensive to let experts do your hair, buy new (fashionable) clothes and it's hard to do a good makeup by yourself, you'll need a professional for that too. But, they didn't leave it for that. I saw some botox injecting and maybe something more too. That's not OK. And it's not OK to tell people they look ugly and old. Why to be so negative? Finns need more praise anyway because we are very insecure and depressed nation. If someone would say me I look ugly and old I would be devastated. I would be very sad and it would irk me a very long time. I would feel very depressed. I know I'm not the prettiest thing in the world but you don't have to say it to me like an insult.

It's already bad thing that our insecure youngsters are filled with the images of what they should look. And most of the time the pictures are so unrealistic. Full of photoshop, odd angles, lights and makeup.

I've never been very fashionable. I was a tomboy. I was fat. Of course I wished to be thinner and prettier and to have nice clothes. But I hated exercising, I didn't like makeup and we didn't have much money for new clothes, and to be honest, I really didn't like the fashion back then. Still I'm not thin, I could sometimes be prettier and I still don't like current fashion. Of course I still wish I would be thinner and prettier (who wouldn't), but I would never shape myself into something I think is pretty. Who is pretty anyway? Some have said I'm pretty, but I've also heard that I'm ugly. Who to believe? I know the media would say I'm ugly, but that's just few opinions. It's all about the opinions. Some like chocolate, others wine gums.

But the book was good. The characters were interesting. Both sides of the issue were introduced, but mostly I think the book was against the whole beauty business, and why wouldn't it. We really should just accept our beautiful selves. Not let the media to tell us what to think or how to look. Of course there's always been beauty standards and there always will. But shaping yourself for that ”standard” is not very imaginative. We are unique and that's what makes us special. I wouldn't like to look the same as my neighbour.

I also liked the way the book told so many stories and it used different ways to tell them. There's blog posts, TV shows turned into text and common narration etc.

The only negative thing about the book was that it let me crave for more. What happens next? I want to know! But I don't think there's going to be a sequel for this.