John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe / The Fault In Our Stars

English below

Green, John
Tähtiin kirjoitettu virhe
The Fault in Our Stars (2012)
Suom. Helene Bützow
WSOY, 2013
s. 338

Kuvaus takakannesta:

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

Varoitus: Ylipitkä postaus

Seinäjoen kaupunginkirjaston Lasten- ja nuortenkirjallisuus lukupiiriin pitää seuraavaksi lukea John Greeniä. Valitsin Tähtiin kirjoitetun virheen. Olen halunnut lukea kirjan siitä asti kun näin ensin elokuvan vuosia sitten. Se oli hieno elokuva! Ja tämä on vielä hienompi kirja! Suunnittelen kirjan ostoa koska minulla oli vaikeuksia pitää itseni kurissa ja olla alleviivaamatta kirjaston kirjaa. Kirjassa oli niin paljon siteerattavaa, että jo senkin takia se oli niin hieno. Ikinä ennen minulle ei ole tullut tarvetta alleviivata kirjoja!

Rakastin kirjan huumoria ja sitä miten se oli niin aito, realistinen. Huumori on mustaa ja se sopii todella hyvin kirjan henkilöille ja elämäntilanteeseen. Mitäpä muutakaan tuossa voi enää tehdä kuin ottaa asiat huumorin kannalta. Huumorilla selviytyy! Toivon, että minä en ikinä menetä huumorintajuani. Aina välillä niin tahtoo käydä ja se on pelottavaa. Olen myös nähnyt niin käyvän ja se on surullista. Mutta jossain vaiheessa huumorin säilyttäminen on kovan työn takana. Mutta silti, vitsiä pitäisi voida heittää mistä tahansa! Kirjan realismi on myös hienoa. Asioista kerrotaan kaunistelematta ja niin pitääkin. Sairaus ei ole kaunista eikä siinä ole mitään glooriaa. Kirjassa lauotaan paljon totuuksia ja siinä on elämänkatsomusta jota minä allekirjoitan, siinäkin suhteessa kirja tuntui erittäin henkilökohtaiselta.

Hazelin ja Augustuksen suhde on upea! Hahmot ovat mahtavia, varsinkin Augustus on tavallaan jo liian täydellinen. Näiden kahden yhteys on jotain sellaista josta itsekin on unelmoinut teinitytöstä asti. Onneksi elokuvan katsomisesta oli jo sen verran aikaa etten muistanut kunnolla miten näiden kahden käy. Muisti palasi pätkittäin kirjaa lukiessa mutta se ei haitannut. Juoni ja sen kulku on mainio.

Isaac jäi valitettavasti hieman taka-alalle. Isaacilla oli hienot hetkensä ja hänestä kerrottiin ihailtavan paljon vaikka kirja keskittyikin Hazelin ja Augustuksen väliseen suhteeseen. Pienillä asioilla saatiin myös selville miten hieno suhde varsinkin Isaacilla ja Augustuksella on ja sai Hazelkin osansa Isaacista. Silti, olisin toivonut pääseväni vielä lähemmäksi Isaacia. Mutta ehkä hänessä olisi tarinaa jo toisen kirjan verran. Siinäpä ideaa Green! Kirjoita Tähtiin kirjoitettu virhe mutta Isaacin näkökulmasta! Lukisin sen varmasti!

Entäpä sitten Van Houten... Kirjan ”pahis” niin sanotusti. Van Houten on ristiriitainen henkilö. Ensin häntä vihaa mutta lopulta tulee ehkä hieman ymmärtäneeksi ja hieman säälineeksikin. Myönnän, että Van Houten jäi kaikessa kusipäisyydessään ja etenkin vaikean ilmaisunsa vuoksi minulle hyvin kaukaiseksi. En oikein ymmärtänyt kirjeitä niiden vaikeaselkoisen kirjoituksen takia. Uskon, että niissä oli paljonkin mielenkiintoista vertausta, viittausta, filosofiaa, totuuksia, mutta en niistä saanut kiinni. Minun olisi pitänyt varmaan tietää enemmän kirjallisuudesta sekä filosofiasta ymmärtääkseni Van Houtenia paremmin. Minua alkoi kuitenkin kutkuttaa Viistoa valoa. Epäilen, että kirja olisi minulle liian vaikealukuinen jos se olisi yhtään samaa luokkaa kuin Van Houtenin kirjeet, mutta kirja vaikuttaa silti mielenkiintoiselta. Siitä keskusteltiin myös niin, että luulin ihan oikeasti, että kyseessä on jo jokin julkaistu kirja! Mitäpä siis jos kirjoittaisit senkin Green! Tai joku muu!

Ehkä kaikkein ristiriitaisimmat hahmot kirjassa olivat Hazelin vanhemmat. En vain päässyt heihin sisälle koko kirjan aikana. Hämmentävintä oli se, että olin kirjan alussa pitänyt heitä tiukkapipoisina, ylisuojelevina ja hössöttävinä vanhempina, varsinkin äitiä. Sitten yhtäkkiä nämä laukovatkin mustaa huumoria ja sen jälkeen tämä rennompi puoli on esillä melkein koko ajan, kunnes taas loppupuolella mennään takaisin nipottaviin ja ymmärtämättömiin vanhempiin. Ehkä Hazelin vanhemmilla on tässä jokin syvempi kaari jota en vain huomaa tai josta en vain saa kunnon käsitystä? Kirjassa on toki käsitelty myös vanhempien tuskaa ja varsinkin Hazel on hyvin huolissaan aiheuttamastaan tuskasta vanhemmilleen. Vanhemmat jäävät silti tietenkin hieman sivuun. Siinäkin olisi aihetta jo kolmannellekin kirjalle, miten Tähtiin kirjoitettu virhe menee vanhempien näkökulmasta.

Oli hyvin hämmentävää löytää kirjasta jotain niinkin tuttua kuin Maslowin tarvehierarkia. Juuri keväällä tein siitä esseen koulua varten ja mahdettiinkohan sitä kysyä tentissäkin. En ole aivan varma. Joka tapauksessa kirjassa Maslowin tarvehierarkia lytättiin täysin. Sanotaan, että se on ihan paska. Oikeastaan, niinhän se on, esim. Hazelin näkökulmasta. Maslowin mukaan Hazel oli juuttunut pyramidin toiselle tasolle, koska hänen olonsa ei ollut turvallinen sairauden takia. Siksi Hazelin ei olisi pitänyt osata kaivata rakkautta, kunnioitusta, taidetta eikä mitään muutakaan, ja sehän on tietysti täyttä paskaa: sairaus ei vie halua tehdä taidetta eikä pohtia filosofiaa. Tarve niihin vain muuttaa muotoaan sairauden myötä (s. 232).

Minusta tuntuu, että Green on Richard Dawkinsinsa lukenut tai ainakin tutustunut maailman kuuluisimman ateistin näkökulmiin. Kirjassa oli jonkin verran viittauksia ajatuksiin jotka myös Hawkins on tuonut julki. Nämä näkökulmat ovat vahvasti myös omaa näkökulmaani ja siksi kirja olikin minulle erittäin miellyttävää luettavaa. Pidin myös paljon Hazelin (ja Van Houtenin) näkemyksistä hautajaisista (ja kuolemasta ylipäänsä). Kuten Hazel, ymmärrän, että hautajaiset ovat rituaali ja ilmeisen tärkeä asia monelle, varsinkin uskovaiselle ihmiselle. Mutta kaltaiselleni ateistille hautajaiset ovat vaikea asia, hautajaiset ovat niin sidoksissa uskontoon. Tiedän mitä pitää tehdä, miten käyttäytyä ja miten rituaali menee. Tiedän, että se on monelle tärkeää, että asiat myös menevät rituaalin mukaisesti. Mutta silloin kun oma suru on erilaista ja silloin kun se ei ehkä kaipaisi ennalta määriteltyjä rituaaleja millään lailla, vaan haluaisi mennä aivan omia uomiaan, tulee asioita ehkä hieman kyseenalaistettuakin. Miksi hautajaiset menevät niinkuin menevät? Mutta koska meillä on nämä normit ja tavat jotka ovat tiukasti kiinni kulttuurissa, sitä joutuu useimmiten nielemään omat halunsa (tai asiat joita ei haluaisi tehdä) ja miellyttämään toisia. Jokaisen suru on erilainen, mutta silti asia on jotenkin tabu ja silti siitä tehdään asia jonka pitäisi mennä normien mukaan. Hyvin ristiriitaista. Juuri tällaisen pohdinnan takia minäkin olen tällä hetkellä hieman hukassa suruni kanssa. Uskon, että tämä kirja auttoi hieman asian käsittelyssä ja antoi toivoa, että on muitakin eri tavalla ajattelevia kuin minä mutta silti uskon, että asian käsittely ei ole vielä lähelläkään loppua.

Myös kuolema on hyvin jännä aihe ja siitä on vaikea puhua kenenkään kanssa varsinkin ateistina. Kuolema tuntuu liittyvän niin vahvasti uskontoon, että jopa silloinkin kun siitä puhutaan ihmisten kesken jotka eivät muuten väitä olevansa kovin uskonnollisia, eivät ehkä kuulu kirkkoonkaan ja jotkut sanovat itseään ateisteiksikin, keskustelut kääntyvät jossain vaiheessa aina jonkin sortin taivaaseen, kuolemanjälkeiseen elämään tms. Kuolemaan kuuluu niin paljon mystiikkaa, myyttejä, epätietoisuutta, hämärää, että tavallaan ymmärrän kyllä ihmisten kaipuun siihen että kuoleman jälkeen on vielä jotain. Se tuo lohtua että vielä tulemme näkemään kaikki rakkaat kuolleet perheenjäsenet, ystävät jne. Mutta haluaisin ymmärtää tätä ajatusmaailmaa vielä enemmän. Syynä on se, että itse en usko kuoleman jälkeen olevan mitään. Uskon pikemminkin siihen, että saavutamme tavallaan kuolemattomuuden lastemme kautta, DNA:n jatkumisen kautta. Minussa on palasia, pätkä DNA:ta, kaikista kuolleista esi-isistäni ja –äideistäni. He tavallaan ”elävät” sisälläni, DNA:ssani, ja jos minä joskus saan lapsia, elän minäkin ikuisesti niin kauan kun lapseni päättävät tehdä lapsia ja nämä tekevät lapsia ja kun nämä tekevät lapsia. Minusta se on hieno ajatus, ja se on vielä tieteellisesti tosi asia. Minusta se on paljon hienompi ajatus kuin ajatus jostain taivaasta, kuolemanjälkeisestä elämästä tai uudelleensyntymisestä ja mitä näitä on. Tätä ajatustapaa kuvastaa mainiosti esimerkiksi Leijonakuningas 2:sen kappale Hän sussa on (He Lives in You).

Kirja siis pisti miettimään paljon asioita. Se oli upea kirja. Raaka, todellinen, rakastettava – se oli elämää. Harkitsen tosissani kirjan ostamista. Onneksi luin sen. Olen kuullut kyllä muutaman valituksen kirjan suomennoksesta mutta minulla ei mikään pistänyt kauheasti silmään, paria kohtaa lukuunottamatta. Voisin lukea kyllä kirjan vielä englanniksikin. Ehkä muutaman vuoden päästä. Elokuvan aion kyllä katsoa jo lähipäivinä uudestaan. Sain sen juuri lainaksi kaveriltani.

Tiedän, että postaus on nyt jo hirmun pitkä ja onneksi olkoon jos pääsit tänne asti, mutta tässä vielä lempikohtiani kirjasta:

”Masennus on kuolemisen sivuvaikutus. (Syöpäkin on kuolemisen sivuvaikutus. Niin kuin oikeastaan melkein mikä tahansa).” (s. 11) 

”Tulee sellainen aika, jolloin me kaikki olemme kuolleet --- Me kaikki. Tulee sellainen aika, jolloin jäljellä ei ole ainoatakaan ihmistä, joka muistaisi olemassaolomme tai lajimme aikaansaannokset. Jäljellä ei ole ketään, joka muistaisi Aristoteleen tai Kleopatran, sinusta puhumattakaan. Kaikki mitä teimme, rakensimme tai kirjoitimme, ajattelimme tai keksimme painuu unohduksiin, ja tämä tässä --- on ollut yhtä tyhjän kanssa. Se aika voi tulla pian tai vasta miljoonan vuoden päästä, mutta vaikka ihmiskunta kestäisikin auringon sammumisen, se ei silti kestä loputtomiin. Oli aika jolloin organismeilla ei ollut tietoisuutta, ja tulee aika jolloin sitä ei enää ole. Unohdus on väistämätön, ja jos se huolettaa sinua, unohda koko juttu. Taivas tietää, että niin kaikki muutkin tekevät.” (s. 21-22) 

”Ihmiset antavat joskus lupauksia tajuamatta, mitä lupaavat.” (s. 72) 

”Rakkaus on sitä, että lupaus pidetään kaikesta huolimatta.” (s. 72) 

”Huolehtiminen on jälleen yksi kuolemisen sivuvaikutus.” (s. 76) 

”Aikalaisuutemme keskittyy taisteluihin, joissa kukaan ei menetä mitään arvokasta, paitsi todennäköisesti henkensä.” (s. 166) 

”On pahasti sanottu, että merkitystä on vain sellaisella elämällä ja kuolemalla, joilla on jokin tarkoitus.” (s. 185-186) 

”--- nyt puhutaan romaanista eikä mistään historiallisesta tapahtumasta.” (s. 209) 

”--- tuo lapsekas kuvitelma siitä että romaanikirjailijalla on jotakin poikkeuksellista tietoa henkilöistään... se on naurettava. Se kirja syntyi raapustuksista paperille.” (s. 209) 

”Sanot niin kuin kaikki sairaat lapset, ettet halua sääliä, --- mutta koko olemassaolosi riippuu siitä.” (s. 210) 

”Olet evoluutioprosessin sivuvaikutus, eikä evoluutio piittaa yksilöistä. Olet epäonnistunut mutaatiokokeilu.” (s. 210) 

”Oletko koskaan pysähtynyt miettimään --- miksi tyhmät kysymyksesi ovat sinulle noin tärkeitä?” (s. 212) 

”Neljä Aron Frankia ilman museoita, ilman historiallista merkitystä, ilman surijoita.” (s. 219) 

”--- ei pahuus ollut mikään natsien yksinoikeus.” (s. 220) 

”--- useimmat vanhemmat eivät todellisuudessa tunne lapsiaan.” (s. 222) 

”Tässä maailmassa voi luullakseni valita, miten surulliset tarinat kerrotaan, ja me valitsimme huumorin.” (s. 228) 

”--- nyyhkytyksessä oli hirvittävää voimaa, jota kärsimyksen amatöörit voivat luulla heikkoudeksi.” (s. 234) 

”--- sairaudessa ei ole mitään loistokasta. Siinä ei ole merkitystä. Sairauteen kuolemisessa ei ole mitään kunniakasta.” (s. 236) 

”Kuvittelin aina, että aikuisena tietää mihin uskoa, mutta minulle ei ole käynyt niin.” (s. 242) 

”Uskon, että maailmankaukkeus haluaa tulla huomatuksi. Minusta tuntuu, että maailmankaukkeus suosii tietoisuutta ja palkitsee älyä osittain siksi, että se nauttii, kun sen kauneutta tarkkaillaan. Elän keskellä historiaa, joten kuka minä olen sanomaan universumille, että se – ja minun havaintoni siitä – ovat ohimeneviä?” (s. 243) 

”--- kaihomielisyys on kuolemisen sivuvaikutus.” (s. 256) 

”Ymmärrän hetki hetkeltä paremmin, mitä tarkoittaa sana nöyryyttävä.” (s. 261) 

”Haluaisin vain, että minä riittäisin sinulle, mutta se ei onnistu. Tämä ei riitä sinulle. Mutta enempää et saa. Saat minut, perheesi ja tämän maailman. Se on sinun elämäsi. Ikävä juttu jos se mättää.” (s. 262) 

”Eikä syöpäkään ole oikeastaan pahis. Syöpä haluaa vain elää.” (s. 267) 

”Kuvitelmat omasta kuolemattomuudesta ovat kuolemisen sivuvaikutusta.” (s. 287) 

”Tuntuu melkein siltä, että kuvitelmasi minusta kuolleena kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin minusta elossa ollessani tai minusta nyt.” (s. 288) 

”---minua otti päähän, että kaikki tuollaiset kaverit ilmestyvät kuvaan sitten, kun heitä ei enää tarvitse.” (s. 288) 

”Kirjoitaminen ei herätä henkiin. Se hautaa.” (s. 289) 

“Elät pitkän ja hyvän elämän, ja se on täynnä ihania ja kauheita hetkiä, joita et osaa vielä kuvitellakaan!” (s. 295) 

”---hautajaiset ovat eläviä varten.” (s. 296) 

”Ne olivat hautajaiset. Ja ihan samanlaiset kuin kaikki muutkin hautajaiset.” (s. 297) 

”Omnis cellula e cellula --- Kaikki solut syntyvät soluista. Jokainen solu syntyy edeltävästä solusta, joka taas on syntynyt edeltävästä solusta. Elämä syntyy elämästä. Elämä synnyttää elämää synnyttää elämää synnyttää elämää.” (s. 300) 

”--- aikuisia oli kahta lajia. Jotkut olivat --- onnettomia olentoja jotka kolusivat maata löytääkseen jotakin mitä loukata. Toiset olivat sellaisia --- jotka kulkivat zombeina ympäriinsä ja tekivät kaiken mitä heidän oli tehtävä voidakseen jatkaa ympäri kulkemista.” (s. 301-302) 

“--- maailmankaikkeus halusi tulla huomatuksi. Me taas haluamme että maailmankaikkeus huomaa meidät, että se välittää edes vähän siitä mitä meille tapahtuu – ei minään kollektiivisena tiedostavana elämänä vaan yksilöinä.” (s. 306) 

”--- tuskan kanssa voi elää.” (s. 325) 

”--- maailmaa ei ole tehty ihmisiä varten, meidät on tehty maailmaa varten.” (s. 332) 

”Maailma ei ole toiveiden toteuttamistehdas” (läpi kirjan)

P.S. Katsoin leffan. Oli ”hieman” hämmentävää kun elokuvan lopussa huomasin, että se ainoa kohta jonka muistan elokuvasta täydellisesti ei ollutkaan tällä lainaamallani DVD:llä. Hetken asiaa tutkien sain tietää, että en omaa mitään selvännäkijäkykyjä ja ole nähnyt kohtauksia elokuvasta joita ei ole edes julkaistu, vaan aikaisemmalla kerralla olen nähnyt jonkin elokuvan extended version. Minun on pakko myöntää, että vihaan näitä kaiken maailman director’s cut extended exclusive big bang wow versioita. Tai oikeammin niitä ”vajavaisia” elokuvia. Joko näytetään kaikki tai sitten ei näytetä. Ärsyttävää rahastusta! Miksi pitää olla kaksi tai kolme erilaista DVD:tä ja kaikkissa on aina vähän enemmän sisältöä -_- Haluan yhden elokuvan, joka on juuri se miksi se on ajateltukin, extroilla tai ilman. Yksi DVD, yhdellä hinnalla!

Mutta takaisin itse leffaan. Se ei ollut niin hyvä kuin kirja. Hyvä se edelleen oli, olen selvästi visuaalinen ihminen kun leffa pisti itkemään paljon enemmän kuin kirja. Mutta leffasta puuttui liian paljon. Kirjassa oli enemmän ihanaa mustaa huumoria, hahmot jäivät vielä enemmän etäisiksi leffassa ja en ole ihan varma pidänkö esim. Hazelin näyttelijästä. Jokin siinä välillä tökki. Elämänkatsomus poikkesi myös jonkin verran leffan ja kirjan välillä, minun mielestäni. Mutta hieno leffa se silti on. Ja ymmärrän että kirjaa pitää lyhentää ja oikoa ja vaikka mitä elokuvakäsikirjoituksissa. Mutta kyllä nämä selkeästi eri teoksia ovat mutta tukevat kuitenkin toisiaan ihan kivasti. Toivon silti, että leffan katsoneet lukisivat myös kirjan!

Green, John
The Fault in Our Stars (2012)
Tähtiin kirjoitettu virhe
Translator: Helene Bützow
WSOY, 2013
p. 338

Description from Goodreads.com:

Despite the tumor-shrinking medical miracle that has bought her a few years, Hazel has never been anything but terminal, her final chapter inscribed upon diagnosis. But when a gorgeous plot twist named Augustus Waters suddenly appears at Cancer Kid Support Group, Hazel’s story is about to be completely rewritten.

Insightful, bold, irreverent, and raw, The Fault in Our Stars is award-winning author John Green’s most ambitious and heartbreaking work yet, brilliantly exploring the funny, thrilling, and tragic business of being alive and in love.

Warning: Too long post 

Next time in the children and youth literature reading circle at Seinäjoki library we are reading something from John Green. I chose The Fault in our Stars. I’ve wanted to read the novel a long time ago after I watched the movie. It was a fine movie! And this is even finer novel! I’m thinking of buying the novel for myself because I had trouble not to underline the library book. There were so much to quote, that’s one of the things why the novel is so wonderful. I’ve never ever had the urge to underline something in a book until now!

I love the humour in the novel, and how all was so genuine, realistic. The humour is black and it fits perfectly for characters and their situations. What else can you do but to make humour from the situation. With humour you survive! I hope I won’t lose my sense of humour someday. Sometimes it happens and it’s scary. I’ve seen it happen and it was sad. But sometimes, it’s just too hard to keep the humour in your life. But still, you should be able to make jokes about anything! The realism in the novel is wonderful. Things are told as they are, plainly, as they should be told. Sickness isn’t pretty and there’s no glory in it. There’s awfully lot of truths in the novel and it has the view of life which I relate to, and also because of that, the novel felt very personal.

The relationship between Hazel and Augustus is amazing! The characters are great, especially Augustus who seems almost too perfect. These two have the connection which I’ve been dreaming of from teenaged girl. Luckily, there were so much time between watching the movie and reading the novel, I couldn’t quite remember what happened to these two. My memory returned little by little but that was OK. The plot and how it kept going on was splendid.

Unfortunately, Isaac were left too much in the background. Isaac had his moments and it was admirable how much the novel told about Isaac, even though the story concentrated on Hazel and Augustus. With the little details we got to see how wonderful relationship Isaac and Augustus had and Hazel got her part too from Isaac. Still, I would have liked to know more about Isaac. But, maybe there’s so much of it that it would need another book just about him. There’s an idea Green! You should write The Fault in Our Stars again, but from the Isaac’s point of view! I would definitely read it!

What about Van Houten then... the “bad guy”, so to speak. Van Houten was conflicting character. First, you hate him, but in the end you kind of start to understand him, even pity a little. I admit, with all his prickness and especially because of his way to express himself, the character remained quite distant for me. I didn’t quite understand those letters because of the writing. I’m sure there were a lot of interesting references, metaphors, philosophy, truths, but I couldn’t get hang of it. I think I should have known more literature and philosophy to understand Van Houten better. But still, I got interested about An Imperial Affliction. I’m quite sure it would be very hard for me to read if it would be anything like Van Houten’s letters, but it seemed very interesting novel. The novel was described so well that I really thought it to be a real novel! Why not to write it too Green! Or someone else!

Maybe the most complex characters in the novel were Hazel’s parents. I just couldn’t get hang of them at all. The most confusing thing was that at the beginning of the novel the parents seemed very tight-ass, overprotective and fussy, especially the mom. Then suddenly, they are joking around with very dark humour and are more laid-back, but just before the end they start to act like tight-ass and insensitive parents again. Maybe Hazel’s parents had some kind of deeper journey here but I just didn’t notice it or couldn’t get hang of it? Of course the novel deals with the suffering of the parents too and especially Hazel is so worried of the pain she causes to her parents. Still, the parents are left more aside. Maybe there would be an idea for a third book, how The Fault in our Stars goes from Hazel’s parents view.

It was very confusing to find something as familiar as Maslow’s hierarchy of needs in the novel. I just wrote an essay about it on spring and maybe there were even exam about it. I don’t remember anymore. Anyway, in the novel, Maslow’s hierarchy of needs was panned completely. It’s said to be bullshit. But on the other hand, it is, for example from Hazel’s point of view. According to Maslow, Hazel is stuck in the second step of the pyramid – she can’t feel safe, because of the sickness. That’s why Hazel shouldn’t be able to long for love, respect, art or anything else, and that’s just bullshit: sickness doesn’t take your desire to do art or ponder philosophy. The need for it just changes along with the sickness (p. 232, Finnish edition).

I think Green has read his Richard Dawkins or at least get to known of the world’s most famous atheist’s thoughts. There’s so much references to those thoughts in the novel which also Hawkins has brought out. These point of views are strongly my opinions too and that’s why the novel was also so pleasant reading for me. I also liked Hazel’s (and Van Houten’s) thoughts about funerals (and death generally). Like Hazel, I do understand funerals as a ritual and that they are very important to some people, especially for those who believe in some kind of god. But for atheists like me, funerals are more difficult matter, especially because they are so related in religion. I know what you’re supposed to do there, how to act and how the ritual goes. And I also know it’s very important for some that the funeral will go on exactly as it should. But when you have a different kind of grief and when you don’t really need a set rituals at all to grieve, but you would just like to grieve in your own ways, you start to question things. Why funerals are so stuck in with its rituals? Because of these norms and manners which are tightly tied into our cultures, mostly we just have to suck up our own desires (or do something we wouldn’t want to do) to please others. Each one grieves differently, but still it’s some kind of a taboo and still we are doing things within the norm. It’s conflicting. And because of these kind of ponderings I’m still lost in my grief. I believe the novel has helped me little to process things and gave me hope that there are others who also think differently like me, but I think I still have a lot to process yet.

Death is also interesting subject, but it’s very hard one to talk about especially when you are the atheist one. It seems to be so related to religion that even when you talk about it with those who claim to be nonreligious, doesn’t maybe belong in any church or are even atheists, almost always the conversation turns into some kind of heaven, after life etc. There’s so much mystique, myths, uncertainty, doubt, so I do understand why people are hoping there’s something after death. It brings comfort thinking that someday you will see your loved ones, friends etc. again. But, I would still like to understand more this viewpoint. Especially because I believe there’s nothing after death. But, what I do believe is that we kind of attain mortality through our children, through the continuity of DNA. I have pieces, a bit of DNA, from all of my ancestors. In a way they “live” inside me, in my DNA, and if I would ever have children of my own, I would live as long as my children would have their own children and if they would have children and if they would have children. I think it’s a fine thought and after all, it’s scientifically true. I think it’s even more fine than thought about some kind of heaven, after life or reincarnation etc. There’s a wonderful song in Lion King 2 that describes this perfectly – He Lives in You.

As you might have noticed, the novel put me think of lot of things. It was wonderful book. Raw, realistic, loving – it was life. I’m really considering buying the novel. I’m lucky I read it. I’ve heard some complaints about the translation but I didn’t notice any major problems, just few things that could have been translated better. I could read the book in English too. Maybe after few years. I will watch the movie soon again. I just borrowed it from my friend.

I know the post is awfully long already and congratulations if you made it here, but here are my favourite parts from the novel (I hope I can find them in English in Goodreads, if not, I’m trying to do them justice with my own translations):

”Depression is a side effect of dying. (Almost everything is, really).” (Goodreads) 

”There will come a time when all of us are dead. All of us. There will come a time when there are no human beings remaining to remember that anyone ever existed of that our species ever did anything. There will be no one left to remember Aristotle or Cleopatra, let alone you. Everything that we did and built and wrote and thought and discovered will be forgotten and all of this will have been for naught. Maybe that time is coming soon and maybe it is millions of years away, but even if we survive the collapse of our sun, we will not survive forever. There was time before organisms experienced consciousness, and there will be time after. And if the inevitability of human oblivion worries you, I encourage you to ignore it. God knows that’s what everyone else does.” (Goodreads) 

”Some people don’t understand the promises they’re making when they make them.” (Goodreads) 

”Love is keeping the promise anyway.” (Goodreads) 

”Worry is yet another side effect of dying.” (Goodreads) 

”Contemporaneity, --- specializes in the kind of battles wherein no one loses anything of any value, except arguably their lives.” (Goodreads) 

”It’s badly said that there’s meaning only that kind of life and death which have a purpose.” (Translation) 

”We are speaking of a novel, --- not some historical enterprise.” (Goodreads) 

”--- this childish idea that the author of a novel has some special insight into the characters in the novel… it’s ridiculous. That novel was composed of scratches on a page, ---” (Goodreads) 

”Like all sick children, --- you say you don’t want pity, but your very existence depends upon it.” (Goodreads) 

”You are side effect --- of an evolutionary process that cares little for individual lives. You are failed experiment in mutation.” (Goodreads) 

”Have you ever stopped to think --- why your stupid questions are so important to you?” (Translation) 

”Four Aron Franks without museums, without historical markers, without anyone to mourn them.” (Goodreads) 

”--- it’s not like the Nazis had a monopoly on evil.” (Goodreads) 

”--- most parents don’t know really their children.” (Goodreads) 

”You have a choice in this world, I believe, about how to tell sad stories, and we made the funny choice.” (Goodreads) 

”--- his sob roaring impotent like a clap of thunder unaccompanied by lightning, the terrible ferocity that amateurs in the field of suffering might mistake for weakness.” (Goodreads) 

”--- there is no glory in illness. There is no meaning to it. There is no honor of dying of.” (Goodreads) 

”I thought being an adult meant knowing what you believe, but that has not been my experience.” (Goodreads) 

”I believe the universe wants to be noticed. I think the universe is inprobably biased toward the consciousness, that it rewards intelligence in part because the universe enjoys its elegance being observed. And who am I, living in the middle of history, to tell the universe that it – or my observation of it – is temporary?” (Goodreads) 

”--- nostalgia is a side effect of dying.” (Goodreads) 

”I understand more and more what the word humiliating means.” (Translation) 

”I just want to be enough for you, but I never can be. This can never be enough for you. But this is all you get. You get me, and your family, and this world. This is your life. I’m sorry if it sucks.” (Goodreads) 

”Even cancer isn’t a bad guy really: Cancer just wants to be alive.” (Goodreads) 

”Thinking you won’t die is yet another side effect of dying.” (Goodreads) 

”It’s almost as if the way you imagine my dead self says more about you than either the person I was or whatever I am now.” (Goodreads) 

”--- it infuriated me: You get all these friends just when you don’t need friends anymore.” (Goodreads) 

”Writing does not resurrect. It buries.” (Goodreads) 

”You are going to live a good and long life filled with great and terrible moments that you cannot even imagine yet!” (Goodreads) 

”Funerals --- are for the living.” (Goodreads) 

”It was funeral as any other funeral.” (Translation) 

”Omnis cellula e cellula, --- All cells come from cells. Every cell is born of a previous cell, which was born of a previous cell. Life comes from life. Life begets life begets life begets life begets life.” (Goodreads) 

”--- there were two kinds of adults: There were --- miserable creatures who scoured the earth in search of something to hurt. And then there were people --- who walked around zombically, doing whatever they had to do to keep walking around.” (Goodreads) 

”--- the universe wants to be noticed but that what we want is to be noticed by the universe, to have the universe to give a shit what happens to us – not the collective idea of sentient life but each of us as individuals.” (Goodreads) 

”--- it is possible to live with pain.” (Goodreads) 

”--- the world wasn’t built for humans, we were built for the world.” (Goodreads) 

”The world is not a wish-granting factory.” (Goodreads)

P.S. I watched the movie. I was a “little bit” confused when at the end of the DVD I borrowed, I noticed there wasn’t that one and only scene which I remembered perfectly. I search for a reason for this and found out that no, I don’t have psychic talents and I haven’t seen the missing scenes in my mind, but there’s some kind of extended version of the film which apparently I saw few years ago. I have to admit, I hate those director’s cut extended exclusive big bang wow versions. Or actually I hate those “incomplete” movies. There’s just two option, you show everything or not. Those extended bullshits are just rip-off. Why there has to be two or three kinds of DVDs, and everyone has something more included -_- I want one movie which is as it is, with some extras or without. One DVD with one price!

But back to the movie. It wasn’t as good as the novel. It was still very good and I found out that I’m definitely a visual person, the movie made me cry more than the novel. But there were so much missing in the movie. In the novel, there were much more black humour and the characters were even more distant in the movie, and I’m not quite sure if I liked the girl who played Hazel. Something wasn’t just correct. The novel’s view of life was also little bit different in the movie, in my opinion. But it was great. And I understand you have to shorten novels and straighten things up in a script. But these are definitely a whole different pieces but they support each others nicely. Still I would hope that those who watched the movie will read the novel too!