6.9.15

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita (#1) / Maresi - The Red convent chronicles (#1)

Turtschaninoff, Maria
Maresi: Punaisen luostarin kronikoita (#1)
Maresi: Krönikor från Röda klostret
Suomennos: Marja Kyrö
Tammi, 2014
s. 205

Kuvaus takakannesta:

Kirjan sankaritar Maresi on takkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä järjetöntä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva – ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja koko yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.

Maresin vahvan tarinan suurena teemana on itsensä löytäminen – ja itsensä ylittäminen. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.


Miten upea kirja tämä voittanut nuortenkirja olikaan! Onneksi luin tämän ja aion lukea seuraavatkin! En ole varma mutta luulen, että tästä kirjasta on tulossa ainakin trilogia.

Tulevalle kirjastotädille Maresi oli upea tyttö. Hän rakasti kirjoja ja tietoa. Hän luki kaiken ”aarrekammiosta” suurella innolla. Tarinan kertoo itse Maresi joten tavallaan hänestä tuli myös kirjailija. Voisin kuvitella tämän kirjan sopivan hyvin tytöille jotka ahmivat kirjoja ja toivovat tulevansa kirjailijoiksi.

Maresi on erittäin suloinen ja huolehtivainen. Hän pitää huolta nuorista noviiseista sekä pelokkaasta uudesta tytöstä, Jaista, josta tuleekin yksi hänen hyvistä ystävistään. Maresi on nuori iältään, mutta monesti luulin häntä vanhemmaksi. Vain muutamat pienet asiat muistuttivat aina välillä hänen oikeasta iästään.

Maailma on mielenkiintoinen. Kirja löytyy fantasiahyllystä, mutta kirjassa ei ole lohikäärmeitä tai muita outoja otuksia. Vain erilainen maailma, erilaisilla tavoilla ja omalla uskonnollaan, joka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Palvonnan kohteena on eräänlainen matriarkka, Äiti/Neito/Akka ja kirjassa on myös maagisia elementtejä, mutta ei mitään noitia tai taikasauvan heilutteluja. Maailma olisi hyvin voinut olla vaikka meidän omaakin historiaamme ja ilman maagisia elementtejä se olisikin hyvin voinut olla historiallinen romaani.

Kirjassa on muutamia hyvin ahdistavia kohtia. Kirjassa on väkivaltaa ja jotkut luvuista olivat erittäin ahdistavia ja tunteita nostattavia. Mutta ne olivat kuitenkin hyvin kirjoitettu. Kirjan voisi myös nähdä jonkinlaisena feministisenä koska se kertoo pelkistä naisista. Muutamat miehet jotka kuvataan ovat pahoja (eivät aivan kaikki, mutta suurin osa).

Kirja oli todella hyvin kirjoitettu, sillä oli hyvä rytmi ja tarina pysyi mielenkiintoisena vaikka välillä olikin pakko pysähtyä kuvailemaan asioita koska maailma oli niin uusi vielä. Kirjailijalla on nyt suuret paineet saada seuraavasta kirjasta yhtä upea kuin tästä. Tämä kirja todella ansaitsi Finlandia Junior -palkintonsa viime vuonna.

Suosittelisin tätä kirjaa nuorille naisille, tytöille, jotka rakastavat lukea. Tämä on selvästi tyttöjen kirja vaikkei se käsittelekään tyttömäisiä juttuja, mutta vain koska se kertoo pelkistä tytöistä. Mutta jos joku poika tämän haluaisi lukea niin miksikäs ei! Joka tapauksessa kirja on hyvin kirjoitettu, se on jännittävä ja ehkä se antaa pojille jotain erilaista.

Luin tämän kirjan koska olen menossa vinkkaamaan lukion ekaluokkalaisille suomalaista uutta nuortenkirjallisuutta yhtenä projektinani työharjoitteluajallani kirjastossa. Aion ehdottomasti suositella tätä kirjaa!



Turtschaninoff, Maria
Maresi: Punaisen luostarin kronikoita (#1)
Maresi: Krönikor från Röda klostret
Translator: Marja Kyrö
Tammi, 2014
p. 205

Description from the back cover:

The heroine of the book, Maresi, is sharp-eyed and curious girl. She lives in a small island in the Red convent where men are forbidden to come. On one spring morning a young frightened girl, Jai, arrives on the island. Little by little Maresi finds out that Jai is fleeing away from her father's insane rage. The most fierce process starts when a sailing vessel is spotted out on the horizon – could that be Jai's father with his group? The courage of Maresi and others in the community will be put on a tough trial.

The themes in the strong story of Maresi are finding and excel oneself. Poetically beautiful but breathtakingly exciting narration is internationally rated.


What a wonderful story this award winning YA book was! I'm so happy I read this and I'm going to read the other ones too! I'm not sure, but I think this is going to be at least a trilogy.

For a future librarian, Maresi was a wonderful girl. She loved books and knowledge. She read everything in the ”treasury” with a huge enthusiasm. The story is told by Maresi, so in a way she became an author too. I could imagine this book to be very suitable for those young girls who are bookaholics and dreams of becoming an author.

Maresi is so sweet and caring. She takes care of the young novices and the frightened new girl, Jai, who becomes one of her best friends. Maresi is young aged but I really thought her to be older. Just few things reminded of her real age.

The world is interesting. The book is in fantasy shelves but there's no dragons or any other peculiar creatures. Just another world with another ways and their own religion, which seemed very interesting. They served some kind of a matriarchal force, The Mother/The Maiden/The Hag and there's some magical elements in the book, but nothing related to the wizards or swinging the wands. The world could be our own history and without the magical elements it could be just historical novel.

There's a very oppresive parts in the book. There's violence in it and some of the chapters were very emotional and disturbing. But they were well written. The book could also be a some kind of a feminist, because it's all about the women. The few men who are described are bad (well, not all, but most of them).

The book was very well written, it went on with a very good pace and kept the story interesting, even though it had to stop for descriptions from time to time because the world was so knew. There's a huge pressure for the author to make the second book as good as the first one. This books really deserved the Finlandia Junior award last year.

I would recommend this book for young adults, girls, who loves to read. This is a girl book, definitely, even though it really doesn't concentrate on a girlish things, but just because there's only girls in it. But why not, if boys are interested, they should read it. After all, it's well written and very exciting and maybe it gives different things to the boys.

I read this because I'm going to recommend new Finnish young adult books for high school first graders for one of my tasks on my internship in library. I'm definitely going to recommend this book!

2 kommenttia:

Lassiter Chase and Benjamin kirjoitti...

Wow you got an internship at the library, thats great news. Congratulations.

Lilli kirjoitti...

Well, it's part of my school :D We have to have internship period in third year. But it's been fun :) Something different besides studies.

-Lilli-