English below
Vahva uskomukseni on, että jos minulle ei joskus tahtonut löytyä farkkuja (tai muitakaan housuja, paitsi verkkareita) niin nyt vasta niitä ei löydykään!
Taidan siirtyä hameisiin.
Eikun ai niin! Ei niitäkään löydy. Varsinkaan sellaisia joita haluaisin (ja nekin joita en halua, ei mene päälleni).
Taidan alkaa itse tekemään vaatteeni.
Eikun ai niin! En osaa! Enkä omista ompelukonetta. Mutta suurin syy on kyllä, etten osaa. Ja kokemuksesta pystyn sanomaan, että kokeilemisessa vain menetän hermoni.
Mutta pitäisiköhän sittenkin kokeilla jotain helppoa. Esim. sitä hametta (päässäni pyörii filminauha yläasteen käsityötunnista ja epäonnisesta hameen helman kääntämisestä, jossa menikin sitten koko kolme tuntia enkä siltikään sitä saanut käännettyä. Hermot meni ja opettaja käänsi puolestani.). Täytyy nyt hieman miettiä.
Ei tässä kyllä kohta muu auta kuin tehdä itse omat vaatteensa kun vaatteita ei löydy kaupoista. Vai etsinkö vain vääristä paikoista? En oikein tiedä mistä etsisi. Tuntuu kuin kaikki paikat olisin jo kolunnut.
Vaatturilla voisi tietenkin vielä käydä. Mutta minulla on sellainen uskomus, että siellä varsinkin hinnat hipovat pilviä. En mielelläni kuitenkaan maksa housuista miljoonia jotta voisin käyttää niitä vuoden (hiukan allekin).
Tässä päästäänkin sitten toiseen asiaan. Housujen laatu! Farkkujen laatu! Sukkahousujen (paksujen) laatu!
Onko minulla vain yksinkertaisesti niin paksut (ja kovat) reidet, että yksinkertaisesti kulutan farkkuni/housuni/sukkahousujeni haarat jo viikossa (on). Ja minun kävelyvauhdillani se on kyllä oikeasti jo saavutus. Harvoin kävelen kovinkaan paljon, että voisi puhua jo suurkulutushinkkauksesta. Mutta kaipa ne sitten on vaan niin läskit.
Asialle pitäisi kai tehdä jotain... Mieluummin tekisin asian itseni vuoksi (joka onkin hyvä syy, ja pitäisi riittääkin syyksi) kuin kaupan housujen sopivuuden ja pitkäikäisyyden takia.
Koko on minulle hyvin herkkä asia. Ei ole mukava huomata vaatekaupassa että ai, se 38 ei enää menekkään. No ei se mitään, olen tottunut jo 40. Mutta nyt, kun saa huomata, että tarvisikin ne 42 koon tuotteen, ehkä suuremmatkin, niin alkaa se jo syömään naista (ainakin itseäni). Mutta silti ne vanhemmat (jo rikki menneet, ja kertaalleen korjatut ja uudelleen rikkoutuneet) farkut, kokoa 38, menee päälle. Pistää miettimään, että onko farkut vain venyneet sen verran (hyvin mahdollista), että edelleen mahdun niihin, vai onko kauppojen koot vain yksinkertaisesti pienenneet. Kuitenkaan en mielestäni ole mikään yltiölihava. Minä olen nyt aina vain ollut hieman isompi. Varsinkin jaloistani, perseestäni, lantiostani, mahastani ja rinnoistani. Ja kaiken lisäksi olen lyhyt. Minusta en ansaitsisi numeroa 42 vaatteihini (oikeastaa, nekään eivät tahtoneet mennä jalkaani, kiitos isojen reisieni).
Ja sitten pääsemme toiseen ongelmaan.
Jos nyt kuitenkin myönnän, että tarvitsen niitä 42 ja 44 kokoja, niin voi kiesus mitkä valikoimat!
Aivan sikarumia kaikki!
En väitä, että nykyään muutkaan vaatteet olisivat yhtään sen hienompia mutta miksi sitten näistä "BigGirlseistä" tehdään vielä rumempia?! Kuka ihme niitä vaatteita on oikein suunnittelemassa? No tietenkin ne langanlaihat mallimitoissa olevat kauniit naiset joille menee mikä tahansa vaate ja aina näyttää hyvältä. Mistä ne voisi tietää mitä me isommat tytöt haluamme ja tarvitsemme. Tai mikä ylipäänsä sopii meille (niin malliltaan kuin tyyliltään).
Olen nyt vakavasti harkinnut hankkivani ison tunikan. Sitähän meille isoille aina tarjotaan. Jokaikinen paita on tunika. Hyvin väljä. Johtuuko se vain minusta vai korostaako se muidenkin mielestä isoa kokoa?
En minäkään mikään langanlaiha halua olla! En tosiaankaan! Minulle on opetettu (jo monen miehen voimin), että naisessa pitää olla jotain mistä ottaa kiinni. Mutta ei se pahitteeksi olisi jos saisi edes hieman läskejä ympäriltä pois, ihan oman peilikuvan ja itsetunnon vuoksi (ja hieman myös näiden itkupotkuraivareiden välttämiseen vaateostoksilla).
En pidä sitten yhtään vaateostoksista saati vaatekopissa kyhjöttämisestä sen kolmen eri koon, kolmen eri vaatteen ja kolmen eri mallin (eli yhteensä 9 vaatekappaleen) kanssa, joista lopulta yksikään ei mahdu päälleni ja joudun lähtemään tyhjin käsin ja naama punaisena pois liikkeestä vain siksi, että menisin taas toiseen liikkeeseen tekemään tämän saman rituaalin.
Vai siirrynkö miestenosastolle? Viime kesänä löysin yhdet kesäcaprishortsini miesten puolelta. Naisten housut eivät mahtuneet. Ovat kyllä tosi mukavat! Mutta on sekin minusta "nöyryyttävää", että joudun etsimään miesten puolelta vaatteeni. Housut ovat hienot, mutta ei siellä kyllä muita vaatteita minulle olisi. Vai pukisinko päälleni seuraavan vuoden juhliin puvun ja kravatin?
-Lilli-
Edit: Meni nämäkin housut nyt sitten lopullisesti rikki, paikkailluista huolimatta. Saattaa olla, että paikkaillutkin vain pahensivat asiaa. Paikka kyllä piti, mutta paikan ympäriltä repesikin sitten oikein kunnolla. Eikä minulla tietenkään ole vaihtohousuja äiteellä mukana. Taitaa siis jäädä huomenna Tuhkimo näkemättä. En taida kehdata mennä näillä housuilla teatteriin -_-
Edit2: Tulipa loistava idea toisaalta. Ottaisivatkohan yritykset minut tuotekehittelyyn testaajaksi? :) Jos tuote kestäisi minun käsittelyssäni niin varmasti kenen tahansa muunkin.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
My strong belief is if there wasn't jeans (or other trousers, expect sweatpants) before there surely isn't now either!
Maybe I should move to skirts.
Oh! I forgot! There isn't any. Especially not those I would want (and those which I don't want wouldn't fit me either).
Maybe I should start making my own clothes.
Oh! But I forgot! I can't! And I don't have sewing machine. But the biggest reason is, I can't. And with experience I can say I lose my nerves if I even try.
But should I still try something easy. Like skirt (there's a film going on in my head from upper secondary school at crafts and I see my failure with turning my skirt's hem which lasted the whole three ours and still didn't get ready. I lost my nerves and finally teacher turned it for me). I must think a little about this.
Soon I don't have another choice but to do my own clothes by myself because there isn't any that would fit on me on the shops. Or do I look in wrong places? I don't know where I should look. It feels like I have tried every place already.
Of course I could meet a tailor. But my belief is the prices there are really high. I prefer not to pay miljons for my trousers wich last only a year (or under).
And here we get to other thing. Quality of the trousers! Quality of the jeans! Quality of the tights (the thick ones).
Do I just have so thich (and hard) thighs so I simply wear out my jeans/trousers/tights from the crotch on a week (yes). And with my walking rate it really is an achievement. I rarely walk very much. But maybe they just are so fat.
I should do something about it... But rather I would do it for myself (which is a good reason, and it should be enough) than for shops trousers to fit and last longer.
Size is really vulnerable thing to me. It's not nice to notice at the shop "oh, these's size 38 doesn't fit me anymore". Well, that's ok, I'm used to size 40. But now when I notice I would need size 42 or 44 it really starts to bother me. But still the older (already worn out, once fixed and again worn out) jeans, size 38, fits me. It puts me thinking is those jeans just streched (possible). Or is the shop's sizes become smaller. I don't think I'm really really fat. I just happen to be a little bit bigger, I always have. Especially from my feet, bum, hip, stomach and breasts. And above all I'm short. In my opinion I don't deserve size 42 in my clothes (actually, even those doesn't fit properly on me, thanks to my thighs).
And then there's another problem.
If I would admit I am size 42 and 44, oh my god what they have for me!
They are just ugly!
I won't say there would be beautiful clothes anyway but why these "BigGirls" clothes are made more ugly? Who the hell is desinging those? Well of course those very thin and tall beautiful women which doesn't have any kind of problems to fit in their clothes, never, and they always look good. How could they know what we bigger girls want and need. Or what even fits for us (model and style).
I've been seriosly thinking of having a tunic. That's what they always offers for us big girls. Every shirt is a tunic. Very loose. Is it just me or do it look like it would highlight the big size?
Don't get me wrong, I wouldn't like to be as thin as a stick. Never! I have heard my lesson (from many men), women has to have something where to grab. But it wouldn't be bad thing to lose some of my fat around me, just for my image from the mirror and for my selfesteem (and to avoid those depressing sessions at the clothe stores).
I don't like to go shopping clothes, not to mension the fitting ritual with three different size, three different clothes and three different model (so altogether with 9 clothes) which from any isn't going to fit and I have to leave from the shop empty handed and red faced, and why? Just to go another shop to repeat the ritual.
Or should I move to the men's section? Last summer I found my summer caprishorst from the men's section. Women's trousers didn't fit. They are really nice! But I find it a little bit "humiliating" I have to find my clothes from the men's section. The trousers are fine but there isn't other clothes for me. Or should I wear at the next party a suite and a tie?
-Lilli-
Edit: These trousers are totally worn out now, despite the efforts to patching. It might be the patching only made worse. The patch is ok but my trousers ripped of around it, badly. And I don't have nothing to change here at my mom's. I doubt I'll go to see Tuhkimo tomorrow. I don't have guts to go to theater with these trousers -_-
Edit2: There was a marvellous idea for me. Would companies take me for they product development tester? :) If the product would stands in my treatments they would stand everything.
5 kommenttia:
En oo ostanut 4 vuoteen housuja, koska kaikki on niin kummallisen mallisia ja muutenkin huonolaatusia. Tuntuu että vaatteet olis suunniteltu jollekin 14-kesäsille muodottomille keskenkasvusille pikkutytöille. Sukkahousut + hame toimii niin kauan kunnes tulee nää ihanat pakkaset...Mutta menee siihenkin rahaa, ei noi sukkikset pysy nukkaamaatomina ja ehjinä kauaa. AARGH! Voi kun tosissaan osaisi tehdä itse vaatteensa!!
No ihan justiinsa niin! Ja itekin käytän nykyään myös sukkisten päällä "turvahousuja" (legginsseistä leikattu sen verran ettei näy polvihameen alta). Auttaa hiukan kulumista kun on paksumpi kerros päällä. Ja kuitenkin se leggins kangas on hieman vahvempaa. Ainakaan ne ei vielä ole mennyt rikki.
Kaupasta riippuen nuo koot kyllä pissii toisinaan paljonkin. Etenkin näissä halvemmissa liikkeissä, kuten H&M:ssä.
Mulla on H&M:ltä farkut, jotka ovat kokoa 40 - olen kokoa 36-38.. Ja nuokin farkut on hitusen liian tiukat jos mulla on sukkahousut siellä alla...
Samaten H&M mitoittaa vaatteet joillekkin täysin tissittömille. Kokeilin kerran sellaista pakko-saada-mekkoa, joka oli kokoa 36. Vetoketjun kanssa sai kyllä tapella, kun ei vaan tissit mahdu mekkoon. Enkä mielestäni ole kovin rintava. Kokeilin kokoa 38, eikä tämä olkaimeton mekko pysynyt enää päälläkään.
Ootko etsinyt farkkuja jostain farkkuihin erikoistuneesta liikkeestä? Siellä voi hinnat olla kalliimat, mutta ei kuitenkaan ihan samaa tasoa kuin vaatturilla. Malleja ja kokoja pitäisi kuitenkin olla useampia, niin luulisi joidenkin sopivan ;)
Kokoa 40 O_o sulla trollchild? Huh huh... no jo on vinksahtaneet koot. Mutta niinhän ne on EMP:lläkin. M = S ja L = M, melkein S. Aina saa tapella sen puljun kokojen kanssa :( Kuten myös niiden rinnanympärystojen kanssa ja siitä kun koot loppuvat siihen L:ään joka on se M.
Täytyypä muuten kokeilla noita farkkujen erikoisliikkeitä. En oo koskaan uskaltanu mennä niihin kun on jo muutenkin sen tyylisiä että kattovat vaan nenän vartta pitkin kun sisälle astuu joku vähän isompi :/ Tai siis siltä musta tuntuu. Mutta täytyypä rohkaista mieli ja mennä kokeilemaan!
Jep, kokoa 40...
Joo EMP on toinen... Ostin sieltä kerran samalla kertaa kaksi samanmallista paitaa, liilan ja mustan. Molemmat ovat olevinaan kokoa M. Mutta se musta on kamalan lyhyt, ja liila taasen roikkuu päällä. En käsitä, miten voi jo samanmallistenkin paitojen kesken ne koot heitellä tuolla lailla...
Lähetä kommentti