16.8.10

Vähän kaikkea / Little bit everything

English below

Saapas nähdä milloin minulla menee hermot noihin teineihin koulussa. Ei muuten, mutta kun alkaa jo nyt häiritä opetusta ja omaa keskittymistä. Selvästi luokkamme on jakautunut kahtia, joka ei ole kauhean hyvä asia. Katsotaan miten tässä vielä käy.

Miss Potter on aivan upea elokuva! Pitää hankkia se myös itselleni. Olisipa itsekin oikein lahjakas jossain ja kaiken lisäksi vielä hyvin paljon intohimoa ja kunnianhimoa toteuttaakseni unelmani. Mutta siinä oli kyllä taas elokuva jossa sekä hihkuin riemusta, että itkin vuolaasti.

Teinpä tuossa viikonloppuna vihdoin mehun musta- ja punaviinimarjoista. Mehun vaiheet näette alla olevista kuvista. Hieman piti improvisoida koska ensinnäkään en omista nuijaa jolla olisin survonnut marjat ja toiseksi en omista pyykkipoikia joilla olisin harson pystynyt kiinnittämään ämpäriin, mutta löysin sentään pyykkinarua kaapista, toimi se niinkin. Toinen satsi marjoja odottaa mehustusta Jouluna ja pistin sivuun myös kipollisen mustaviinimarjoja jos kokeilisin tänä vuonna tehdä omaa glögiäkin. Nyt pitää vain vielä etsiä patenttikorkeilla varustettuja pieniä läpinäkyviä pulloja jostain. Ikeassa ja Prismassa saattaisi kuuleman mukaan ollakin.

Sunnuntaina tein myös miehelleni omenapiirakan tämän toiveesta, koska tänään on miehen syntymäpäivä. Omenapiirakkakin onnistui ihan kiitettävästi ja yllättävän nopeasti. Mikään ei tällä kertaa mennyt pieleen! Alan edistyä!

Koulu hankintoja on myös tullut tehtyä. Ostin Muumi kansion (Muumi vihon jätin vielä, ainakin toistaiseksi, kauppaan) ja nyt minulla on jo kaksi koulukirjaa. Kolmas koulukirja odottaa tuloaan postista.

Tänään oli ensimmäiset ASTOn (eli Asuminen ja... um... taloudesta huolehtiminen?) tunnit, eli ns. "käsitöitä". Niin paljon käsitöitä ja opittavaa, ja niin vähän aikaa! Haluaisin tehdä kaikkea! Aloitamme huomenna tyynyliinasta ja sen jälkeen teemme kassin. En ole käyttänyt ompelukonetta sitten 7. luokan ja silloinkaan ei oikein onnistunut. Saa nähdä miten käy. Kutomaan ja virkkaamaan haluaisin myös oppia. Haluaisin tehdä ainakin sukat ja hartiahuivin. Kassissa haluaisin käyttää vanhoja farkkujani, mutta minusta tuntuu, että taidan siinä haukata aivan liian ison palan. Voi olla, että taidot ei siinä vaiheessa vielä riitä ihan sellaiseen, vaikka päässäni kuva on (kuten yleensäkin) hyvinkin selvä miltä sen ehkä pitäisi näyttää.

Suunittelen tässä aloittavani nyt musiikin teorian opinnot iltakurssina tuolla jossain aikuiskoulutuskeskuksessa, tai mikä se nyt onkaan. Kansalaisopistossa? Maksaa muistaakseni jotain 40+e. Pitää kyllä ensin hieman katsella aikatauluja, millaisia päiviä minulla on luvassa. Muutamaan otteeseen ainakin keskiviikkoisin olen koulussa 8-20 jossa 14-16 on ns. "hyppytunteja". Jos näiden päivien väliin vielä kovasti tulee muita iltakursseja, niin pitää hieman miettiä jaksamista. Haluaisin myös aloittaa laulutunnit ja Syyskuussa ajattelin mennä Ylioppilasteatterin pääsykokeisiin joten ei voi tietää jos sinnekin sitten pääsee. Yliopistossa tai jossain olisi myös mielenkiintoisia luentoja tarjolla Japanista. Pitää katsella niidenkin aikatauluja jos jaksaisi mennä kuuntelemaan.

Niin paljon taas olisi tehtävää ja opiskeltavaa. Mahdankohan saada mitään aikaiseksi. Corgi vauvankaan hyväksi en ole vielä oikein päässyt mitään tekemään. Pitäisi etsiä koira tapahtumia joihin voisi mennä katselemaan ja ottaa selvää kenneleistä ja käydä kyselemässä kaikkea. Läjä kysymyksiä kyllä jo löytyy. Pitäisi kirjoittaa ne paperille, että muistaa sitten paikan päällä kysyä kaiken.

Huomenna ajattelin mennä vihdoin uimaankin. Uimahalliin tosin. Ajattelin nyt kokeilla Hervannan uimahallia. Toivon mukaan siellä ei kauheasti olisi väkeä koulun jälkeen.

Mattopyykilläkin olimme viikonloppuna. Siitä onkin kauan kun viimeksi olen ollut. Mukavaahan se oli. Tosin ei kovin ergonomista puuhaa, ainakaan tuolla Hervannan mattojen pesupaikalla. Jäljellä olisi vielä kaksi suurinta mattoa ja sitten pitäisi vielä kuurata lattiat jotta saisi puhtaat matot puhtaille lattioille. Ei vain millään jaksaisi. Mies on kyllä ollut hyvin ahkera täällä. Mutta hieman omatunto soimaa kun toinen on lomalla ja täällä vain siivoaa kun minä samaa vauhtia sotken koko ajan -_-

Hämärää Elokuuta!

-Lilli-


Mehu 1. vaihe: Puhdista ja survo marjat (1kg). Minulla ei ole nuijaa joten käytin lasia. Hyvin hankalaa / Juice step 1: Clean and mash the berries (1kg). I didn't have a mace so I used glass. It was quite difficult.



Mehu 2. vaihe: Lisätään 9dl vettä ja 1½tl sitruunahappoa, anna olla vuorokausi jääkaapissa ja sekoittele välillä. / Juice step 2: Add 9 dl water and 1½teaspoon citric acid, put it in the fridge for a day and disturb it occasionally.



Mehu 3. vaihe: Valuta. / Juice step 3: Trickle



Mehu 4. vaihe: Lisää 4dl (tai vähemmän/enemmän, oman maun mukaan) sokeria ja pullota. Helppoa eikö :) / Juice step 4: Add 4dl  (or less/more, according to your taste) sugar and put it in the bottles. Easy, right :)



Omenapiirakka ennen uuniin laittoa / Applepie before putting it in the oven



Omenapiirakka uunin jälkeen. Nautitaan lämpinämä vaniljajäätelön kanssa :) / Appelpie after the oven. Enjoy warm and with vanilla ice cream :)



Uusia koulutarvikkeita / My new school stuff



Extrana aivan uskomattoman hyvää lohisalaattia! Yksi parhaista ruoista joita olen tehnyt vähään aikaan :) / For extra, very delicious salmonsalad! One of my best foods I've made lately :)



Well, we'll see when I lose my nerves with those teens in our school. It's starting to bother the teaching and at least mine concentration. Our class is obviously splited in half and I don't think if it's a good thing. We'll see what's happening.

Miss Potter is a wonderful movie! I must to get it for myself. I would also like to be very talented in something and moreover would like to have very much passion and ambition to make my dreams come true. But it really was a movie which made me both very thrilled and shred a tears.

I finally made juice from my blackcurrants and redcurrants at weekend. You'll see the stages of the juice above from the pictures. I had to little bit improvise because, first of all, I didn't have a mace to mash the berries and second, I didn't have clothespins to pin the veil on the bucket, but I found a piece of washing line which worked fine. The other round of berries is waiting to be juiced at Christmas and I put a side a scoop of blackcurrants so I could try to make my own glögg (mulled vine) this year. Now I just have to find bright bottles somewhere. I heard they might be found from Ikea or Prisma.   

On Sunday I also made an applepie for my partner from his wishes, because he has a birthday today. It succeed quite well and amazingly fast. Nothing went wrong this time! I am developing!

I also bought some school stuff. I bought Moomin folder (Moomin notebook I still left in the shop for now) and now I have also two school books. The third one I'm waiting postman to bring.

Today was the first ASTO (Living and... um... taking care of the household?) classes, kind of a "handicrafts". So much handicrafts and learning to do and so little time. I would like to do all! Tomorrow we are starting with making pillowcase and then we are going to make a bag. I haven't used sewing machine since I was in the 7th grade and at that time, it didn't go so well. We'll see what's going to happen. I would also like to learn to knit and crochet. I would like to do at least socks and shawl. In my bag I would like to use my old jeans, but it might be too hard for me. It think my skills aren't advanced enough for that, although I have a quite clear picture in my head (as always) what it should look like. 
.
I'm planning to start music theory classes at the evenings in adult education center, or where it was. It would cost about 40+euros. First, I must little bit think of my schedules, what kind of days I might have later. Some Wednesdays I will be at school from 8am to 8pm, where between 2pm to 4pm I have free period. If I have besides these days another days which are going to last whole day, I have to think about my strengths. I would also like to start singing lessons again and on September there is entrance exams at the Ylioppilasteatteri (Graduate theater) so I might get there too. At the University, or somewhere, there is also interesting lectures about Japan. I have to see the schedule if I could manage to go to listen them.
 So much to do and study. Will I ever have time to make it all. I haven't even done anything for our future Corgi baby. I should look for the events where I could go to watch and get to known the kennels and go ask my questions. I do have a lots of questions. I should write them down, so I remember them when I'm going to ask them.

Tomorrow I thought I'll go swimming at last. In the swimming paths. I thought to try Hervantas  swimming paths. I hope there isn't a lot of people after school.

We washed our carpets at weekend. It's been a while for me. It was quite nice. Although it's not very ergonomic thing to do, at least at the Hervantas carpet washing place. We have our two biggest carpets left and we have to wash our floors too so we'll get our clean carpets on our clean floors. The problem is, I don't have enough strength. My partner has been very hardworking. But my conscience is blaming me because my partner is on his vacation and he is still the one who cleans the house when I'm messing the things at the same time -_-

Dusky August!

-Lilli-

Ei kommentteja: