English below
Väsyttää ja hieman masentaa.
En tiedä miksi.
Ehkä se on tuo alkava syksy, kuka tietää.
Koulussa ainakin on kivaa, joten ei se siitä voi johtua. Tänäänkin olimme Amurin työläismuseossa (http://www.tampere.fi/amuri/). Harmi kun oli aikaa vain tunti. Siellä olisi voinut olla paljon kauemminkin. Menemme vielä miehen kanssa joku kerta oikein ajan kanssa (opiskelijat maksoi 1e! Halpaa lystiä :)) ja kameran kanssa (itselläni ei tietenkään ollut mukana tänään kun en muistanut koko reissua, josta tosin sanottiin vasta eilen ja sekin maininta taisi olla sivulauseessa jota kukaan ei enää sen jälkeen muistanut). Ja jos sitten pystyisi myös lukemaan ne pienet lappuset ovissa joissa oli mielenkiintoista tietoa. Mutta en olisi edes ehtinyt käydä kierrosta läpi jos nekin olisin vielä lukenut (olen hidas kiertäjä). Lopuksi kävin ostamassa kahvila Helmestä aivan uskomattoman ihania karjalanpiirakoita!
Kotiin päästyäni menin melkein suoraan sänkyyn ja nukahdin muutamaksi minuutiksi. Nousin ylös ja koitin tehdä jotain, mutta en vain jaksanut joten kömmin takaisin sänkyyn ja nukuin jonkin aikaa. Ei vain jaksa. Ja harmittaa kun ei jaksa. Harmittaa kun tämä huusholli on räävittömässä kunnossa. Oli monesti tänään mielessä, että nyt imuroin koko kämpän! Mutta ei. Kun heräsin, en vain jaksanut. Ehkä huomenna? Toivon mukaan huomenna. Pesin sentään pyykkiä tänään (eipä siinä ole paljoa tekemistä, mutta tuskin olisin sitäkään tehnyt ellei olisi ollut täysin pakko. Pyykkikorissa odotti koulun essu joka pitää tostaina olla siisti ja vielä silitettykin. Pitää siis yrittää huomenna silittää ainakin se). Ajattelin, että jos sitten viimeistään viikonloppuna saisi tämän kämpän siistiksi. Ellemme sitten ole lähdössä jonnekin. Tavallaan haluaisin, mutta tavallaan en. Koska kotiin ei ole kiva palata kun kämppä näyttää aivan hirvittävältä ja sitten se siivous siirtyisi taas viikolla kuitenkin.
Oikeastaan jo hieman odotinkin syksyä. Voi vihdoin polttaa kynttilöitä kun on niin pimeää, eikä ole jatkuvasti älyttömän kuuma. Mutta toisaalta, nyt alkaa vilukausi ja se pimeys ei lopulta ole ihan niin hauskaa silloin kun koko päivän on synkkää, harmaata ja sateista (kuten tänään).
Hävettää myös. En jaksanut tehdä isälle korttia. Isällä on huomenna syntymäpäivä. Täytyy sitten vain soittaa ja onnitella. Tunnen itseni taas niin huonoksi :( Mutta korttien teko ei nyt vain innosta. Toivon mukaan innostaa kohta. Pian olisi tiedossa veljenpojan syntymäpäivätkin. Tosin pelkään, että joudun menemään sinne yksin jos juhlat järjestetään.
Sateista Elokuuta!
-Lilli-
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
I'm tired and little bit depressed.
I don't know why.
Maybe it's that autumn starting, who knows.
At least it's nice at school so it can't be that. Today we were at the Amuri museum of workers' housing (http://www.tampere.fi/amuri/startpage.htm). It was a pity we had only an hour. It would been nice be there more. We will go there again with my partner (students 1e! That's cheap fun :)) and with camera (of course I didn't have camera with me because I didn't even remember the whole trip, and teacher told us yesterday about it in subordinate clause which nobody remembered afterwards). And if then I could also read the small papers on the doors with interesting details. I wouldn't have manage to go round the whole thing if I would have now stopped to read them (I'm very slow rounder). After the round I brought some amazingly delicious Karelian pasties from the cafe Helmi!
When I got home I went almost straight to the bed and slept few minutes. I got up and tried to do something but I just couldn't do anything, so I went back to bed and slept some time. I just couldn't do anything. And it bothers me. It annoys me, because this apartment is totally mess. Many times I was thinking of vacuuming today! But no. When I woke up, I just couldn't do it. Maybe tomorrow? I hope tomorrow. At least I wash some laundry (well there's not much to do, and I don't think I wouldn't have done it if it wasn't must. There was waiting my school apron which must be clean and ironed on Thursday. I must iron at least it tomorrow). I thought, maybe on weekend I will clean this apartment. Unless we are going somewhere. In a way I hope we are going somewhere and at the same time hoping we aren't. It's not nice to come back home and find totally mess and then the cleaning would move to the next week again.
Actually I was already little bit waiting for autumn. I can finally light candles because it's so dark and it's not hot all the time. But on the other hand, now it's starting the cold season and the darkness isn't so nice when it's gloomy, grey and rainy all day (like today).
Also I'm ashamed. I didn't manage to make card for my father. He has a birthday tomorrow. I just have to call him and say congratulations. I feel myself so terrible :( But I just don't have the feeling making cards right now. I hope I soon have. There's my nephews' birthday coming. But I'm afraid I have to go to the party alone if there is going to be a party.
Rainy August!
-Lilli-
24.8.10
22.8.10
Flunssa / Flue
English below
Minulla on nyt sitten flunssa.
Torstaina heräsin kurkku hyvin kipeänä. Mutta minulla on nyt muutenkin aina välillä kurkku kipeä, joten annoin asian olla. Menin urhoollisesti kouluterveydenhoitajalle hakemaan jäykkäkouristus rokotustani. Olin hyvin urhea ja otin vastaan rokotuksen. Hoitaja katsoi kurkkuunikin kun sanoin, että ei minulla muuta ole ollut kuin tämä kurkkukipu tänä aamuna. Sanoi, että kurkkuni näyttää ihan hyvältä ja imusolmukkeeni (tai mitkä lienevätkään) eivät ole turvonneet, joten pistetään vain.
Tätä rohkeaa tekoani (minulla on siis uskomaton piikki kammo, sen takia jäykkäkouristus rokotukseni on ollut ummessa jo kaksi tai kolme vuotta, mutta nyt oli pakko käydä hakemassa se) juhlistin sitten ensin Arnoldsin Bagelilla (ensin kävin kuitenkin apteekissa hakemassa Finrexiniä ja Strepsilsejä). Otin herkun mukaani ja suuntasin Tampereen keskustaan. Kävin Kirjatorissa katselemassa löytyisikö alesta mitään (kaupassa oli poistomyynti) ja tulihan siellä löytöjä tehtyä. Hankin Koirien etikettiopas -kirjan. Kuuluu samaan sarjaan jo aikaisemmin miehen ostaman kirjan, Koirien elekieli, kanssa. Mukaan lähti myös kolme joululahjakirjaa, joita en tässä voi paljastaa, vaikka tuskin lahjojen saajat tätä blogia edes lukevat (ovat vielä sen verran pieniä, etteivät edes osaa lukea :)).
Kirjakaupasta suuntasin kulkuni kohti Koskipuistoa jossa vihdoin nautin herkullisen bagel lounaani. Siinä penkillä istuessani sain seurakseni ampiaisen joka kovin mielellään olisi nauttinut osansa bagelsistani. Mutta vaikka kuinka kiltisti pyysin tätä poistumaan tämä ei meinannut millään suostua, vaan pörräsi koko ajan ympärilläni joten päätin siirtyä seuraavalle penkille (joka harmikseni oli varjossa). Sain näin syötyä rauhassa bagelsin loppun ilman häiriötekijöitä.
Lounaan syötyäni päätin mennä jälkiruoka teelle Wayne's coffeen. Tarkoitukseni oli tosiaan ottaa vain tee (Valkoinen vadelma tee), mutta tarjolla oli niin upeannäköistä suklaabrownieskakkupalaa, että en vain voinut vastustaa. Kallis kakkupalahan se oli, mutta yksi parhaimmista mitä olen koskaan syönyt! Ja kaiken kukkuraksi hyvin paljon (mautonta) kermavaahtoa mukana. Ai että! Se pala vei kyllä kielen mennessään. En ole pitkään aikaan saanut mitään niin hyvää! Siinä sitten ulkosalla söin ja join ja luin kirjaa (Ulla Appelsin: Adolf Ehrnrooth Kenraalin vuosisata) ja kun kaikki oli kadonnut vatsaani, suuntasin kulkuni vielä lähemmäksi koulua. Pysähdyin hetkeksi rannalle ja luin vielä hiukan, ja puoli 12 suuntasin kohti koulua.
Minulla siis oli toki koulua torstaina. Mutta tunti alkoi vasta 12:15, niin minulla oli oikein mukava aamu (kurkkukivusta huolimatta) kaupungilla.
Kotiin kun pääsin niin minua odottikin tyhjä huoneisto. Mies oli lähtenyt jo aamulla samoihin aikoihin kun minä terveyskeskukseen, veltamaan kavereidensa kanssa. Hieman harmitti kun en päässyt mukaan, mutta jo järkikin sanoo, etten ole vielä valmis vaeltajaksi. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta kun taas miehellä ja tämän kavereilla on. Enkä ole harjoitellut koskaan ja kävely minulla nyt on muutenkin hankalaa. Saatika minulla ei ole mitään varusteita. Kyllä minä vielä joskus lähden miehen kanssa vaeltamaan, mutta saa nähdä milloin se tapahtuu.
Kämppä oli siis kokonaan minun käytössäni lauantaihin asti. Kaikkea suunnittelin tekeväni, mutta enpä tehnyt puoliakaan.
Perjantaina olimme ensimmäistä kertaa koulussa kunnolla keittiössä. Itselläni oli ihan pikkiriikkinen flunssan poikanen, joka ei oikein vielä tuntunut edes flunssalta. Mutta esimerkiksi yksi koulukaverini, joka oli myös torstaina valittanut kurkkukipua, oli jo vuoteen omana.
Aloitimme pizzalla, tuoresalaatilla ja pappilan hätävaralla. Eli ei mitään erityistä. Mutta opin silti uusia asioita. Opin uuden taikinanvaivaamistekniikan, opin, että teflon pannuun pitää pistää vettä kun pistää tämän levylle ja vasta kun vesi kiehuu heitetään vesi pois ja pistetään rasvaa ja paistettavat, opin myös uuden tavan leikata sipulia, joka tosin tuntuu vielä hiukan hankalalta. Varsinkin tylpillä veitsillä.
Hieman on vielä sekavaa, että missä koulun keittiössä on mitäkin ja miten siellä ollaan ja miten siivotaan. Tuli niin paljon kaikkea informaatiota ja samalla piti tehdä koko ajan kaikkea, että ei oikein minun päähäni jäänyt kauheasti mitään. Seuraavan kerran onkin taas torstaina keittiö vuoroa. Toivon mukaan olen silloin jo terve ja minun annetaan tehdä jotain. Sairaana keittiöön ei meinaan ole mitään asiaa.
Kotona sitten alkoikin oma aikani.
Tein itselleni herkku pekoni pastaa, katsoin Big Bang Theoryä ja mussutin pastaa. Illemmalla tein popcornia, otin taatelit ja suklaan esiin ja pistin Nemoa etsimässä pyörimään. Oli oikein mukava elokuva. Kivoja hahmoja. Hieman pelottavakin ja paljon piilojuttuja aikuisille. Oikein viihdyttävä. Katsoin myös ensimmäisen levyn extrat. Näiden loputtua olin jo väsynyt. Olen varmaan tulossa vanhaksi. En pystynyt syömään kokonaista popcorn pussia enää! Ja join vain pienen lasillisen siideristäni (olin kyllä tehnyt jo kaksi drinkkiä ennen sitä), suklaastakin olin syönyt vain muutaman rivin ja taateleitakin oli jäljellä yli puolet. Mutta en millään olisi vielä halunnut mennä nukkumaan. Joten päätin vielä pysyä suunnitelmassani ja katsoa Nemon perään kunnon rakkaushötön: The Holiday. Mietin Love Actuallyn ja The Holidayn välillä ja päädyin siihen tulokseen, että Love Actuallyn olen nähnyt jo monta, monta kertaa ,mutta The Holidayn vasta kerran joten The Holiday pyörimään. Ja ai että se on ihana elokuva! En saisi katsoa tuollaisia elokuvia, koska heittäydyn itse kovinkin romanttiseksi.
Sitten päätin vihdoin luovuttaa. Kävin vielä parvekkeella hieman tiirailemassa tähtiä ja haukkaamassa raitista ilmaa. Tähdenlennonkin näin pitkästä aikaa. Ja lopulta annoin periksi ja huonon olon ja päänsäryn saattelemana menin nukkumaan.
Aamulla herään järkyttävään oloon kun mies tulee kotiin. Flunssa sen kuin pahenee. Käymme kaupassa ja hakemassa kiinalaista (ei tosiaankaan parhaimpia kiinalaisia tuo Hervannan Sunny. Aivan liian kallista siihen laatuun ja annoskokoon nähden. Kaarinassa on paljon parempi kiinalainen, jossa hinta ja laatu on täydellisesti kohdallaan. Annokset ovat kalliita, mutta olen yhdestä annoksesta syönyt joskus 3 päivää! Meidän pitää varmaan alkaa käydä hakemassa Tampereen keskustasta Golden Unicornista annokset jos haluamme kiinalaista. Siellä on myös hinta ja laatu kohdallaan). Illalla katsoimme Public Enemiesin. Oikein hieno elokuva sekin! Johnny Depp vain on lahjakas näyttelijä. Toisin kuin monet muut, Depp näyttää aina erilaiselta, teki millaisen roolin tahansa. Monet muut näyttelijät näyttävät aina yhdeltä ja samalta tekivät kuinka erilaisia rooleja tahansa, mutta Depp jotenkin sisäistää aina roolinsa niin, että se heijastuu oikein kasvoistakin.
Tänään minulla tuli mieleen, että haluaisin ehkä aloittaa Krav Magan. Mutta täytyy nyt hieman miettiä tuota aikatauluani jälleen. Toistaiseksi mikään ei vielä menisi päällekkäin, mutta en tiedä jaksanko jos minulla on koko viikko koulua ja sitten vielä aina iltaisinkin jotain. Missä välissä hoidan taloutta? Tämä on nytkin taas kuin mikäkin läävä. Mutta saattaa johtua myös siitä, että kävimme pesemässä viimeisen maton ja lattiat odottavat nyt imurointia ja pesua ja tavarat oikeille paikoilleen laittamista. Pitäisi jostain löytää voimia seuraavalle viikolle, ettei miehen tarvitse tehdä kaikkea.
Sain tänään myös luettua tuon Ulla Appelsin: Adolf Ehrnrooth Kenraalin Vuosisata kirjan. Suosittelen sitä todella lämpimästi. Se on hieno kirja ja Ehrnrooth oli hieno mies! Hyllyssä odottaisi vuoroaan vielä Kenraalin testamentti. Mutta sitä ennen on vuorossa monia muita kirjoja. Esimerkiksi nyt aloitin niinkin kristillisen kirjan kuin Ville Auvinen: Pate ja taistelu sydämistä. Kertoo rippikoululaisista. Sain kirjan itse seurakunnaltani kun pääsin ripille ja olen jo kertaalleen aloittanut sen, mutta pääsin lukuun kolme ja kyllästyin. Yritän nyt lukea kirjan, vaikka oikeastaan tiedän jo mitä siinä tulee tapahtumaan. Pate löytää Jumalan ja elämä kukoistaa jne. jne. Varmasti ärsyttävä kirja, mutta luetaan nyt kun kerta omistetaan. Ja mitä nopeammin saan luettua, sitä nopeammin pääsen aloittamaan Dan Brown: Enkelit ja demonit :)
Yöt ja aamut ovat olleet kamalimpia ja olen huomannut, että herään nykyään aina viideltä ja minun pitää mennä vessaan. Todella ärsyttävää. Varsinkin nyt kun flunssasena on muutenkin vaikea saada nukutuksi.
Syksy on selvästi tulossa. Minulla on ensimmäistä kertaa, pitkästä aikaan, villasukat jalassa.
Nuhaista Elokuuta!
-Lilli-
I have a flue now.
On Thursday, I woke up and my throat was sore. But I have quite often sore throat so I let it be. I bravely headed my way to the schools health nurse to get my tetanus vaccine. I was really brave and took the shot. The nurse also looked at my throat because I said I have a sore throat this morning. She said my throat looks nice and my lymph nodes (or what they are) weren't swollen, so I can get the vaccine.
Because of this bravely thing I did (I have terrible fright of shots and that's why my tetanus vaccine was constipated about two or three years but now I have to get it) I celebrated it first with Arnolds's Bagel (ok, first I went to the pharmacy to get Finrexin and Strepsils). I took the delicacy with me and went to the inner city of Tampere. I went to the bookstore to have a look if there would be something in the sale (the shop was going to close the doors permanently) and I did find something. I took book named Koirien etikettiopas (Dogs etiquette guide). It belongs in the same series which from we already have a book named Koirien elekieli (Dogs expressive behavior). I took also three books which are going to be Christmas presents so I can't reveal them, although the receivers hardly read my blog (they are so small they can't even read yet :)).
From the bookstore I headed my way to the Koskipuisto (Rapid park) where I finally enjoyed my delicious bagel for lunch. When I was sitting on the bench I get company from the wasp who would have liked also have some of my bagel. But as nicely I tried to ask it go away it just didn't want to go but just buzz around me so I decided switch to another bench (which was, for my pity, in the shadow). I finished my bagel without disturbs.
After lunch I decided to have a dessert tea at the Wayne's Coffee. My meaning was just to have a tea (White Raspberry tea) but there were so gorgeous looking chocolate brownies cake so I just couldn't resist. It was quite expensive but it really was the worth of it! And above all there were a lot of (tasteless) whipped cream on the plate. Oh my! It was the most delicious piece ever! I haven't have anything so good for a long time! I ate and drunk and read a book (Ulla Appelsin: Adolf Ehrnrooth Kenraalin vuosisata (Generals decade)) at the outside. When I finally had eaten and drunk all I headed to nearer my school. I stopped at the waterfront and read a little bit more, and half past eleven I headed to school.
I do had school on Thursday. But my class started at 12:15pm so I had a wonderful morning (nevertheless my sore throat) at the city.
When I got to home there were waiting an empty apartment. My partner went to hiking with his friends at the morning when I was going to see the nurse. It irked me a little because I didn't get to go with them but there's a reasonable reason for that. I'm not ready to hike yet. I don't have any experience like my partner and his friends have. I haven't been practicing, ever, and my walking is already quite difficult. I don't have even the equipments. I will go someday hiking with my partner but it might take a while.
So the apartment was whole for me until Saturday. I planned everything but didn't manage to do even half of as planned.
On Friday we were first time at the school kitchen. I had a tiny flue which didn't even felt to be flue. But for example one of my classmate who had also complained about sore throat on Thursday was at home.
We started with a pizza, fresh salad and manse makeshift (dessert from everything you found in the kitchen). So nothing special. I do still learnt something. I learnt a new kneading technique, I learnt to put some water in teflon pan when I'm heating it and when the water is bowling I throw it away and then put the grease and fried things on it, I also learnt a new way to cut the onion, although it yet is quite difficult for me. Especially with blunt knives.
It's still quite confusing where everything is at the school kitchen and how there should behave and how everything must be cleaned. There were so much of information and at the same time we have to do a lot of things so I couldn't get much information to stay in my head. Next time we have kitchen turn at Thursday. I hope I'm healthy until then so they let me do something. If you are ill you don't have any matter to the kitchen.
At home there were starting My time.
I made delicious bacon pasta and watched Big Bang Theory and ate it. At the evening I made popcorn and took the dates and chocolate and watched Finding Nemo. It was really nice movie. Nice characters. A little bit scary too and lots of hidden things for adults. Very entertaining. I also watched the extras from the disc one. I was quite tired at the end. I must have been getting old. I couldn't eat the whole bag of popcorns anymore! And I only drunk one tiny class cider (ok, I did have two drinks before it), chocolate I ate only few rows and there were little more than half left for my dates. But I didn't want to go to bed yet. So I decided to stick to the plan an after Nemo I watched real lovething: The Holiday. I was thinking between Love Actually and The Holiday and I ended up for conclusion that I already had seen Love Actually many, many times but seen The Holiday just once, so I watched The Holiday. And it was wonderful! I shouldn't watched that kind of movies because I start to feel too romantic.
Then I finally decided to give up. I went to the balcony to see some stars and have some fresh air. I saw fallen star for a long time. And finally, with a poor condition and headache, I went to sleep.
At the morning I woke up when my partner got home and felt terrible. The flue was getting worse. We went to the supermarket and get Chinese food (Hervantas Sunny Chinese restaurant isn't the best. It's really expensive and still the quality is rotten and portions small. At Kaarina there is much better Chinese restaurant where price and quality is perfect. Portions are quite expensive but I have eaten from one portion about three days! Maybe we should change our Chinese restaurant at the Tamperes Golden Unicorn. There price and quality is also perfect). At the evening we watched Public Enemies. It too was a wonderful movie! Johnny Depp really is talented actor. Unlike some others, Depp looks always different, no matter what the role is. Some actors looks always the same in different roles but Depp someway internalizes the roles so good it reflects on his face too.
Today I was thinking of, maybe I should start Krav Maga. But again, I have to think a little bit of my schedules. At the moment there wouldn't be anything on the others but I'm not sure if I have enough strength if I have every day school and then every evenings too something. When will I have a time to take care of our home? This is already a mess. But it might be result of because we were washing our carpets and before we can put them on the floor we have to vacuum and clean it and put the things to the right places. I need to find somewhere some strength next week so my partner hasn't to do all.
I also finished that Ulla Appelsin: Adolf Ehrnrooth Kenraalin vuosisata book. I recommend it very much. It was a wonderful book and Ehrnrooth was on wonderful man! There would be Kenraalin testamentti (Generals testament) on my self waiting for its turn. But before that I have a lots of other books to read. For example now I started quite a Christian book Ville Auvinen: Pate ja taistelu sydämistä (Pate and battle for hearts). It tells about confirmation students. I got the book from my parish when I had my own confirmation and I have already started it once and got to the chapter three and got bored. Now I try to read it again, although I kind of already know what's going to happen. Pate founds God and life is wonderful etc. Definitely it will be a very annoying book but I will read it because I have it. And how fast I read it, that fast I can start a new book, which one is Dan Brown: Angels and Demons :)
Nights and mornings are the worst ones and I have found I woke up every morning at five and I have to go to the bathroom. That's really annoying. Especially now I have a flue and it's already difficult to sleep.
Autumn is clearly coming. I have woolen stockings on my feet now for a long time.
Fluefull August!

Tässä kirja joka lähti mukaani Kirjatorilta / There's the book which I took with me from the bookstore |
Tässä tämän päivän ruoka. Itsetehtyjä hampurilaisia. Nam! / Here's what we ate today. Self made hamburgers. Yum! |

18.8.10
Postia ja käsitöitä / Posts and handicrafts
(Edit: Tämän postauksen minun piti lähettää jo eilen, mutta jostain syystä bloggeri oli huonolla päällä eikä suostunut liittämään kuvia, tänään sitten selvisikin, että ovat muuttaneet kuvan lisäystä :) / I tried to send this post yesterday but blogger didn't like to add my pictures, and today I found out they have changed adding picture section :))
English below
Posti toi tänään kivan yllätyksen (jota tosin osasin odottaa).
Bloginamuni siis saapui. Ja ai että se on hieno! Kiitoksia Mirja vielä kerran :) Kuvaa löytyy alapuolelta. Pyyntö kävi, että kun kirja on käytössä olisi kiva tietää mitä siinä on. Siihen saattaa mennä kyllä aikaakin. On niin hieno etten tiedä uskallanko alkaa täyttämään (ja pilaamaan xD). Muutama idea tosin on. Mutta ellen innostu jo aikaisemmin jostain ideasta niin viimeistään ajattelin pyhittää kirjan vuoden päästä Corgi vauvalle :)
Käytin tänään ensimmäistä kertaa 10 vuoteen (!) ompelukonetta. Muisti palaa pätkittäin. Ei se ollutkaan niin vaikeaa ja pelottavaa kuin tunnin alussa ensin luulin. Sain jopa ommeltua tyynyliinani. Vielä pitäisi ommella saumurilla ja sitten miettiä, mitä minä siihen tekisin. Painanko jotain kuviota vai kirjonko (koneella, mietin myös käsin kirjontaa, mutta en tiedä riittääkö aika, kärsivällisyys ja taidot ihan siihen. Haluan kuitenkin tyynyliinasta tulevan nätti. Tosin harmittaa kun konekirjontakuvioissa ei ollut nuottiavainta. Sen olisin halunnut tyynyyni. Mutta jäljelle jää vielä painaminenkin. Pitää miettiä.). Seuraavalla kerralla luultavasti aloittelemme myös kassia. Lupasin tuoda farkut näytille, niin katsomme opettajan kanssa onnistuisiko niistä kassin teko, minulle vasta-alkajalle.
En löytänyt uimahallia. Todella huonosti mitään opastuksia. Tiedän, että sen pitäisi olla maan alla mutta en itse ainakaan löytänyt mitään ovea tai rappusia tai porttia. Nyt tosin minulla on pieni aavistus missä on (ainut paikka jota en kiertänyt ympäri) joten huomenna (tai ylihuomenna) uusi yritys.
Pimeää Elokuuta!
-Lilli-
Today postman brought me a nice surprise (which I had been already waiting)!
My blogsweet arrived. It's wonderful! Thanks Mirja again :) You see it above. She asked if I could show it when I find a way to use it. It might take time. It's so fine and I'm not sure if I dare to fill it (and ruin it xD). I do have few ideas, although. But if I don't get the inspiration from one of my ideas earlier I will then devote it to my Corgi puppy next year.
Today I used sewing machine first time in a ten years (!). My memory is starting to come back. It wasn't as hard as I thought at the beginning of the class. I even got to sew my pillow case. I should just finish it with overlocker sewing machine and think what else I would like to do in it. Should I print or embroider some pictures ( with embroider machine, or I'm also thinking of embroidering by hand but I don't know if I have enough time, patience and skills. I would really like the pillow case to look nice. But it's a shame there wasn't picture of clef in the embroider machine. I would have liked that in my pillow case. But I could also print it, maybe. I must think about these ideas). Next time we are also probably going to start making the bag. I promised to bring my old jeans so we could look with teacher if I, the beginner, could use them in my bag.
I didn't find the swimming paths. There were very poorly guidings. I knew it should be underground but I didn't find any doors or stairways or gates. Now, I do have a hunch where it might be (the only place I didn't look properly around) so I'm trying again tomorrow (or the next day).
Dark August!

Tässä on bloginamuni / Here's my blogsweet |
Ja tässä se on avattuna / And here it is open |
Tässä uusi kirjani (toivon mukaan viimeinen hankinta) / Here's my new book (hopefully the last one) |
Today postman brought me a nice surprise (which I had been already waiting)!
My blogsweet arrived. It's wonderful! Thanks Mirja again :) You see it above. She asked if I could show it when I find a way to use it. It might take time. It's so fine and I'm not sure if I dare to fill it (and ruin it xD). I do have few ideas, although. But if I don't get the inspiration from one of my ideas earlier I will then devote it to my Corgi puppy next year.
Today I used sewing machine first time in a ten years (!). My memory is starting to come back. It wasn't as hard as I thought at the beginning of the class. I even got to sew my pillow case. I should just finish it with overlocker sewing machine and think what else I would like to do in it. Should I print or embroider some pictures ( with embroider machine, or I'm also thinking of embroidering by hand but I don't know if I have enough time, patience and skills. I would really like the pillow case to look nice. But it's a shame there wasn't picture of clef in the embroider machine. I would have liked that in my pillow case. But I could also print it, maybe. I must think about these ideas). Next time we are also probably going to start making the bag. I promised to bring my old jeans so we could look with teacher if I, the beginner, could use them in my bag.
I didn't find the swimming paths. There were very poorly guidings. I knew it should be underground but I didn't find any doors or stairways or gates. Now, I do have a hunch where it might be (the only place I didn't look properly around) so I'm trying again tomorrow (or the next day).
Dark August!
-Lilli-
16.8.10
Vähän kaikkea / Little bit everything
English below
Saapas nähdä milloin minulla menee hermot noihin teineihin koulussa. Ei muuten, mutta kun alkaa jo nyt häiritä opetusta ja omaa keskittymistä. Selvästi luokkamme on jakautunut kahtia, joka ei ole kauhean hyvä asia. Katsotaan miten tässä vielä käy.
Miss Potter on aivan upea elokuva! Pitää hankkia se myös itselleni. Olisipa itsekin oikein lahjakas jossain ja kaiken lisäksi vielä hyvin paljon intohimoa ja kunnianhimoa toteuttaakseni unelmani. Mutta siinä oli kyllä taas elokuva jossa sekä hihkuin riemusta, että itkin vuolaasti.
Teinpä tuossa viikonloppuna vihdoin mehun musta- ja punaviinimarjoista. Mehun vaiheet näette alla olevista kuvista. Hieman piti improvisoida koska ensinnäkään en omista nuijaa jolla olisin survonnut marjat ja toiseksi en omista pyykkipoikia joilla olisin harson pystynyt kiinnittämään ämpäriin, mutta löysin sentään pyykkinarua kaapista, toimi se niinkin. Toinen satsi marjoja odottaa mehustusta Jouluna ja pistin sivuun myös kipollisen mustaviinimarjoja jos kokeilisin tänä vuonna tehdä omaa glögiäkin. Nyt pitää vain vielä etsiä patenttikorkeilla varustettuja pieniä läpinäkyviä pulloja jostain. Ikeassa ja Prismassa saattaisi kuuleman mukaan ollakin.
Sunnuntaina tein myös miehelleni omenapiirakan tämän toiveesta, koska tänään on miehen syntymäpäivä. Omenapiirakkakin onnistui ihan kiitettävästi ja yllättävän nopeasti. Mikään ei tällä kertaa mennyt pieleen! Alan edistyä!
Koulu hankintoja on myös tullut tehtyä. Ostin Muumi kansion (Muumi vihon jätin vielä, ainakin toistaiseksi, kauppaan) ja nyt minulla on jo kaksi koulukirjaa. Kolmas koulukirja odottaa tuloaan postista.
Tänään oli ensimmäiset ASTOn (eli Asuminen ja... um... taloudesta huolehtiminen?) tunnit, eli ns. "käsitöitä". Niin paljon käsitöitä ja opittavaa, ja niin vähän aikaa! Haluaisin tehdä kaikkea! Aloitamme huomenna tyynyliinasta ja sen jälkeen teemme kassin. En ole käyttänyt ompelukonetta sitten 7. luokan ja silloinkaan ei oikein onnistunut. Saa nähdä miten käy. Kutomaan ja virkkaamaan haluaisin myös oppia. Haluaisin tehdä ainakin sukat ja hartiahuivin. Kassissa haluaisin käyttää vanhoja farkkujani, mutta minusta tuntuu, että taidan siinä haukata aivan liian ison palan. Voi olla, että taidot ei siinä vaiheessa vielä riitä ihan sellaiseen, vaikka päässäni kuva on (kuten yleensäkin) hyvinkin selvä miltä sen ehkä pitäisi näyttää.
Suunittelen tässä aloittavani nyt musiikin teorian opinnot iltakurssina tuolla jossain aikuiskoulutuskeskuksessa, tai mikä se nyt onkaan. Kansalaisopistossa? Maksaa muistaakseni jotain 40+e. Pitää kyllä ensin hieman katsella aikatauluja, millaisia päiviä minulla on luvassa. Muutamaan otteeseen ainakin keskiviikkoisin olen koulussa 8-20 jossa 14-16 on ns. "hyppytunteja". Jos näiden päivien väliin vielä kovasti tulee muita iltakursseja, niin pitää hieman miettiä jaksamista. Haluaisin myös aloittaa laulutunnit ja Syyskuussa ajattelin mennä Ylioppilasteatterin pääsykokeisiin joten ei voi tietää jos sinnekin sitten pääsee. Yliopistossa tai jossain olisi myös mielenkiintoisia luentoja tarjolla Japanista. Pitää katsella niidenkin aikatauluja jos jaksaisi mennä kuuntelemaan.
Niin paljon taas olisi tehtävää ja opiskeltavaa. Mahdankohan saada mitään aikaiseksi. Corgi vauvankaan hyväksi en ole vielä oikein päässyt mitään tekemään. Pitäisi etsiä koira tapahtumia joihin voisi mennä katselemaan ja ottaa selvää kenneleistä ja käydä kyselemässä kaikkea. Läjä kysymyksiä kyllä jo löytyy. Pitäisi kirjoittaa ne paperille, että muistaa sitten paikan päällä kysyä kaiken.
Huomenna ajattelin mennä vihdoin uimaankin. Uimahalliin tosin. Ajattelin nyt kokeilla Hervannan uimahallia. Toivon mukaan siellä ei kauheasti olisi väkeä koulun jälkeen.
Mattopyykilläkin olimme viikonloppuna. Siitä onkin kauan kun viimeksi olen ollut. Mukavaahan se oli. Tosin ei kovin ergonomista puuhaa, ainakaan tuolla Hervannan mattojen pesupaikalla. Jäljellä olisi vielä kaksi suurinta mattoa ja sitten pitäisi vielä kuurata lattiat jotta saisi puhtaat matot puhtaille lattioille. Ei vain millään jaksaisi. Mies on kyllä ollut hyvin ahkera täällä. Mutta hieman omatunto soimaa kun toinen on lomalla ja täällä vain siivoaa kun minä samaa vauhtia sotken koko ajan -_-
Hämärää Elokuuta!
-Lilli-
Well, we'll see when I lose my nerves with those teens in our school. It's starting to bother the teaching and at least mine concentration. Our class is obviously splited in half and I don't think if it's a good thing. We'll see what's happening.
Miss Potter is a wonderful movie! I must to get it for myself. I would also like to be very talented in something and moreover would like to have very much passion and ambition to make my dreams come true. But it really was a movie which made me both very thrilled and shred a tears.
I finally made juice from my blackcurrants and redcurrants at weekend. You'll see the stages of the juice above from the pictures. I had to little bit improvise because, first of all, I didn't have a mace to mash the berries and second, I didn't have clothespins to pin the veil on the bucket, but I found a piece of washing line which worked fine. The other round of berries is waiting to be juiced at Christmas and I put a side a scoop of blackcurrants so I could try to make my own glögg (mulled vine) this year. Now I just have to find bright bottles somewhere. I heard they might be found from Ikea or Prisma.
On Sunday I also made an applepie for my partner from his wishes, because he has a birthday today. It succeed quite well and amazingly fast. Nothing went wrong this time! I am developing!
I also bought some school stuff. I bought Moomin folder (Moomin notebook I still left in the shop for now) and now I have also two school books. The third one I'm waiting postman to bring.
Today was the first ASTO (Living and... um... taking care of the household?) classes, kind of a "handicrafts". So much handicrafts and learning to do and so little time. I would like to do all! Tomorrow we are starting with making pillowcase and then we are going to make a bag. I haven't used sewing machine since I was in the 7th grade and at that time, it didn't go so well. We'll see what's going to happen. I would also like to learn to knit and crochet. I would like to do at least socks and shawl. In my bag I would like to use my old jeans, but it might be too hard for me. It think my skills aren't advanced enough for that, although I have a quite clear picture in my head (as always) what it should look like.
.
I'm planning to start music theory classes at the evenings in adult education center, or where it was. It would cost about 40+euros. First, I must little bit think of my schedules, what kind of days I might have later. Some Wednesdays I will be at school from 8am to 8pm, where between 2pm to 4pm I have free period. If I have besides these days another days which are going to last whole day, I have to think about my strengths. I would also like to start singing lessons again and on September there is entrance exams at the Ylioppilasteatteri (Graduate theater) so I might get there too. At the University, or somewhere, there is also interesting lectures about Japan. I have to see the schedule if I could manage to go to listen them.
So much to do and study. Will I ever have time to make it all. I haven't even done anything for our future Corgi baby. I should look for the events where I could go to watch and get to known the kennels and go ask my questions. I do have a lots of questions. I should write them down, so I remember them when I'm going to ask them.
Tomorrow I thought I'll go swimming at last. In the swimming paths. I thought to try Hervantas swimming paths. I hope there isn't a lot of people after school.
We washed our carpets at weekend. It's been a while for me. It was quite nice. Although it's not very ergonomic thing to do, at least at the Hervantas carpet washing place. We have our two biggest carpets left and we have to wash our floors too so we'll get our clean carpets on our clean floors. The problem is, I don't have enough strength. My partner has been very hardworking. But my conscience is blaming me because my partner is on his vacation and he is still the one who cleans the house when I'm messing the things at the same time -_-
Dusky August!

Mehu 3. vaihe: Valuta. / Juice step 3: Trickle |
Omenapiirakka ennen uuniin laittoa / Applepie before putting it in the oven |
Omenapiirakka uunin jälkeen. Nautitaan lämpinämä vaniljajäätelön kanssa :) / Appelpie after the oven. Enjoy warm and with vanilla ice cream :) |
Uusia koulutarvikkeita / My new school stuff |
Extrana aivan uskomattoman hyvää lohisalaattia! Yksi parhaista ruoista joita olen tehnyt vähään aikaan :) / For extra, very delicious salmonsalad! One of my best foods I've made lately :) |
Well, we'll see when I lose my nerves with those teens in our school. It's starting to bother the teaching and at least mine concentration. Our class is obviously splited in half and I don't think if it's a good thing. We'll see what's happening.
Miss Potter is a wonderful movie! I must to get it for myself. I would also like to be very talented in something and moreover would like to have very much passion and ambition to make my dreams come true. But it really was a movie which made me both very thrilled and shred a tears.
I finally made juice from my blackcurrants and redcurrants at weekend. You'll see the stages of the juice above from the pictures. I had to little bit improvise because, first of all, I didn't have a mace to mash the berries and second, I didn't have clothespins to pin the veil on the bucket, but I found a piece of washing line which worked fine. The other round of berries is waiting to be juiced at Christmas and I put a side a scoop of blackcurrants so I could try to make my own glögg (mulled vine) this year. Now I just have to find bright bottles somewhere. I heard they might be found from Ikea or Prisma.
On Sunday I also made an applepie for my partner from his wishes, because he has a birthday today. It succeed quite well and amazingly fast. Nothing went wrong this time! I am developing!
I also bought some school stuff. I bought Moomin folder (Moomin notebook I still left in the shop for now) and now I have also two school books. The third one I'm waiting postman to bring.
Today was the first ASTO (Living and... um... taking care of the household?) classes, kind of a "handicrafts". So much handicrafts and learning to do and so little time. I would like to do all! Tomorrow we are starting with making pillowcase and then we are going to make a bag. I haven't used sewing machine since I was in the 7th grade and at that time, it didn't go so well. We'll see what's going to happen. I would also like to learn to knit and crochet. I would like to do at least socks and shawl. In my bag I would like to use my old jeans, but it might be too hard for me. It think my skills aren't advanced enough for that, although I have a quite clear picture in my head (as always) what it should look like.
.
I'm planning to start music theory classes at the evenings in adult education center, or where it was. It would cost about 40+euros. First, I must little bit think of my schedules, what kind of days I might have later. Some Wednesdays I will be at school from 8am to 8pm, where between 2pm to 4pm I have free period. If I have besides these days another days which are going to last whole day, I have to think about my strengths. I would also like to start singing lessons again and on September there is entrance exams at the Ylioppilasteatteri (Graduate theater) so I might get there too. At the University, or somewhere, there is also interesting lectures about Japan. I have to see the schedule if I could manage to go to listen them.
So much to do and study. Will I ever have time to make it all. I haven't even done anything for our future Corgi baby. I should look for the events where I could go to watch and get to known the kennels and go ask my questions. I do have a lots of questions. I should write them down, so I remember them when I'm going to ask them.
Tomorrow I thought I'll go swimming at last. In the swimming paths. I thought to try Hervantas swimming paths. I hope there isn't a lot of people after school.
We washed our carpets at weekend. It's been a while for me. It was quite nice. Although it's not very ergonomic thing to do, at least at the Hervantas carpet washing place. We have our two biggest carpets left and we have to wash our floors too so we'll get our clean carpets on our clean floors. The problem is, I don't have enough strength. My partner has been very hardworking. But my conscience is blaming me because my partner is on his vacation and he is still the one who cleans the house when I'm messing the things at the same time -_-
Dusky August!
-Lilli-
12.8.10
OMG!
http://tv.gawker.com/5610293/little-susan-boyle-blows-away-americas-got-talent-judges-with-opera-routine
Ehken tarvitse edes sanoja?
Olen kade.
Maybe I don't need even words?
I'm jealous.
Ehken tarvitse edes sanoja?
Olen kade.
Maybe I don't need even words?
I'm jealous.
Ensimmäinen bloginamuni / My first blogsweet
English below
Onko tämä totta ollenkaan?!
Voitin ensimmäisen bloginamuni!
Minä, josta Onnetar ei oikein koskaan ole pitänyt!
Kiitos kiitos kiitos Mirja !
Odotan jo innolla! Näette sitten mitä sieltä tulee :)
Can this be true?!
I have won my first blogsweet!
I, who isn't Lady Fortunas favourite child!
Thank you Thank you Thank you Mirja !
I'm waiting eagerly! You'll see what is coming :)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Can this be true?!
I have won my first blogsweet!
I, who isn't Lady Fortunas favourite child!
Thank you Thank you Thank you Mirja !
I'm waiting eagerly! You'll see what is coming :)
Koulua, kortteja ja vuodatusta / School, cards and lament
English below
Mikä ihme kiire ihmisillä on?
Jokainen tunti kuulen luokassa kysymykset: "Koska mennään syömään?" "Koska pidetään tauko?" jo ennen kuin tunti ehtii kunnolla edes alkamaan. Se ärsyttää, paljon. Kun kouluun on kerta tultu niin sitten opiskellaan. Okei, tiedän että kaikki eivät sinne ehkä olisi halunneet ensimmäisenä, ei ehkä toisenakaan vaihtoehtonaan. Tiedän, että jonnekin on pakko hakea ja pakko mennä, ellei muita vaihtoehtoja ole. Mutta sitten voisi pitää sen suunsa kiinni ja antaa muille rauha. Kyllä ne tauot sieltä sitten tulee kun on tullakseen. Tuskin yksikään tauko jää pitämättä ellei ole pakko.
Katsoin eilen aivan järkyttävän ohjelman: Yli-ikäinen 35-vuotiaana. En vain voi ymmärtää ihmisiä! En tiedä mitä kaikkea ohjelma käsitteli, mutta näin itse kohdan jossa oli kyseessä plastiikkakirurgia. Oikein itku meinasi tulla kun ohjelman tekijä meni plastiikkakirurgille ja tämä (mies) alkoi heti luettelemaan mitä vaihtaisi tässä naisessa. Kaikki pistäisi uusiksi. Näin kun nainen pidätteli itkua ja lopulta itkikin kun oli yksin huoneessa ja tuijotti peiliin. Sain selville, että nainen oli jo valmiiksi epävarma kropastaan, ja hän oli vielä todella nätti!. Siinä haastateltiin tätä plastiikkakirurgia, joka näytti oikein tyytyväiseltä ja selitti kaikenlaista, ristiinkin. Puhui jotain siitä, miten ihmisten pitää olla luonnollisia. Ihmiskropan tarpeeton leikkelykö on sitten luonnollista? Haastateltiin myös 15-vuotiasta tyttöä joka oli menossa tälle samaiselle kirurgille "siistimään" EPÄNORMAALEJA uloimpia häpyhuuliaan. Kaiken lisäksi ymmärsin, että idea saattoi olla jopa äidin joka kovasti rohkaisi ja kannusti tyttöään tekemään tämän. Ihmisillä on entistä huonompi käsitys siitä mikä on normaalia! Lehtiä, joita ohjelmassa näytettiin (mm. Playboy), kuvat oli täysin muokattuja. Naisilla ei yksinkertaisesti enää ollut minkäännäköisiä häpyhuulia, oikeastaan, ei minkäänlaisia ulkoisia synnyttimiä. Kaikki oli poissa. Nykyajan ihanne on "siisti", karvaton, minusta lapsenomainen vagina. Ainakin mitä yhdessä kuvassa näin minulla tuli mieleen, että jos en olisi nähnyt kasvoja ja vartaloa niin olisin hyvin voinut pistää syytteen pedofiliasta. Toista oli 70-80-luvulla kun paikkojen annettiin olla luonnollisia. Ja jos minulta kysytään, niin pidän sitä kyllä paljon eroottisempana.
Kirurgithan nythtävät valtavasti rahaa leikkauksillaan. Tämä samainenkin jota haastateltiin, kertoi tienaavansa 350 000 USA:n dollaria (luultavastikin) kuukaudessa! Hänellä oli jo yksi liikekumppani ja ajatteli hankkia toisen. Kolmen vuoden päästä hän voi loikoilla rannalla kun liikekumppanit tekevät hommia ja tilille rapsahtaa miljoonia.
Eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Tosin, tuollainen älytön tyhmien ihmisten huijaaminen on sairasta ja kamalaa! Minun teki niin kovasti mieli mennä ravistelemaan niitä ihmisiä ja lyömään sitä kirurgia niin kovaa kuin hauiksesta lähtee.
Itseä kyllä kiinnostaisi käydä jollain kirurgilla kuulemassa "tuomioni". Kuulun itse varmasti kirurgien unelma asiakkaisiin, joissa muutettaisiin aivan kaikki. En tosin ole varma kestäisinkö tällä itsetunnolla sitä luetteloa kun muutenkaan en ole vielä täysin sinut kroppani kanssa. Mitään en silti lähtisi leikkelemään.
Sitten vielä vähän iloisempiinkin asioihin.
Huomenna on mitä luultavammin hauska päivä. Menemme jonnekin päin Tamperetta ryhmäytymispäivälle koulun kanssa. Jos nyt oppisin vihdoin tuntemaan luokkani ihmiset vähän paremmin. Ja paistamme siellä makkaraa ja lettuja! Nam nam :)
Ja tässä vielä loppukevennykseksi hieman viimeaikaisia kortteja joita on tullut väsättyä.
Aurinkoista Lokakuuta!
-Lilli-
Why people have to hurry?
Every hour I hear these two questions in my class: "When we are going to have lunch?" "When we are going to have a break?" before the class has even get started. It annoys me, a lot. Now, when we are already in school we should study, not whine all the time. Okay, I know there might be some who didn't want there for they first or second option. I know they have to seek for place to study and must go to where they get in if there's not another options (In Finland we must to seek for school for ourselves and go to school if we are chosen there, or then find a job, otherwise we won't get financial support from the government which is very useful for those who don't get any money anywhere). But still, they should just shut their mouths and give others peace. Those breaks aren't going anywhere, they won't be missed if it isn't real must.
Yesterday I watched shocking program: Over aged at the age of 35. I just can't understand people! I don't know everything the program dealt, but I saw the part about plastic surgery. I almost started to cry when the maker went to the plastic surgeon and he started immediately list things he would change on her. He would do the whole thing. I saw she tried not to cry and finally she cried when she was alone in the room and watched herself in the mirror. I get to know she was already very uncertain for her body although she was really pretty! She was interviewing this surgeon who looked very pleased with himself and explained all of things, across. He said people should look natural. Is it natural to cut yourself? She was also interviewing a 15 year old girl who was going to this surgeon to "tidy up" her ABNORMAL outer labium. And I understood it might had been her mothers idea who supported and encouraged the young girl to do that. People have very bad view for what is normal! They were showing some magazines (ex. Playboy), pictures in there were totally photoshopped. Women just didn't have any kind of a labium, actually, they didn't have any kind of a vagina. All was gone. Modern ideal is "tidy", hairless, in my opinion, childish vagina. At least in one picture I saw, I started to think, if I hadn't seen the face or body I might have reported about pedophilia. It wasn't like this in 70's or 80's when they let things be natural. And in my opinion, it is much more erotic.
Surgeons make a lot of money with their business. This one surgeon in the interview got US$350 000 (I think it was US dollars) for month! He had one partner and was going to have another one. In three years he just needs to lay on the beach when partners are working and he'll get millions in his bank account.
Their not stupid who asks, the stupid ones are the payers. But that kind of terribly cheating people is sick and awful! I would really like to go to rattle those people and hit that surgeon as much as I have power in my biceps.
I am interested to visit a surgeon to hear my "judgment". I would probably be the dream customer where they could change everything. I'm not sure although, if I could stand (with this self-esteem) the list, when I'm not totally accepted my body. But still I'm not going to cut myself ever!
And now something happier.
Tomorrow it might be very fun day. We are going to somewhere in Tampere to have groupday with our school. Then I could finally get to know my classmates better. And we are going to grill sausages and pancakes! Yum Yum :)
And for last above, there is some cards I have made lately.
Sunny August!

Toisen parhaan kaverin synttärikortti 2010, ensimmäinen 3D kortti jonka olen ikinä tehnyt / Birthday card for one of my best friend 2010, the first ever 3D card I have made |
Siskonpojan rippikortti 2010 / Confirmation card for my nephew 2010 |
Miehen veljentytön syntymäpäiväkortti 2010 / Birthday card for my partners niece 2010 |
Kiitoskortti naapurille 2010 / Thanks card to our neighbor 2010 |
Why people have to hurry?
Every hour I hear these two questions in my class: "When we are going to have lunch?" "When we are going to have a break?" before the class has even get started. It annoys me, a lot. Now, when we are already in school we should study, not whine all the time. Okay, I know there might be some who didn't want there for they first or second option. I know they have to seek for place to study and must go to where they get in if there's not another options (In Finland we must to seek for school for ourselves and go to school if we are chosen there, or then find a job, otherwise we won't get financial support from the government which is very useful for those who don't get any money anywhere). But still, they should just shut their mouths and give others peace. Those breaks aren't going anywhere, they won't be missed if it isn't real must.
Yesterday I watched shocking program: Over aged at the age of 35. I just can't understand people! I don't know everything the program dealt, but I saw the part about plastic surgery. I almost started to cry when the maker went to the plastic surgeon and he started immediately list things he would change on her. He would do the whole thing. I saw she tried not to cry and finally she cried when she was alone in the room and watched herself in the mirror. I get to know she was already very uncertain for her body although she was really pretty! She was interviewing this surgeon who looked very pleased with himself and explained all of things, across. He said people should look natural. Is it natural to cut yourself? She was also interviewing a 15 year old girl who was going to this surgeon to "tidy up" her ABNORMAL outer labium. And I understood it might had been her mothers idea who supported and encouraged the young girl to do that. People have very bad view for what is normal! They were showing some magazines (ex. Playboy), pictures in there were totally photoshopped. Women just didn't have any kind of a labium, actually, they didn't have any kind of a vagina. All was gone. Modern ideal is "tidy", hairless, in my opinion, childish vagina. At least in one picture I saw, I started to think, if I hadn't seen the face or body I might have reported about pedophilia. It wasn't like this in 70's or 80's when they let things be natural. And in my opinion, it is much more erotic.
Surgeons make a lot of money with their business. This one surgeon in the interview got US$350 000 (I think it was US dollars) for month! He had one partner and was going to have another one. In three years he just needs to lay on the beach when partners are working and he'll get millions in his bank account.
Their not stupid who asks, the stupid ones are the payers. But that kind of terribly cheating people is sick and awful! I would really like to go to rattle those people and hit that surgeon as much as I have power in my biceps.
I am interested to visit a surgeon to hear my "judgment". I would probably be the dream customer where they could change everything. I'm not sure although, if I could stand (with this self-esteem) the list, when I'm not totally accepted my body. But still I'm not going to cut myself ever!
And now something happier.
Tomorrow it might be very fun day. We are going to somewhere in Tampere to have groupday with our school. Then I could finally get to know my classmates better. And we are going to grill sausages and pancakes! Yum Yum :)
And for last above, there is some cards I have made lately.
Sunny August!
-Lilli-
10.8.10
English below
Se oli sitten ensimmäinen koulupäivä Maanantaina. Hurjan pelottavaa ja kiehtovaa. En olekaan ollut koulussa kolmeen vuoteen (enkä KUNNON koulussa neljään vai viiteen vuoteen). Koulun aloitus oli oikein miellyttävä. Luokanvalvojat tuntuivat mukavilta, koulurakennus on yhtä labyrinttia, luokkakavereista en saanut vielä mitään kuvaa, muuta kuin mitä ulkonäöstä voisi ehkä muka jotain päätellä. Tuutoreita ei kyllä olisi voinut pätkääkään kiinnostaa koko touhu. Heidän piti kierrättää meitä ympäri koulua lopuksi ja tutustuttaa rakennukseen. Kun tulivat ensimmäistä kertaa luokkaan niin lampsivat kuin mitkäkin ja kukaan ei hymyillyt tai näyttänyt siltä, että kiinnostaisi pätkääkään. Meitä kuljetti kaksi tyttöä, joista lopulta ei ollut mitään apua. Eivät vain osanneet. Ihme touhua. Ruoka oli sentään hyvää, vaikka näyttikin kovin epäilyttävältä.
Koulun jälkeen menin kaverin kanssa, johon tutustuin Konservatorion pääsykokeissa, "yhdelle" Plevnan Panimoravintolaan. "Yhdet" venyivät kolmeksi ja mukavaa oli. Pääsin hiukan aikaisemmin kuin kaverini joten pyörin hetken keskustassa. Minun ei varsinaisesti pitänyt käydä missään, mutta vaikka kuinka yritin kävellä Kirjatorin ohi (melkein siinä onnistuen), oli minun silti pakko mennä sisälle. Siellä oli paljon kivoja ja halpoja kirjoja. Mukaan lähti sitten pieni Suklaa kirja jossa on paljon reseptejä. Maksoi vain 5e ja taisi olla viimeinen kirja, niin pakkohan se oli sieltä viedä :)
Tänään oli sitten taas toinen koulupäivä. Nyt sain jo vähän enemmän kuvaa koulusta. Ensinnäkin, luokanvalvojamme on IHANA! Aloin heti kunnioittamaan häntä. Ollut talossa jo 20 vuotta, itse varmaan jotain 40-50+ -vuotias. Kertoili paljon itsestään. Aivan ihana! Odotan innolla hänen tuntejaan. Opettaa meille ruoanvalmistusta. Hän myös kierrätti meitä koulussa paljon paremmin kuin tuutorit. Nyt alkaa hiukan jo hahmottua muutama paikka, vaikkakin vieläkin on eksymisvaara. Ehkä sitä sitten Joulukuussa jo oppii suunnistamaan siellä (Joulukuussa tämä koulu loppuu). Oli myös harmittavaa, en saanut niitä valinnaisia kuin olisin halunnut. Oli tarjolla Kodin juhlien järjestäminen ja Vaatteiden valmistaminen, mutta nämä olivat päällekkäin. Olisin niin mielelläni halunnut molemmat mutta ei auta. Valitsin siis Kodin juhlien järjestämistä. Valitsin myös iltakursseina Leipäkurssin ja Englantia asiakaspalveluun. Varmasti luvassa siis mielenkiintoinen puoli vuosi.
Tutustuin myös hieman luokkakavereihin. Kolme tiedän jo nimeltä ja yhdestä tiedän jo hieman enemmänkin. Toistaiseksi olen vielä vanhin. Muut ovat osoittautuneet 19-vuotiaiksi. Mutta mielestäni luokalla pitäisi olla myös minua vanhempia. Mutta saapa nähdä miten käy kahden luokkakaverin kanssa. Katsoin jo ekana päivänä, että on aika teiniprinsessoja ja tänään tunne vain vahvistui. Varmasti koko luokallakin. Nämä alkoivat mankua ruokatunnista jo vaikka kuinka aikaisin, eikä niitä oikeasti näytä kiinnostavan pätkääkään mikään. Haistan, että ongelmia tulossa näiltä kahdelta. Mutta toivon mukaan olen väärässä. Ruoaksi oli pinaattikeittoa, joka, ihme kyllä, ei ollutkaan niin pahaa kuin luulin! Minä olen aina vihannut yli kaiken pinaattikeittoa mutta nyt päätin rohkaistua ja syödä kun oli nälkäkin. Ei lempiruokaani vieläkään, mutta ihan syötävää. Keittiö näyttää siellä toimivan. Katsotaan sitten kun alamme itse tekemään ruokaa.
Hieman on vielä hämmennystä lukujärjestyksessä. Huomenna pitäisi alkaa ensimmäinen valinnainen, mutta lukujärjestyksessä ei lue yhtään missä tämä tunti pidetään. Toivon mukaan asia selviää siinä aamun aikana.
Hyvin oudolta tuntuu kyllä olla koulussa. Tänään tuli jopa ihan koulufiiliskin. Minun pitäisi kyllä vielä ostaa yksi kirja (varasin Infosta ja lupasivat, että pitäisi tulla huomenna tai ylihuomenna, toivottavasti huomenna), kansiokin pitäisi hankkia, haluaisin hienon mustan Muumi-kansion jonka näin Infossa, mutta toivon että löytyisi vaikka Suomalaisesta halvemmalla. Myös samaan sarjaan kuuluvan Pikku Myy-kierrevihon haluan ja muistaakseni oli Suomalaisessa kirjakaupassa hieman halvempi kuin Infossa tai Tiimarissa. Käyn huomenna siis katsomassa koulun jälkeen. Haluaisin ehkä myös uudet Stabilo kynät, mutta täytyy vielä hieman miettiä. Periaatteessa ehkä pärjäisin vanhoillakin, tai jopa ilman Stabiloita. Muita kyniä kuitenkin löytyy ja paljon. Täytyy miettiä tätä asiaa. Vaatteet minulla onkin (ja kävi ilmi, että en olisikaan tarvinnut esim. kalliita työkenkiä, kiitos vain ilmoituksesta. Mutta ei voi mitään, kengät on jo ostettu. Toivon mukaan niille on käyttöä myös muualla). 5e pitää huomenna vielä viedä kouluun pantiksi kaapin avaimesta.
Myrskyisää Lokakuuta!
-Lilli-
Tämä kirja lähti mukaani Kirjatorilta / This book came with me from Kirjatori |
It was the first day of school on Monday. It was very scary and exciting. I haven't been at school in about three years (in a PROPER school not in about a four or five years). It was very pleasant first day. Form Mistress seemed really nice, school building was totally labyrinth, I didn't get any picture about my classmates, only what I could guess about their outfit, which is quite nothing. Tutors looked like they couldn't care less. They have to show us the school building at the end of the day. When they first arrived in the class they just slouched and nobody smiled or looked like they were interested about what they were doing. We were lead by two girls and that was totally waste of time. They just didn't know how to do it. That was odd. Atleast the food was very good, although it looked very suspicious.
After school I met my friend (who I get to know in entrance exam in conservatory) at Plevnas brewery restaurant. We were going to have only one drink but it turned out as three drinks. I got from school a little bit earlier than my friend, so I just wandered at the city center. I wasn't going to go anywhere, but although I tried very hard, I just couldn't pass by the Kirjatori (bookmarket, I almost managed to do it) I just had to go in. There were lots of nice and cheap books. I found a little Chocolate book where is lot of recipes where is used chocolate. It only cost 5euros and I think it was the last book, so I just had to buy it :)
Today was the second day of school. Now I get to know it better. First of all, our form Mistress is WONDERFUL! I started right away honor her. She has been in the building about 20 years and she is about 40-50+ years old. She told a lot of herself. Just adorable! I look forward her classes. She teaches us cookery. She also showed us the building much better than the tutors. Now I have some kind of a clue where everything is, although there is still danger to get lost in there. Maybe I will learn everything until December (then the school is over). It was a shame I couldn't have all the optional classes I would have wanted. There were Organizing home occasions and Making clothes, but they were on upon the other, so I could get only one of them. I chose Organizing home occasions. I also took evening classes Breadcourse and English in customer service. Positively, it's going to be interesting half a year.
Today I got to know my classmates better. Three I know by their names and one I got to know a little bit more. At the moment I seem to be the oldest. Those I know are 19 years old. But in my opinion there is some older than me. Let's see about two of my classmates. I noticed on the first day they might be quite teenqueens and today I found I was probably right. And I'm sure the whole class thinks same. They started to whine very early that they wanted to go to eat and they seem like they couldn't give a damn. I smell trouble from these two. But I hope I'm wrong. For lunch we had spinachsoup, which, amazingly wasn't as bad as I had thought. I have always hated spinachsoup but now I decided to be brave and eat it because I was hungry. It's not my favorite food but it was eatable. Kitchen seems to be very good. Let's see is it as good when we start to make food.
There's still a little bit problem in our schedule. Tomorrow should start our first optional class but our schedule doesn't say in which class it is. I hope I'll found it out during the morning classes.
This school thing feels very odd. Today I even had a school vibe. I should buy one more book (I put it in a hold at Info and they promised it will be there tomorrow or the day after tomorrow, hopefully tomorrow), I should buy folder too, I would like to have a nice black Moomin folder which I found from Info but I hope I'll find it in Suomalainen kirjakauppa (Finnish Bookstore) cheaper. I would also like to have a notebook where is Little Myy which is the same series as the folder would be and it should also be cheaper in Suomalainen kirjakauppa than in Info or Tiimari. I will have a look tomorrow after school. Maybe I would also like to buy new Stabilo pens but I have to think about them. Basically maybe I could get along with the old ones or even without them. I do have lots of other pens. I have to think about it. Clothes I already have (and I found out I didn't even have to buy those expensive work shoes after all, thanks for information. I hope there is other use for them after school). I have to remember take 5euros tomorrow with me for pledge to my locker key.
Stormy August!
-Lilli-
8.8.10
Bloginamua / Blogsweets
Mirjalla on tarjolla bloginamua joten päätin ensimmäistä kertaa osallistua tällaiseen kun aikaisemmin vain lukenut näistä. Osallistu sinäkin!
http://mirjarr.blogspot.com/2010/08/bloginamusta-tarjolla.html
Mirja has a "blogsweet" in her blog and I decided first time to participate in this kind of thing when I have earlier just read about them.

7.8.10
"Keslälomareissu" / "Summer holiday trip"
English below
Mistähän sitä aloittaisi. Varmaankin siitä mihin jäin. Eli Power Parkissa olimme sunnuntaina. Sää salli mukavasti, vaikka hieman tihkui juuri kun pääsimme parkkipaikalle, mutta vesisade jäi siihen. Melkein kaikki laitteet kävimme läpi. Hurjan hauskaa oli! Meillä kävi tuuri ruoan suhteen. Menimme syömään ja kun lähdimme huomasimme, että paikka oli jo suljettu. Ihmeellisen aikaisin meni kaikki ruokapaikat ja muut kojut kiinni. Power Parkin sivuilla mielestäni sanottiin, että puisto on auki 12-21, mutta ruokapaikat menivät kiinni jo 17:30 ja lippuluukulla luki, että huvipuisto on auki 11-19. Harmitti kun olisin halunnut vielä hattaran enkä enää saanut mistään. Mitään kuulutusta en kyllä muista huvipuiston sulkemisesta. Ehdimme siis juuri saada ruokaa. Ja sitten teimme virheen. Päätimme mennä vielä yhteen laitteeseen ennen kuin lähtisimme. Valitsimme Cobran. Vuoristoradan, joka menee etuperin ja takaperin. Se oli virhe! Ei ollut pahaa menoa eteenpäin, mutta kun laite lähti samaa reittiä takaperin niin alkoi jo ranskanperunat ja hampurilainen mahassa voida pahoi. Hyvin selvisimme kuitenkin ilman mahalaukun sisällön tyhjentämisiä (olemmehan ammattilaisia :)). Harmittelimme kun tuuli kovasti ja yksi laite oli suljettu johon olisimme halunneet mennä. Mutta seuraavalla kerralla sitten.
Vietimme sunnuntai illan kotona ja nukuimme yön omassa sängyssä. Maanantaina suuntasimme isälleni Laitilaan, Seppälän kylään. Mitähän sitä sitten isällä. Eipä siellä paljoa muuta tehty kuin saunottiin, syötiin ja uitiin. Särkijärvellä käytiin uimassa melkein joka päivä. Hirveän kylmää vettä! Muistaakseni joku sanoi, että vesi olisi 25-27 asteista, mutta ei se ainakaan siltä tuntunut! Uitiin kuitenkin. Nukuimme miehen kanssa isän saunarakennuksessa. Siellä on mukava olla. Vaikka nukkuma-alusta ei ole mikään maailman paras. Mutta vähän maalaishenkeä pitää olla! Niin, isällänihän on puulämmitteinen ulkosauna, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Rakastan sitä saunaa!
Teimme me hommiakin. Mies leikkasi isän takapihan nokkosviidakkoa, minä yritin tehdä jotain löytämäni ruusupensaan hyväksi ja poimin isän musta- ja punaviinimarjat.
Uudenkaupungin Pakkahuoneella oli pakko käydä syömässä munkit. Sieltä saa maailman parhaat munkit! Muutama tuttu naamakin näkyi kaupungilla. Seikkailimme myös Kalannin Kuuavuorella perjantaina. Upeat näkymät siellä! Kumpa pääsisin sinne joskus yöllä katselemaan tähtiäkin. Olisi varmasti upea näky! Näimme (ja kuulimme) kolme kurkeakin lentämässä ohitsemme. Mutta olivat harmittavan kaukana, ettei kuvia pystynyt ottamaan. Mustikoitakin löysimme metsästä. Paluumatkalla isälle näimme pellolla myös peuran vasoineen ja neljä muuta kurkea. Monena aamuna ja iltana kuului isän viereiseltä suolta kurkien laulua. Ja olihan isän pihallakin elämää. Lukemattomia perhosia, sudenkorentoja, mehiläisiä, kovakuoriaisia, hämähäkkejä, järjetön määrä kärpäsiä ja heinäsirkkoja sekä muutama hyttynen ja... SISILISKOJA! Pikkiriikkisiä sisiliskon poikasia. Ja emostakin näin vilauksen (se oli valtava poikasiin verrattuna!). En ole pitänyt sisiliskoa kädessä sitten varmaan ala-aste aikojen. Oli hieno hetki! Sisiliskot ovat niin suloisia!
Säät kyllä suosivat meitä. Yhtenä yönä (vai kahtenako) tuli vettä (sitä on oikein mukava kuunnella saunakamarissa). Yhtenä päivänä oli myös kovin harmaata koko päivän joten pysyimme aikalailla sisällä koko päivän.
Täytyy kyllä myöntää, että Kalanti on kaunis paikka. Minä rakastan sitä pientä kylää. Hieman siellä oli taas kaikki paikat muuttunut. Oli tehty pyöräteitä ja vihdoin korjattu asfalttia. Muistoja tuli taas kovasti mieleen. Minä niin haluaisin muuttaa takaisin Kalantiin. Olla taas kunnon maalainen pienestä kylästä. Ei tämä kaupunki oikein ole minun paikkani.
Joulupukkille täytyy kyllä kirjoittaa kirjeeseen, että toivoisin saavani kirjan jossa olisi Suomen kasvistoa ja eläimistöä (tai kaksi kirjaa, jos ei löydy samasta opuksesta). Olisi niin mukava tietää mitkä näkemäni kasvit, eläimet ja hyönteiset ovat nimeltään.
Aurinkoisia päiviä!
-Lilli-
Power Park parkkipaikalta / Power Park at the parking area |
Hiukset pörrössä hurjan menon jälkeen ja valmiina ajamaan kotiin / My hair messed up after the crazy ride and now ready to drive home |
Isän hieno pyörä / My fathers fine bike |
Marja saalis / Berry catch |
Näkymää Kuuavuorelta / Sights from Kuuavuori |
Sisilisko. Katso kuinka söpö se on! / Lizard. Look how cute it is! |
Voi pikku sisiliskonen! / Oh little lizard! |
Where do I begin. What about where I stayed. So, on Sunday we were at the Power Park. The weather was nice, although it dribbled a little bit when we arrived at the parking area but it didn’t started to rain. We ran almost every device through. It was awesome! We got lucky when we had to eat. We went to have a dinner and when we were leaving the restaurant we noticed the place was already closed. Every restaurant and snack bar were closing, very early in our opinion. We looked at the Power parks site and it had said the park would be open on Sunday from 12 to 9pm but everyone was closing at 5:30pm and there was note in box-office the park would be open from 11 to 7pm. It was a shame because I wanted to have a cotton candy and now I didn't got one. I don't even remember any announcements about the park closing. So we manage just to eat before the places were closing. And then we made a big mistake! We decided to go one more device before we would leave the place. We chose Cobra. Rollercoaster which went forwards and backwards. It was a mistake! It wasn’t so bad at first when it went forwards but when it started to go backwards my french fries and hamburger started to feel sick in my stomach. We got out alive and without emptying our stomaches (we are professionals :)). It was a shame it was a really windy so we didn’t get in on one device because it was closed. Well, until next time!
We spent our time at home on Sunday evening and Monday morning and slept in our own bed. On Monday we drove to my father to Laitila, in village called Seppälä. What about there. Well we didn’t do much, we went to sauna, ate and swam. We were swimming in Särkijärvi (Roachlake) almost every day. The water was freezing! I remember someone was saying it would be about 25-27 degrees but it didn’t feel like it! But we still swam. I slept with my partner in my fathers saunabuilding. There is nice to sleep, although our sleepingbed wasn’t the most comfy one. But you must have a little bit of a country spirit! Oh, and my fathers sauna is heated with wood, and no electricity or running water there. I love that sauna!
Of course we worked there too. My partner cut my fathers backyards nettlejungel, I tried to do something for rose push I found and picked my fathers blackcurrants and redcurrants.
It was a must to go to Uusikaupunki at Pakkahuone to have a doughnut. They are the best doughnuts in the world! I saw few familiar faces too. We also went to village named Kalanti and there to the Kuuavuori (Kuuamountain) on Friday. My, it was a sight! I wish to go there someday at the evening to do some stargazing. That would be really amazing! We saw (and heard) three cranes flying past us but they were too far away for a picture. There were lot of blueberrys to eat too. When we were driving back to my father we saw a deer and a fawn at the field. There were also four other cranes. We heard cranes shouting from the nearby swamb almost every morning and evening. And there were lot of other life in my fathers yard too: countless amount of butteflies, dragonflies, bees, beetles, spiders, absurd amount of flies and grasshoppers and a few mosquitios and... LIZARDS! Tiny baby lizards. And I saw glipse of the mother too (it was huge compared to the babies). I haven’t hold a lizard since I was at elementary school. It was a wonderful moment! Lizards are so cute!
The weather was nice to us. It rained on one night (or two, it was very nice to listen it in our saunabuilding). One day it was quite grey all day so we decided to stay inside quite the whole day.
I must admit, Kalanti is a very beautiful place. I love that small village. There were few changes again. There were new cycle paths and roads were finally repaired with a new asphalt. Memories started to fill my head. I would really like to move back to Kalanti. Be a proper countrywoman from a small village again. This city life isn’t for me.
I have to write to Santa Claus I want a book where is Finlands flora and fauna (or two books if they’re not found in a same book). It would be nice to know names to all the plants, animals and insects I see.
Sunny days!
-Lilli-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)