Lainahöyhenissä / La Cage aux Folles

LAINAHÖYHENISSÄ

Kuvaus Seinäjoenkaupunginteatterin sivuilta:

Loistelias ja hilpeä musikaali on täällä!

Lainahöyhenissä (La Cage aux Folles) on palkittu Broadway-musikaali, joka on hurmannut yleisöt ympäri maailman. Loisteliaat asut, näyttävät tanssikohtaukset, ihana tarina ja mukaansatempaava musiikki tarjoavat eturivin paikat New Yorkin kuumimpaan kabareehen!

Yökerhon johtaja Georges asuu yhdessä kabareen kirkkaimman tähden, Zazan, kanssa. Irtoripset riisuttuaan hänet tunnetaan nimellä Albin. Pariskunnan elämä menee sekaisin, kun Georges’n poika ilmoittaa menevänsä naimisiin äärikonservatiivina tunnetun poliitikon tyttären kanssa. Georges haluaa salata parisuhteensa ja kieltää Albinia olemasta paikalla vierailun aikana. Mutta, Albin saapuu paikalle Georges’n vaimoksi pukeutuneena ja siitäkös riemullinen kaaos vasta syntyykin!

Lainahöyhenissä kertoo liikuttavan tarinan rakkaudesta, ennakkoluuloista ja niiden voittamisesta.

Musikaalin koreografi on Osku Heiskanen, jonka tuoreimpia töitä on muun muassa Kansallisoopperan Oopperan kummitus. Dragmusikaalin puvut suunnittelee Jarkko Valtee. New Yorkin Cityn rouheaa tunnelmaa Alvar-näyttämölle luo lavastaja Janne Siltavuori.
Jerry Hermanin musiikki tarjoaa kahdeksanjäsenisen teatteriorkesterin käsissä villejä kabareerytmejä ja hempeää tunnelmointia.

Musikaalin käsikirjoitus on Harvey Fiersteinin. Se perustuu Jean Poret’n näytelmään. Kantaesityksensä musikaali sai New Yorkissa vuonna 1983. Suomeksi se on nähty Mikko Koivusalon kääntämänä ensimmäisen kerran vuonna 2007. 

Päätin olla rohkea ja lähteä ihan yksin teatteriin ja vieläpä päiväsaikaan! Tarkoitukseni oli mennä katsomaan Lainahöyheniä sen takia koska joukossa näytelee, tanssii ja laulaa oma teatterikaveri ja työryhmässä on muitakin tuttuja. Muutenkin, pitäisi kyllä käydä teatterissa useammin. Edelliskerrasta on aivan liian kauan aikaa, maksavana asiakkaana siis. Töissä ja itse lavalla on kyllä tullut oltua useammankin vuoden, mutta harvemmin sitä istuu katsomossa ihan vain vapaa-ajalla ja maksavana asiakkaana. Minulla on myös ongelma yksin lähtemisessä mihinkään. Mutta koska useasti on käynyt niin, että en ole ketään saanut mukaani, niin pakko kai se on vain opetella sitten menemään vain yksin. Itseasiassa, sekin on ihan mukavaa. Se lähteminen on vain vaikeaa :D Minulla oli muutenkin todella loistava päivä ihan vain itsekseni (paitsi lukupiirissä minun ei sentään tarvinnut olla yksin :D).

Olin jopa niinkin rohkea, että istuin eturivillä! Melkein sain koko rivin itselleni, mutta viereeni istui vanha pariskunta jotka olivat siinä induktiosilmukan takia. Luulivat minua kuiskaajaksi :D No, ehkä siltä vaikutinkin kun istuin ensin ihan yksin eturivissä. Mielellänihän minä teatterihenkilökuntaan taas kuuluisinkin. Mukavaa työtä sekin.

Mennäänpä sitten itse näytökseen.

Sanon vain yhden sanan, ja se on: VAU!!

Kannatti todellakin lähteä! Musikaali oli aivan upea! Se oli mielenkiintoinen ja hauska. Siinä oli painavaa asiaa, hyvää huumoria, se oli tunteikas ja räväkkä. Musiikki oli menevää mutta joukossa oli myös upeita tunnelmakohtia.

Kuten aina, toinen puoliaika oli selkeästi ensimmäistä hauskempi mutta ei ensimmäinenkään silti kylmäksi jättänyt.

En edes tiedä mistä lähtisin liikkeelle tässä ylistämisessä. Musiikki oli hienoa ja ainakin eturiville laulut ja repliikitkin kuuluivat oikein hyvin, jopa kaikkein hiljaisemmissakin kappaleissa. Ikävästi vain suurissa joukkolauluissa ääni hieman puuroutui niin ettei sanoista tahtonut saada selvää, mutta tämä ongelma oli tiedossa. Seinäjoen kaupunginteatterilla on vanhentunutta tekniikkaa joka on ollut ongelmaksi musikaalille.

Tanssit olivat upeita! Ja vaikka tansseissa saattoi tulla muutamia lipsahduksia yhdellä jos toisellekin ei se haitannut yhtään, kokonaisuus oli kuitenkin hallinnassa ja tanssit olivat hyvin näyttäviä.

Ja ne puvut! Voi apua! Upeaa paljettia, sulkaa ja nahkaa! Kunnon Broadway meininki. Lavasteet olivat myös yksinkertaiset ja näyttävät. Mieleen jäivät häkit jotka roikkuivat katosta! Todella vaikuttavaa!

Entäpä näyttelijäkaarti? Olen erittäin tyytyväinen siihen miten hyvältä laulut kuulostivat. On vaikeaa löytää näyttelijöitä jotka laulavat, tanssivat ja myös näyttelevät. Yleensä laulu on se, mikä kärsii kun ei löydetä kaikkia kolmea hallitsevia tekijöitä. Ainoa joka välillä jätti ehkä hieman kylmäksi oli Georgesin näyttelijä Heikki Vainionpää. Hyvä hänkin oli, ja loistava laulaja, mutta jotenkin hän vain jäi etäiseksi ja varsinkin Zazan näyttelijän Esa Ahosen varjoon. Ahonen oli kyllä loistava! Upea laulaja ja tunteet välittyivät selkeästi tämän kasvoilta. Diivan elkeet olivat täydelliset. Ja hänen leidinsä! Ah, miten upea joukko! Kuumia kissoja jokainen! Erityisesti mieleen jäi Hanna Omar Zouiter ja pari muuta, en vain kuollaksenikaan muista heidän nimiään mutta epäilen, että kyseessä saattoi olla Chantal Juho Vornanen sekä Tabarro Wilhelm Blomberg. Hyvin vaikea nyt kyllä sanoa, niin hyvin oli miehet muuntautuneet kauniiksi naisiksi, ettei tässä edes tunnista ketään :D Maininnan ansaitsee myös upea Jacqueline Liisu Aurasmaa. Mikä puhetyyli! Ja upea ääni hänelläkin!

Olisi voinut kuvitella, että eturivillä olisi ollut tukalat oltavat introvertille. Tätä itsekin pelkäsin, en ole kovin hyvä ottamaan vastaan yleisökontaktia lavalta. Sitä on kyllä kiva tehdä sille yleisöparalle joka on tullut katsomaan, mutta kohteena on vaikea olla :D Mutta toisin kävi! En tiedä miten näyttelijät onnistuivat olemaan niin lämpimiä ja rentoja, että vaikka lavalta sateli kyllä aikamoista flirttailua ja ties mitä yleisölle, ei se tuntunut epämiellyttävältä. Päinvastoin, olisin halunnut vain lähteä mukaan! :D Päästäkää minut lavalle, sieluni huusi! xD

Eturivi oli siis oiva paikkavalinta. Kerrankin näki näyttelijät lähietäisyydeltä, pystyi keskittymään hyvin yksityiskohtiin, repliikit ja laulut kuuluivat hyvin ja vaikka joutuikin kääntelemään päätään puolelta toiselle pidin silti eturivillä olosta. Kontaktikin oli todella mukavaa jota sai osakseen ja mitä edempänä istuu, sitä varmemmin sitä saa (varsinkin jos on melkein ainoa rivissä). Ainoat kerrat jolloin toivoi istuvansa muualla (korkeammalla) oli musikaalin alku ja loppu. Nouseva lava ei oikein toiminut eturiviläisille, eikä varmaan parille muullekaan riville. Kun päätähdet tanssivat yläilmoissa ei meidän kuitenkaan tarvinnut katsella vain seinää vaan ensemble viihdytti meitä jotka emme voineet nähdä yläilmoihin. Oli sekin kivaa, mutta silti tuli tunne, että nyt jään jostain paitsi. Myös valot häikäisivät välillä eturiviläisiä, mutta ei sekään tunnelmaa pilannut. Harkitsen kuitenkin tällä hetkellä musikaalin uudelleen katsomista. Minulla olisi vielä 5kpl Smartumin setelejä jäljellä (ostin siis musikaalin opiskelijahintaisena Smartum seteleillä, ihanaa!). Mutta voi olla, että yritän käyttää ne johonkin toiseen esitykseen. Teatterikärpänen puraisi pitkästä aikaa. Kumpa vain löytyisi aikaa!

Suosittelen Lainahöyhenissä –musikaalia erittäin lämpimästi!

Albin/Zaza – Esa Ahonen                             Georges – Heikki Vainionpää
Francis – Maria Pere                                      Jacob – Pekka Hiltunen
Jean-Michel – Topi Kohonen                         Anne Dindon – Anna Ackerman
Jacqueline – Liisu Aurasmaa                         M. Renaud/M. Dindon – Jani Johansson
Mme Renaud – Mari Pöytälaakso                  Mme Dindon – Mia Vuorela
Babette – Arvo Jean-Michael Saarinen        Chantal – Juho Vornanen
Faidra – Kimmo Alakunnas                           Tabarro – Wilhelm Blomberg
Hanna – Omar Zouiter                                   Cagelle/Swing – Eerik Kantokoski

Kapellimestari/Koskettimet – Timo Ristilä      Lyömäsoittimet – Teemu Vuorela/Mika Lilja
Kontrabasso – Petri Välimäki                         Sähkökitara – Timo Luostari
Huilu/sopraanosaksofoni – Michael Ford/Peter Nordwall/Markus Kaikkonen
Klarinetti/alttosaksofoni – Krister Aho/Johanna Stürzenberger
Trumpetti – Jaakko Salminen/Arto Panula    Pasuuna – Petri Salo/Tuomas Länne

Ohjaus – Christian Lindroos                           Suomennos – Mikko Koivusalo
Koreografi – Osku Heiskanen                          Pukusuunnittelu – Jarkko Valtee
Lavastussuunnittelu – Janne Siltavuori                 
Äänisuunnittelu – Sakari Kiiski & Timo Liski (Wavemark Oy)
Valosuunnittelu – Juho Itkonen                        Vocal coaching – Sofia Finnilä
Peruukki-, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu ja toteutus – Johanna Uusitontti

Näyttämömestari – Heikki Mäkynen                Järjestäjä – Johanna Niemelä
Kuiskaaja/tarpeistonhoitaja – Minna Nortunen
Maskeeraus ja kampaukset – Jessica Rosenberg & Karoliina Mäki
Kampaaja – Teija Martikkala                           Pukija/pukuhuoltaja – Heli Kaunismäki
Näyttämötekniikka – Sauli Leinonen, Jiri Laurila & Miika Luomansivu
Äänet – Sami Lust & Juha Mäki-Turja           Peruukkien toteutus – Anniina Takala
Valonheitin – Viivi Myllykoski/Fanny Jaakonmäki

Lavastuksen valmistus – Veli-Matti Järvistö, Keijo Kulmala, Antti Kortesniemi, Amanda Tyni, Annika Ahlroth & Sini Keinänen
Puvustuksen valmistus – Leena Rintala, Aino Kentta, Jaana Mäki-Jussila & Eija Koski
Tarpeiston valmistus – Airi Lakso, Minna Nortunen & Saija Pekkala

Seinäjoen kaupunginteatteri / Seinäjoki theatre

LA CAGE AUX FOLLES

Description from the site of Seinäjoki theatre:

Glamorous and cheery musical is here!

La Cage aux Folles is awarded Broadway musical which has charmed the public all over the world. Glamorous outfits, impressive dance scenes, lovely story and captivating music offers front row seats in the hottest cabaret in New York!

Georges, the nightclub manager lives together with cabaret’s finest star, Zaza. After taking off her false eyelashes he’s a man called Albin. The couple’s life is messed up when George’s son tells them he’s going to marry the daughter of radical conservative politician. Georges wants to hide his relationship and prohibits Albin to be present during the politician’s visit. But Albin shows up dressed up as Georges’ wife and the chaos is complete!

La Cage aux Folles tells the moving story of love, prejudice and how to defeat it.

Osku Heiskanen is the choreographer of the musical and his latest work is Phantom of the Opera at Finland’s National Opera. Jarkko Valtee is designing the costumes of the drag musical. The rough atmosphere of New York City at Alvar-stage is created by Janne Siltavuori.

The wild cabaret rhythms and soft music by Jerry Herman are created with an eight-piece theatre orchestra.

The script was written by Harvey Fierstein. It’s based on Jean Poret’s play. The premier of the musical was in New York in 1983. The Finnish translation is by Mikko Koivusalo and it was first performed in 2007. 


I decided to be courageous and went to theatre all by myself and at daytime! I was meant to see La Cage aux Folles because one of my theatre mate is acting, dancing and singing in it, and there are some others too involved in the working group who I know of. And after all, I should see theatre more. There’s too much time from my last time of being paying customer. Of course I’ve been working in a theatre and I’ve been on the stage many years now, but too rarely in the auditorium in my free time and as paying customer. I also have problem with leaving alone from my house. But because most of the time I don’t have anybody to go with me, I’ll just have to teach myself to go alone then. And actually, it’s quite nice. The leaving is the hardest part :D But I did have a wonderful day just all by myself (although I wasn’t alone in the reading circle, luckily :D).

I were even that brave I decided to sit on the front row! I almost got the whole row all to myself but then some old couple sat next to me because they needed induction loop. First, they thought I was the prompter :D Well, maybe I seemed as one when sitting alone at the front row. Of course, I wouldn’t have mind if I would really have been staff. It’s nice work.

So, to the musical.

I’ll say just one word: WOW!!

It was really worth of coming! The musical was fabulous! It was interesting and funny. It had important issues, good humour, it was emotional and sassy. The music was catchy and there were also some beautiful pieces.

As always, the second half was clearly funnier than the first one but the first didn’t leave you cold either.

I don’t know where to start with all this praising. The music was glorious, songs and lines were well heard at least in the front row, even the most quiet parts were clear. Only when all were singing at the same time there were some difficulties of hearing the words, but I already knew this might be problem. Seinäjoki theatre has quite old technology and it has been problematic for the musical.  

The dance scenes were wonderful! And even though some had few difficulties with the choreography I didn’t mind, it was still in control as a whole and the dances were very impressive.

And those costumes! Oh my! Gorgeous paillettes, feathers and leather! The real Broadway feel. Set pieces were also simple but flamboyant. Especially I remember the cages hanging from the roof! Very impressive!

And what about the cast? I’m very pleased on how good the songs were. It’s hard to find cast who can sing, dance and also act. Most of the times the singing is left for lesser attention when there’s just no people to handle all three aspects. The only one who left me little bit cold with his acting was Heikki Vainionpää who played Georges. He was good, and brilliant singer, but somehow he was still distant and he was left in the shadow of marvellous Zaza played by Esa Ahonen. Ahonen was wonderful! Good singer and he showed the feelings with every muscle on his face. He was a perfect diva. And his ladies! Wow, what a group! Real hotties, all of them! Especially I remember Hanna played by Omar Zouiter and couple of others, I’m just not sure who they were, but I think they were Chantal played by Juho Vornanen and Tabarro played by Wilhelm Blomberg. It’s hard to say, it’s very difficult to say who’s who because those men were so well turned into beautiful women I couldn’t recognize them :D I would also like to mention wonderful Jacqueline played by Liisu Aurasmaa. What a style of speaking! And she had gorgeous singing voice too!

You might have thought, it would be a whole nightmare for introvert to sit in the front row. I was little bit afraid, because I can’t handle very well taking contact to audience from the cast. It’s nice when you are doing it yourself to the poor audience but when you are in the audience yourself it just feels awkward :D But not this time! I don’t know what the cast was doing staying so warm and relaxed, even there were a lot of flirting and whatever they did to audience, it was never unpleasant. On the contrary, I would have liked to jump right on in! :D My soul was screaming to get on the stage with them! xD

So the front row was perfect place to be. Finally, you could saw the cast at close quarters, you could concentrate on the little details, lines and songs were well heard and even though you had to turn your head a lot, I liked being on a front row. The contact from the cast which I got was very nice and of course you’ll get more the nearer you sit (especially if you are almost alone in your row). The only times I wished to be on another row (higher) was the beginning and the end of the musical. The rising stage didn’t really work for those sitting on the first row and some other rows too. When the main stars were up on the ceiling, luckily we weren’t left eyeing some wall, we had musical ensemble entertaining us who couldn’t see to the very top. It was nice, but still I had feeling I was missing something. Also, there were some lights which blinded me once in a while, but it didn’t ruin the mood. Still, I’m considering of seeing the musical again. I have 5 more Smartum coupons left (I bought my student ticket with Smartum coupons, yay!). But, I think I might use them on another play. I got bitten by theatre fly. I wish there were more time.

I recommend La Cage aux Folles warmly!

Albin/Zaza – Esa Ahonen                                              Georger – Heikki Vainionpää
Francis – Maria Pere                                                       Jacob – Pekka Hiltunen
Jean-Michel – Topi Kohonen                                      Anne Dindon – Anna Ackerman
Jacqueline – Liisu Aurasmaa                                       M. Renaud/M. Dindon – Jani Johansson
Mme Renaud – Mari Pöytälaakso                            Mme Dindon – Mia Vuorela
Babette – Arvo Jean-Michael Saarinen                  Chantal – Juho Vornanen
Faidra – Kimmo Alakunnas                                          Tabarro – Wilhelm Blomberg
Hanna – Omar Zouiter                                                   Cagelle/Swing – Eerik Kantokoski

Conductor/keyboard – Timo Ristilä                         Percussion – Teemu Vuorela/Mika Lilja
Double bass – Petri Välimäki                                      Electric guitar – Timo Luostari
Flute/soprano saxophone – Michael Ford/Peter Nordwall/Markus Kaikkonen
Clarinet/alto saxophone – Krister Aho/Johanna Stürzenberger
Trumpet – Jaakko Salminen/Arto Panula              Trombone – Petri Salo/Tuomas Länne

Direction – Christian Lindroos                                    Translation – Mikko Koivusalo
Choreographer – Osku Heiskanen                           Costume designing – Jarkko Valtee
Set designing – Janne Siltavuori                                               
Sound designing – Sakari Kiiski & Timo Liski (Wavemark Oy)
Light designing – Juho Itkonen                                   Vocal coaching – Sofia Finnilä
Wig, hairstyle and make-up designing and implementation – Johanna Uusitontti

Stage manager – Heikki Mäkynen                           Organizer – Johanna Niemelä
Prompter/props master – Minna Nortunen       
Make-up and hairdo – Jessica Rosenberg & Karoliina Mäki
Hairdresser – Teija Martikkala                                   Dresser/dress master – Heli Kaunismäki
Stagecraft – Sauli Leinonen, Jiri Laurila & Miika Luomansivu
Sounds – Sami Lust & Juha Mäki-Turja                   Wig implementation – Anniina Takala
Spotlight – Viivi Myllykoski/Fanny Jaakonmäki

Set making – Veli-Matti Järvistö, Keijo Kulmala, Antti Kortesniemi, Amanda Tyni, Annika Ahlroth & Sini Keinänen
Costume making – Leena Rintala, Aino Kentta, Jaana Mäki-Jussila & Eija Koski
Props making – Airi Lakso, Minna Nortunen & Saija Pekkala

David Walliams: Herra Lemu / Mr. Stink

English below

Walliams, David
Herra Lemu
Mr. Stinks (2009)
Kuv. Quentin Blake
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Tammi, 2014
s. 256

Kuvaus takakannesta:

Chloe-tytöllä ei ole koulussa kavereita. Kotonakaan ei ole helppoa, kun äiti on parlamenttiin pyrkivä määräilevä snobi. Ylitäydellisestä siskosta ei myöskään ole iloa. Mutta sitten Chloe tutustuu Herra Lemuun, pahanpäiväisesti löyhkäävään kulkuriin. Haisusta huolimatta he ystävystyvät, ja Chloe majoittaa miehen kotinsa puutarhavajaan. Herra Lemua on kuitenkin vaikea piilotella. Ja kun Chloen perhe vihdoin tutustuu kuokkavieraaseensa, tiedossa on hillittömän hupaisia tilanteita kansakunnan ylimmällä tasolla. Eikä kaikki ole sitä miltä näyttää, ei varsinkaan herra Lemu.

Viimeinen lukupiiri-kirja tälle vuodelle. Tässäkin teemana ovat kodittomat.

Mitähän tästäkin kirjasta sanoisi... Se oli ihan kiva, tarina oli mukava, opettavainen (asiat eivät ole aina siltä miltä näyttää, suvaitsevaisuus, toisten huomioon ottaminen jne.) ja ihan hauskakin. Itse en tosin nauranut ääneen missään kohdassa mutta uskon, että huumori saattaisi tehota nuorempiin lukijoihin.

Kirjassa oli paljon viittauksia nimenomaan englantilaisiin asioihin ja paljon populaarikulttuuria. Hahmot olivat aika stereotyyppisiä. Oikeastaan melkein kaikki muut hahmot olivat kamalia, ärsyttäviä ja hirveitä paitsi päähenkilöt Chloe ja Herra Lemu sekä isä.

Chloe oli mielenkiintoinen mutta kiusattu tyttöreppana. Hänen perheensä on aivan kamala. Äiti ja pikkusisko Annabelle olivat hirvittäviä. Isä oli ihan mukana mutta aivan äidin tossun alla. Isä olikin ärsyttävän säälittävä ja ressukka mutta onneksi lopussa tämä saa voimaa asettua äitiä vastaan. Muutos tapahtuu äidissä ja Annabellessäkin, tosin ehkä hieman turhia selittelemättä. Äidin ja isän suhteesta ja olemuksesta tulee vahva mielikuva Pokka pitää –sarjan Hyacinth ja Richard Bucketista (Bukée) niin sukunimen lausua myöten kuin muunkin ulkoisen habituksen kautta.

Herra Lemu on koditon joka haisee aivan järkyttävälle. Koko kirjan ajan mietitään mikä on Lemun tarina. Lopulta se paljastuu erittäin traagiseksi ja tuleekin aika puskan takaa. Loppupeleissä mikään ei kuitenkaan selitä sitä miksi Lemulla on niin vääristynyt kuva omasta hygieniastaan.

Varmaan häiritsevintä kirjassa oli kuitenkin koiratietämyksen puute. Mikä koira se sellainen on jota ei kiinnosta syödä jäniksen papanoita?! Hyvin epäuskottavaa xD

Kaikenkaikkiaan kirja oli ihan mukava ja se oli kirjoitettu selkeästi. Se pisti vihastuttamaan ja ihastuttamaan, hiukan hörähtelemäänkin. Kirjan kuvituksesta on vaikea sanoa mitään. Tavallaan se sopii kyllä kirjan muuhun tyyliin mutta itse en ehkä kuitenkaan niin suunnattomasti siitä pitänyt.

Walliams, David
Herra Lemu
Mr. Stinks (2009)
Ill. Quentin Blake
Trans. Jaana Kapari-Jatta
Tammi, 2014
p. 256

Description from Goodreads.com: 

“Mr. Stink stank. He also stunk. And if it was correct English to say he stinked, then he stinked as well…”

It all starts when Chloe makes friends with Mr. Stink, the local tramp. Yes, he smells a bit. But when it looks like he might be driven out of town, Chloe decides to hide him in the garden shed.

Now Chloe’s got to make sure no one finds out her secret. And speaking of secrets, there just might be more to Mr. Stink than meets the eye… or nose.

This was the last book for our reading circle on this year. In this book the theme is also homeless.

What to say about this book... It was ok, the story was nice, educational (things aren’t always what they seem, tolerance, taking others in consideration etc.) and it was also funny. Although, I didn’t laugh out loud while reading it, but I’m sure the humour would work on younger readers.

There were a lot of references to English things and to popular culture. The characters were quite stereotype. Actually, almost every character was horrible, irritating or terrible except the main characters Chloe and Mr. Stink and also dad.

Chloe was interesting but bullied little poor girl. Her family was terrible. Mom and little sister Annabelle were gruesome. Dad was quite ok, but he was too much under mom’s thumb. He was irritatingly pitiful and wretch, but luckily he got courage at the end to stand up against mom. There’s a change in mom and Annabelle too, although there’s no time wasted on explaining the reasons. From the relationship and aspects between mom and dad, I started to think about the characters in TV series Keeping Up Appearance – Hyacinth and Richard Bucket (Bukée). From the pronunciation of the surname to appearance that’s shown to outsiders.

Mr. Stink is homeless who really stinks. Through the book Chloe wonders what is Mr. Stink’s story. It’s been told and it’s very tragic and it surprises the reader. But in the end there’s still no reason why Mr. Stink has so twisted understanding of his own hygiene.

But the most distracting thing in the book was the lack of dog knowledge. What kind of dog wouldn’t be interested on eating hare poop?! It was very unbelievable thing xD

All in all, the book was nice and it was well written. It made me angry and delightful, even made me guffaw a little. It’s hard to say anything about the illustration. It kind of fits to the style in the book, but I didn’t really like it myself much. 

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa / Dog named Cat

English below

Kontio, Tomi
Koira nimeltään Kissa
Teos, 2015
Kuv. Elina Warsta
s. 32

Kuvaus takakannesta:
Koira saa jo pentuna kutsumanimen Kissa koska hän jää yksin ja yksin eläessään täytyy olla yhtä itsenäinen kuin kissat ovat. Mutta koira nimeltään Kissa on yksinäinen eikä itsenäinen, kaikkien mielestä erilainen. Kunnes Kissa tapaa kaupunkiin eksyttyään miehen nimeltään Näätä. Ystävästä tulee kodittomalle koti ja osattomalle osa, elämälle tarkoitus ja suunta.

Onkohan tämä ensimmäinen postaus kuvakirjasta. Viimeiset kirjat lukupiiriä varten tälle vuodelle ovat Kontion Koira nimeltään Kissa sekä Walliamsin Herra Lemu (tästä oma postauksensa myöhemmin). Koira nimeltä Kissa on joukon ainoa kuvakirja.

Kuulin joskus että tämä kirja olisi ollut jotenkin rankka. Siitä ollaan kai oltu montaa eri mieltä. Toiset ovat itkeneet sitä lukiessa ja sanoneet, ettei voisi lukea sitä lapsilleen, toiset ovat rakastaneet.

Minun mielestäni kirja oli erikoinen ja erilainen. Luulen, että olisin saattanut pitää kirjasta lapsena, mutta ihan vain sen takia kun päähenkilönä on koira. Tarina alkaa kyllä todella surullisesti (hieman ehkä liian surullisesti?), mutta loppu on kuitenkin onnellinen. Tarina on myös opettavainen. Opettaa suvaitsevaisuutta erilaisuudelle.

Kirjan erilaiset yksilöt ovat koira nimeltään Kissa sekä koditon mies, Näätä. Näätä ei vaikuta pelottavalta pultsarilta vaan oikein leppoisalta mieheltä. Vaikkakin kirjassa selvästi viitataan Näädän alkoholinkäyttöön. Lapsena pelkäsin pultsareita, ja hieman kyllä nykyäänkin. Kyse on enemmänkin juuri siitä viinasta. Monet pultsarit ovat varmasti ihan mukavia ihmisiä mutta se viina on se ongelma mikä pistää pelkäämään.

Kissalla on taas itsetunto-ongelmia. Hän on yksinäinen. Sinänsä Kissalla ei tainut olla muuta ”erilaisuutta” kuin että se oli sekarotuinen ja luonnossa syntynyt. Kaikki muut koirat taisivat olla puhdasrotuisia kaupunkikoiria ja nämä suhtautuivat Kissaan halveksien. Kissan tavattua Näädän tällä menee jo paremmin ja Näätä opettaa Kissalle mm. ettei raha ole kaikki kaikessa mutta ystävyys on kultaakin kalliimpaa. Mielestäni kirja tuo ilmi myös sen, että koirakin on ystävä.

Kirja oli hieno ja kuvitus oli mielestäni upea. Joutuisin kuitenkin kaksi kertaa miettimään ennen kuin lukisin kirjan omalle lapselleni. Ei niinkään aiheen tai tarinan takia vaan pikemminkin sen takia, että pitäisi ensin keksiä itse vastaukset mahdollisiin kysymyksiin jotka lapsella voisi syntyä tarinasta. Liikutaan kuitenkin vaikeiden ja mutkikkaiden asioiden maailmassa joita vanhemmatkaan eivät välttämättä ymmärrä.

Kontio, Tomi
Koira nimeltään Kissa
Teos, 2015
Ill. Elina Warsta
p. 32

Description from back cover:
A dog is named as Kissa (Cat) because it’s left alone and when you are alone you’ll have to be as independent as cats are. But dog named Kissa is lonely, not independent, and everyone thinks she’s different. Everything changes when Kissa meets a man called Näätä (Pine marten) when she gets lost in the city. From friendship they’ll find home for homeless and fate for bereft, meaning for life and direction.

I think this is first picture book here in my blog. For the last books this year in our reading circle we are reading Koira nimeltään Kissa (Dog named Cat) by Kontio and Herra Lemu (Mr. Stink) by Walliams (I’ll post this later). Koira nimeltään Kissa is the only picture book we are reading.

I heard a while ago this book being hard. I think there’s divided opinions of it. Some have cried while reading it and said they wouldn’t read it to their children and others have loved it.

In my opinion, the book was original and different. I think I would have liked it as a child, but just because the main character was a dog. The story starts very sadly (maybe little bit too sadly?), but the ending is happy. The story is also educational. It teaches to tolerance of difference.

The different individuals in the book are dog named Kissa and homeless man called Näätä. Näätä doesn’t seem like scary wino at all, but very convivial man. Although, there is some reference of the drinking habits of Näätä. When I was a child I was afraid of the winos and even still I am little bit. But it’s more of because of the booze. I’m sure many winos are very nice persons, but it’s the booze that’s the problem and makes people scare.

Kissa has self-esteem problems. She’s lonely. There’s nothing else different about Kissa than she’s born out wild as a mutt. But the other dogs, pure-bred city dogs, despised her. After she met Näätä everything turned better and Näätä teaches to Kissa that money isn’t everything but friendship is more valuable than gold. In my opinion, the book also discloses that dogs are friends too.

The book was wonderful and the illustration was gorgeous. But I’d have to think twice before I would read it to my own child. It’s not because of the subject or the story but because I would have to first find the answers to all those questions that might rise in child’s head when the story goes on. The subject is so difficult and complicated that even the parents doesn’t necessarily have understanding of it. 

Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen / The Swan of Taivazala

English below

Peltoniemi, Sari
Taivazalan joutsen
Tammi, 2016
s. 237

Kuvaus kirjasampo.fi:

Kuka Kielisen asukkaista on avaimenkantaja? Uuden, jännittävän Avaimenkantaja-trilogian ensimmäinen osa.

Mirandan, Veeran ja Olavin kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä ja käsityksensä niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

Eräänä elokuun päivänä Kielisen kylän taivaalle ilmestyi merkillinen lintuparvi. Tavallisten lintujen lisäksi siinä oli papukaijoja ja undulaatteja ja jopa merikotka. Parvi kuljetti mukanaan koria, jossamatkusti Opri koiriensa Fanelin ja Fonarin sekä taivaskissa Natalian kanssa. Opri oli tullut Taivazalasta Kieliseen etsimään poikaansa.

Miranda alkaa ystäviensä Veeran ja Olvain kanssa selvittää, mikä Taivazala oikein on ja kuka on ryöstänyt Oprin pojan. Miksi hänet on ryöstetty Kieliseen? Ja mistä johtuu, että rehtori muuttuu yhä vihaisemmaksi ja sulkeutuu usein koulun tornikamariin? Mikä sairastuttaa Kielisen lapset?

Sari Peltoniemen kirjoittama ja Laura Haapamäen kuvittama Taivazalan joutsen on kiehtovan Avaimenkantaja-trilogian ensimmäinen osa. Seuraavat osat: Allmaan vaskitsa ja Vattenporin simpukka ilmestyvät 2017.

En päässyt sille kerralle lukupiiriin jossa tätä kirjaa käsiteltiin. Harmi, olisin halunnut tietää mitä muut siitä ajattelivat. Itse en meinaan pitänyt kirjasta niin paljon kuin olisi voinut olettaa.

En pitänyt Peltoniemen Suomusta ja pelkäsin, että tämä kirja on yhtä huono. Minulle tosin vakuutettiin, että kirja on parempi... Parempi se ehkä onkin, mutta jokin siitä jää silti puuttumaan.

Pakko myöntää, että kun ensimmäisen kerran kuulin kirjan nimen ja kuvauksen (pari lausetta) luulin kirjaa enemmän nuorten aikuisten tai ainakin nuortenkirjaksi. Kirja onkin ehkä hieman taipuvaisempi lastenkirjallisuuteen vaikka ehkä esiteineille tarkoitettu.

Tarina on sinänsä ihan mielenkiintoinen ja kekseliäs, mutta kerronta taas vain tökkii jotenkin. Hahmot jäävät kaukaisiksi, löyhiksi ja ei niin selkeiksi. Tuntuu, että tarinassa on huono rytmi. Asiat mennään sieltä mistä aita on matalin. Lukuinnostusta lisäsi kuitenkin upeat kuvat! Niitä katseli mielellään.

Kirjassa on kyllä tärkeää asiaa esim. kiusaamisesta. Harmitti suunnattomasti Olavin puolesta. Pidin myös Mirandan visuaalisesta puolesta. Aloin itsekin pohtimaan minkälainen minun tuntuni on tai minkä värinen olisin. Olen itsekin visuaalinen ihminen, mutta en ihan niissä sfääreissä mitä Miranda on. Haluaisin kiinnittää kyllä vielä enemmän huomiota yksityiskohtiin. Rehtori oli aivan kauhea ja alkoi oikein suuttuttamaan se epäreiluus.

Luola jäi mieleeni. Haluaisin itsekin mennä tutkimaan luolia tai ylipäänsä lähteä seikkailemaan.

Pidän Taivazalan nimistä, ne ovat erikoisia ja hyvin keksittyjä. Kirjasta tulikin tavallaan aika paljon mieleen Miyazakin animet. Valitettavasti niinkin paljon, että aluksi kuvittelin Oprin vanhaksi Miyazakimaiseksi vanhukseksi. Mikä virhe! Vasta kun näin kuvan Oprista tajusin, että kyseesä onkin nuori nainen.

Kylänä Kielinen vaikuttaa melkeinpä liian täydelliseltä. Se on hieno kylä jossa kaikki elävät sulassa sovussa. Hieno yhteisö. Sellaisia on vaikea löytää tosielämässä. Tavallaan haluaisin muuttaa Kieliseen mutta en tiedä onko se sitten jo liian kiiltokuvamainen paikka jotta siellä viihtyisi tällainen introvertti.

Myös kirjastonhoitajat mainitaan kirjassa! Näitä ajatellaan eräänlaisina noitina, mutta hyvinä noitina. Kyllä minä noita voin olla!

Vaikea sanoa kirjasta mitään. Se oli ihan jännittäväkin ajoittain, tarina oli hyvä, mutta jokin vain tökki. Tämän perusteella en tule lukemaan trilogian seuraavia osia.

Peltoniemi, Sari
Taivazalan joutsen
Tammi, 2016
p. 237

Description from kirjasampo.fi:

Who is the key bearer in the village of Kielinen? This is the first part in the new and exciting trilogy of Avaimenkantaja (Key bearer).

At the end of the summer starts fierce adventure which changes the lives of Miranda, Veera and Olavi and also changes their views on how they see the village of Kielinen and its inhabitants. Kielinen has an ancient connection to other worlds and the key bearer, who can shift between the worlds, is living among them.

On a night of August there’s strange flock of birds flying over Kielinen. There are ordinary birds in the flock but also parrots and undulates, even a sea eagle. The flock is carrying basket and in the basket there’s Opri with her two dogs Faneli and Fonari and sky cat Natalia. Opri has come from Taivazala to Kielinen to look for her son.

Miranda, Veera and Olavi will find out what Taivazala is and who has kidnapped Opri’s son. Why he’s been kidnapped into Kielinen? And why principal is turning even angrier and locks away in his tower? Why are the kids of Kielinen getting sick?

Taivazalan joutsen (The Swan of Taivazala) is the first part of the Avaimenkantaja trilogy written by Sari Peltoniemi and illustrated by Laura Haapamäki. The next parts Allmaan Vaskitsa (The Blindworm of Allmaa) and Vattenporin simpukka (The Clam of Vattenpor) will be published on 2017.

I couldn’t be on the reading circle when they talked about this novel. It’s a shame, because I would have liked to hear what others thought about it. I didn’t like the novel as much as you might have thought.

I didn’t like Peltoniemi’s novel Suomu and I was afraid this this was going to be as bad as it was. I was assured this would be better… Well, maybe it was better, but something was still missing.

I have to admit, first time I heard about the novel (few sentences) I thought this to be YA novel or at least youth book. But actually, it was more of like children’s book, even though I think it’s meant for pre-teens.

The story is interesting and inventive, but the problem is in the narration. Characters stay distant, slacking and not-so-clear. It feels like the novel has a bad rhythm. Things went on too easily. Luckily, my reading enthusiasm was boozed with the beautiful pictures. They were eye candy.

There were some important issues in the novel, for example bullying. I was so annoyed for Olavi. I also liked the visual side of Miranda. I started to think what would be my feel and what colour I would be. I’m a visual person myself too, but not so into little details like Miranda. I would like to pay more attention for the small things and details. Principal was awful and the unfairness got me angry.

I remember the cave. I would also like to investigate caves or go for adventures in the first place.

I liked Taivazala’s names, they are original and well made. The novel kind of reminded me of the animes by Miyazaki. Unfortunately, maybe too much because at first I thought Opri to be an old woman like in Miyazaki’s animes. What a mistake! Not until I saw picture of Opri, I realised she’s a young woman.

The village of Kielinen was almost too perfect. It’s a wonderful village where everyone is living in harmony. That’s hard to find in real life. In a way, I would like to move to Kielinen but I’m not sure if  it would be too much of perfect for introvert like me.

Librarians were also mentioned in the novel! They were referred to as witches, but good witches. I could be witch!

It’s hard to say anything about the novel. It was exciting at times, the story was good, but something wasn’t just right. After reading this, I won’t read the next parts of the trilogy. 

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe / The Fault In Our Stars

English below

Green, John
Tähtiin kirjoitettu virhe
The Fault in Our Stars (2012)
Suom. Helene Bützow
WSOY, 2013
s. 338

Kuvaus takakannesta:

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

Varoitus: Ylipitkä postaus

Seinäjoen kaupunginkirjaston Lasten- ja nuortenkirjallisuus lukupiiriin pitää seuraavaksi lukea John Greeniä. Valitsin Tähtiin kirjoitetun virheen. Olen halunnut lukea kirjan siitä asti kun näin ensin elokuvan vuosia sitten. Se oli hieno elokuva! Ja tämä on vielä hienompi kirja! Suunnittelen kirjan ostoa koska minulla oli vaikeuksia pitää itseni kurissa ja olla alleviivaamatta kirjaston kirjaa. Kirjassa oli niin paljon siteerattavaa, että jo senkin takia se oli niin hieno. Ikinä ennen minulle ei ole tullut tarvetta alleviivata kirjoja!

Rakastin kirjan huumoria ja sitä miten se oli niin aito, realistinen. Huumori on mustaa ja se sopii todella hyvin kirjan henkilöille ja elämäntilanteeseen. Mitäpä muutakaan tuossa voi enää tehdä kuin ottaa asiat huumorin kannalta. Huumorilla selviytyy! Toivon, että minä en ikinä menetä huumorintajuani. Aina välillä niin tahtoo käydä ja se on pelottavaa. Olen myös nähnyt niin käyvän ja se on surullista. Mutta jossain vaiheessa huumorin säilyttäminen on kovan työn takana. Mutta silti, vitsiä pitäisi voida heittää mistä tahansa! Kirjan realismi on myös hienoa. Asioista kerrotaan kaunistelematta ja niin pitääkin. Sairaus ei ole kaunista eikä siinä ole mitään glooriaa. Kirjassa lauotaan paljon totuuksia ja siinä on elämänkatsomusta jota minä allekirjoitan, siinäkin suhteessa kirja tuntui erittäin henkilökohtaiselta.

Hazelin ja Augustuksen suhde on upea! Hahmot ovat mahtavia, varsinkin Augustus on tavallaan jo liian täydellinen. Näiden kahden yhteys on jotain sellaista josta itsekin on unelmoinut teinitytöstä asti. Onneksi elokuvan katsomisesta oli jo sen verran aikaa etten muistanut kunnolla miten näiden kahden käy. Muisti palasi pätkittäin kirjaa lukiessa mutta se ei haitannut. Juoni ja sen kulku on mainio.

Isaac jäi valitettavasti hieman taka-alalle. Isaacilla oli hienot hetkensä ja hänestä kerrottiin ihailtavan paljon vaikka kirja keskittyikin Hazelin ja Augustuksen väliseen suhteeseen. Pienillä asioilla saatiin myös selville miten hieno suhde varsinkin Isaacilla ja Augustuksella on ja sai Hazelkin osansa Isaacista. Silti, olisin toivonut pääseväni vielä lähemmäksi Isaacia. Mutta ehkä hänessä olisi tarinaa jo toisen kirjan verran. Siinäpä ideaa Green! Kirjoita Tähtiin kirjoitettu virhe mutta Isaacin näkökulmasta! Lukisin sen varmasti!

Entäpä sitten Van Houten... Kirjan ”pahis” niin sanotusti. Van Houten on ristiriitainen henkilö. Ensin häntä vihaa mutta lopulta tulee ehkä hieman ymmärtäneeksi ja hieman säälineeksikin. Myönnän, että Van Houten jäi kaikessa kusipäisyydessään ja etenkin vaikean ilmaisunsa vuoksi minulle hyvin kaukaiseksi. En oikein ymmärtänyt kirjeitä niiden vaikeaselkoisen kirjoituksen takia. Uskon, että niissä oli paljonkin mielenkiintoista vertausta, viittausta, filosofiaa, totuuksia, mutta en niistä saanut kiinni. Minun olisi pitänyt varmaan tietää enemmän kirjallisuudesta sekä filosofiasta ymmärtääkseni Van Houtenia paremmin. Minua alkoi kuitenkin kutkuttaa Viistoa valoa. Epäilen, että kirja olisi minulle liian vaikealukuinen jos se olisi yhtään samaa luokkaa kuin Van Houtenin kirjeet, mutta kirja vaikuttaa silti mielenkiintoiselta. Siitä keskusteltiin myös niin, että luulin ihan oikeasti, että kyseessä on jo jokin julkaistu kirja! Mitäpä siis jos kirjoittaisit senkin Green! Tai joku muu!

Ehkä kaikkein ristiriitaisimmat hahmot kirjassa olivat Hazelin vanhemmat. En vain päässyt heihin sisälle koko kirjan aikana. Hämmentävintä oli se, että olin kirjan alussa pitänyt heitä tiukkapipoisina, ylisuojelevina ja hössöttävinä vanhempina, varsinkin äitiä. Sitten yhtäkkiä nämä laukovatkin mustaa huumoria ja sen jälkeen tämä rennompi puoli on esillä melkein koko ajan, kunnes taas loppupuolella mennään takaisin nipottaviin ja ymmärtämättömiin vanhempiin. Ehkä Hazelin vanhemmilla on tässä jokin syvempi kaari jota en vain huomaa tai josta en vain saa kunnon käsitystä? Kirjassa on toki käsitelty myös vanhempien tuskaa ja varsinkin Hazel on hyvin huolissaan aiheuttamastaan tuskasta vanhemmilleen. Vanhemmat jäävät silti tietenkin hieman sivuun. Siinäkin olisi aihetta jo kolmannellekin kirjalle, miten Tähtiin kirjoitettu virhe menee vanhempien näkökulmasta.

Oli hyvin hämmentävää löytää kirjasta jotain niinkin tuttua kuin Maslowin tarvehierarkia. Juuri keväällä tein siitä esseen koulua varten ja mahdettiinkohan sitä kysyä tentissäkin. En ole aivan varma. Joka tapauksessa kirjassa Maslowin tarvehierarkia lytättiin täysin. Sanotaan, että se on ihan paska. Oikeastaan, niinhän se on, esim. Hazelin näkökulmasta. Maslowin mukaan Hazel oli juuttunut pyramidin toiselle tasolle, koska hänen olonsa ei ollut turvallinen sairauden takia. Siksi Hazelin ei olisi pitänyt osata kaivata rakkautta, kunnioitusta, taidetta eikä mitään muutakaan, ja sehän on tietysti täyttä paskaa: sairaus ei vie halua tehdä taidetta eikä pohtia filosofiaa. Tarve niihin vain muuttaa muotoaan sairauden myötä (s. 232).

Minusta tuntuu, että Green on Richard Dawkinsinsa lukenut tai ainakin tutustunut maailman kuuluisimman ateistin näkökulmiin. Kirjassa oli jonkin verran viittauksia ajatuksiin jotka myös Hawkins on tuonut julki. Nämä näkökulmat ovat vahvasti myös omaa näkökulmaani ja siksi kirja olikin minulle erittäin miellyttävää luettavaa. Pidin myös paljon Hazelin (ja Van Houtenin) näkemyksistä hautajaisista (ja kuolemasta ylipäänsä). Kuten Hazel, ymmärrän, että hautajaiset ovat rituaali ja ilmeisen tärkeä asia monelle, varsinkin uskovaiselle ihmiselle. Mutta kaltaiselleni ateistille hautajaiset ovat vaikea asia, hautajaiset ovat niin sidoksissa uskontoon. Tiedän mitä pitää tehdä, miten käyttäytyä ja miten rituaali menee. Tiedän, että se on monelle tärkeää, että asiat myös menevät rituaalin mukaisesti. Mutta silloin kun oma suru on erilaista ja silloin kun se ei ehkä kaipaisi ennalta määriteltyjä rituaaleja millään lailla, vaan haluaisi mennä aivan omia uomiaan, tulee asioita ehkä hieman kyseenalaistettuakin. Miksi hautajaiset menevät niinkuin menevät? Mutta koska meillä on nämä normit ja tavat jotka ovat tiukasti kiinni kulttuurissa, sitä joutuu useimmiten nielemään omat halunsa (tai asiat joita ei haluaisi tehdä) ja miellyttämään toisia. Jokaisen suru on erilainen, mutta silti asia on jotenkin tabu ja silti siitä tehdään asia jonka pitäisi mennä normien mukaan. Hyvin ristiriitaista. Juuri tällaisen pohdinnan takia minäkin olen tällä hetkellä hieman hukassa suruni kanssa. Uskon, että tämä kirja auttoi hieman asian käsittelyssä ja antoi toivoa, että on muitakin eri tavalla ajattelevia kuin minä mutta silti uskon, että asian käsittely ei ole vielä lähelläkään loppua.

Myös kuolema on hyvin jännä aihe ja siitä on vaikea puhua kenenkään kanssa varsinkin ateistina. Kuolema tuntuu liittyvän niin vahvasti uskontoon, että jopa silloinkin kun siitä puhutaan ihmisten kesken jotka eivät muuten väitä olevansa kovin uskonnollisia, eivät ehkä kuulu kirkkoonkaan ja jotkut sanovat itseään ateisteiksikin, keskustelut kääntyvät jossain vaiheessa aina jonkin sortin taivaaseen, kuolemanjälkeiseen elämään tms. Kuolemaan kuuluu niin paljon mystiikkaa, myyttejä, epätietoisuutta, hämärää, että tavallaan ymmärrän kyllä ihmisten kaipuun siihen että kuoleman jälkeen on vielä jotain. Se tuo lohtua että vielä tulemme näkemään kaikki rakkaat kuolleet perheenjäsenet, ystävät jne. Mutta haluaisin ymmärtää tätä ajatusmaailmaa vielä enemmän. Syynä on se, että itse en usko kuoleman jälkeen olevan mitään. Uskon pikemminkin siihen, että saavutamme tavallaan kuolemattomuuden lastemme kautta, DNA:n jatkumisen kautta. Minussa on palasia, pätkä DNA:ta, kaikista kuolleista esi-isistäni ja –äideistäni. He tavallaan ”elävät” sisälläni, DNA:ssani, ja jos minä joskus saan lapsia, elän minäkin ikuisesti niin kauan kun lapseni päättävät tehdä lapsia ja nämä tekevät lapsia ja kun nämä tekevät lapsia. Minusta se on hieno ajatus, ja se on vielä tieteellisesti tosi asia. Minusta se on paljon hienompi ajatus kuin ajatus jostain taivaasta, kuolemanjälkeisestä elämästä tai uudelleensyntymisestä ja mitä näitä on. Tätä ajatustapaa kuvastaa mainiosti esimerkiksi Leijonakuningas 2:sen kappale Hän sussa on (He Lives in You).

Kirja siis pisti miettimään paljon asioita. Se oli upea kirja. Raaka, todellinen, rakastettava – se oli elämää. Harkitsen tosissani kirjan ostamista. Onneksi luin sen. Olen kuullut kyllä muutaman valituksen kirjan suomennoksesta mutta minulla ei mikään pistänyt kauheasti silmään, paria kohtaa lukuunottamatta. Voisin lukea kyllä kirjan vielä englanniksikin. Ehkä muutaman vuoden päästä. Elokuvan aion kyllä katsoa jo lähipäivinä uudestaan. Sain sen juuri lainaksi kaveriltani.

Tiedän, että postaus on nyt jo hirmun pitkä ja onneksi olkoon jos pääsit tänne asti, mutta tässä vielä lempikohtiani kirjasta:

”Masennus on kuolemisen sivuvaikutus. (Syöpäkin on kuolemisen sivuvaikutus. Niin kuin oikeastaan melkein mikä tahansa).” (s. 11) 

”Tulee sellainen aika, jolloin me kaikki olemme kuolleet --- Me kaikki. Tulee sellainen aika, jolloin jäljellä ei ole ainoatakaan ihmistä, joka muistaisi olemassaolomme tai lajimme aikaansaannokset. Jäljellä ei ole ketään, joka muistaisi Aristoteleen tai Kleopatran, sinusta puhumattakaan. Kaikki mitä teimme, rakensimme tai kirjoitimme, ajattelimme tai keksimme painuu unohduksiin, ja tämä tässä --- on ollut yhtä tyhjän kanssa. Se aika voi tulla pian tai vasta miljoonan vuoden päästä, mutta vaikka ihmiskunta kestäisikin auringon sammumisen, se ei silti kestä loputtomiin. Oli aika jolloin organismeilla ei ollut tietoisuutta, ja tulee aika jolloin sitä ei enää ole. Unohdus on väistämätön, ja jos se huolettaa sinua, unohda koko juttu. Taivas tietää, että niin kaikki muutkin tekevät.” (s. 21-22) 

”Ihmiset antavat joskus lupauksia tajuamatta, mitä lupaavat.” (s. 72) 

”Rakkaus on sitä, että lupaus pidetään kaikesta huolimatta.” (s. 72) 

”Huolehtiminen on jälleen yksi kuolemisen sivuvaikutus.” (s. 76) 

”Aikalaisuutemme keskittyy taisteluihin, joissa kukaan ei menetä mitään arvokasta, paitsi todennäköisesti henkensä.” (s. 166) 

”On pahasti sanottu, että merkitystä on vain sellaisella elämällä ja kuolemalla, joilla on jokin tarkoitus.” (s. 185-186) 

”--- nyt puhutaan romaanista eikä mistään historiallisesta tapahtumasta.” (s. 209) 

”--- tuo lapsekas kuvitelma siitä että romaanikirjailijalla on jotakin poikkeuksellista tietoa henkilöistään... se on naurettava. Se kirja syntyi raapustuksista paperille.” (s. 209) 

”Sanot niin kuin kaikki sairaat lapset, ettet halua sääliä, --- mutta koko olemassaolosi riippuu siitä.” (s. 210) 

”Olet evoluutioprosessin sivuvaikutus, eikä evoluutio piittaa yksilöistä. Olet epäonnistunut mutaatiokokeilu.” (s. 210) 

”Oletko koskaan pysähtynyt miettimään --- miksi tyhmät kysymyksesi ovat sinulle noin tärkeitä?” (s. 212) 

”Neljä Aron Frankia ilman museoita, ilman historiallista merkitystä, ilman surijoita.” (s. 219) 

”--- ei pahuus ollut mikään natsien yksinoikeus.” (s. 220) 

”--- useimmat vanhemmat eivät todellisuudessa tunne lapsiaan.” (s. 222) 

”Tässä maailmassa voi luullakseni valita, miten surulliset tarinat kerrotaan, ja me valitsimme huumorin.” (s. 228) 

”--- nyyhkytyksessä oli hirvittävää voimaa, jota kärsimyksen amatöörit voivat luulla heikkoudeksi.” (s. 234) 

”--- sairaudessa ei ole mitään loistokasta. Siinä ei ole merkitystä. Sairauteen kuolemisessa ei ole mitään kunniakasta.” (s. 236) 

”Kuvittelin aina, että aikuisena tietää mihin uskoa, mutta minulle ei ole käynyt niin.” (s. 242) 

”Uskon, että maailmankaukkeus haluaa tulla huomatuksi. Minusta tuntuu, että maailmankaukkeus suosii tietoisuutta ja palkitsee älyä osittain siksi, että se nauttii, kun sen kauneutta tarkkaillaan. Elän keskellä historiaa, joten kuka minä olen sanomaan universumille, että se – ja minun havaintoni siitä – ovat ohimeneviä?” (s. 243) 

”--- kaihomielisyys on kuolemisen sivuvaikutus.” (s. 256) 

”Ymmärrän hetki hetkeltä paremmin, mitä tarkoittaa sana nöyryyttävä.” (s. 261) 

”Haluaisin vain, että minä riittäisin sinulle, mutta se ei onnistu. Tämä ei riitä sinulle. Mutta enempää et saa. Saat minut, perheesi ja tämän maailman. Se on sinun elämäsi. Ikävä juttu jos se mättää.” (s. 262) 

”Eikä syöpäkään ole oikeastaan pahis. Syöpä haluaa vain elää.” (s. 267) 

”Kuvitelmat omasta kuolemattomuudesta ovat kuolemisen sivuvaikutusta.” (s. 287) 

”Tuntuu melkein siltä, että kuvitelmasi minusta kuolleena kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin minusta elossa ollessani tai minusta nyt.” (s. 288) 

”---minua otti päähän, että kaikki tuollaiset kaverit ilmestyvät kuvaan sitten, kun heitä ei enää tarvitse.” (s. 288) 

”Kirjoitaminen ei herätä henkiin. Se hautaa.” (s. 289) 

“Elät pitkän ja hyvän elämän, ja se on täynnä ihania ja kauheita hetkiä, joita et osaa vielä kuvitellakaan!” (s. 295) 

”---hautajaiset ovat eläviä varten.” (s. 296) 

”Ne olivat hautajaiset. Ja ihan samanlaiset kuin kaikki muutkin hautajaiset.” (s. 297) 

”Omnis cellula e cellula --- Kaikki solut syntyvät soluista. Jokainen solu syntyy edeltävästä solusta, joka taas on syntynyt edeltävästä solusta. Elämä syntyy elämästä. Elämä synnyttää elämää synnyttää elämää synnyttää elämää.” (s. 300) 

”--- aikuisia oli kahta lajia. Jotkut olivat --- onnettomia olentoja jotka kolusivat maata löytääkseen jotakin mitä loukata. Toiset olivat sellaisia --- jotka kulkivat zombeina ympäriinsä ja tekivät kaiken mitä heidän oli tehtävä voidakseen jatkaa ympäri kulkemista.” (s. 301-302) 

“--- maailmankaikkeus halusi tulla huomatuksi. Me taas haluamme että maailmankaikkeus huomaa meidät, että se välittää edes vähän siitä mitä meille tapahtuu – ei minään kollektiivisena tiedostavana elämänä vaan yksilöinä.” (s. 306) 

”--- tuskan kanssa voi elää.” (s. 325) 

”--- maailmaa ei ole tehty ihmisiä varten, meidät on tehty maailmaa varten.” (s. 332) 

”Maailma ei ole toiveiden toteuttamistehdas” (läpi kirjan)

P.S. Katsoin leffan. Oli ”hieman” hämmentävää kun elokuvan lopussa huomasin, että se ainoa kohta jonka muistan elokuvasta täydellisesti ei ollutkaan tällä lainaamallani DVD:llä. Hetken asiaa tutkien sain tietää, että en omaa mitään selvännäkijäkykyjä ja ole nähnyt kohtauksia elokuvasta joita ei ole edes julkaistu, vaan aikaisemmalla kerralla olen nähnyt jonkin elokuvan extended version. Minun on pakko myöntää, että vihaan näitä kaiken maailman director’s cut extended exclusive big bang wow versioita. Tai oikeammin niitä ”vajavaisia” elokuvia. Joko näytetään kaikki tai sitten ei näytetä. Ärsyttävää rahastusta! Miksi pitää olla kaksi tai kolme erilaista DVD:tä ja kaikkissa on aina vähän enemmän sisältöä -_- Haluan yhden elokuvan, joka on juuri se miksi se on ajateltukin, extroilla tai ilman. Yksi DVD, yhdellä hinnalla!

Mutta takaisin itse leffaan. Se ei ollut niin hyvä kuin kirja. Hyvä se edelleen oli, olen selvästi visuaalinen ihminen kun leffa pisti itkemään paljon enemmän kuin kirja. Mutta leffasta puuttui liian paljon. Kirjassa oli enemmän ihanaa mustaa huumoria, hahmot jäivät vielä enemmän etäisiksi leffassa ja en ole ihan varma pidänkö esim. Hazelin näyttelijästä. Jokin siinä välillä tökki. Elämänkatsomus poikkesi myös jonkin verran leffan ja kirjan välillä, minun mielestäni. Mutta hieno leffa se silti on. Ja ymmärrän että kirjaa pitää lyhentää ja oikoa ja vaikka mitä elokuvakäsikirjoituksissa. Mutta kyllä nämä selkeästi eri teoksia ovat mutta tukevat kuitenkin toisiaan ihan kivasti. Toivon silti, että leffan katsoneet lukisivat myös kirjan!

Green, John
The Fault in Our Stars (2012)
Tähtiin kirjoitettu virhe
Translator: Helene Bützow
WSOY, 2013
p. 338

Description from Goodreads.com:

Despite the tumor-shrinking medical miracle that has bought her a few years, Hazel has never been anything but terminal, her final chapter inscribed upon diagnosis. But when a gorgeous plot twist named Augustus Waters suddenly appears at Cancer Kid Support Group, Hazel’s story is about to be completely rewritten.

Insightful, bold, irreverent, and raw, The Fault in Our Stars is award-winning author John Green’s most ambitious and heartbreaking work yet, brilliantly exploring the funny, thrilling, and tragic business of being alive and in love.

Warning: Too long post 

Next time in the children and youth literature reading circle at Seinäjoki library we are reading something from John Green. I chose The Fault in our Stars. I’ve wanted to read the novel a long time ago after I watched the movie. It was a fine movie! And this is even finer novel! I’m thinking of buying the novel for myself because I had trouble not to underline the library book. There were so much to quote, that’s one of the things why the novel is so wonderful. I’ve never ever had the urge to underline something in a book until now!

I love the humour in the novel, and how all was so genuine, realistic. The humour is black and it fits perfectly for characters and their situations. What else can you do but to make humour from the situation. With humour you survive! I hope I won’t lose my sense of humour someday. Sometimes it happens and it’s scary. I’ve seen it happen and it was sad. But sometimes, it’s just too hard to keep the humour in your life. But still, you should be able to make jokes about anything! The realism in the novel is wonderful. Things are told as they are, plainly, as they should be told. Sickness isn’t pretty and there’s no glory in it. There’s awfully lot of truths in the novel and it has the view of life which I relate to, and also because of that, the novel felt very personal.

The relationship between Hazel and Augustus is amazing! The characters are great, especially Augustus who seems almost too perfect. These two have the connection which I’ve been dreaming of from teenaged girl. Luckily, there were so much time between watching the movie and reading the novel, I couldn’t quite remember what happened to these two. My memory returned little by little but that was OK. The plot and how it kept going on was splendid.

Unfortunately, Isaac were left too much in the background. Isaac had his moments and it was admirable how much the novel told about Isaac, even though the story concentrated on Hazel and Augustus. With the little details we got to see how wonderful relationship Isaac and Augustus had and Hazel got her part too from Isaac. Still, I would have liked to know more about Isaac. But, maybe there’s so much of it that it would need another book just about him. There’s an idea Green! You should write The Fault in Our Stars again, but from the Isaac’s point of view! I would definitely read it!

What about Van Houten then... the “bad guy”, so to speak. Van Houten was conflicting character. First, you hate him, but in the end you kind of start to understand him, even pity a little. I admit, with all his prickness and especially because of his way to express himself, the character remained quite distant for me. I didn’t quite understand those letters because of the writing. I’m sure there were a lot of interesting references, metaphors, philosophy, truths, but I couldn’t get hang of it. I think I should have known more literature and philosophy to understand Van Houten better. But still, I got interested about An Imperial Affliction. I’m quite sure it would be very hard for me to read if it would be anything like Van Houten’s letters, but it seemed very interesting novel. The novel was described so well that I really thought it to be a real novel! Why not to write it too Green! Or someone else!

Maybe the most complex characters in the novel were Hazel’s parents. I just couldn’t get hang of them at all. The most confusing thing was that at the beginning of the novel the parents seemed very tight-ass, overprotective and fussy, especially the mom. Then suddenly, they are joking around with very dark humour and are more laid-back, but just before the end they start to act like tight-ass and insensitive parents again. Maybe Hazel’s parents had some kind of deeper journey here but I just didn’t notice it or couldn’t get hang of it? Of course the novel deals with the suffering of the parents too and especially Hazel is so worried of the pain she causes to her parents. Still, the parents are left more aside. Maybe there would be an idea for a third book, how The Fault in our Stars goes from Hazel’s parents view.

It was very confusing to find something as familiar as Maslow’s hierarchy of needs in the novel. I just wrote an essay about it on spring and maybe there were even exam about it. I don’t remember anymore. Anyway, in the novel, Maslow’s hierarchy of needs was panned completely. It’s said to be bullshit. But on the other hand, it is, for example from Hazel’s point of view. According to Maslow, Hazel is stuck in the second step of the pyramid – she can’t feel safe, because of the sickness. That’s why Hazel shouldn’t be able to long for love, respect, art or anything else, and that’s just bullshit: sickness doesn’t take your desire to do art or ponder philosophy. The need for it just changes along with the sickness (p. 232, Finnish edition).

I think Green has read his Richard Dawkins or at least get to known of the world’s most famous atheist’s thoughts. There’s so much references to those thoughts in the novel which also Hawkins has brought out. These point of views are strongly my opinions too and that’s why the novel was also so pleasant reading for me. I also liked Hazel’s (and Van Houten’s) thoughts about funerals (and death generally). Like Hazel, I do understand funerals as a ritual and that they are very important to some people, especially for those who believe in some kind of god. But for atheists like me, funerals are more difficult matter, especially because they are so related in religion. I know what you’re supposed to do there, how to act and how the ritual goes. And I also know it’s very important for some that the funeral will go on exactly as it should. But when you have a different kind of grief and when you don’t really need a set rituals at all to grieve, but you would just like to grieve in your own ways, you start to question things. Why funerals are so stuck in with its rituals? Because of these norms and manners which are tightly tied into our cultures, mostly we just have to suck up our own desires (or do something we wouldn’t want to do) to please others. Each one grieves differently, but still it’s some kind of a taboo and still we are doing things within the norm. It’s conflicting. And because of these kind of ponderings I’m still lost in my grief. I believe the novel has helped me little to process things and gave me hope that there are others who also think differently like me, but I think I still have a lot to process yet.

Death is also interesting subject, but it’s very hard one to talk about especially when you are the atheist one. It seems to be so related to religion that even when you talk about it with those who claim to be nonreligious, doesn’t maybe belong in any church or are even atheists, almost always the conversation turns into some kind of heaven, after life etc. There’s so much mystique, myths, uncertainty, doubt, so I do understand why people are hoping there’s something after death. It brings comfort thinking that someday you will see your loved ones, friends etc. again. But, I would still like to understand more this viewpoint. Especially because I believe there’s nothing after death. But, what I do believe is that we kind of attain mortality through our children, through the continuity of DNA. I have pieces, a bit of DNA, from all of my ancestors. In a way they “live” inside me, in my DNA, and if I would ever have children of my own, I would live as long as my children would have their own children and if they would have children and if they would have children. I think it’s a fine thought and after all, it’s scientifically true. I think it’s even more fine than thought about some kind of heaven, after life or reincarnation etc. There’s a wonderful song in Lion King 2 that describes this perfectly – He Lives in You.

As you might have noticed, the novel put me think of lot of things. It was wonderful book. Raw, realistic, loving – it was life. I’m really considering buying the novel. I’m lucky I read it. I’ve heard some complaints about the translation but I didn’t notice any major problems, just few things that could have been translated better. I could read the book in English too. Maybe after few years. I will watch the movie soon again. I just borrowed it from my friend.

I know the post is awfully long already and congratulations if you made it here, but here are my favourite parts from the novel (I hope I can find them in English in Goodreads, if not, I’m trying to do them justice with my own translations):

”Depression is a side effect of dying. (Almost everything is, really).” (Goodreads) 

”There will come a time when all of us are dead. All of us. There will come a time when there are no human beings remaining to remember that anyone ever existed of that our species ever did anything. There will be no one left to remember Aristotle or Cleopatra, let alone you. Everything that we did and built and wrote and thought and discovered will be forgotten and all of this will have been for naught. Maybe that time is coming soon and maybe it is millions of years away, but even if we survive the collapse of our sun, we will not survive forever. There was time before organisms experienced consciousness, and there will be time after. And if the inevitability of human oblivion worries you, I encourage you to ignore it. God knows that’s what everyone else does.” (Goodreads) 

”Some people don’t understand the promises they’re making when they make them.” (Goodreads) 

”Love is keeping the promise anyway.” (Goodreads) 

”Worry is yet another side effect of dying.” (Goodreads) 

”Contemporaneity, --- specializes in the kind of battles wherein no one loses anything of any value, except arguably their lives.” (Goodreads) 

”It’s badly said that there’s meaning only that kind of life and death which have a purpose.” (Translation) 

”We are speaking of a novel, --- not some historical enterprise.” (Goodreads) 

”--- this childish idea that the author of a novel has some special insight into the characters in the novel… it’s ridiculous. That novel was composed of scratches on a page, ---” (Goodreads) 

”Like all sick children, --- you say you don’t want pity, but your very existence depends upon it.” (Goodreads) 

”You are side effect --- of an evolutionary process that cares little for individual lives. You are failed experiment in mutation.” (Goodreads) 

”Have you ever stopped to think --- why your stupid questions are so important to you?” (Translation) 

”Four Aron Franks without museums, without historical markers, without anyone to mourn them.” (Goodreads) 

”--- it’s not like the Nazis had a monopoly on evil.” (Goodreads) 

”--- most parents don’t know really their children.” (Goodreads) 

”You have a choice in this world, I believe, about how to tell sad stories, and we made the funny choice.” (Goodreads) 

”--- his sob roaring impotent like a clap of thunder unaccompanied by lightning, the terrible ferocity that amateurs in the field of suffering might mistake for weakness.” (Goodreads) 

”--- there is no glory in illness. There is no meaning to it. There is no honor of dying of.” (Goodreads) 

”I thought being an adult meant knowing what you believe, but that has not been my experience.” (Goodreads) 

”I believe the universe wants to be noticed. I think the universe is inprobably biased toward the consciousness, that it rewards intelligence in part because the universe enjoys its elegance being observed. And who am I, living in the middle of history, to tell the universe that it – or my observation of it – is temporary?” (Goodreads) 

”--- nostalgia is a side effect of dying.” (Goodreads) 

”I understand more and more what the word humiliating means.” (Translation) 

”I just want to be enough for you, but I never can be. This can never be enough for you. But this is all you get. You get me, and your family, and this world. This is your life. I’m sorry if it sucks.” (Goodreads) 

”Even cancer isn’t a bad guy really: Cancer just wants to be alive.” (Goodreads) 

”Thinking you won’t die is yet another side effect of dying.” (Goodreads) 

”It’s almost as if the way you imagine my dead self says more about you than either the person I was or whatever I am now.” (Goodreads) 

”--- it infuriated me: You get all these friends just when you don’t need friends anymore.” (Goodreads) 

”Writing does not resurrect. It buries.” (Goodreads) 

”You are going to live a good and long life filled with great and terrible moments that you cannot even imagine yet!” (Goodreads) 

”Funerals --- are for the living.” (Goodreads) 

”It was funeral as any other funeral.” (Translation) 

”Omnis cellula e cellula, --- All cells come from cells. Every cell is born of a previous cell, which was born of a previous cell. Life comes from life. Life begets life begets life begets life begets life.” (Goodreads) 

”--- there were two kinds of adults: There were --- miserable creatures who scoured the earth in search of something to hurt. And then there were people --- who walked around zombically, doing whatever they had to do to keep walking around.” (Goodreads) 

”--- the universe wants to be noticed but that what we want is to be noticed by the universe, to have the universe to give a shit what happens to us – not the collective idea of sentient life but each of us as individuals.” (Goodreads) 

”--- it is possible to live with pain.” (Goodreads) 

”--- the world wasn’t built for humans, we were built for the world.” (Goodreads) 

”The world is not a wish-granting factory.” (Goodreads)

P.S. I watched the movie. I was a “little bit” confused when at the end of the DVD I borrowed, I noticed there wasn’t that one and only scene which I remembered perfectly. I search for a reason for this and found out that no, I don’t have psychic talents and I haven’t seen the missing scenes in my mind, but there’s some kind of extended version of the film which apparently I saw few years ago. I have to admit, I hate those director’s cut extended exclusive big bang wow versions. Or actually I hate those “incomplete” movies. There’s just two option, you show everything or not. Those extended bullshits are just rip-off. Why there has to be two or three kinds of DVDs, and everyone has something more included -_- I want one movie which is as it is, with some extras or without. One DVD with one price!

But back to the movie. It wasn’t as good as the novel. It was still very good and I found out that I’m definitely a visual person, the movie made me cry more than the novel. But there were so much missing in the movie. In the novel, there were much more black humour and the characters were even more distant in the movie, and I’m not quite sure if I liked the girl who played Hazel. Something wasn’t just correct. The novel’s view of life was also little bit different in the movie, in my opinion. But it was great. And I understand you have to shorten novels and straighten things up in a script. But these are definitely a whole different pieces but they support each others nicely. Still I would hope that those who watched the movie will read the novel too!