English below
Takakansi:
Keskiajalla tuoksuivat
eksoottiset mausteet, liha kärisi vartaissa ja uskonnon takia kalaa
syötiin paljon. Toisin kuin usein ajatellaan, hyvä ruoka oli
arvossaan. Rikkaille riikinkukon tai villisian tarjoaminen oli tapa
näyttää varallisuutta juhlapäivällisillä, köyhät söivät
kasviksia, puuroa ja leipää. Tuore ja säilötty kala,
sitrushedelmät ja vihannekset matkasivat ruokapöytiin jopa toiselle
puolelle Eurooppaa.
Keskiajan keittiössä
on yli 60 alkuperäislähteistä kerättyä ruokaohjetta, jotka myös
nykyajan kotikokki voi toteuttaa. Mausteviini hypocras,
vasikka-yrttikääröt ja ruusuvanukas houkuttelevat menneen maailman
kiehtoviin makuihin. Keskiajan keittiö
on kuitenkin enemmän kuin keittokirja, sillä se tutustuttaa
laajasti aikakauden koko ruokakulttuuriin, sen tapoihin ja ruokaan
liittyneisiin uskomuksiin. Maalaukset ja piirrokset kuudensadan
vuoden takaa herättävät henkiin tunnelmat niin ylhäisten kuin
alhaistenkin keittiöissä.
Hannele
Klemettilä on myöhäiskeskiajan kulttuurihistoriaan erikoistunut
tutkija ja tietokirjailija. Hän on kerännyt kiitosta tavasta, jolla
hän tuo keskiajan maailman lähelle nykyajan ihmisiä.
Tämä
kirja oli todella mielenkiintoinen. Keskiaika on mielenkiintoinen
aikakausi. Kirja oli kirjoitettu hyvin ja jaettu hyvin eri osioihin.
Haluaisin
todellakin kokeilla joitain kirjan reseptejä. Monet niistä
vaikuttivat erittäin helpoilta ja ainesosat ovat myös helppoja (ja
halpoja) hankkia.
Kirja
todella avasi mieleni keskiajan ruoan suhteen. Minulla oli myös
väärä käsitys keskiaikaisesta ruoasta, mutta mitä luultavammin se
oli kuitenkin maukasta, helppoa ja tuoretta, ainakin rikkailla. Kirja
myöntää, että köyhien syömisistä on vaikeampi saada tietoa
koska köyhillä ei ollut tilikirjoja tai muuta tallennetta
ainesosista ja reseptikirjatkin olivat tarkoitettu vain rikkaiden
kokeille. Arkeologia on ainut tapa jolla saadaan johtolankoja siitä
mitä ja miten köyhät söivät.
Oli
myös hämmentävää lukea miten paljon ruokaa ihmiset tekivät
yhdelle päivälliselle. Ruoan ja ruokalajien määrä oli järetön
varsinkin häissä. En pysty ajattelemaan sellaista määrää edes
nykyään. Mistä kaikki ainesosat saatiin? Ja keittiössä oli
varmasti aikamoinen kuhina. Ehkä he tekivät pieniä annoksia. Ja
koska pöydät olivat niin isoja niin sitä pystyi vain syömään
ruokia jotka olivat lähellä. Kuten kirjassakin sanottiin, oli myös
eri ruokia eri sosiaali statuksille ja ei ollut myöskään
kohteliasta kurkotella ruokia joten sitä piti tyytyä ruokiin jotka
olivat lähellä ja syödä vain niitä. Joten, vaikka ruokia oli
paljon niin kaikkien ei ollut kuitenkaan tarkoituskaan syödä
kaikkia.
Pidin
tästä kirjasta paljon ja luin sen nopeasti. Teksti ei ollut tylsää
kuten monissa muissa tietokirjoissa usein käy.
Back
cover:
In middle ages it smelled like exotic
spices, meat was roasted in spits and because of religion, fish was
eaten a lot. Food was appreciated greatly, unlike it's commonly
assumed. Serving peacock or wild boar was a way to show wealth on
banquets, the poor were eating vegetables, porridge and bread. Fresh
and potted fish, citrus fruits and vegetables were transported even
all the way across the Europe.
In
Middle age kitchen
there's over 60 recipes gathered from the original sources and even
the present cooks can make them. Spiced wine hypocras, calf-herb
rolls and rose pudding takes you in fascinating world of tastes. Middle
age kitchen is much more than a
cookbook because it also introduces you broadly into era's food
culture, its customs and beliefs behind the dishes. Paintings and
drawings will recreate the atmosphere in the poor and the rich
kitchens from 600 years ago.
Hannele
Klemettilä is researcher and non-fiction author who has specialized
in late middle age cultural history. She has creditably brought the middle age world near the present world.
This
books was very interesting. Middle age is an interesting era. Book was
well written and it was divided in good sections.
I
would really like to try out some of the recipes. Most of them
seemed very easy to make and the ingredients are also simple (and
cheap) to get.
It
really opened my mind about the middle age food. I too, had a very
wrong prejudice about the food in that era, but apparently it was
very tasty, easy and fresh, at least for the rich. The book admits
that it's much harder to know what the poor ate, because there's no
account books or recordings of the ingredients and the early cook
books were meant for the cooks who cooked for rich. Archaelogy is the
only way to get clues what did the poor eat and how they ate it.
It
was also baffling how much food they made for one dinner. There were
a huge amount of food and dishes in big weddings. I can't imagine
that amount food to be served even in present day. Where they got all
those ingredients? And there sure had to have a big throb in the
kitchen. Maybe they made small dishes. And because there were a big
tables you could only eat those dishes around you. Like the book
said, there were a different foods for different social statuses and
it wasn't polite to reach out for dishes so you had to settle for
whatever was near you. So, even if there were a lot of different
dishes it wasn't meant that everyone ate them all.
I
really liked the book and I read it very quickly. The text wasn't
boring like in many other non-fictional books.
2 kommenttia:
Lilli, that sounds like a great book. Do you know if it has been published in English also?
I almost said that I'm afraid not BUT I found something :) There is an English version too:
The Medieval Kitchen. A Social History with Recipes.
Reaktion Books: London 2012.
Here's a link for Reaktion books site about the book :) http://www.reaktionbooks.co.uk/display.asp?K=9781861899088
-Lilli-
Lähetä kommentti