6.8.14

Rake Tähtinen - Arvottomat (Worthless')

English below

Kultasepän ryöstömurha ja perhepiiriin kiirivä suru-uutinen vievät rikoskomisario Petäjämäen arvokysymysten äärelle. Samaan aikaan uusikaupunkilaisen nuoren itsemurha paljastuu murhaksi.

Poliisit joutuvat tapauksen kautta paneutumaan myös yhteiskunnan nurjimpaan puoleen lastensuojeluviranomaisten kautta. Petäjämäki ajautuu siviilielämässään vaikean, kauaskantoisen valinnan eteen.

US-KO-MA-TON-TA! Luin kirjan yhdessä päivässä!! Yhdessä! Ensimmäinen kerta! Mikään kirja, oli se kuinka hyvä tahansa, ei ole ennen yltänyt tällaiseen suosioon. On kai siis vain pakko myöntää, että pidän todella paljon Tähtisen Petäjämäki dekkareista. Varsinkin tästä kolmannesta kirjasta. Enpä olisi uskonut :D Se on todella mukaansatempaava ja mielenkiintoinen Ja tuntuu siltä, että Tähtisen kirjat senkuin vain paranevat kirja kirjalta!

Tämä tarina tempaa mukaansa heti alkuluvusta lähtien. Sitä kiinnostuu Annista, 16-vuotiaasta tytöstä, jonka perhe-elämä ei ole kovin helppoa.

Rikokseen päästäänkin heti käsiksi. Paljon tapahtuu ja 100 sivua kun kirjasta on lukenut alkaa miettimään, että mihin Anni katosi, tästä kun ei olekaan puhuttu sanaakaan sitten alun ja eikös heti seuraavassa luvussa kerrota Annin kohtalosta. Loistavaa rytmitystä, tempoa tai mitä lie, etten sanoisi! Loistava ajoitus!

Kirjassa on muutenkin miellyttävä rytmi. Asioita paljastuu hyvässä temmossa ja tapahtumat luisuvat eteenpäin vaivattomasti, turhia jaarittelematta ja kuitenkin kaikki tarpeellinen kerrotaan. Luettavuus on erittäin sujuvaa. Petäjämäen omat ongelmat oman elämänsä ja ihmissuhteidensa kanssa ovat myös erittäin mielenkiintoinen lisä. Petäjämäessä viehättää juuri se kun ongelmat tuntuvat aidoilta eivätkä ole liian absurdeja tai tyhmiä, mihin usein päähenkilöiden ongelmista puhuttaessa moni kirjailija sortuu.

Ja kuten aikaisemmissakin Tähtisen kirjoissa, tässäkin päästään ottamaan hieman kantaa yhteiskunnan asioista. Tällä kertaa osansa saa sosiaalitoimi ja lastensuojeluvirasto. Oikein hyvää tekstiä!

Kai se on myönnettävä, että pidän todella paljon Tähtisen Petäjämäki dekkareista. En olisi kyllä ikinä uskonut, mutta siltä tämä nyt vaikuttaa. Tähtinen on onnistunut siinä missä monet kirjailijat ovat epäonnistuneet. Minun ailahteleva keskittymiskykyni on saatu vangituksi kokonaiseksi päiväksi! Sanoisin, että se on saavutus, jos mikä :)

Suosittelen siis erittäin lämpimästi Tähtisen kirjoja ja odotan innolla seuraavan lukemista! Onneksi kaikki on jo valmiiksi lainattu siskolta :)



Back Cover:
The robbery and murder of goldsmith and the grief in family circles gets detective Petäjämäki by value questions. At the same time the suicide of a young girl is revealed as a murder.

Through the case polices are forced to knuckle down the worse side of the society via child welfare inspectors. Petäjämäki falls into a difficult and wide-ranging choice in his private life

UNBELIEVABLE! I read the book in one day! One day! This was my first time! Even the best books haven't succeeded in keeping my attention to themselves a whole day. Maybe I just have to admit that I like Tähtinen's Petäjämäki detective stories very much. Especially this third book. Who would have known :D It was very captivating and interesting. And it feels like Tähtinen's books just gets better and better after one another.

This book captivated me straight from the start. I got interested about Anni, a 16-year-old girl who dosen't have a very easy family life.

You'll get to the crime part quickly. A lot happened and after 100 pages you started to wonder where Anni vanished, suddenly there weren't anything about her after the beginning and then in the next chapter you heard about her fate. Wonderful rhythm, tempo or something, I would say! It was perfect timing!

There's a very pleasant rhythm in the book all the time. The things are revealed in a good tempo and events went by with ease, there wasn't pointless prattle, but still everything was said that was needed. Legibility was great! The main character's, Petäjämäki, own problems in his life and in his relationships were also very interesting addition. Unlike most of the writers who succumb into making their character's problems absurd and stupid, Petäjämäki's problems feels real and it's one of the character's charms.

And like in previous Tähtinen's books, in this there's too some comments about our society. This time the rant is about social services and child welfare offices. Well written!

Maybe I'll just have to admit that I really like Tähtinen's Petäjämäki detective stories. I wouldn't have believed it, but it surely seems like it. Tähtinen has succeeded in something that rare writes could. My moody attention span has been captured for a whole day! I would say that it's really an achievement :)


I recommend warmly Tähtinen's books and I'm waiting eagerly to read next one! Luckily, I borrowed all of his books from my sister already :)

Ei kommentteja: