31.7.13

Suunnitelmien muutos / Change of plans

English below

Vihaan sitä kun suunnitelmat muuttuu. Mutta tällä kertaa muutokset olivat myös hyvästä. Mutta silti se turhauttaa ja stressaa.

En menekään Haapavedelle.

Lähden Seinäjoelle.

Sain ilmoituksen, että minut sittenkin hyväksyttiin Seinäjoen ammattikorkeakouluun. Minusta tulee silti kirjastovirkailija mutta opiskelen vain korkeakoulussa, se on iso parannus. Samalla opiskelu muuttui astetta vaikeammaksi. Toivon tosissani, että pärjään AMK:ssa. Opistotasolla opiskelu olisi ollut paljon helpompaa, mutta toisaalta, nyt minulla on enemmän kursseja joista valita ja pääsen etenemään opiskelussa.

Se oli aikamoinen yllätys kun sain tekstiviestin Maanantaina jossa sanottiin, että minut oli hyväksytty Seinäjoelle ja että enemmän informaatiota tulisi postissa myöhemmin. En voinut uskoa sitä. Olin kyllä 10:llä varasijalla mutta en uskonut, että niin moni jättäisi ottamatta opiskelupaikkaa vastaan ja pääsisin kiipeämään ylöspäin. Mutta mitä luultavammin niin sitten kävi. Tiistaina sain lisää informaatiota postista ja ohjeet miten otan opiskelupaikan vastaan ja lähetin sen sitten heti samana päivänä ja soitin Haapavedelle etten tulekaan sinne. Siellä päässä oltiin kovin pahoillaan, mutta ymmärsivät kuitenkin.

Joten asiat muuttuivat nyt hieman hankalemmaksi.

Haapavedellä minulla olisi ollut ilmainen asunto ja ruoka kolme kertaa päivässä. Mutta nyt minun pitää vuokrata asunto ja maksaa kaikki mitä syön :/ Ja siihen päälle vielä tietenkin matkustus, laskut, kirjat ja muut koulutarvikkeet. Onneksi Seinäjoki on puolet lähempänä kuin Haapavesi. Vain n. 180km Tampereelta ja n. 30km Isännän vanhemmilta jotka asuvat Kurikassa. Ja jos en saa asuntoa ennen kuin opintoni alkavat saan asua Isännän vanhemmilla sen aikaa kunnes asunto löytyy.

Ja siitä koulun alusta... Se alkaa vasta 2. Syyskuuta! Joten minulla on nyt "kesäloma" :D Olen sanonut jo pomolleni lopettavani työt 31. Heinäkuuta enkä enää aio perua sitä. Meillä on Isännän kanssa kesäloma. Hänellä alkoi jo Maanantaina :)

Olen iloinen, että pääsin Seinäjoelle. Se oli oikein kiva kaupunki. Mutta silti kaikki hieman stressaa. En ole ikinä asunut yksin ja en tosiaankaan tiedä miten selviydyn rahallisesti. En mielelläni haluaisi työskennellä opintojen ohella mutta katsotaan nyt pitääkö minun.

Tarvitsen myös kalusteita asuntooni (en usko, että saan valmiiksi kalustettua asuntoa). Onneksi taidan suurimman osan saada sukulaisista ja ystäviltä. En tarvitse paljoa. Pöytä, tuoli ja sänky ovat kaikkein tärkeimmät. Keittiötarvikkeet ja astiat löytyy omasta takaa. Onneksi emme kerinneet heittämään vanhoja vielä pois :D

Saa nähdä mitä tapahtuu. Nyt minun pitää alkaa lähettämään hakemuksia vuokra asuntoihin.

-Lilli-

---------------------------------------------------------

I hate it when there's going to be changes in perfectly made plans. But this time the changes are also quite welcomed. But still it's really frustrating and stressing when it happens.

I'm not going to Haapavesi.

I'm going to Seinäjoki.

I got notification that I've been accepted in Seinäjoki's University of Applied Science. I'm still going to be librarian but I will study in University, so that's big improvement. At the same time the studying got a lot harder. I really hope I can manage in the University. In vocational school the studying would have been a lot easier, but on the other hand, now I'll have much more courses to choose and I'll get to move ahead with my studies.

It was quite a surprise when I got a text message on Monday that said I was accepted in Seinäjoki and there would be more information coming from the mail. I couldn't believe it. Although I was 10th on reserve I couldn't believe that much had not taken university place and I could climb up and get in. But apparently it happened. On Tuesday I got information from mail and instructions how I accept the university place and I posted it right away and called to Haapavesi that I'm not coming there. They sounded very sorry of it but they understood.

So, things got more difficult now.

At Haapavesi I would have had free apartment and meal three times a day. But now I need to rent apartment and buy everything I'm going to eat :/ And of course there's still travelling costs, bills, books and other school stuff. Fortunately Seinäjoki is half nearer than Haapavesi. There's only 180km from here and my partner's parents live about 30km from Seinäjoki at Kurikka. So if I can't get apartment before my school starts I'm going to live at my partner's parents for awhile until I'll find the apartment.

And about the starting of school... It's going to start 2nd of Septemper! So, I'll have "summer vacation" now :D I've already told my boss I'm going to quit on 31st of July so I'm not going to take that back anymore. We can have summer vacation with my partner. His vacation started this Monday :)

I'm glad I get to Seinäjoki. It was really nice city. But I'm little bit stressed out of everything. I've never lived on my own and now I really don't know how I'll manage financially. I really wouldn't like to go work beside studying but we'll see if I have to.

I also need some furnishing in my apartment (unless it's already furnished, but that's really unlikely). Luckily I think I'll get most of the furnishings from relatives and friends. I don't need much. Table, chair and bed are the most important things. I can get the kitchen appliances and dishes from our own apartment. Luckily we didn't throw the old ones away yet :D

We'll see what's going to happen. Now I need to start sending some applications for rental apartments.  

-Lilli-

24.7.13

Virta minne veneen vie

Tiesitkö, että suomenkielisen Pocahontasin dubbaaja on Arja Koriseva. Hän on yksi lempi laulajistani ja myös monien muiden suomalaisten rakastama. Minun mielestäni hän on täydellinen Pocahontas ja vieläpä hieman tämän näköinenkin. Joten aion laulaa 'Virta minne veneen vie' Pocahontasista suomeksi.

Nauttikaa!



Did you know that in Finland Pocahontas is dubbed by Finnish singer Arja Koriseva. She's one of my favorite singers and loved by many other Finns too. I think she is the perfect Pocahontas and she even looks a little bit like her. So, I'm going to sing you 'Just Around the Riverbend' from Pocahontas, in Finnish.

Enjoy!

16.7.13

Chim Chim Cheree 2

Aion laulaa saman laulun kuin viimeksikin, Chim Chim Cheree, mutta tällä kertaa suomeksi.

Nauttikaa.


I'm going to sing the same song as last time, Chim Chim Cheree, but this time in Finnish.

Enjoy

14.7.13

Uusia asioita / New things

English below

Kirjoitan tätä postausta nyt uudella läppärilläni! :)

Se on ihana! En tosin pidä Windows 8:sta. En osaa vielä käyttää sitä kunnolla.

Minulla ei ole vielä Skyrimiä mutta Isäntä osti minulle lahjaksi The Witcher 2:sen Streamista. Asennan sitä juuri parailaan enkä malta odottaa että pääsen kokeilemaan ja pelaamaan sitä.

Nyt tarvitsen enää läppärille laukun, hiiren, kuulokkeet ja mokkulan.

Ostin myös koruja ja hiuskoristeen (ei mitään erikoisen hienoa) jotka saattavat sopia mekkoni kanssa jonka aion pistää kavereideni häihin (jos se mahtuu). Ostin myös vahingossa nätit kengät. Ne olivat alessa joten en vain voinut vastustaa niitä. Ihka ensimmäiset oikeat korkkarini :D Ehkä pistän ne myös häihin...

Aloin myös kutomaan itselleni laukkua. Se on vielä vasta testi versio. En ole mistään löytänyt laukkua josta pitäisin ja joka olisi oikean kokoinen joten yritän tehdä sellaista itse. Katsoo mitä siitä tulee :)


Uusi läppärini  / My new laptop

Uudet kenkäni / My new shoes


I'm writing this post with my new laptop! :)

It's wonderful! Although I don't quite like Windows 8. I can't use it properly yet.

I don't have Skyrim yet but my partner bought me The Witcher 2 as a gift from Stream. I'm now installing it and can't wait to try and play it.

Now I just have to buy a bag for the laptop, a mouse, headset and USB Modem.

I also bought some jewels and what I think is coiffure in English (nothing fancy) to match my dress which I'm going to put on for my friends' wedding (if it fits). I also accidentally bought pretty shoes. They were on sale so I just couldn't resist them. My first real high heels :D Maybe I wear them on the wedding too...

I also started to knit myself a bag. It's only a test version yet. I haven't found anywhere the bag I would like and would be a perfect size, so I'm trying to make it myself. Let's see what it's going to be :)

8.7.13

Jotain vihreää / Something green

English below

Muistatko, kun istutin ruiskaunokin ja timjamin siemeniä ruukkuihin?

No, niiden ei käynyt kauhean hyvin...

Ruiskaunokki teki kyllä muutaman kukan, mutta muuten se kuihtui. Epäilen, että aamuaurinko oli sille liikaa.

Timjami teki myös muutaman verson, mutta ei tarpeeksi kokkaamiseen. Ja kun olin kaikki käyttökelpoiset versot käyttänyt, se ei ole sen jälkeen kauheasti tehnyt uusia. Se kyllä taitaa silti vielä olla elossa, mutta ei kovin tuottelias.

Istutin loput ruiskaunokin siemenet parvekkeelle amppeliin, Kesäkuussa muistaakseni... Se on menestynyt paremmin, mutta katsotaan nyt miten jatkossa. Tänään löytyi ensimmäinen kukka! Kuten kuvasta näkee, se yrittää kovasti "tulla pois ruukusta" :D Luulen, että se pitäisi oikeastaan istuttaa maahan menestyäkseen, mutta sellaista mahdollisuutta minulla ei ole kerrostalossa :/

Minulla on vielä hieman timjamin siemeniä jäljellä, mutta en tiedä olisiko se viisasta enää istuttaa niitä tänä vuonna, koska Isäntä tuskin muistaisi kastella sitä kun olen poissa :D (Minäkään en oikein tahdo muistaa -_-).

Ai niin, minulla oli ne kahvin ja teen siemenetkin istutettuna. Niiden kävi pahiten. Ne homehtuivat. Joten luovuin niistä.

Haluaisin kovasti ostaa rönsyliljan. Siitä ainakin tietäisin, että pystyn pitämään sen hengissä (minulla oli joskus sellainen). Tarvitsen kasveja asuntooni! Tekisi mieli ostaa kukkiakin, mutta aina kun tulee tilaisuus, niin epäröin :/ Ehkä sitten joskus!

Ruiskaunokki / Cornflower

Kukka! / Flower!

Remember when I planted cornflower and thyme in pots?

Well, those didn't go so well...

The cornflower did make some flowers, but only few, and it got really dry. I'm afraid the morning sun was too hot for it.

The thyme made some sprouts, but not enough to use in cooking. And after I used all the usable sprouts, it hasn't made many new ones. I think it's alive though, but not very productive.

I planted rest of the cornflower seeds in my balcony's flower pot on June, I guess... It's been better, but we'll see how it keeps going. Today I found the first flower! As you can see in the picture, the plant really trys to "come out from the pot" :D I think it should be planted on the ground to be more succesful, but I can't do that in apartment :/

I still have some thyme seeds left, but I don't know if it's wise to plant them anymore this year, because I know my partner won't remember to water it when I'm gone :D (Even I forgot sometimes -_-)

Oh, I did have those coffee and tea seeds planted too. But they were the worst. They molded. So I gave up for those.

I would really like to buy Chlorophytum. At least I know I could keep it alive (I did have one once). I need some plants in my apartment! I would like to buy some flowers too, but always hesitate when there would be opportunity :/ Maybe someday!

5.7.13

Chim Chim Cheree

Melkein unohdin postata tämän :D

'Maija Poppanen' on luultavasti yksi lempi lasten elokuvistani ja minä rakastan Julie Andrewsia. Joten tässä on yksi elokuvan lauluista 'Chim Chim Cheree'

 http://www.youtube.com/watch?v=LlNbHoajPHU

I almost forgot to post this :D

I think 'Mary Poppins' might be one of my favourite children movies and I just love Julie Andrews. So here you have one of the songs from the movie and it's called 'Chim Chim Cheree'.

2.7.13

Hyviä ja huonoja uutisia / Good and bad news

English below

Hyvät uutiset:
Pääsin kouluun!! Vihdoinkin!

Huonot uutiset:
En pääsyt ensimmäisiin valintoihin (joten minusta ei tule eläintenhoitajaa, enkä opiskele ammattikorkeassa).

Hyvät uutiset:
Minusta tulee kirjastotäti! Menen ammattiopistoon (huonoja uutisia on se, että periaatteessa otan vähän takapakkia koska olen jo ylioppilas).

Huonot uutiset:
Minun täytyy muuttaa Haapavedelle (n. 400km täältä pohjoiseen) ja asua koulun omassa asuntolassa (tosin, saatan saada ihan oman huoneen eikä minun tarvitse sitä jakaa, se olisi hyvä uutinen). Isäntä jää Tampereelle ja minä koitan tulla aina viikonloppuisin kotiin kun varat sen vain sallivat.

Hyvät uutiset:
Voin lopettaa kesätyöni aikaisemmin (en tosiaankaan ole tyytyväinen kesätyöhöni. Baari/ravintola tarjoilija ei vain ole minua varten, ei ainakaan tuollaisessa baari/ravintolassa).

Huonot uutiset:
En voi jatkaa työtäni Tampereen teatterissa ja joudun myös jättämään lauluopeni.

Hyvät uutiset:
Minulla tulee vihdoinkin olemaan normaali päivärutiini! Ei töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Minulla tulee olemaan vapaat viikonloput!! Sellaisia ei olekaan ollut hetkeen :)

Huonot uutiset:
En ole varma miten selviän rahallisesti. Mutta hyviä uutisia on sem että asun ja syön koululla ilmaiseksi ainakin viikolla, joten ainoat menot tulevat matkustamisesta, kirjoista ja muista koulujutuista joita joudun hankkimaan, koulun ulkopuolella ja viikonlopun syönnit, laskut (puhelin, internet, vakuutus, sähkö) ja muuta. Tulen saamaan opintotukea mutta toivon ettei minun tarvitsisi ottaa opintolainaa. Yritän pärjätä ilman sitä.

Hyvät uutiset:
Voin alkaa ostelemaan uusia koulujuttuja :D (rakastan kynien, vihkojen ym. ostamista). Saan myös läppärin!! Olemme jo kuukauden ajan katselleet minulle täydellistä läppäriä. Vaatimukseni ovat: sen pitää olla musta, sen pitää pystyä pyörittämään Skyrim ja sen täytyy olla kykenevä kaikkeen normaaliin toimintaan mitä tietokoneilta vaaditaan. Ja olisi kiva jos se ei maksaisi yli 500e. Mieluummin vähemmän.

Ja mitä muuta...

No... olen todella innoissani! En ole ikinä asunut yksinäni (tai no "yksinäni", koska asun kuitenkin periaatteessa sisäoppilaitoksessa jossa jaan keittiön, olohuoneen ja kylpyhuoneen muiden kanssa ja siellä on jopa sauna!). Ja se on niin kaukanakin. Olen melkein Lapissa :D Ouluun on n. 100km. Etelän tytölle se on jo periaatteessa Lappia xD (oikeasti ei kyllä ole).

Sinne on myös hieman hankala päästä ja sieltä pois. Lähin juna-asema on Oulaisissa ja siitä on vielä 35km Haapavedelle enkä oikein tiedä miten hyvin bussit kulkevat Oulainen-Haapavesi väliä. Minulla saattaa olla myös aika paljon tavaraa mukanani varsinkin ensimmäisillä kerroilla (en vielä oikein tiedä mitä kaikkea tarvitsen mukaani ennen kuin näen asuntolan, mutta tarvitsen ainakin peiton ja tyynyn jotka aion ostaa sitten sieltä).

En myöskään oikein tiedä miten ihmiset käyvät koulua nykyään. Oikeasta viimeisestä koulupäivästäni on 6 tai 7 vuotta aikaa ja se mitä olen kuullut, niin jonkin verran on muuttunut. Pelkään, että kaikki muutokset eivät välttämättä ole olleet kovin hyviä. Toivon myös, että voisin jättää väliin muutamia matikan ja ruotsin kursseja koska olenhan jo ylioppilas, mutta en tiedä onko se mahdollista koska viime kertaisista on aikaa ja numeroni ovat surkeita :D Toisaalta, en kyllä halua jättää väliin englannin kursseja ja muuta, vaikka olisikin mahdollisuus.

No... 7. Elokuuta se nähdään millaista on. Lähden Haapavedelle silloin. Ja koulu alkaa perehdytyksillä 8. ja 9. päivä. Ja kunnolla koulu alkaa 12. päivä. Ehkä sitten olen taas vähän viisaampi mitä tapahtuu ja mitä tarvitsen.

Yritän tehdä enemmän päivityksiä, varsinkin sitten kun koulu alkaa. Tosin, en tiedä miten musiikki videoideni käy. Minun täytyy jättää piano kotiin Tampereelle enkä ole varma saako koulun pianoa salissa käyttää. Mietin myös uuden lauluopettajan hankkimista tai kuoroon liittymistä tai jopa tanssimista Haapavedellä. Mutta niitä minun pitää miettiä vielä uudestaan kunhan ensin pääsen sinne ja tiedän miten minulla on varaa.

Oikein ihanaa Heinäkuuta!

-Lilli-

------------------------------------------------------------

The good news:
I got to school!! Finally!

The bad news:
I didn't get to my first choice schools (so I'm not going to be an animal attendant or studying in university of applied science)

The good news:
I'm going to be a librarian! I'm going to vocational school (the bad news is, this is also a little drawback for me because I'm already graduated from high school, and this is like high school, but it consentrates on occupations).

The bad news:
I have to move to Haapavesi (about 400km to north from where I know live) and live in school's own dorm (although I might get a room just for myself and don't have to share it, that would be good news). My partner will stay at Tampere and I will try to come home every weekend if I can afford.

The good news:
I can end my summerjob earlier (I'm really not happy with my summerjob. Being a waitress in a bar/restaurant isn't for me, or at least in that kind of bar/restaurant.)

The bad news:
I can't continue my work at the Tampere's theater and I also have to leave my singing teacher.

The good news:
Finally, I'm going to have a normal day routin! No working at nights and weekends. I'll have free weekends!! I haven't have one for a long time :)

The bad news:
I'm not sure how I'm going to manage financially. But the good news is, I live and eat free at the school, at least on week days, so the only costs will be my traveling, the books I'm going to need and some other school stuff, eating outside school and weekends, bills (phone, internet, insurance, electricity) and others. I will be getting student allowance but I hope I don't have to take student loan. I'll try to manage without it.

The good news:
I can start buying some new school stuff :D (I love buying pens, notebooks etc.). I'm also getting a laptop!! We've been looking for the perfect laptop for me about a month now. My requirements are: it must be black, it must run Skyrim and it must be capable of all the normal activity for a computer. And it would be nice if it wouldn't cost more than 500e, less would be even better.

And what else...

Well... I'm really excited! I've never lived anywhere by myself (well, I'm not living "by myself" because it's like a boarding school and I'm sharing the kitchen, living-room and bathrooms with others, and there's even sauna!). And it's so far away! I'm almost in Lapland :D There's about 100km to Oulu. For a southern girl, it's basically already Lapland xD (it really isn't).

It's quite tricky to get there and back because the nearest train station is in Oulainen and there's about 35km to Haapavesi and I'm not sure how well the busses are traveling between Oulainen and Haapavesi. I also might have quite a lot of things with me especially those first times I'm traveling (I don't know what things I need before I see the dorm, but I do need at least pillow and blanket which I'm going to buy from there).

I also don't know how one goes school these days. It's been about 6 or 7 years of my last real school day and what I have heard, it has changed to some extent. I'm afraid some of those changes aren't very good ones. I also wish I could pass some math and swedish courses because I've already graduaded from high school, but I'm not sure if it's possible because it's been awhile and my grades suck in those :) Although, I don't want to pass English courses or some others even if I could.

Well... we'll see on 7th of August what's it like. I'm going to Haapavesi then. And the school starts with introductions on 8th and 9th. And the real school start is on 12th. Maybe then I'm little more wizer what is happening and what I'm going to need.

I'll try to post more updates, especially when I start the school. Although, I don't know what I'm going to do with those music videos. I'll have to leave my piano here in Tampere and I don't know if I can use the piano at the school. I'm also thinking about finding a singing teacher or choir from Haapavesi or maybe start dancing. But I'll must think that again when I'll get there and know what I can afford.

Havy a nice July!

-Lilli-