Kesä on tullut.
Tampereen Teatterilla on kesätauko mutta karaoke jatkuu edelleen. Vähän on kyllä nyt suunnitteilla karaoken lopettaminen tuossa kesän jälkeen, jos pääsen vielä takaisin teatterille sitten syksyllä. Jotenkin on nyt vain enemmän niitä päiviä kun karaoke ei todellakaan maistu. Vaikkakin lauantaina oli kyllä mukavaa, ja vieläpä Kultaisessa Apinassa. Ensimmäinen positiivinen kerta siellä. Mutta silti, vähäsen väsyttää tuo homma. Valkeakoskelta lähteminen on kyllä edelleen surullista, mutta sielläkin alkaa väsymys painamaan. Kesä pitää vielä jaksaa että saisi rahaa. Sitten aletaan etsimään samalla uutta työpaikkaa, narikalla kun ei oikein itseään elätä vaikka pystyisinkin sitten jo olemaan vaikka joka ilta töissä.
Kouluun jäi pääsemättä taas tänä vuonna :( Ja ai että otti päähän! En saanut edes kutsua pääsykokeisiin. Näköjään toisen asteen koulutuksissa mennäänkin ihan täysin pisteiden varassa. Jotta olisi kutsuttu pääsykokeisiin tarvittiin 15 pistettä. Minulla oli 14 (viime vuonna pääsin pääsykokeisiin koska tarvittava pistemäärä oli 14). 1. sija haussa ei merkkaa siis periaatteessa toisessa asteessa yhtään mitään. Minä olin aina kuvitellut niin, että automaattisesti kutsutaan 1. sijalla hakeneet pääsykokeisiin. Mutta näköjään tämä tapahtuu vain ammattikorkeissa ja yliopistoissa. Todella paskamainen systeemi taas!
Nyt olen kartuttanut vaihtoehtojani seuraavaa vuotta ajatellen ja jos sitten huonosti käy niin minun pitää muuttaa toiseen kaupunkiin jos käy niin hyvä tuuri, että johonkin kouluun pääsisin. Ja vain minun. Isännällä kun on tuo työ ja koulu vielä täällä Tampereella. Asia pelottaa ja paljon.
Mutta tällaisia vaihtoehtoja olen ajatellut:
- Avoin yliopisto: Tämän voisin käydä Tampereella. Ongelmaksi tulee vain raha. En tiedä miten ikinä rahoitan sekä avoimen yliopiston opinnot, laulutunnit ja sitten vielä musiikin teoria 3/3 jos kurssi toteutuu syksyllä. Tarvitsen ehdottomasti kokopäiväisen työn jotta voin rahoittaa nuo kaikki ja jäisi vielä rahaa ruokaan, laskuihin ja muuhun ylläpitoon.
- Tampereen yliopisto - Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media: Edelleen haluaisin kirjastotädiksi. Minun pitää vain nyt tässä aloittaa taas tuon pääsykoekirjan lukeminen ihan tosissaan. Pääsykoe on meinaan hankala ja hakijoita on paljon. Avoimessa ajattelin juuri opiskella tätä. Jos vain tuuria ja rahaa on niin avoimessa kun tarpeeksi monta kurssia on käyty siirtyy automaattisesti oikeaksi yliopisto-opiskelijaksi ja silloin pystyisin tosissani opiskelemaan kirjastotädiksi.
- Tampereen yliopisto - Etnomusikologia: Tämä olisi myös ihan varteenotettava vaihtoehto. Vähemmän hakijoita mutta pääsykoe on myös aika hankala. En tosin tiedä onko tästä mitään hyötyä sitten työrintamalla kuitenkaan.
- Turun yliopisto - Folkloristiikka: Tämäkin olisi mielenkiintoinen, tosin lähin opiskelupaikka olisi Turussa. Enkä tästäkään oikein tiedä mitä tarjottavaa työrintamalla olisi.
- Turun Yliopisto - Kulttuurihistoria: Tämä on samalla tavalla kiinnostavaa kuin folkloristiikkakin mutta työmahdollisuudet taitavat olla huonot.
- Turun Yliopisto - Museologia: Sama juttu kuin kahdella edelliselläkin.
- Turun Yliopisto - Musiikkitiede: Mielenkiintoista vaikkakin tuskin työrintamalla paljon töitä tarjottavana.
- Oulun yliopisto - Biologia, eläintiede: Tämä olisi aivan loistava valinta! Ongelma vain on että ainoa opiskelupaikka on Oulussa. Se on jo todella kaukana. Eläimet kuitenkin kiinnostaa ja tällä hetkellä olen eniten eläinammatin puolella.
- Helsingin yliopisto - Eläinlääketiede: Tästä haaveilin jo lapsenakin. Helsinkiin en kovin mielelläni lähde mutta on ainoa paikka missä tätä voi opiskella. Minulla ei myöskään ole tarvittavia fysiikan, kemian ja biologian opintoja lukiosta (jokaisesta vain pakolliset 1-2 kurssia) joten vaatisi paljon lukemista ja lukiokirjojen metsästämistä. Mutta tuo olisi kyllä mielenkiintoinen ala!
- Sibelius akatemia - Laulu: Tänne on oikeastaan aika mahdoton päästä. Mutta laulua voisin silti edelleen haluta opiskella. Mutta olen päättänyt käydä nuo teoriat ensin läpi ja varmistua että teoria on hallussa ennen kuin laulua haen opiskelemaan. Niin ja tietenkin lauluopettajan hyväksynnän tarvitsen myös :)
- Turun ammattikorkeakoulu - Kirjasto- ja tietopalvelu: Tänne minä haluaisin varmaan kaikkein eniten. Haluan kirjastotädiksi. Sain myös tietää että Turku ei onneksi lakkauta osastoaan (jolloin ainoiksi opiskelupaikoiksi olisi jäänyt Seinäjoki ja Oulu, jotka olisivat olleet sijainniltaan vielä huonompia).
- Tampereen- ja Turun ammattikorkeakoulut - Musiikkipedagogi, musiikinohjaaja, teatterimusiikki, muusikko: Sitä laulua olisi tarjolla. Turussa pop/jazz ja Tampereella klassinen. Ehkä mieluummin itse suuntautuisin tuonne Turkuun pop/jazz puolelle paremmin kuin Tampereen klassiselle. Mutta nämäkin saa odottaa vielä ainakin vuoden ennen kuin haen.
- Tampereen- ja Turun konservatoriot voisi olla myös ehkä hieman paremmat vaihtoehdot kuin AMK. Taaskin Turussa pop/jazz ja Tampereella klassinen.
- Eläintenhoidon koulutusohjelmia löytyi sieltä sun täältä. Mieluiten tietenkin jäisin Tampereelle Ahlmanin ammattiopistolle. Kainuun ammattiopistossa olisi ollut kennelala. Se olisi ollut kaikkein mahtavin vaihtoehto mutta ongelmana on, että tässä on lukio samassa joten lukion käyneenä en varmaan saa edes hakea tuonne :( Pitää selvittää asiaa. Kainuu on todella kaukana mutta kennelala olisi juurikin sitä mitä todella haluaisin. Ahlmanin jälkeen heti seuraavaksi lähin ja ihan hyvältä vaikuttava paikka löytyisi Sastamalalta. 11 ammattiopistoa löysin jotka tarjoavat eläintenhoitajan koulutusohjelmaa sekä pien- että tuotantoeläimiä. Kilometrit Tampereelta kulkevat välillä 5,6km (Ahlman) ja 467km (Kainuun ammattiopisto), Ahlman ainoanan alle 100km matkalla (Sastamalaankin on 110km).
- Tampereen ammattiopisto - Pintakäsittely: Tämä on todellinen viimeinen vaihtoehto. Periaatteessa ala kiinnostaa. Pidän maalaamisesta kyllä mutta en tiedä kiinnostaako ala sitten sen enempää kuin isojen pintojen maalaaminen.
Nyt olen järkyttävässä flunssassa. Edellis viikolla olin vain ihan vähän kipeänä samaan aikaan kuin Isäntäkin. Viime viikolla olen mielestäni ollut terve ja aloin tosissani harjoitella taas laulamistakin ja päätin aloittaa kuntoilunkin. Tein HeiaHeia.comiin kunto-ohjelmankin jota todella mielelläni noudattaisin. Tarkoitus oli aloittaa tänään. Mutta eilen, herran jestas mikä kurkkukipu! En nukkunut yöllä kauheasti ja koko ajan juon lämmintä ja kylmää tai imeskelen bafucinia tai strepsilsiä. Eikä mikään tunnu auttavan. Tiedä sitten olinko sittenkään kunnolla vielä terve. Nyt pelkään, että aloin laulaa liian aikaisin. Olen myös veikannut tämän johtuvan siitepölystä. Nyt on ollut runsasta koivun siitepölyä ja hieman alkoi heinäkin pölyttämään ja kuulemma siitepölyä on ollut nyt niin runsain määrin, että nekin ovat oireilleet jotka eivät ole allergisia. Itse en tiedä olenko allerginen vai en. Olen kyllä päättänyt että en ole allerginen millekään! Testeihin minua ei saa kuin raahaamalla väkisin.
Hankin muuten ihka ensimmäisen orvokki amppelin parvekkeelle! :) Se on hieno! Ja se on vielä hengissä! Aina välillä näyttää vähän nuupahtaneelta kun parvekkeella on välillä aika kuuma, varsinkin nyt kun aurinko on kivasti hellinyt jo koko viikon. Mutta kun sille antaa vettä niin se siitä virkoaa. Olen todella ylpeä pienistä orvokeistani :)
Parvekkeella on muutenkin tullut vietetty mukavasti aikaa ja otettu aurinkoakin. Rusketusta taitaa ollakin jo hieman enkä ole myöskään palanut niinkuin yleensä! Olen ahkerasti rasvannut itseäni :) Pitäisi tosin varmaan hankkia jotain suihketta ennemminkin. Meinaa tuo auringonotto jäädä vähemmälle kuin haluaisi, juuri sen takia kun rasvaaminen on niin työlästä ja sitten on ihan klähmässä koko loppupäivän -_- Toivottavasti nämä kelit tästä vielä jatkuisi ja sataisi sitten iltaisin niinkuin viime viikolla on tehnytkin. Sää ennuste tosin näyttää aika pilvistä ja sateista :(
Seuraavaksi onkin sitten luvassa Isännän kummitytön synttäriä, laivaristeilyä karaokeporukan kanssa ja samalla odottellaan tietoa Isännän kesälomista. Työpaikka pihtailee niitä nyt hyvin ärsyttävästi. Olisi mukava tietää koska päästään taas reissuun. Sen verran alustavasti päätettiin että tämän vuoden kohde voisi olla Helsinki. Sinne voisi mennä vaikka junallakin niin ei tarvitsisi murehtia ajamisesta ja kalliista parkkipaikoista. Jokin halpa hotelli huone jostain keskustasta jolloin kävellen tai julkisilla päästään minne halutaankin. Minä haluan ainakin Korkeasaareen! :) Mietin myös että Suomenlinna voisi olla mukava kohde ja itseä kiinnostaisi vielä Luonnontieteellinen museo. Pitää vielä miettiä ja suunnitella :)
Katsotaan kuinka pitkä väli tulee taas blogin kirjoitteluun. Kauniina päivinä ei vain yksinkertaisesti voi vain istua sisällä koneen äärellä vaan pitää olla ulkona, edes parvekkeella, lukemassa kirjaa. Tarvitsisin läppärin niin onnistuisi sitten blogin päivittäminen ulkoakin. Niin ja Skyrimin pelaaminen :D En ole pelannut taas piiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Syynä aurinko. Katsotaan mitä sadepäivät tuo tullessaan.
Nyt menen kohta hakemaan jo miljoonatta teekupposta ja pastillia ja koitan saada itseni terveeksi
Oikein ihanaa kesän alkua (ja talven, teille australialaisille :) )!
Tein ihka ensimmäiset struudelitkin. Makoisaa oli :) / I've made my very first strudel (is it said like that?). It was delicious :) |
It's summer now.
It's a summer break at the Tampere's Theatre but hosting karaoke is continuing. But I'm now little bit decided to quit karaoke after summer if I can get back to the theater at autumn. Somehow there's just too much those days when karaoke doesn't feel nice. Although it was nice at Saturday and even in bar Kultainen Apina. It was the first positive time there. But still, I'm quite tired of this job. It will be sad to leave bar Wanha Mestari at Valkeakoski but even there I feel too tired now. I try to manage this summer yet because I really need money. Then I start to look for another job because if I get to the cloak room again I won't get by with that wage even if I could be at work every night.
And again, I didn't get to school this year :( And oh how pissed off I was! I didn't get even invite to the entrance exam. Apparently in vocational school it's all about the points you'll get. I would have needed 15 points to be invited to entrance exam this year. I had 14 points (last year I got to the exam because it needed 14 points). Apparently putting the school in the first place in my application doesn't matter that much. I thought those who put the school in the first place will automatically be invited to the exam. But apparently this is only in college and university. It really is a shitty system again!
Now I've been thinking of my choiches for next year and if it happens that gladly I get to some school it might still be the worst thing to happen if the school is totally in another city so I would have to move. And just me. My partner has his job and school still here in Tampere. The thought is really scary.
These are the choices I've been thinking about:
- Open University: I could do this at Tampere. The money will be problem. I don't know how I ever fund open university courses, singing lessons and music theory 3/3 classes if they come true on autumn. I would really need full-time job so I can pay all those and I would still have money left for some food, bills and other.
- Tampere University - Information studies and hypermedia: I would still want to be librarian. I just have to start reading the entrance exam book for real. Exam is hard and there is so many applicants. At open university I was thinking of studing this. And if I have some luck and money I could get enough courses passed and so I would became a real university student and then I could really start studing to be a librarian.
- Tampere University - Ethnomusicology: This is also quite interesting choice. There's fewer applicants but the entrance exam is quite tricky. But I don't know if there is any jobs available after I would graduate.
- Turku University - Folklore: This would be very interesting but the nearest place to study is in Turku. And I don't know what kind of jobs this kind of study is offering.
- Turku University - Cultural history: This is the same way interesting as the folklore but I'm afraid the employment is small.
- Turku University - Museology: Same thing as in those other two above.
- Turku University - Musicology: This is interesting but I don't think there's enough jobs available.
- Oulu University - Biology, zoology: This would be excellent choice! The problem is the only place to study is in Oulu. It'r really far away. But I'm really interested of animals and at the moment I would really like somekind of occupation which is related to animals.
- Helsinki University - Veterinary medicine: I dreamed about this when I was child. But I wouldn't really like to go to Helsinki but it's the only place where I can study this. I don't also have needed courses from High School of physics, chemistry and biology (I have only those 1-2 compulsory courses) so it would need a lot of studing and I would need to find those high school books. But that really would be interesting occupation!
- Sibelius Academy - Singing: This is quite impossible to get in. But singing is still the one thing I would like to study. But I've decided to first study the music theory and make sure I'll handle it before I apply to study singing. And of course I'll ask my singing teacher's permission too :)
- Turku University of Applied Science - Library and information studies: This is the school where I really would want to get. I really want to be a librarian. I also found out they won't shut down the department of Turku (otherwise the other places to study this would be Seinäjoki and Oulu which are quite far away).
- Tampere and Turku University of Applied Science - Musicpedagog, music instructor, theatre music, musician: There's the singing. At Turku there would we pop/jazz and at Tampere classic. Maybe I would prefer more Turku at pop/jazz than Tampere classics. But these also is waiting at least another year yet.
- Tampere and Turku Conservatoires might be more suitet choices than University of Applied Science. And again Turku has pop/jazz and Tampere has classics.
- I found many places where I could study for animal attendant. I would really like to stay here in Tampere at Ahlman vocational school. At Kainuu vocational school there would be kennel studies. It would be the best choice for me but the problem is there's high school in it also so I'm pretty sure they won't accept those who are already graduated from high school :( I must investigate. Kainuu is quite far away but kennel studies would be what I really want. After Ahlman the next closest and nice looking place would be at Sastamala. I found total of 11 vocational schools where you can study for animal attendant. The kilometers from Tampere are between 5,6km (Ahlman) and 467km (Kainuu vocational school), Ahlman is the only under 100km (Sastamala is 110km).
- Tampere College - Surface finishing: This is really a last choice. Basically it's interesting. I do like painting but I'm not sure if the occupation is more interesting than painting big areas.
Now I'm in a terrible flue. A week before I was just a little bit sick like my Partner. Last week I was healthy, at least I think so, and I started to practice singing for real and I decided to start working out. I made a fitness programme at HeiaHeia.com which I would really like to obey. It was meant to start today. But yesterday, oh my god how my throat was sore! I didn't sleep much at night and I drink all the time something warm and cold or suck some bafucins or strepsils. Nothing seems to help. Now I'm thinkin if I wasn't healthy enough even last week. I'm afraid I started singing too early. I've also guessed this is because of the pollen. I've heard there is now so much birch pollen and even hay started just a little time ago that even those show symptons who aren't allergic. I don't know if I'm allergic or not. But I've decided not to be allergic for anything! And you won't get me to the tests but dragging me with force.
By the way I bought my very first violet flowepot at the balcony! :) It's so nice! And it's still alive! For time to time it droops because it's so hot in the balcony and it's been very nice and sunny whole week. But after I gave it a little bit water it revives. I'm really proud of my little violets :)
I've been at balcony very much lately and sun bathed. I've even might have a little nice suntan at the moment and I haven't even burned yet like every other spring! I've been greasing myself diligently :) But I would really need to buy some sun spray. I won't sunbathe as much as I would really want because butting sun lotion is so hard work and then I'm all gooey for the rest of the day -_- I hope this kind of weather continues and it would rain only at nights like it's been last week. Although weather forecast seems to be quite cloudy and rainy next days :(
Next we have activities like my Partner's goddaughter's birthday party, cruise with my karaoke workmates and at the same time we are waiting information about when my Partner's summer holiday would be. His employer is annoyingly not telling it yet. It would be really nice to know soon so we can plan our summer trip. Tentatively we've decided to go to Helsinki. We could go there with train so we wouldn't have to worry about driving and expensive parking. We could took some cheap hotel near centre so we could just walk or use public transportation to get where we want. I want to go to Korkeasaari Zoo! :) I was also thinking about visiting Suomenlinna and Finnish museum of natural history would also be interesting. I have to think and plan more :)
Let's see how long it will be until next post again. But you just can't sit inside beside your computer when it's days like this when sun is shining and it's so warm and nice, you have to be outside, atleast in the balcony, reading a book. I really would need a laptop, then I could write this blog even from outside. Oh, and I could play Skyrim :D It's been soooooooooooooooo long since I've last played it. I blame the sun. Let's see what the rains bring.
Now I'll get my hundreth cup of tea and pastille and try to get healthy.
Have a very nice beginning or summer (or winter, for you Australians :) )!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti