28.5.12

Kuulumisia / Catching Up

English below

Kesä on tullut.

Tampereen Teatterilla on kesätauko mutta karaoke jatkuu edelleen. Vähän on kyllä nyt suunnitteilla karaoken lopettaminen tuossa kesän jälkeen, jos pääsen vielä takaisin teatterille sitten syksyllä. Jotenkin on nyt vain enemmän niitä päiviä kun karaoke ei todellakaan maistu. Vaikkakin lauantaina oli kyllä mukavaa, ja vieläpä Kultaisessa Apinassa. Ensimmäinen positiivinen kerta siellä. Mutta silti, vähäsen väsyttää tuo homma. Valkeakoskelta lähteminen on kyllä edelleen surullista, mutta sielläkin alkaa väsymys painamaan. Kesä pitää vielä jaksaa että saisi rahaa. Sitten aletaan etsimään samalla uutta työpaikkaa, narikalla kun ei oikein itseään elätä vaikka pystyisinkin sitten jo olemaan vaikka joka ilta töissä.

Kouluun jäi pääsemättä taas tänä vuonna :( Ja ai että otti päähän! En saanut edes kutsua pääsykokeisiin. Näköjään toisen asteen koulutuksissa mennäänkin ihan täysin pisteiden varassa. Jotta olisi kutsuttu pääsykokeisiin tarvittiin 15 pistettä. Minulla oli 14 (viime vuonna pääsin pääsykokeisiin koska tarvittava pistemäärä oli 14). 1. sija haussa ei merkkaa siis periaatteessa toisessa asteessa yhtään mitään. Minä olin aina kuvitellut niin, että automaattisesti kutsutaan 1. sijalla hakeneet pääsykokeisiin. Mutta näköjään tämä tapahtuu vain ammattikorkeissa ja yliopistoissa. Todella paskamainen systeemi taas!

Nyt olen kartuttanut vaihtoehtojani seuraavaa vuotta ajatellen ja jos sitten huonosti käy niin minun pitää muuttaa toiseen kaupunkiin jos käy niin hyvä tuuri, että johonkin kouluun pääsisin. Ja vain minun. Isännällä kun on tuo työ ja koulu vielä täällä Tampereella. Asia pelottaa ja paljon.

Mutta tällaisia vaihtoehtoja olen ajatellut:

  • Avoin yliopisto: Tämän voisin käydä Tampereella. Ongelmaksi tulee vain raha. En tiedä miten ikinä rahoitan sekä avoimen yliopiston opinnot, laulutunnit ja sitten vielä musiikin teoria 3/3 jos kurssi toteutuu syksyllä. Tarvitsen ehdottomasti kokopäiväisen työn jotta voin rahoittaa nuo kaikki ja jäisi vielä rahaa ruokaan, laskuihin ja muuhun ylläpitoon.
  • Tampereen yliopisto - Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media: Edelleen haluaisin kirjastotädiksi. Minun pitää vain nyt tässä aloittaa taas tuon pääsykoekirjan lukeminen ihan tosissaan. Pääsykoe on meinaan hankala ja hakijoita on paljon. Avoimessa ajattelin juuri opiskella tätä. Jos vain tuuria ja rahaa on niin avoimessa kun tarpeeksi monta kurssia on käyty siirtyy automaattisesti oikeaksi yliopisto-opiskelijaksi ja silloin pystyisin tosissani opiskelemaan kirjastotädiksi.
  • Tampereen yliopisto - Etnomusikologia: Tämä olisi myös ihan varteenotettava vaihtoehto. Vähemmän hakijoita mutta pääsykoe on myös aika hankala. En tosin tiedä onko tästä mitään hyötyä sitten työrintamalla kuitenkaan.
  • Turun yliopisto - Folkloristiikka: Tämäkin olisi mielenkiintoinen, tosin lähin opiskelupaikka olisi Turussa. Enkä tästäkään oikein tiedä mitä tarjottavaa työrintamalla olisi.
  • Turun Yliopisto - Kulttuurihistoria: Tämä on samalla tavalla kiinnostavaa kuin folkloristiikkakin mutta työmahdollisuudet taitavat olla huonot.
  • Turun Yliopisto - Museologia: Sama juttu kuin kahdella edelliselläkin.
  • Turun Yliopisto - Musiikkitiede: Mielenkiintoista vaikkakin tuskin työrintamalla paljon töitä tarjottavana.
  • Oulun yliopisto - Biologia, eläintiede: Tämä olisi aivan loistava valinta! Ongelma vain on että ainoa opiskelupaikka on Oulussa. Se on jo todella kaukana. Eläimet kuitenkin kiinnostaa ja tällä hetkellä olen eniten eläinammatin puolella.
  • Helsingin yliopisto - Eläinlääketiede: Tästä haaveilin jo lapsenakin. Helsinkiin en kovin mielelläni lähde mutta on ainoa paikka missä tätä voi opiskella. Minulla ei myöskään ole tarvittavia fysiikan, kemian ja biologian opintoja lukiosta (jokaisesta vain pakolliset 1-2 kurssia) joten vaatisi paljon lukemista ja lukiokirjojen metsästämistä. Mutta tuo olisi kyllä mielenkiintoinen ala!
  • Sibelius akatemia - Laulu: Tänne on oikeastaan aika mahdoton päästä. Mutta laulua voisin silti edelleen haluta opiskella. Mutta olen päättänyt käydä nuo teoriat ensin läpi ja varmistua että teoria on hallussa ennen kuin laulua haen opiskelemaan. Niin ja tietenkin lauluopettajan hyväksynnän tarvitsen myös :)
  • Turun ammattikorkeakoulu - Kirjasto- ja tietopalvelu: Tänne minä haluaisin varmaan kaikkein eniten. Haluan kirjastotädiksi. Sain myös tietää että Turku ei onneksi lakkauta osastoaan (jolloin ainoiksi opiskelupaikoiksi olisi jäänyt Seinäjoki ja Oulu, jotka olisivat olleet sijainniltaan vielä huonompia).
  • Tampereen- ja Turun ammattikorkeakoulut - Musiikkipedagogi, musiikinohjaaja, teatterimusiikki, muusikko: Sitä laulua olisi tarjolla. Turussa pop/jazz ja Tampereella klassinen. Ehkä mieluummin itse suuntautuisin tuonne Turkuun pop/jazz puolelle paremmin kuin Tampereen klassiselle. Mutta nämäkin saa odottaa vielä ainakin vuoden ennen kuin haen.
  • Tampereen- ja Turun konservatoriot voisi olla myös ehkä hieman paremmat vaihtoehdot kuin AMK. Taaskin Turussa pop/jazz ja Tampereella klassinen.
  • Eläintenhoidon koulutusohjelmia löytyi sieltä sun täältä. Mieluiten tietenkin jäisin Tampereelle Ahlmanin ammattiopistolle. Kainuun ammattiopistossa olisi ollut kennelala. Se olisi ollut kaikkein mahtavin vaihtoehto mutta ongelmana on, että tässä on lukio samassa joten lukion käyneenä en varmaan saa edes hakea tuonne :( Pitää selvittää asiaa. Kainuu on todella kaukana mutta kennelala olisi juurikin sitä mitä todella haluaisin. Ahlmanin jälkeen heti seuraavaksi lähin ja ihan hyvältä vaikuttava paikka löytyisi Sastamalalta. 11 ammattiopistoa löysin jotka tarjoavat eläintenhoitajan koulutusohjelmaa sekä pien- että tuotantoeläimiä. Kilometrit Tampereelta kulkevat välillä 5,6km (Ahlman) ja 467km (Kainuun ammattiopisto), Ahlman ainoanan alle 100km matkalla (Sastamalaankin on 110km).
  • Tampereen ammattiopisto - Pintakäsittely: Tämä on todellinen viimeinen vaihtoehto. Periaatteessa ala kiinnostaa. Pidän maalaamisesta kyllä mutta en tiedä kiinnostaako ala sitten sen enempää kuin isojen pintojen maalaaminen. 
On minulla siis vaihtoehtoja. Muistaakseni jokaiseen hakuun saa laittaa 5 vaihtoehtoa (yliopisto, AMK ja toinen aste), pitää vain miettiä järjestyksiä todella tarkkaan. Seuraavasta keväästä tulee joka tapauksessa kyllä jännittävää aikaa. Pelottaa jo nyt :(

Nyt olen järkyttävässä flunssassa. Edellis viikolla olin vain ihan vähän kipeänä samaan aikaan kuin Isäntäkin. Viime viikolla olen mielestäni ollut terve ja aloin tosissani harjoitella taas laulamistakin ja päätin aloittaa kuntoilunkin. Tein HeiaHeia.comiin kunto-ohjelmankin jota todella mielelläni noudattaisin. Tarkoitus oli aloittaa tänään. Mutta eilen, herran jestas mikä kurkkukipu! En nukkunut yöllä kauheasti ja koko ajan juon lämmintä ja kylmää tai imeskelen bafucinia tai strepsilsiä. Eikä mikään tunnu auttavan. Tiedä sitten olinko sittenkään kunnolla vielä terve. Nyt pelkään, että aloin laulaa liian aikaisin. Olen myös veikannut tämän johtuvan siitepölystä. Nyt on ollut runsasta koivun siitepölyä ja hieman alkoi heinäkin pölyttämään ja kuulemma siitepölyä on ollut nyt niin runsain määrin, että nekin ovat oireilleet jotka eivät ole allergisia. Itse en tiedä olenko allerginen vai en. Olen kyllä päättänyt että en ole allerginen millekään! Testeihin minua ei saa kuin raahaamalla väkisin.

Hankin muuten ihka ensimmäisen orvokki amppelin parvekkeelle! :) Se on hieno! Ja se on vielä hengissä! Aina välillä näyttää vähän nuupahtaneelta kun parvekkeella on välillä aika kuuma, varsinkin nyt kun aurinko on kivasti  hellinyt jo koko viikon. Mutta kun sille antaa vettä niin se siitä virkoaa. Olen todella ylpeä pienistä orvokeistani :)

Parvekkeella on muutenkin tullut vietetty mukavasti aikaa ja otettu aurinkoakin. Rusketusta taitaa ollakin jo hieman enkä ole myöskään palanut niinkuin yleensä! Olen ahkerasti rasvannut itseäni :) Pitäisi tosin varmaan hankkia jotain suihketta ennemminkin. Meinaa tuo auringonotto jäädä vähemmälle kuin haluaisi, juuri sen takia kun rasvaaminen on niin työlästä ja sitten on ihan klähmässä koko loppupäivän -_- Toivottavasti nämä kelit tästä vielä jatkuisi ja sataisi sitten iltaisin niinkuin viime viikolla on tehnytkin. Sää ennuste tosin näyttää aika pilvistä ja sateista :(

Seuraavaksi onkin sitten luvassa Isännän kummitytön synttäriä, laivaristeilyä karaokeporukan kanssa ja samalla odottellaan tietoa Isännän kesälomista. Työpaikka pihtailee niitä nyt hyvin ärsyttävästi. Olisi mukava tietää koska päästään taas reissuun. Sen verran alustavasti päätettiin että tämän vuoden kohde voisi olla Helsinki. Sinne voisi mennä vaikka junallakin niin ei tarvitsisi murehtia ajamisesta ja kalliista parkkipaikoista. Jokin halpa hotelli huone jostain keskustasta jolloin kävellen tai julkisilla päästään minne halutaankin. Minä haluan ainakin Korkeasaareen! :) Mietin myös että Suomenlinna voisi olla mukava kohde ja itseä kiinnostaisi vielä Luonnontieteellinen museo. Pitää vielä miettiä ja suunnitella :)

Katsotaan kuinka pitkä väli tulee taas blogin kirjoitteluun. Kauniina päivinä ei vain yksinkertaisesti voi vain istua sisällä koneen äärellä vaan pitää olla ulkona, edes parvekkeella, lukemassa kirjaa. Tarvitsisin läppärin niin onnistuisi sitten blogin päivittäminen ulkoakin. Niin ja Skyrimin pelaaminen :D En ole pelannut taas piiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Syynä aurinko. Katsotaan mitä sadepäivät tuo tullessaan.

Nyt menen kohta hakemaan jo miljoonatta teekupposta ja pastillia ja koitan saada itseni terveeksi

Oikein ihanaa kesän alkua (ja talven, teille australialaisille :) )!

Tein ihka ensimmäiset struudelitkin. Makoisaa oli :)  / I've made my very first strudel (is it said like that?). It was delicious :)

Yhden kortin olen onnistunut tekemään. Siskontyttö valmistui hevoskoulustaan joten tässä valmistujaiskortti. / I've managed to made one card. My niece graduated from her horse school so this is her graduation card.

Poimin myös kesän ensimmäiset voikukat. Unohdin näköjään kuvata orvokit mutta yritetään saada aikaiseksi sitten seuraavaan postaukseen :) / I picked the first summer's dandelions. I forgot to take a photo of my violets but I try to get the photo in the next post :)


It's summer now.

It's a summer break at the Tampere's Theatre but hosting karaoke is continuing. But I'm now little bit decided to quit karaoke after summer if I can get back to the theater at autumn. Somehow there's just too much those days when karaoke doesn't feel nice. Although it was nice at Saturday and even in bar Kultainen Apina. It was the first positive time there. But still, I'm quite tired of this job. It will be sad to leave bar Wanha Mestari at Valkeakoski but even there I feel too tired now. I try to manage this summer yet because I really need money. Then I start to look for another job because if I get to the cloak room again I won't get by with that wage even if I could be at work every night.

And again, I didn't get to school this year :( And oh how pissed off I was! I didn't get even invite to the entrance exam. Apparently in vocational school it's all about the points you'll get. I would have needed 15 points to be invited to entrance exam this year. I had 14 points (last year I got to the exam because it needed 14 points). Apparently putting the school in the first place in my application doesn't matter that much. I thought those who put the school in the first place will automatically be invited to the exam. But apparently this is only in college and university. It really is a shitty system again!

Now I've been thinking of my choiches for next year and if it happens that gladly I get to some school it might still be the worst thing to happen if the school is totally in another city so I would have to move. And just me. My partner has his job and school still here in Tampere. The thought is really scary.

These are the choices I've been thinking about:

  • Open University: I could do this at Tampere. The money will be problem. I don't know how I ever fund open university courses, singing lessons and music theory 3/3 classes if they come true on autumn. I would really need full-time job so I can pay all those and I would still have money left for some food, bills and other.
  • Tampere University - Information studies and hypermedia: I would still want to be librarian. I just have to start reading the entrance exam book for real. Exam is hard and there is so many applicants. At open university I was thinking of studing this. And if I have some luck and money I could get enough courses passed and so I would became a real university student and then I could really start studing to be a librarian.
  • Tampere University - Ethnomusicology: This is also quite interesting choice. There's fewer applicants but the entrance exam is quite tricky. But I don't know if there is any jobs available after I would graduate.
  • Turku University - Folklore: This would be very interesting but the nearest place to study is in Turku. And I don't know what kind of jobs this kind of study is offering.
  • Turku University - Cultural history: This is the same way interesting as the folklore but I'm afraid the employment is small.
  • Turku University - Museology: Same thing as in those other two above.
  • Turku University - Musicology: This is interesting but I don't think there's enough jobs available.
  • Oulu University - Biology, zoology: This would be excellent choice! The problem is the only place to study is in Oulu. It'r really far away. But I'm really interested of animals and at the moment I would really like somekind of occupation which is related to animals.
  • Helsinki University - Veterinary medicine: I dreamed about this when I was child. But I wouldn't really like to go to Helsinki but it's the only place where I can study this. I don't also have needed courses from High School of physics, chemistry and biology (I have only those 1-2 compulsory courses) so it would need a lot of studing and I would need to find those high school books. But that really would be interesting occupation!
  • Sibelius Academy - Singing: This is quite impossible to get in. But singing is still the one thing I would like to study. But I've decided to first study the music theory and make sure I'll handle it before I apply to study singing. And of course I'll ask my singing teacher's permission too :)
  • Turku University of Applied Science - Library and information studies: This is the school where I really would want to get. I really want to be a librarian. I also found out they won't shut down the department of Turku (otherwise the other places to study this would be Seinäjoki and Oulu which are quite far away).
  •  Tampere and Turku University of Applied Science - Musicpedagog, music instructor, theatre music, musician: There's the singing. At Turku there would we pop/jazz and at Tampere classic. Maybe I would prefer more Turku at pop/jazz than Tampere classics. But these also is waiting at least another year yet. 
  • Tampere and Turku Conservatoires might be more suitet choices than University of Applied Science. And again Turku has pop/jazz and Tampere has classics.
  • I found many places where I could study for animal attendant. I would really like to stay here in Tampere at Ahlman vocational school. At Kainuu vocational school there would be kennel studies. It would be the best choice for me but the problem is there's high school in it also so I'm pretty sure they won't accept those who are already graduated from high school :( I must investigate. Kainuu is quite far away but kennel studies would be what I really want. After Ahlman the next closest and nice looking place would be at Sastamala. I found total of 11 vocational schools where you can study for animal attendant. The kilometers from Tampere are between 5,6km (Ahlman) and 467km (Kainuu vocational school), Ahlman is the only under 100km (Sastamala is 110km).
  • Tampere College - Surface finishing: This is really a last choice. Basically it's interesting. I do like painting but I'm not sure if the occupation is more interesting than painting big areas.
So I do have choices. What I remember I can but in every application 5 choices (University, University of Applied Science and College), I just need to think the order very carefully. Next spring will be very exciting times. I'm already scared :(

Now I'm in a terrible flue. A week before I was just a little bit sick like my Partner. Last week I was healthy, at least I think so, and I started to practice singing for real and I decided to start working out. I made a fitness programme at HeiaHeia.com which I would really like to obey. It was meant to start today. But yesterday, oh my god how my throat was sore! I didn't sleep much at night and I drink all the time something warm and cold or suck some bafucins or strepsils. Nothing seems to help. Now I'm thinkin if I wasn't healthy enough even last week. I'm afraid I started singing too early. I've also guessed this is because of the pollen. I've heard there is now so much birch pollen and even hay started just a little time ago that even those show symptons who aren't allergic. I don't know if I'm allergic or not. But I've decided not to be allergic for anything! And you won't get me to the tests but dragging me with force.

By the way I bought my very first violet flowepot at the balcony! :) It's so nice! And it's still alive! For time to time it droops because it's so hot in the balcony and it's been very nice and sunny whole week. But after I gave it a little bit water it revives. I'm really proud of my little violets :)

I've been at balcony very much lately and sun bathed. I've even might have a little nice suntan at the moment and I haven't even burned yet like every other spring! I've been greasing myself diligently :) But I would really need to buy some sun spray. I won't sunbathe as much as I would really want because butting sun lotion is so hard work and then I'm all gooey for the rest of the day -_- I hope this kind of weather continues and it would rain only at nights like it's been last week. Although weather forecast seems to be quite cloudy and rainy next days :(

Next we have activities like my Partner's goddaughter's birthday party, cruise with my karaoke workmates and at the same time we are waiting information about when my Partner's summer holiday would be. His employer is annoyingly not telling it yet. It would be really nice to know soon so we can plan our summer trip. Tentatively we've decided to go to Helsinki. We could go there with train so we wouldn't have to worry about driving and expensive parking. We could took some cheap hotel near centre so we could just walk or use public transportation to get where we want. I want to go to Korkeasaari Zoo! :) I was also thinking about visiting Suomenlinna and Finnish museum of natural history would also be interesting. I have to think and plan more :)

Let's see how long it will be until next post again. But you just can't sit inside beside your computer when it's days like this when sun is shining and it's so warm and nice, you have to be outside, atleast in the balcony, reading a book. I really would need a laptop, then I could write this blog even from outside. Oh, and I could play Skyrim :D It's been soooooooooooooooo long since I've last played it. I blame the sun. Let's see what the rains bring.

Now I'll get my hundreth cup of tea and pastille and try to get healthy.

Have a very nice beginning or summer (or winter, for you Australians :) )!






24.5.12

Bostoninterrieri Hugo / Hugo the bostonterrier

English below

Niin se aika menee ja blogailu on taas jäänyt. Hugo oli hoidossa, pääsiäinenkin meni, "lomakin" meni ja nyt odotellaankin sitä kevättä ja vappua (tai siis odoteltiin silloin kun kirjoitin tämän, nyt on vappukin mennyt ja kesä tulossa kovaa vauhtia). Jos se kevät sieltä nyt edes on tullakseen. Lunta meinaan tupruttaa taas ainakin täällä Tampereella vähän väliä.

Jospa sitä aloitettaisiin ihan järjestyksessä.

Hugo, veljeni perheen bostoninterrieri, oli siis hoidossa melkein kaksi viikkoa. Mukavasti kaksi viikkonen menikin ja nopeasti.

Projektina oli yrittää saada Hugon hihnakäyttäytyminen parempaan malliin. Ja siinä onnistuinkin, ainakin hieman, aina välillä. Huomattavasti parempaa menoa oli huomattavissa, verrattuna muihin kertoihin jolloin Hugo meillä on ollut hoidossa. Tosin, tiedä sitten alkaako ikäkin jo painamaan pientä koiraa. Hugo on jo 8 vuotias, vaikkakin harmaista naamakarvoista huolimatta yksi rouva kysyi ulkona ollessamme onko Hugo vielä pentu :)

Vanhuuden huomaa kyllä vireystasosta. Hugo nukkui ja paljon. Toki aina kun tapahtui jotain tai kun kutsui leikkiin tai muuhun aktiviteettiin, mukaan tultiin innokkaasti ja silloin kyllä mennään kuin pentu konsanaan.

Hugosta sai kyllä olla ylpeä. Alussa Hugo seurasi herkeämättä joka paikkaan mihin vain menikin. Tämä karsiutui kahden viikon aikana nopeasti pois ja Hugo ei tullut edes ovelle kun minä lähdin töihin. Jääkaappi oli tosin ihan eri juttu. Oli Hugo missä ja tekemässä vaikka mitä, aina kun jääkaappi avattiin niin sitä oltiin salamana paikalla :D Ruoka maittoikin tälle pikkukoiralle oikein hyvin.

Aamutkaan eivät olleet yhtä hyperaktiivisia kuin mitä ne oli joskus. Tiedä sitten vaikuttaako tähänkin vanhuus. Mukavasti saatiin nukkua, eikä Hugo tullut herättämään heti 6 aikaan. Itseasiassa isällä kun olimme viikonloppuna ja Hugo oli mukana, Hugo ei edes nostanut päätään kun Isäntä kävi 6 aikaan juomassa lasin vettä! Jos minä olisin tehnyt tämän muutama vuosi sitten jaloissani olisi ollut hyperaktiivinen pomppiva pieni koira, joka ei enää päästäisi minua nukkumaan, ainakaan kovin helposti. Hienoa Hugo :)

Olen myös aina pitänyt Hugoa karkailevana koirana. Ja eihän Hugo helposti tulekaan luokse jos pääsee vapaana juoksentelemaan, ei ainakaan muille kuin omalle emännälleen ja mitä olen ymmärtänyt niin tässäkin tapauksessa ei aina niin helposti. Mutta isän luona, isän pikku pellolla, Hugo istui kiltisti puun juurella pyydettäessä, odotti nätisti kun minä menin aika pitkänkin matkan päähän, melkein toiselle puolelle pellolle ja kun kutsuin, niin Hugo tuli juosten luokseni ja istuutui eteeni. Ihmeellistä! Hienoa! Olikohan se sitten makkaran voimaa jota oli taskussani, varmasti, mutta hienoa silti! Makkaran voimalla myös käveltiin hienosti vierellä hihnassa.

Toiset koirat, varsinkin ne jotka osoittavat edes pientä huomiota ja ihmiset jotka kiinnittävät huomiota Hugoon ovat kompastuskivi. Näitä kohdatessaan keskittyminen herpaantuu samantien, vaikka taskussa olisikin makkaraa. Tässä vaiheessa ei makkara edes kelpaa.

Mutta jos kahdessa viikossakin sai jo ihan kunnon tuloksia näkyviin, jopa minun koulutuksellani (vaikken ole koskaan kunnolla koiria kouluttanutkaan, olen vain lukenut paljon kirjoja ja muiden metodeja ja kokemuksia) mitä ihmeitä mahtaisi saada aikaan jatkuvalla tavoitteellisella koulutuksella pidemmällä ajalla. Hugonkin kohdalla kyse on ollut vain ajanpuutteesta mutta se on ymmärrettävää perheessä jossa on kolme alle kouluikäistä lasta ja neljäs tulossa. Hugo on omalla tavallaan yllättävän helppo mutta myös vaikea kouluttaa. Hugo tajuaa kyllä mitä siltä vaaditaan ja on älykäs, mutta koska Hugo on tottunut saamaan periksi eikä siltä kai ole enää moneen vuoteen vaadittu mitään se mielellään myös haluaa saada periksi ja ilmaiseksi kaiken. Hugo on myös niin energinen, että kouluttajalta vaaditaan hyviä hermoja.

Hugo tajusi nopeasti myös muutamat aktiivipelit joita tarjosin ja Hugosta tuli todella hyvä etsimään herkkuja olohuoneesta pienen alkuvaikeuden jälkeen. Tästä pidettiin niin paljon, että välillä herkkuja etsittiin omatoimisesti vaikkei niitä ollut piillotettukaa.

Harmi kun sää oli taas kovin huono. Alkukevättä, ei kovin lämmin, jäätä, loskaa, märkää. Muuten olisin mielelläni ollut Hugon kanssa ihan ulkosalla opettelemassa enemmän ulkokäyttäytymistä ja muiden koirien ja ihmisten kohtaamista.

En malta odottaa että meillä on vihdoin se oma pieni karvakasa jonka kanssa voi tehdä kaikkea kivaa ja jatkaa koulutusta. Ja kokeilla kaikkea oppimaansa käytännössä.


Minä olen Hugo / I am Hugo

Maisemat täytyy katsastaa / You must look for the sightseens

Hieman jännittää mihin sitä ollaan oikein menossa / A little bit nervous of where we are going

Papalle ollaan menossa / We are going to Grandpap's

Tätä tehtiin kaikkein eniten / This is what we did most

Rapsutuksia oli myös mukava saada / It was also nice to be scratched

Mitähän sitä pitäisi oikein tehdä? / What should I do?
Kauniisti istutaan pyydettäessä / Pretty sit when asked

Ja vielä kauniimmin odotetaan pyydettäessä, mutta silti valppaana :) / And more pretty stay when asked but still alert :)


And so the time goes on and I've been lacking on bloging. Hugo was here at doggy day care, easter went by, my "holiday" went by and now I'm waiting the spring and May Day (well I was waiting those while I wrote this but now even the May Day went by and summer is almost here). If the spring is even ever coming. It's snowing again at least here in Tampere time after time.

Well, the first things first.

Hugo, my brother's family bostonterrier, was in day care almost two weeks. It went nicely and very fast.

I had project to try to get Hugo's leash manners into better condition. And I succeeded, a little, sometimes. But it is a much better now considering the last times when Hugo has been at us in day care. But I'm quite sure the age is also little bit thanked for. Hugo is 8 years old but still despite his grey hair on the face one lady asked if he's puppy :)

The age is surely visible when talking about vitality. Hugo slept and a lot. Of course when ever there was happening something or when I called him to play or some other activities he came enthusiastically and he was like a puppy again.

I got to be very broud of him. At first Hugo would have follow me everywhere I was going. This was eliminated very soon in two weeks and finally Hugo didn't even came to door when I was leaving at work. But the fridge was another thing. Hugo could be anywhere doing anything but as soon as you opend the fridge he would have been there at once :D The food is his favourite thing.

Mornings weren't also as hyper as they were few years ago. Maybe it was the age. We were left to sleep very nicely and Hugo didn't come to wake us at 6am. As a matter of fact when we were at my father on weekend my partner got up to have a drink of water at around 6am and Hugo didn't even raise his head! If I had done the same few years ago I would have a hyperactive jumping little dog between my legs and he wouldn't let me go to back to sleep, at least not very easily. Well done Hugo :)

I've always thought Hugo to be keen of escaping when off leash. And it is a true thing he won't come easily to you if he can run free, at least not to anybody else but his mommy and what I understood this too isn't so easy thing to do. But at my father's, in the little field, Hugo sat nicely under the tree when asked, waited nicely when I went a quite a long distance almost the other end of the field and when I called him, he came running straight to me and sat in front of me. Amazing! Wonderful! I don't know if it was the power of the sausage in my pocket, probably, but it was still amazing! We also even walked nicely next each others on leash with power of sausage.

Other dogs, and especially those who are showing even a little intrest and people who are showing intrest to Hugo are stumbling block. Meeting these things the concentration is lost immidiately even if I had sausage in my pocket. And in these cases he wouldn't even eat sausage.

But I'm sure if even I could get some results show in a two weeks (without any experience training dogs, I only have read lots of books and others methods and experiences) what amazing things would be accomplished with continuous goal-directed training with more time. In the case like Hugo the problem is time and it's very understandable in family with three under school aged children and fourth coming. Hugo is also quite easy but still hard to train. Hugo will get it what you want from him and he is intelligent but because he's always used to get everything in his way and without any effort many years before, he really likes it to continue that way, getting everything free. He's also very energetic so the trainer needs good nerves.

Hugo get also some dog games I introduced to him and he came to be very good in finding treats hidden in our living-room after the little confused times in the beginning. And he liked it a lot, sometimes he would start to look the treats by himself even I hadn't hide anything yet.

It was a shame the weather wasn't that good again. It's early spring, not very warm, there's ice, slush and very wet. Otherwise I would have loved to be more outside with Hugo and learn more manners at outside and meeting other dogs and people.

But now I can't wait to have our own little furry friend with who I can do fun things and continue training. And try all the things in practice what I've learnd.

22.5.12

Jouni Hynynen: Rakkaudella, Hynynen / Jouni Hynynen: From Hynynen with love

Kauheasti olisi päivityksiä tehtävänä mutta ei vain saa aikaiseksi.

Kirjan olen sentään taas saanut päätökseen.

Samalla meiningillä jatketaan kuin aikaisemmillakin Hynysen kirjoilla, joten eipä ole kauheasti sanottavaa muuta kuin että nerokasta tekstiä!

Jatketaan Hynysen tuotantoa vielä yhdellä kirjalla: Jouni Hynynen & Mikko Karmila - Ukonhauta.

---------------------------------------------

There are so much catching up but I've done nothing.

Atleast I've finnished a book.

It continues the same line as the other Hynynen's books so I don't have much to said expect brilliant book again!

Let's continue yet with one another Hynynen's book: Jouni Hynynen & Mikko Karmila - Ukonhauta

10.5.12

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa / Lewis Carroll:Alice's Adventures in Wonderland

English below

Jälleen yksi klassikko luettuna.

Harmi ettei tätä koskaan luettu minulle lapsena (tai olisin itse ymmärtänyt lukea). Jos olisi luettu, uskon että kirja olisi ollut näin antoisampi lukea. Tai olisin ymmärtänyt sitä paremmin.

Virhe oli myös se, että olen nähnyt Disneyn Liisan sekä Burtonin Liisan elokuvina jo aikoja sitten. Molemmat tosin ovat hyvin hyvin erilaiset verrattuna aitoon ja alkuperäiseen Liisaan, tosin myönnettäköön että Disney on hieman enemmän kirjaa kunnioittava kuin Burton, mutta Burtonin versio ei ole tietääkseni tarkoitukaan olla kirjalle uskollinen millään lailla (hienoja elokuvia molemmat, tosin Disneyn Liisa on todella ärsyttävä kakara).

Disneyssä tosiaan Liisa on hyvin ärsyttävä. On Liisa kirjassakin ärsyttävä mutta vielä ärsyttävimpiä ovat kaikki muut hahmot. Kirja on ihan nurinperin ja välillä todella hankalaa luettavaa, ainakin aikuiselle. En tiedä olisiko kirjassa ollut sitten edes jonkinlaista järkeä jos sen olisi kuullut tai lukenut lapsena. Uskon, että lapset saavatkin kirjasta enemmän irti. Ja lastenkirjahan se onkin. Harmittelen vain nyt että olen kasvanut aikuiseksi :(

Ymmärrän miksi kirja on klassikko ja niin monien rakastama, mutta uskon että se rakkaus tulee aikuisillakin suurimmaksi osaksi nostalgiasta. Pitäisi kysellä muilta aikuisilta jotka ovat lukeneet Liisan vasta myöhemmin, mitä he ovat siitä mieltä.

Minulla on vielä luettavana Liisan seikkailut peilimaailmassa. Olisin ottanut nytkin jo yhteisnidoksen jos sellainen vain olisi löytynyt kirjastosta (piti olla hyllyssä, mutta ei se siellä ollut. Lastenosastolta on aina vaikea löytää yhtään mitään kun kaikki on aina tasan tarkkaan juuri siellä missä ei pitäisi olla).

-Lilli-

--------------------------------------------------

And another classic finnished. 

It's a shame this book wasn't read to me when I was a child (or I should have read it myself). If it would had I believe the book might had been more fruitful to read. Or I would have understood it better.

It's also a mistake that I've seen Disney's and Burton's Alice movies long time ago. Both are very very different from the original Alice, although I must admit Disney's version is a little bit more like the book unlike Burton's Alice which in my opinion isn't even ment to be faithful to the book in any matter (they are both fine movies, although Disney's Alice is really annoying brat).

Alice really is a very annoying in Disney version and she is also annoying in the book but most annoying there are the other creatures. The book is so upside down and sometimes very difficult to read especially for an adult. I don't know if the book would have made more sense if I would have heard or read it as a child. But I do believe children get more of it. And it is a children's book. It's really a shame I've grown up :(

I do understand why the book is a classic and why so many loves it but I also believe the most of the love for adults is more or less nostalgia. I should ask those adults opinion who are reading the book in their adult years what they like of the book.

I need to read the Through the Looking-Glass yet and I would have already read it if the book where are the both stories would have been found in the libraby (it was ment to be in the shelve but it wasn't there. It's always hard to find anything from the children's section because you know all books are exactly somewhere else where they shouldn't be).

-Lilli-