2.7.13

Hyviä ja huonoja uutisia / Good and bad news

English below

Hyvät uutiset:
Pääsin kouluun!! Vihdoinkin!

Huonot uutiset:
En pääsyt ensimmäisiin valintoihin (joten minusta ei tule eläintenhoitajaa, enkä opiskele ammattikorkeassa).

Hyvät uutiset:
Minusta tulee kirjastotäti! Menen ammattiopistoon (huonoja uutisia on se, että periaatteessa otan vähän takapakkia koska olen jo ylioppilas).

Huonot uutiset:
Minun täytyy muuttaa Haapavedelle (n. 400km täältä pohjoiseen) ja asua koulun omassa asuntolassa (tosin, saatan saada ihan oman huoneen eikä minun tarvitse sitä jakaa, se olisi hyvä uutinen). Isäntä jää Tampereelle ja minä koitan tulla aina viikonloppuisin kotiin kun varat sen vain sallivat.

Hyvät uutiset:
Voin lopettaa kesätyöni aikaisemmin (en tosiaankaan ole tyytyväinen kesätyöhöni. Baari/ravintola tarjoilija ei vain ole minua varten, ei ainakaan tuollaisessa baari/ravintolassa).

Huonot uutiset:
En voi jatkaa työtäni Tampereen teatterissa ja joudun myös jättämään lauluopeni.

Hyvät uutiset:
Minulla tulee vihdoinkin olemaan normaali päivärutiini! Ei töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Minulla tulee olemaan vapaat viikonloput!! Sellaisia ei olekaan ollut hetkeen :)

Huonot uutiset:
En ole varma miten selviän rahallisesti. Mutta hyviä uutisia on sem että asun ja syön koululla ilmaiseksi ainakin viikolla, joten ainoat menot tulevat matkustamisesta, kirjoista ja muista koulujutuista joita joudun hankkimaan, koulun ulkopuolella ja viikonlopun syönnit, laskut (puhelin, internet, vakuutus, sähkö) ja muuta. Tulen saamaan opintotukea mutta toivon ettei minun tarvitsisi ottaa opintolainaa. Yritän pärjätä ilman sitä.

Hyvät uutiset:
Voin alkaa ostelemaan uusia koulujuttuja :D (rakastan kynien, vihkojen ym. ostamista). Saan myös läppärin!! Olemme jo kuukauden ajan katselleet minulle täydellistä läppäriä. Vaatimukseni ovat: sen pitää olla musta, sen pitää pystyä pyörittämään Skyrim ja sen täytyy olla kykenevä kaikkeen normaaliin toimintaan mitä tietokoneilta vaaditaan. Ja olisi kiva jos se ei maksaisi yli 500e. Mieluummin vähemmän.

Ja mitä muuta...

No... olen todella innoissani! En ole ikinä asunut yksinäni (tai no "yksinäni", koska asun kuitenkin periaatteessa sisäoppilaitoksessa jossa jaan keittiön, olohuoneen ja kylpyhuoneen muiden kanssa ja siellä on jopa sauna!). Ja se on niin kaukanakin. Olen melkein Lapissa :D Ouluun on n. 100km. Etelän tytölle se on jo periaatteessa Lappia xD (oikeasti ei kyllä ole).

Sinne on myös hieman hankala päästä ja sieltä pois. Lähin juna-asema on Oulaisissa ja siitä on vielä 35km Haapavedelle enkä oikein tiedä miten hyvin bussit kulkevat Oulainen-Haapavesi väliä. Minulla saattaa olla myös aika paljon tavaraa mukanani varsinkin ensimmäisillä kerroilla (en vielä oikein tiedä mitä kaikkea tarvitsen mukaani ennen kuin näen asuntolan, mutta tarvitsen ainakin peiton ja tyynyn jotka aion ostaa sitten sieltä).

En myöskään oikein tiedä miten ihmiset käyvät koulua nykyään. Oikeasta viimeisestä koulupäivästäni on 6 tai 7 vuotta aikaa ja se mitä olen kuullut, niin jonkin verran on muuttunut. Pelkään, että kaikki muutokset eivät välttämättä ole olleet kovin hyviä. Toivon myös, että voisin jättää väliin muutamia matikan ja ruotsin kursseja koska olenhan jo ylioppilas, mutta en tiedä onko se mahdollista koska viime kertaisista on aikaa ja numeroni ovat surkeita :D Toisaalta, en kyllä halua jättää väliin englannin kursseja ja muuta, vaikka olisikin mahdollisuus.

No... 7. Elokuuta se nähdään millaista on. Lähden Haapavedelle silloin. Ja koulu alkaa perehdytyksillä 8. ja 9. päivä. Ja kunnolla koulu alkaa 12. päivä. Ehkä sitten olen taas vähän viisaampi mitä tapahtuu ja mitä tarvitsen.

Yritän tehdä enemmän päivityksiä, varsinkin sitten kun koulu alkaa. Tosin, en tiedä miten musiikki videoideni käy. Minun täytyy jättää piano kotiin Tampereelle enkä ole varma saako koulun pianoa salissa käyttää. Mietin myös uuden lauluopettajan hankkimista tai kuoroon liittymistä tai jopa tanssimista Haapavedellä. Mutta niitä minun pitää miettiä vielä uudestaan kunhan ensin pääsen sinne ja tiedän miten minulla on varaa.

Oikein ihanaa Heinäkuuta!

-Lilli-

------------------------------------------------------------

The good news:
I got to school!! Finally!

The bad news:
I didn't get to my first choice schools (so I'm not going to be an animal attendant or studying in university of applied science)

The good news:
I'm going to be a librarian! I'm going to vocational school (the bad news is, this is also a little drawback for me because I'm already graduated from high school, and this is like high school, but it consentrates on occupations).

The bad news:
I have to move to Haapavesi (about 400km to north from where I know live) and live in school's own dorm (although I might get a room just for myself and don't have to share it, that would be good news). My partner will stay at Tampere and I will try to come home every weekend if I can afford.

The good news:
I can end my summerjob earlier (I'm really not happy with my summerjob. Being a waitress in a bar/restaurant isn't for me, or at least in that kind of bar/restaurant.)

The bad news:
I can't continue my work at the Tampere's theater and I also have to leave my singing teacher.

The good news:
Finally, I'm going to have a normal day routin! No working at nights and weekends. I'll have free weekends!! I haven't have one for a long time :)

The bad news:
I'm not sure how I'm going to manage financially. But the good news is, I live and eat free at the school, at least on week days, so the only costs will be my traveling, the books I'm going to need and some other school stuff, eating outside school and weekends, bills (phone, internet, insurance, electricity) and others. I will be getting student allowance but I hope I don't have to take student loan. I'll try to manage without it.

The good news:
I can start buying some new school stuff :D (I love buying pens, notebooks etc.). I'm also getting a laptop!! We've been looking for the perfect laptop for me about a month now. My requirements are: it must be black, it must run Skyrim and it must be capable of all the normal activity for a computer. And it would be nice if it wouldn't cost more than 500e, less would be even better.

And what else...

Well... I'm really excited! I've never lived anywhere by myself (well, I'm not living "by myself" because it's like a boarding school and I'm sharing the kitchen, living-room and bathrooms with others, and there's even sauna!). And it's so far away! I'm almost in Lapland :D There's about 100km to Oulu. For a southern girl, it's basically already Lapland xD (it really isn't).

It's quite tricky to get there and back because the nearest train station is in Oulainen and there's about 35km to Haapavesi and I'm not sure how well the busses are traveling between Oulainen and Haapavesi. I also might have quite a lot of things with me especially those first times I'm traveling (I don't know what things I need before I see the dorm, but I do need at least pillow and blanket which I'm going to buy from there).

I also don't know how one goes school these days. It's been about 6 or 7 years of my last real school day and what I have heard, it has changed to some extent. I'm afraid some of those changes aren't very good ones. I also wish I could pass some math and swedish courses because I've already graduaded from high school, but I'm not sure if it's possible because it's been awhile and my grades suck in those :) Although, I don't want to pass English courses or some others even if I could.

Well... we'll see on 7th of August what's it like. I'm going to Haapavesi then. And the school starts with introductions on 8th and 9th. And the real school start is on 12th. Maybe then I'm little more wizer what is happening and what I'm going to need.

I'll try to post more updates, especially when I start the school. Although, I don't know what I'm going to do with those music videos. I'll have to leave my piano here in Tampere and I don't know if I can use the piano at the school. I'm also thinking about finding a singing teacher or choir from Haapavesi or maybe start dancing. But I'll must think that again when I'll get there and know what I can afford.

Havy a nice July!

-Lilli-





27.6.13

Heli Laaksonen - Sekaherelmäpuu: Kolumnei

English below

Tämä kirja on täynnä kolumneja kirjailijarunoilija Heli Laaksoselta, joka kirjoittaa Laitilan murteella (yksi Varsinais-Suomen murteista).

Tuo murre on se mitä minäkin haluaisin puhua tai ainakin jotain hyvin lähellä sitä. En usko, että kotikyläni (Kalanti) murre poikkeaa paljoakaan naapurinsa Laitilan murteesta.

Kirja on upea! Kolumnit ovat niin samanlaisia kuin mitä itsekin ajattelen elämästä ja kieli on vain ihanaa! Rakastan lukea tätä kirjaa ja ääneen jos vain mahdollista.

Minun pitää ostaa tämä kirja ja kaikki muutkin! Ja alkaa opiskelemaan murretta. Ehkä joskus vielä puhun sitä sujuvasti. Valitettavasti olen muuttanut niin paljon eri puolella Suomea ja olen hyvin herkkä murteille, että tällä hetkellä puhun kaikkea mahdollista sekaisin tai sitten pelkkää yleiskieltä. Voi miten tylsää :D

http://www.kirjaseuranta.fi/Heli_Laaksonen_/Sekaherelm%C3%A4puu/Sekaherelm%C3%A4puu.jpg


This is a book full of columns from the author and poet Heli Laaksonen, who writes in Laitila dialect (one of the dialects in Varsinais-Suomi county, in Finland).

That dialect is the one which I would like to speak, or something very near it. I don't think my home village's (Kalanti) dialect would be that different from its neighbour Laitila's.

The book is wonderful! The columns are so alike what I think about life and the language is just amazing! I love reading this, and aloud if possible.

I need to buy this book and all the others too! And start studying the dialect. Maybe someday I will speak it fluently. Unfortunately, I've been moving too much in different parts of Finland and I'm such sensitive for different dialects, so at the moment I speak different dialects mixed up or just plain standard language. That is so boring :D


26.6.13

Cherbourgin sateenvarjot

Heippa!

Jatketaan Ranska teemalla. Laulan teille pää teeman elokuvasta 'Cherbourgin sateenvarjot', suomeksi.

Nauttikaa ja kiitos kun katsoit!

http://www.youtube.com/watch?v=KOIGsRU4dco

Hello!

Let's continue with the French theme. I'm going to sing the main song from the movie 'The Umbrellas of Cherbourg' in Finnish.

Enjoy and thank you for watching!

17.6.13

Hymni rakkaudelle

Saatat tunnistaa seuraavan kappaleen. Se on suosittu ranskalainen laulu jonka Edith Piaf lauloi. En osaa lausua sitä ranskaksi. En myöskään osaa laulaa sitä ranskaksi mutta aion laulaa sen suomeksi, joten tässä teille 'Hymni rakkaudelle'.

 http://www.youtube.com/watch?v=l0LtqFgJ2cs

You might recognize this next song. It's a popular French song, originally performed by Edith Piaf. I can't pronounce it in French, but in English it's 'Hymn to Love'. I also can't sing it in French but I will sing it in Finnish, so here  you have 'Hymni rakkaudelle'.


10.6.13

Tuulen värit

Tiedän, että laulujen kääntäminen on vaikeaa, mutta mielestäni yksi parhaista käännöksistä suomeksi on Pocahontasin 'Tuulen värit'. Ja nyt laulan sen teille.

https://www.youtube.com/watch?v=GmiWcCA5rCo

I know it's hard to translate songs, but I think the best translated song I've ever heard in Finnish is the 'Colors of the Wind' from Pocahontas. And now I'm going to sing it to you.

5.6.13

Colors of the Wind

Disneyn aika! Rakastan Disneyn lauluja ja niitä on niin paljon että on vaikea valita mitä laulaa teille mutta aloitan laululla 'Colors of the Wind' (Tuulen värit) Pocahontasista.


It's Disney time! I love Disney songs and there are so many of them so it's hard to choose which one to sing to you but I'll start with the song 'Colors of the Wind' from Pocahontas.

Rudyard Kipling: Viidakkokirja / The Jungle Book

English below

Takakansi:

"Susien kasvatiksi joutuvan ihmislapsi Mowglin ja kumppanien ihmeelliset seikkailut viidakon villissä maailmassa ilmestyivät ensimmäisen kerran 1800-luvun lopussa. Jännittävien viidakkotarinoiden kiehtovuus ei ole haihtunut: Kipling lumoaa edellleen sekä pienet että isot lukijansa."


Miten totta tuo onkaan!

Rakastin 'Viidakkokirjaa'! Vaikka se onkin hyvin erilainen kuin Disneyn versio (totta kai, kuten kaikki muutkin). Oikeastaan, "Disneyn" osa oli vain kolme ensimmäistä lukua (n. 113 sivua, koko kirjassa on 493 sivua) ja hiukan viimeisestä luvusta. Pääidea on siellä kyllä mutta tapahtumat ovat... noh... muokattu paremmin sopivaksi pienille lapsille modernissa länsimaassa. Muuten kirja koostuu erilaisista tarinoista sekä Mowgliin liittyen että ihan muista.

Kirja on aika julma. Mutta niin on maailmakin. Ja kuten aina, minua häiritsi enemmänkin eläinten kärsimykset kuin ihmisten. En välittänyt pätkääkään kun kokonainen kylä tuhottiin (he ansaitsivat sen!).

En tosin tiedä pidinkö Mowglista kovinkaan paljon... Hän oli niin ylpeä. Mutta, loppujen lopuksi, hän kuitenkin oli Viidakon kuningas. Ja hän oli ihminen. Mutta ihailin kuitenkin hänen tietämystään viidakon laista. Toivoisin, että itsekin saisin tietää eläinten salaisen maailman.

Kirjaa oli välillä hankala lukea. Se on aika "vanhahtavaa" kieltä enkä välillä oikein ymmärtänyt lukemaani. Mutta silti haluaisin kyllä lukea kirjan jopa omalle lapselleni. Se on selvästikin klassikko jonka jokaisen pitäisi lukea.

http://4.bp.blogspot.com/-iKX8vs_g2X0/UITK30DmN0I/AAAAAAAAAqA/GPFSeuUMj30/s1600/Viidakkokirja.jpg


Back cover:

"Humanpup Mowgli's, who is raised by wolves, and his fellow friends' amazing adventures in wild  jungle was published first time at the end of 1800. The amaziness of the exciting jungle stories hasn't vanished: Kipling is still mesmerising his small and big readers."


How true is that!

I loved 'The Jungle Book'! Even thought it's very different from the Disney version (of course it is, like all of them). Actually, the "Disney" part is only about three first chapters (about 113 pages in Finnish translation, the whole book has 493 pages) and a very little at the last chapter. The main idea is there, but the events are... well... adapted, to better suit for small children in modern western world. Rest of the book is full of stories about Mowgli and others. 

The book is quite cruel. But so is the world. And like always, I'm more disturbed when animals are suffering than humans. I didn't care when the entire village was destroyed (they deserved it!).

I don't know if I liked Mowgli that much... He was so arrogant. But, after all, he was the King of the jungle. And he was a human. But I did admire his knowledge of the laws of the jungle. I wish I could know the secret world of the animals too.

The book was hard to read in some parts. It's quite "oldish" language and I didn't understand all of it. But I would still like to read this to my child one day.  It's definately a classic which everyone should read.