7.1.17

Lukumaratooni / Reading marathon

English below

Blogeissa on meneillään lukumaratooni 1. - 8.1. välisenä aikana. Luetaan 24h (tauot lasketaan mukaan).

Päätin vihdoin osallistua. Olen halunnut osallistua lukumaratooneihin jo jonkin aikaa mutta ne ovat aina osuneet huonoihin aikoihin. Nyt oli aikaa. Tai ainakin luulin niin.

Kyseessä on siis Klassikkojen lumoissa -blogin järjestämä talvi-iltain maraton 2017.

Aloitin maratoonin oikeastaan jo 5.1. klo 17:38 mutta nukahdin jo heti ensimmäisen sivun jälkeen. Totesin olevani liian väsynyt maratoonaamaan joten päätin aloittaa hyvien yöunien jälkeen.

Aloitin maratoonin siis uudestaan 6.1. klo 19:11. Minulla oli Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit kesken joten jatkoin kirjaa sivulta 314.

Sain Pickwickin 1. osan luettua klo 1:39 eli päädyin sivulle 452. Pickwick ei ole oikein iskenyt joten en jaksanut jatkaa 2. osaan vaan vaihdoin heti perään kirjaa. Aloin lukea Elina Koivusen Kuninaalliset - Valtaa ja vallattomuutta.

Menin nukkumaan klo 4:35.

Seuraavana päivänä pääsin kirjan ääreen vasta klo 16:04 ja jatkoin Kuninkaallisia. Silmät alkoivat painaa klo 18 joten nukahdin ja sen jälkeen en olekaan lukenut enää sanaakaan joten Kuninkaalisissa päädyin sivulle 120.

Sivuja tuli luettua 258 kahdesta kirjasta. Aika onnetonta etten sanoisi. Lukutunteja kertyi ehkä vain n. 13h kokonaisuudessaan. Ehkä seuraavalla kerralla maratooni onnistuu paremmin (ja toivon mukaan saan tuon Pickwickin vielä joskus luettua).




There's reading marathon going on in blogs on 1. to 8. of January. The idea is to read 24 hours (the breaks are counted in).

I finally decided to attend. I've wanted to attend long time ago but every time the marathon has been on a very bad time. Now I had time. Well, I thought so.

The marathon is held by blog called Klassikkojen lumoissa and the marathon is called winter nights' marathon 2017.

Actually, I started the marathon on 5th at 5:38pm but I fell asleep right after the first page. I noted I was too tired to start a marathon so I decided to start it next day after a good nights' sleep. 

So I started the marathon again on 6th at 7:11pm. I had one book unfinished so I decided to continue with it. It was The posthumous papers of the Pickwick club by Charles Dickens which I started from the page 314.

I finished the first part of the book at 1:39am and I ended up at page 452. I wasn't really fond of the Pickwick club so I decided not to continue to the part 2 but I changes book right after. I started to read Kuninkaalliset - Valtaa ja vallattomuutta (The royals - Authority and friskiness) by Elina Koivunen.

I got tired at 4:35am so I went to sleep.

The next day I started reading not until but 4:04pm and I continued with Kuninkaalliset. Again I got tired and I fell asleep about 6pm and after that I haven't read a word so I ended up on page 120.

I read only 258 pages from two different books. Quite weak performance. A real reading hours were approximately 13 hours as whole. Maybe next time I will be more successful with new marathon (and hopefully I will finish the Pickwick club someday).

Ei kommentteja: