Terhi Rannela: Läpi yön / Through night

English below

Rannela, Terhi

Läpi yön

Otava, 2014

s. 284

Kuvaus kirjasampo.fi:

Itsemurhayrityksestä esikoisromaanin ilmestymiseen – matkalla kirjailijaksi kympin tyttö sukeltaa euforiasta pohjamutiin.

15-vuotiaan Marian kaikkein suurin unelma on tulla kirjailijaksi. Ilman kirjoittamista hän ei pystyisi elossa. Kynä on hengityskone, johon hän kytkee itsensä. Käsi, joka vetää hänet pois rotkon reunalta. Ensiapupakkaus, joka pelastaa hädän hetkellä.

Mutta haaveen tiellä on monta estettä: riitaisa isäsuhde, jokapäiväiset seurusteluhuolet, yöunet varastavat lukio-opinnot, vastahakoiset kustantajat.

Runoja, novelleja, romaaneja, päiväkirjaa – vuosi vuodelta, lause lauseelta kunnianhimoinen tyttö jahtaa unelmaansa. 20-vuotiaana kirjallisuuden opiskelijana hän huomaa olevansa jo kauhistuttavan lähellä.

Tämä kirja oli niin hyvä, että suunnittelen sen hankintaa itsellenikin. Tarina ja Maria olivat niin tuttuja, mutta silti niin kaukana. Pystyin hyvin samaistumaan Mariaan ja tämän ongelmiin, ne olivat tavallaan tuttuja minullekin. Vaikkakin Marian ongelmat olivat silti hyvin erilaiset verrattuna minun ja Maria oli oikeastaan vastakohtani. Mutta silti muutamat asiat olivat shokeeravan samanlaisia kanssani.

Tämä oli ensimmäinen kirja josta löysin siteerattavaa. Ja paljon. Rakastin kirjan lukemista. Se on kirjoitettu päiväkirjan muotoon ja se todella tuntuu oikealta. Toivoisin osaavani kirjoittaa kuin Maria. Olen huono kirjoittaja. Olen toki kirjoittanut paljon elämäni aikana (mutta en ole koskaan ollut kovin hyvä siinä). Varsinkin tarinoita. Ja nyt yritän tosissani kirjoittaa päiväkirjaani. Mutta joskus ei vain tapahdu mitään mielenkiintoista ja vaikka olisikin, sitä on useasti niin väsynyt ettei siitä jaksa kirjoittaa. Haluan kirjoittaa oikealla kynällä. Voisin varmasti sanoa paljon enemmän kirjoittaesani näppäimistöllä. Se on nopeampaa eikä käteni väsyisi niin nopeasti pitkässäkään tekstissä. Mutta kynässä on sitä jotain. Kirjassa oli yksi kohta joka sopi minuun täydellisesti:

En osaa ilmaista ajatuksiani päiväkirjani sivuilla niin hyvin kuin haluaisin. Pääni sisäinen sekamelska ei asetu sanoiksi, en saa myrskynsilmästä kiinni. Kaikki on pinnallista, minä olen pinnallinen, elän vain enkä pysähdy ajattelemaan. Olen kadottanut syvyyden, josko sitä on koskaan ollutkaan. Olen liian itsekäs.

Ensin olin hieman skeptinen kirjan suhteen. Vaikka se olikin hyvä alusta asti, en ollut varma miten markkinoida sitä nykyajan lukiolaisille. Ajattelin tätä kirjaa yhdeksi vinkattavaksi heille. Vaikein asia kirjassa on se, että se sijoittuu vuosiin 1996-2001. Lukiolaiset joille menen vinkkaamaan eivät ole edes syntyneet silloin kun kirja alkaa. Tämä on tuore nuorten aikuisten kirja. Miksi sen täytyy tapahtua aikana jolloin monet heistä ei ole vielä edes syntynytkään? Minulle kirja oli idyllinen. Tunnistin ajan, olen ollut siellä, vaikka olinkin tuona aikana vielä lapsi ajankuvaukset olivat tuttuja minulle. Miten nykynuoriso pystyy samaistumaan aikaan kun kännykät ja tietokoneet eivät olleet vielä yleisiä ja kavereiden kanssa yhteydenpito oli hieman hankalampaa ja joskus oli paljon helpommin oikeasti tylsää.

En ole ihan varma onko tämä autobiografia vai ei. En tiedä onko tarina tosi, tai edes jokin osa siitä. Se on mahdollista. Terhi Rannela oli itse teini-ikäinen tuohon aikaan ja hän on nyt kirjailija. Ehkä siinä on syy siihen miksi tarina sijoittuu 90-luvun lopulle. Toinen selitys voisi olla se, että 90-luku on nyt in ja jopa nykynuoret ovat saaneet annoksensa 90-luvusta vaikkei koskaan sitä ole eläneetkään. Ehkä he tietävät jotain tuosta ajasta. Mutta silti, uskon että kirjasta olisi tullut yhtä hyvä vaikka se olisikin sijoitunut 2010-luvulle. Ongelmat ovat samoja. Nuoret ovat samanlaisia. Opiskelu ja paine, perheongelmat, suhteet, kaikki on edelleen samanlaista. Joten uskon, että nämäkin lukiolaiset, ainakin osa heistä, saattavat samaistua kirjaan. Minulle ajankuva oli fantastinen. Rakastin lukea siitä. Ja samalla pääsin nostalgisoimaan. Toivon, että muutkin löytävät sen mielenkiintoiseksi vaikkeivät tuota aikaa olleetkaan todistamassa.

Jotkin asiat kirjassa olisivat vaatineet selitystä. Mutta ei se minua oikeastaan häirinnyt. Kirja oli kokonaisuudessaan hyvä. Ehkä se hieman menetti hehkuaan loppua kohden. Mutta toki tulee oikeastikin aikoja jolloin ei vain ole tarpeeksi aikaa keskittyä päiväkirjan kirjoittamiseen. Taukoja löytyy kuukausittain mutta se on normaalia. Minulle on käynyt samalla tavalla läpi elämäni. Yritän tosissani nyt kirjoittaa jokapäivä päiväkirjaani, mutta se vain on mahdotonta. Väkisinkin tulee taukoja. Jotkut kestävät päiviä, jotkut vuosia. (Kuten tässä blogissakin :D)

p.s. Kirjassa on lista siitä mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä kun läheinen on yrittänyt itsemurhaa. Olisinpa lukenut listan jo aikoja sitten. Minun pitäisi pistää se jonnekin esille muistaakseni ohjeet vastaisuudessakin.

Rannela, Terhi

Läpi yön

Otava, 2014

p. 284

Description from kirjasampo.fi:

From suicide attempt to publising a first novel – on her way to be an author this girl with good grades experiences the high euforia and also the dark bottom in her life.

15 year old Maria want's to be an author. Without writing she wouldn't be alive. Her pen is her ventilator where she attaches herself. It's the hand that draws her away from the edge of the cliff. It's the first help kit which saves her in the hours of need.

But there's a lot of obstacles on the way of becoming an author: argumentative father relationship, everyday dating troubles, high school studies which steals her sleep, reluctant publishers.

Poems, short stories, novels, diary – year by year, clause by clause this ambitious girl chases her dream. As 20 year old literature student she finds out how shockingly close it is.

This book was so good that I'm really thinking of buying it to myself. The story and Maria was so familiar but still so far away. I could really identify with Maria and some of her problems, they were somewhat of familiar to me too. Although, Maria and her situations were totally different than mine are/were and Maria is in some way my opposite. Still, there's shockingly many things I found to be similar with me.

This was the first book where I found parts to quote. And lots of them. I really liked to read it. It's written as a diary and it really feels a real one. I wish I could write like Maria. I'm terrible writer. I've written a lot during my life (but I've never been very good at it). Especially stories. And now I'm really trying to write my own diary. But sometimes, there's just nothing interesting to tell, and even there would be, I'm most of the time too tired to write about it. I want to write with a real pen. Although, I think I could say more if I would write with a keyboard. It's faster and my hand wouldn't get too tired while writing a long text. But there's just something in the pen. In the book there's one part that fits me perfectly:

I can't express my thoughts as well as I would like to in my diary. The chaos in my head won't settle into words, I can't catch the eye of the storm. Everything is superficial, I'm superficial, I only live my life but never stop to think. I've lost the deep in my, if there's ever been one. I'm too selfish.

First I was a little sceptical about this book. Although, it was good from the beginning, I wasn't sure how to market it to a present high school students. I thought this to be one of those books I would recommend to them. The difficult part in the book is that it happens in 1996 to 2001. The high school students whom I'm going to go to recommend the books weren't even born when the book starts. This is a fresh young adult book. Why it has to happen on the time many of them hasn't born yet? For me, the time is idyllic. I recognized the time, I've been there, even though I was a child then but the descriptions of the time were familiar to me. How the present young can identify to that time when cell phones and computers weren't common yet and getting together with friends was a bit more difficult than now and you really could get bored more easily.

I'm not sure if this book was autobiography. I don't know if the story is true, or if some parts of it is. It could be possible. Terhi Rannela was a teenager herself at that time, and she's an author now. Maybe that's the reason the time is set on at the end of 90's. The other explanation could be that 90's is a thing now and those present high school students have had their portions of 90's lately, although they haven't been there. They might know something about the time. But still, I think the book would be just as good if it would have happened in 2010. The problems are the same. The teenagers are the same. Studying and pressure, family issues, relationships, everything is still the same. So I'm sure those high school students, at least some of them, could identify themselves with the book. For me, the time is fantastic. I loved to read about it. And at the same time I could have a nostalgia trip. I hope others find it interesting too, although they haven't really witnessed the time.

There were some parts which would have needed some explanations. But it didn't really bother me. The book was so good as a whole. I think it lost its glow a little bit till the end. But of course, there's times when you just haven't enough time to concentrate on writing in diary. And there's a lot of gaps between the months, but that's normal. I have had that through my life too. I really try to write everyday in my diary but that's just impossible. There's breaks. Some lasts days, some years. (Just like this blog :D)

p.s. There's a list in the book which tells you what to do and what not to do after your close one has attempted a suicide. I hope I would have read it a long time ago. And I would really need to pin it up somewhere to remember these advice.