English below
Muistini
ei ole kovin hyvä mutta katsotaan mitä muistan vuodesta 2013.
Tammikuu:
- Työskentelin Tampereen Teatterissa.
- Aloitin muutamat tanssitunnit Salsa Housessa. Pidin Afrocubanosta ja Salsasta eniten, mutta koska minun piti työskennellä iltaisin, pääsin harvoin tunneille.
- Opiskelin musiikin teoriaa.
- Kävin laulutunneilla.
- Siskontyttöni sai lapsen!
- Menin Disney On Iceen työkavereideni kanssa.
Helmikuu:
- En päässyt siskonpoikani wanhojen tansseihin.
- Olin rohkea ja hain eri puolelle Suomea ammattiopistoihin (kaukaisin oli Haapavedellä).
Maaliskuu:
- Olin myös rohkea ja hain eri puolelle Suomea ammattikorkeakouluihin ja yliopistoon (kaukaisin oli Oulussa).
Huhtikuu:
- Sain kesätöitä Tampereen Teatterin ravintolasta, Kivestä.
Toukokuu:
- Odotin pääsykoekutsua Ahlmanin ammattiopistoon, mutta sitä ei koskaan tullut.
- Menimme katsomaan Max Raabea livenä.
- Menin Haapaveden ammattiopiston pääsykokeeseen ja matkustin yöjunalla enkä nukkunut koko yönä ennen koetta. Onneksi koe oli helppo ja olin aika varma, että pääsisin kouluun.
- Kärsin kuumeesta ja mahataudista samaan aikaan, heti Kiven uusien tuotteiden tuotekoulutuksen jälkeen. Sen jälkeen en oikein voinut sietää ruokalajien hajua.
- Aloitin tosissani kesätyöni Kivessä.
- Siskontyttöni poika kastettiin.
- Menin Kannuksen ammattiopiston pääsykokeeseen ja olin ihmisraunio sen jälkeen. Halusin todella sinne mutta en tiennyt yhtään miten koe meni.
- Menin myös Tampereen yliopiston pääsykokeeseen ja epäonnistuin.
Kesäkuu:
- Pääsin musiikin teoriasta läpi hyvällä arvosanalla.
- Menin Seinäjoen ammattikorkeakoulun pääsykokeeseen ja yllätyin miten mukava paikka se oli. Muutin sen b-suunnitelmakseni mutta epäilin pääsyäni kouluun.
- Aloin huomata, että tarjoilijan työ ei ollut minua varten. Ei ollenkaan. Mutta silti jollain lailla piti yrittää jaksaa koko kesä.
- Pelasimme hieman minigolfia ystäviemme kanssa.
- Ja en päässyt taaskaan Turun Keskiaika Markkinoille.
Heinäkuu:
- Sain kirjeen jossa sanottiin, että minut oli hyväksytty Haapaveden ammattiopistoon. Ja olin NIIN ONNELLINEN! Mutta toisaalta, myös peloissani, Haapavesi ei ole helpoin paikka matkustaa ja se on niin kaukana.
- Olin surullinen, koska en saanut kirjettä Kannukselta.
- Vietin aikaa ystävieni ja työkavereideni kanssa.
- Olin myös surullinen, koska minun piti jättää Tampereen teatteri
- Myös se suretti, että minun piti jättää laulunopettajani.
- Juhlimme Isännän isän 60-vuotis synttäreitä.
Elokuu:
- Lopetin kesätyöni.
- Viikko ennen kuin minun piti lähteä Haapavedelle sain kirjeen jossa sanottiin, että minut oli hyväksytty Seinäjoen ammattikorkeakouluun. Minun piti tehdä nopea päätös ja päätin mennä Seinäjoelle koska se olisi korkeakoulutusta ja lähempänä.
- Aloin murehtia miten tulen pärjäämään taloudellisesti.
- Sain yllätys ”kesäloman” koska koulu alkaisi vasta Syyskuussa.
- Juhlimme ystäviämme jotka menivät naimisiin.
- Sain asunnon Seinäjoelta joka oli kuin lottovoitto!
Syyskuu:
- Muutin Seinäjoelle.
- Siskontyttöni pieni poika kuoli.
- Aloitin koulun Sienäjoella.
- Sain paljon uusia ystäviä.
- Menin ensimmäiseen opiskelijabileisiini.
- Aloin laulaa kuorossa.
- Menimme siskontyttöni lapsen muistotilaisuuteen.
Lokakuu:
- Menin käsityömessuille.
- Juhlin ystävien kanssa Seinäjoella.
Marraskuu:
- Stressasin paljon.
- Kävimme luistelemassa Isännän veljentytön kanssa ja tajusin, että tarvitsen uudet luistimet.
- Menimme Nääspeksiin.
- Tein laulavan joulukalenterin.
- Niin, ja sanoinko jo, että stressasin paljon?
Joulukuu:
- Meillä oli kaksi keikkaa kuoron kanssa.
- Menin kaksiin pikkujouluihin. Toiset olin järjestänyt yhdessä muiden kanssa.
- Lauloin Torikeskuksessa.
- Stressasin vähän lisää.
- En juhlinut syntymäpäivääni.
- Yritin tehdä joulua mutta epäonnistuin.
- Vietimme joulumme siskoni luona ja Tapaninpäivänä menimme Isännän vanhemmille.
- Olimme väsyneitä.
- Uuden vuoden aattona teimme sitä mitä aina ennenkin. Söimme, nukuimme, katsoimme elokuvia ja minä pelasin Skyrimiä ja Isäntä mitä nyt pelasikaan.
Oliko
sinä kaikki? Olen saattanut unohtaa jotain. En vain yksinkertaisesti
muista vuodentakaisia asioita...
Toivottavasti
tämä vuosi olisi mukava. Stressaava se varmasti tulee olemaan. Ja
stressi alkaa seuraavalla viikolla kun koulukin alkaa taas ja minun
täytyy myös alkaa etsimään kesätöitä. Ei mitään hajua mistä
minä sen löydän mutta ainakin voin etsiä kahdesta eri kapungista
(Seinäjoki ja Tampere). Mutta minä tosiaan TARVITSEN kesätöitä.
Muuten minulla ei ole varaa asuntooni ja en tosiaankaan ole antamassa
sitä poiskaan kesäksi koska en välttämättä saa uutta syksyllä
kun koulu alkaa taas. Jos alkaa näyttää huonolta niin saatan
laajentaa etsintäkaupunkeja Turkuun ja Uuteenkaupunkiin. Minulla on
nukkumapaikat niissäkin. Mutta jos saan kesätyöpaikan muualta kuin
Tampereelta, se tarkoittaa taas kolme kuukautta lisää jolloin en asu
Isännän kanssa :( Ja se ei ole kivaa.
Onnellista uutta vuotta itse kullekin!
-Lilli-
------------------------------------------------------------
My
memory isn't that well, so let's see what I can remember about 2013.
January:
- I worked at Tampere's Theater.
- I started some dance classes in Salsa House. I liked Afrocubano and Salsa most but I had to work most of the evenings, so I got to the classes very rarely.
- I was studying music theory.
- I had singing lessons.
- My niece had a child!
- I went to Disney on Ice with my co-workers.
February:
- I missed my nephew's "ball".
- I was brave and applied to many different vocational schools in different cities (the utmost was in Haapavesi).
March:
- I was also brave to apply to many different universities of applied science and university in different cities (the utmost was in Oulu).
April:
- I got summer job from our theater's restaurant, Kivi
May:
- I was waiting invitation to Ahlman vocational school's entrance exam but it never came.
- We went to see Max Raabe on live.
- I went to Haapavesi vocational school's entrance exam and traveled night train and didn't sleep the whole night before the exam. Luckily it was very easy and I was quite sure I could get in.
- I suffered from heat and stomach flue at the same time, just after we had had our product training for the restaurant's new selection. I could't quite bare the smell of the dishes after that.
- I started my summer job at Kivi for real.
- My niece's child was baptised.
- I went to Kannus vocational school's entrance exam and was a wreck after that. I really wanted there but I had no clue how the exam went.
- I also went to Tampere's university entrance exam and failed.
June:
- I passed my music theory with a good grade.
- I went to Seinäjoki University of applied science's entrance exam and surprised how nice place it was. I put it in my b-plan but doubted I could get in.
- I started to realize that being a waitress wasn't for me. At all. But somehow I still had to manage whole summer.
- We went to play some minigolf with our friends.
- And I missed the Turku's Medieval Fair, again.
July:
- I got the letter that said I was accepted to Haapavesi vocational school. And I was SO HAPPY! Although, very scared, because it wasn't an easy place to travel and it was so far away.
- I was sad because I didn't get letter from Kannus
- So I spent some time with my friends and co-workers.
- I was also sad because I had to leave Tampere's theater.
- I was also sad that I had to leave my singing teacher.
- We celebrated my Partner's father, who turned 60 years old.
August:
- I quit my summer job.
- Week before I would have left to Haapavesi, I got a letter which said that I was accepted to Seinäjoki University of Applied Science. I had to make decision fast and decided to go to Seinäjoki, because it would be upper education and it would be nearer.
- I started to worry more of how I could manage financially.
- I got a surprise ”summer vacation” because the school would now start on September.
- We celebrated our friends who got married.
- I got an apartment at Seinäjoki which was like I had just one a lottery!
September:
- I moved in to Seinäjoki.
- My niece's baby boy died.
- I started school at Seinäjoki.
- I made a lot of new friends.
- I went for my first student party.
- I started to sing in choir.
- We went to my niece's child memorial.
October:
- I went to a craft fair.
- I partied with some friends at Seinäjoki.
November:
- I stressed a lot.
- We went to skate with my partner's niece and I realized I need a new pair of skates.
- We went to see Nääspeks.
- I made singing christmas calendar.
- Oh, and did I say I stressed a lot?
December:
- We had two gigs with our choir.
- I went at two Christmas parties. One of which I organized with others.
- I sang at the mall.
- I stressed a little bit more.
- I didn't celebrate my birthday.
- I tried to make Christmas but failed.
- We spent our Christmas at my sister's house and on Boxing day we headed our way to my partner's parents.
- We were tired.
- On new years eve we did what we always do. Ate, slept, watched movies and I played Skyrim and my partner played whatever he played.
Was
that all? I might have forgotten something. I just can't remember
what happened a year ago...
I
hope this year is going to be nice one. I'm sure it's going to be
stressful. And the stress starts next week when my school starts again
and I also need to start looking for summer job. I really don't know
where I can find it but at least I have two cities where to look for
it (Seinäjoki and Tampere). But I really NEED the summer job.
Otherwise I can't afford my apartment and I'm not definitely letting
it go for the summer because I might not get an apartment again at
autumn when school starts. If it starts to look bad I might expand my
search to Turku and Uusikaupunki also. I have a sleeping place in
those cities too. But if I'll get the summer job from anywhere else
but Tampere it's again three more months not living with my partner
:( And that sucks.
Happy New Year to each one of you!!
-Lilli-
2 kommenttia:
You had a busy year! We hope 2014 is less stressful for you.
I hope that too :) But I doubt that.
-Lilli-
Lähetä kommentti