25.2.11

Matin päivä - Talvi-Matti / The day of Matti - Winter-Matti

English below

Eilen oli Matin päivä, wanhan kansan mukaan Talvi-Matti.

Matin päivä
24. helmikuuta. Kevättalven alku. Luonto alkaa vilkastumaan kevättä kohti kuljettaessa. »Matin parrat» eli jääpuikot roikkuvat räystäissä. Entisaikaan lehmät poikivat Matin aikoihin ja saatiin ensimmäiset vasikat ja maito.

Talvi-Matti
24. helmikuuta. Vanha kansa tunsi Syys-Matin (21. syyskuuta) ja Talvi-Matin. Talvi-Matti on tunnettu myös nimillä Kakara-Matti, Hauta-Matti ja Varis-Matti. Kakara-Matti on saanut nimensä siitä, että talviteillä hevosten jäiset lantakokkareet kalisevat hevosten jaloissa. Varis-Matti kertoo varisten keväisin vilkastuvasta elämästä ja raakkumisesta. Myös metsäkana alkaa Talvi-Mattina vaatimattoman laulunsa.
Karjakartanon piirissä Matti on nimeltään Vasikka-Matti. Entisaikaan lehmiä ei nimittäin astutettu sisäruokintakaudella, joten ne poikivat aina kevättalvella. Matti toi siis ensimmäiset vasikat ja maidon. »Matti se maijon aloittaa, (Syys-)Matti se maijon lopettaa», tiedettiin Savossa. Lampaat myös kerittiin Matin tienoissa, jolloin saatiin varpuvilla eli matinvilla. Säiden suhteen Talvi-Matti oli kevättalven alku. Matin parraksi kutsuttiin räystäiden jääpuikkoja. Sanottiin myös, että Matti heittää kuuman kiven avantoon, koskeen tai kaivoon, millä ilmaistiin, että uutta jäätä ei enää muodostu veden luontaisille liikkumapaikoille. Mattia sanottiin myös ensimmäiseksi kevätpäiväksi. Sotkamossa sanottiin, että »Millainen ilma Matin päivänä, sellaisia sitten koko kevät».

Eli tästä se kevät alkaa!

Täällä Tampereella oli ihanan aurinkoinen tuo eilinen päivä. Eli luvassa on aurinkoista kevättä. Jipii!!

Lähde:  http://www.taivaannaula.org/blogi/?p=1008

------------------------------------------------------

Yesterday it was the day of Matti, and like the old folk said Winter-Matti (Talvi-Matti).

The day of Matti

24th of February. The beginning of the spring. Nature is beginning to come lively when we go nearer to spring. The icicles which are hanging from eaves are called "The beards of Matti" (Matin parrat). In the old times the cows were calvering these times and the people got their first calves and milk.

Winter-Matti (Talvi-Matti) 

24th of February. The old folk knew the Autumn-Matti (Syys-Matti, 21st of September) and Winter-Matti (Talvi-Matti). Winter-Matti was also known of "Brat-Matti" (Kakara-Matti), "Grave-Matti" (Hauta-Matti) and "Crow-Matti" (Varis-Matti). The Brat-Matti got its name from the sound of the horses icy dung lumps when they rattled to to their hoofs on the winter road. Crow-Matti told the crows are getting more lively to live and croak on the springs. Also the grouse begins its humble sing on Winter-Matti. In the cattle mansions the Matti is known of "Calf-Matti" (Vasikka-Matti). In the old times cows weren't breeded in the period when they were fed inside so they were calvering the beginning of the spring. So, Matti brought the first calves and milk. "Matti se maijon aloittaa, (Syys-)Matti se maijon lopettaa" (Matti begins the milk, (Autumn-)Matti ends the milk) they knew at the Savo. Also the lambs were sheared and they got "twigwool" (varpuvilla) a.k.a mattis wool (matinvilla). About the weather Winter-Matti is the beginning of early spring. They called the icicles which were hanging from the eaves Mattis beards. They also said, Matti
throw a hot stone to the hole in the ice (avanto), to race or to the well, which ment the new ice wouldn't be formed anymore to the naturally moving waters. Matti was also known as the first day of spring. In the Sotkamo they said "Millainen ilma Matin päivänä, sellaisia sitten koko kevät" (What kind of weather it is on the day of Matti it will be that kind the whole spring).


So from here the spring is starting!

Here at Tampere it was very wonderful and sunny day. So it seems like the whole spring is going to be sunny. Yay!!

Source: http://www.taivaannaula.org/blogi/?p=1008

3 kommenttia:

Susa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Susa kirjoitti...

Täällä on kiva käydä lukemassa sun juttuja :)

Lilli kirjoitti...

Kiitoksia oikein paljon!! :)