Valkea Joulu -levy on kokonaisuudessaan taas kuunneltavissa, näin Joulun kunniaksi, Myspacessa!
http://www.myspace.com/lilithevoly
Kyseessä on siis omakustanne Joululevy vuodelta 2008.
Pianossa on Eetu Lehtonen
Let it Snowssa laulaa myös Joona Jauhonen
Walking in the Airin kitarasoolon soittaa Markku (olen pahoillani, olen unohtanut sukunimesi ja levy on hukka nimisessä paikassa, joten en voi tarkistaakaan sitä :( ).
Kaikki muut laulut hoidan tietenkin minä itse :)
Tarkoitus oli siis tehdä Äidille Joululahja, jonka sai sitten moni muukin. Kannetkin tein käsityönä.
Pahoittelen huonoa laatua. Parempi laatuiset ovat jonnekin kadonneet, joten jouduin pistämään huonoja waveja. Koittakaahan kestää!
Vaikkakin eihän se laatu ole mitään "oikeaan" levyyn verrattuna. Itse kun kerta olin miksaamassa. Mutta ennen seuraavaa levyä saa luvan kelvata :) Äiti ainakin (ja moni muu) tuntui tykkäävän, joka on tärkeintä.
Hyvää Joulua!!
-Lilli-
p.s Periaatteessa annan levyä vieläkin sitä haluaville. 5e maksu on vapaaehtoinen mutta silloin levyn saattaa saada jopa ajoissa. Toistaiseksi olen ollut kovin kiireinen levyjen polton ja kansien teon suhteen ^^' (kuten varmasti monet levyä odottavat ovat joutuneet huomaamaan). Mutta minä tosissani yritän! Toivon mukaan saisin seuraavana vuonna jotain aikaiseksikin.
Levyn kansi. Kuva toistuu myös takakannessa sekä sisälehdissä. / The front cover. The picture is repeated on the back cover and inner covers |
Valkea Joulu album is now here again for you to listen, in a whole, just for Christmas!
http://www.myspace.com/lilithevoly
It's my own made Christmas album from 2008.
In the piano there is Eetu Lehtonen.
In the Let it Snow there is also Joona Jauhonen singing.
In the Walking in the Air's guitar solo there is Markku (I'm so sorry I can't remember your surname, and the cd is somewhere and I can't find it, so I can't check it from there either :( ).
All the other vocals I made by myself of course :)
It was my meaning of making a Christmas album for my mother for Christmas present and I gave it to some others too. Covers I made also by hand.
I apologise the bad quality of the tracks. The better ones are somewhere and I can't find them, so I have to put these bad wavs. Hang in there!
Although the quality isn't like in the "real" albums in the cd either. I mixed them by myself. But before the next album this will work :) At least my mother (and many others) seemed to like it, which is the most important thing.
Merry Christmas!!
-Lilli-
p.s Basically, I'm still giving this album for those who want it. 5 euros cost is voluntary but then the album might come in time. For now I've been too busy to burn the cds or making the covers ^^' (like many have noticed waiting the album to arrive). But I really try! I hope I'll do something about it next year.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti