14.8.11

Kesäloma / Summer vacation

English below

Periaatteessahan minulla ei ole kesälomaa mutta Isännällä on. Joten otin sitten itsekin kolme viikonloppua vapaaksi karaokehommista jotta voisimme jotain tehdä yhdessä.

Tämä ensimmäinen viikko onkin jo ollut yhtä vierailua. Tiistaina sain ystävän vieraaksi. Keskiviikkona kävimme Särkänniemessä ja ai että oli hauskaa! Kaikki laitteet käytiin aikalailla läpi ja joukosta löytyi ehdottomia suosikkeja kuten myös ei ehkä niin suosikkeja. Totesimme ystäväni kanssa tosin olevamme jo aivan liian vanhoja :D Muistaakseni laitteet eivät tuntuneet niin hurjilta nuorempana.

Torstaina tulikin sitten tehtyä heti aamusta paniikkisiivous kun heti kun ystäväni lähti kotiin vieraaksemme saapuivat Isännän veli perheineen (kaksi aikuista, 5-vuotias tyttönen ja koira). Myös heidän kanssaan kävimme Särkänniemessä jo heti Torstaina. Nyt tuli kokeiltua hieman niitä lapsillekin sopivia laitteita kun tyttönen halusi aina kun mahdollista jonkun mukaansa. Hauskaahan se oli! :) Pääsin pitkästä aikaa karuselliin! Kävimme myös Delfinaariossa. Minä olen siellä viimeksi varmaan käynyt joskus 90-luvun puolella kun Leevi delfiini oli n. 1 vuotias. Nyt Leevikin oli jo teini :D Oli se hieno esitys! Delfiinit ovat kiehtovia.

Kotieläinpuisto, Planetaario ja Akvaario jäivät taas näkemättä mikä kyllä harmittaa. Mutta jos sitä vielä jossain vaiheessa nekin pääsisi käymään läpi :)

Kauhean kalliiksi tuo Särkänniemi kyllä tullut. Ja hyvin vähän lippuvaihtoehtoja. On melkeinpä aina pakko ottaa Elämysavain joka maksaa sen 34e. Muissa ei oikein ole järkeä.

Vieraat lähtivät Perjantaina ja Lauantaina kävimme Isännän kanssa syömässä Pancho Villassa ja kävimme katsomassa viimeisen Harry Potterin elokuvissa. Oli se kyllä ihan hieno :) Täytyy myöntää etten muistanut kirjasta enää yhtään mitään -_- Pitää lukea kirjat uudestaan taas. Nyt vain hankintaan nuo kaksi viimeistä Potteri DVD:tä ja voin pitää myös Potteri leffamaratonin.

Kovin on syksyisen tuntuista jo ulkosalla. 20 asteen alapuolella ollaan koko ajan ja puiden lehdet ovat alkaneet muuttaa väriä ja putoilla. Muksutkin on menneet jo kouluun. Joillakin alkaa vasta seuraavalla viikolla mutta sitten onkin aikalailla kaikki koulussa joilla koulu alkoi. Itsellähän ei nyt tosiaankaan koulu alkanut taaskaan :( Harmillista. Mutta toisaalta, jos olisi alkanut emme voisi lähteä Isännän kanssa reissuun :)

Maanantaina lähdemme kohti Suomussalmea. Päätimme ajaa aina kaksi tuntia ja sitten vaihtaa kuskia. Luvassa n. 8h matka. Levähdyspaikoiksi on "valittu" Jyväskylä, Kuopio ja Kajaani. Ovat sopivasti aina kahden tunnin ajomatkan päässä toisistaan. Tarkoitus on yöpyä Kangasjoen leirintäalueella mökissä. Tiistaina menemmän katselemaan Raatteen tielle ja ties mitä muuta. Keskiviikkona ajamme takaisin.

Otan sukkatekeleeni mukaan jos vihdoin ja viimein saisi jotain valmistakin kun autossa istuu. Ellei sitten tule nukuttua tai maisemia tiirailtua. Pitäisi tänään varata mökki ja vähän pakkailla valmiiksi ja katsoa mitä kaikkea sitä mahtaa tarvita mukaan. Hieman jännittääkin jo :) Sään pitäisi kai olla ihan hyvä tuolla vähän pohjoisempana ainakin, joten toivotaan että se sellaisena pysyykin.

Torstaina minulla onkin sitten ensimmäinen laulutunti. Sen takia vähän jo tulemmekin aikaisemmin pois. Joudun tosin varmaan heti toisen, ehkä kolmannenkin, laulutunnin perumaan koska pitäisi tässä vielä käydä isällä kun siellä ei olla käyty sitten Joulun varmaankin :( Ja isällä on syntymäpäivä. Äiti ja siskokin ovat kyselleet koska siellä käydään ja Isännän vanhemmillakin pitäisi käydä vielä. Neljä viikkoa menee kovin nopeasti ja siitä on yksi viikko jo mennytkin. Riittääköhän aika taaskaan vaan olemiseen... tuskin -_-

Oikein mukavaa loppukesää!

Karuselli hevosen kyydissä / On the carousel horse

Lentohärvelissä / In the flying machine

Delfiini / Dolphin

Upea hyppy! / Amazing jump!


Basically I don't have summer vacation but my Partner has. I took three weekends off from hosting karaoke so we could do something together.

This week has been full of visitors. On Tuesday my friend came to visit. On Wednesday we went to amusement park Särkänniemi and what a fun we had! We went almost in every device and we surely found our favourites and not so favourites. We found to be too old for this kind of thing :D I remembered the devices not to be so fierce when I was younger.

On Thursday I had to do panic cleaning first thing in the morning because as soon as my friend had left home my Partner's brother and his family came to visit (two adults, 5 year old girl and a dog). With them we also went to Särkänniemi on that day. Then I could try some of the devices ment for youngers because whenever it was possible the girl wanted someone with her in the device. It was such a fun! :) I get to go to the carousel! We went also to the Dolphinarium. I've been there last time in the 90's when Leevi dolphin was about 1 year old. Now Leevi is a teenager :D It was wonderful show! Dolphins are really facinating.

Again this time I didn't go to the Children's zoo, Planetarium and Aquarium which is a bummer. But maybe I'll see them someday :)

Särkänniemi has become awfully expensive. And there are very few choices in the tickets. You almost always have to buy Adventure Key which is 34euros. There is no sense in the other tickets.

The visitors left home on Friday and on Saturday me and my Partner went to eat at Pancho Villa and we went to see the last Harry Potter movie on the cinema. It was quite nice :) I must admit I can't remember anything about the book anymore -_- I should read them all again. And now I must get the last two Harry Potter DVDs so I can finally do Harry Potter movie marathon.

It's very autumnish at outside. It's all the time below 20degrees and the leaves are starting to change colour and fall off. The children has gone to school. For some school starts next week but then almost everyone who get to school are in there. I'm not starting school as you can remember, again :( It's a really shame. But in the other hand  if it would have started I couldn't go in summer vacation trip with my Partner :)

On Monday we are going to Suomussalmi. We decided to drive two hours each and then change the driver. It's going to be about 8 hours driving. We "decided" to stop for a rest at Jyväskylä, Kuopio and Kajaani. They are all about 2h drive from each others. We are going to stay at cottage in Kangasjoki camping. On Tuesday we are going to Raate road and see what there is. On Wednesday we are driving back.

I'm taking my unfinished socks with me if I could finally get something ready when I'm sitting in the car. Unless I'll fall asleep or watch the views all the time. Today we should reserve the cottage and pack a little bit and think what we might need. I'm little bit nervous already :) The weather should be quite nice in the norther parts of Finland so let's hope it stays like it.

On Thursday I have my first singing lesson. And because of that we'll came earlier home from our trip. But I probably have to cancel the next lessons because we should visit my father, because last time we were there it was Christmas :( and he has birthday coming. My mother and sister has been asking when we visit them and we should also visit my Partner's parents. Four weeks is too short of time especially when one week is already gone. Is there enough time to just do nothing... I don't think so -_-

Have a nice end of summer!

2 kommenttia:

Kasha kirjoitti...

Hi Lilli!
Such a sweet comment from you. Nice to meet you. How I love to imagine Finland this time of year. I bet it is awesome all year long, but especially in the fall. You are busy busy. I hope you do find time to just do nothing. That is a real vacation.

MINNA kirjoitti...

Särkänniemessä on aina kivaa!
Blogissani on sinulle tunnustus :O)in