29.7.10

Viimeinen päivä töissä / Last day at work

Eglish below

Huomenna se tapahtuu. Minulla on viimeinen työpäivä.

Olen siis työharjoittelussa Tampereen Yliopiston kirjastossa. Olen ollut jo Maaliskuusta asti. Huomenna tämä ihanuus loppuu. Minun piti olla töissä Syyskuuhun asti mutta opiskelujen alkamisen takia minun pitää lopettaa jo nyt. Opiskeluni alkavat 9.8 joten päätin pitää pienen kesäloman vielä ennen, nyt kun on mahdollisuus. Eli blogi hiljenee heti alettuaan, viikoksi ainakin. Suuntaamme miehen kotiin Kurikkaan viikonlopuksi ja käymme Seinäjoella Power Parkissa. Tulee jännää! En ole koskaan ollut Power Parkissa ja muutenkin viimekertaisesta huvipuistoreissusta on jo jonkin aikaa. Siitä sitten lähdemme minun isäni luo Laitilaan ja olemme siellä mitä luultavammin viikon. Maanantaina sitten reippain mielin uuteen kouluun. Jännittää!

Jotain muuta asiaa myöskin:

Olen nyt tässä viimeisen vuoden aikana tutustunut kahteen uuteen koirarotuun joista en tiennyt yhtään mitään. Ja ei ihmekään. Eihän niitä Suomesta löydy, saatika edes lähimaista (luulisin). Toinen on Kurdish Kangal Dog ja toinen Boerboel. Aivan uskomattoman kauniita! Ja sen verran mitä olen jo saanut tietooni, hyvinkin mielenkiintoisia. Katsellaan jos löytäisin lisää tietoa näistä.

En löytänyt kunnon kuvaa Kangalista, mutta voit itse käydä katsomassa esim. Googlen valikoimaa.

Tässä on yksi oikein valloittava Boerboel nimeltä Africa http://trainingboerboels.blogspot.com/

Toivotan teille oikein mukavaa alkavaa Elokuuta! Minä lähden lomalle!

Aurinkoisia päiviä!

-Lilli-

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tomorrow it will happen. I have my last day at work.

I'm in practical training at Tamperes University Library. I've been here from March. Tommorrow this bliss will end. I would have been here until Septemper but as my studies are beginning, I have to quit here earlier. My studies stars 9th of August, so I decided to have a small summerholiday now when it's possible. So my blog will be quite silent about a week. We are going to spend weekend in my partners parents at Kurikka and go to the Seinäjoki in Power Park. It's going to be exciting! I have never been in Power Park and it's been a long time since my last trip to any amusement park. Then we are going to visit my father in Laitila and spend time there probably the whole week. And on Monday I will be bravely going to new school. I'm nervous!

Something else too:

During the last years I have found two new breeds which I have never heard before. No wonder. Those aren't found in Finland or any other country near us (I think). The other is Kurdish Kangal Dog and the other Boerboel. They are so beautiful! And what I already have read, very interesting. Let's see if I can find more information about them.

I didn't find proper picture of Kangal but you can check yourself the selections of Google etc.

Here's one adorable Boerboel, Afrcia  http://trainingboerboels.blogspot.com/

I wish you very happy August! I'm going to vacation!

Sunny days!

-Lilli-

Ei kommentteja: