Nadja Sumanen: Rambo

English below

Sumanen, Nadja
Rambo
Otava, 2015
s. 238

Kuvaus kirjan takakannesta:

Tunsinko olevani erilainen? En tuntenut. Minä olin. Siksi kai koulu meni niin kuin se meni. En pysynyt penkillä vaan pyrin valumaan sen alle. Jos olisin voinut valita, olisin halunnut olla perusjamppa, jonka nimi on Joni.

Kasiluokan lyhytpnnaiseen poikaan on lyöty jo monta leimaa. Mutta Rambo ei ole luovuttaja. Hän on päättänyt pysäyttää ilmastonmuutoksen, tehdä käsilläroikkumisen maailmanennätyksen ja nähdä äidin nousevan masennuksen suosta.

Aamu-uinti. Aamupala. Makaronilaatikko. Kello kolmen pullakahvit. Paratiisi on lähempänä kuin Rambo osaa uneksiakaan. Kesäiset viikot äidin poikaystävän Rotan kesäpaikassa tuovat elämään välittäviä aikuisia. Ja tytön nimeltä Liina.

Nadja Sumanen voitti esikoisteoksellaan Otavan nuortenromaanikilpailun.

Luin kirjan Seinäjoen kaupunginkirjaston uuteen lasten- ja nuortenkirjallisuus lukupiiriin joka on samalla myös minun ihka ensimmäinen lukupiirini jossa olen mukana. Minun on pakko myöntää, että muuten en kirjaan olisi koskaan koskenut. Myönnän myös, että kansikuvilla on paljon vaikutusta kirjavalintoihini ja tässä tapauksessa kansi ei houkuttanut. Jostain syystä olin myös ollut siinä uskossa, että tämä olisi ollut jonkinlainen urheilukirja, joka ei myöskään aiheena kiinnosta yhtään...

Onneksi luin kirjan! Se koukutti jo heti ensimmäisestä luvusta lähtien! Rambosta saatiin kiinnostava hahmo heti ensimmäisessä luvussa.

Rambo on suht’ tavallinen kasiluokkalainen, mitä nyt hän joutuu huolehtimaan masentuneesta äidistään ja samalla elää hyvin köyhää ja rutiinitonta elämää. Hänellä on luultavastikin jonkinlaisia vihanhallintaongelmia ja hänet onkin jo aikoja leimattu ongelmalapseksi/nuoreksi ja syrjäytyneeksi. Minusta Rambo on kyllä kaukana ongelmanuoresta, ainakin sen kuvan mukaan mitä kirjasta saa, Rambon itsensä kertomana. Sisimmässään Rambo on innovatiivinen, huolehtiva, ilmastomuutoksen pysäyttäjä, filosofinen, mielikuvituksellinen ja sinnikäs nuori mies joka ei anna muiden mielipiteiden vaikuttaa liikaa itseensä. Pitkin kirjaa Rambo vaikuttaa jopa paljon itseään vanhemmalta mutta ajoittain teiniys tulee kyllä esiin. Tämä oli hieman hämmentävää välillä. Kovan kuoren alla on kuitenkin poika joka mieluummin katsoisi vaikka Muumeja kuin pelaisi K-18 pelejä pelkkiä kirosanoja suustaan päästävän kaverinsa kanssa. Rambo saakin erilaisen kesän päästyään äitinsä miesystävän, Riston, vanhempien mökille.

Tuo mökki oli ihana! Syksyn alkaessa oli tuskaista lukea niin ihanaa kesäidylli -kuvausta mitä kirjassa oli! Tuli kaipaus kesään ja omaan mökkiin. Mökin asukkaat olivat myös upeita. Riston vanhemmat olivat mielenkiintoista ja ihanaa väkeä. Annikki 

”... ei teeskennellyt olevansa yhtään enempää kuin oli, mikä antoi toisellekin luvan olla oma itsensä, ihan sellaisenaan.” s. 39. 

Tuollaisia ihmisiä tarvittaisiin lisää! Erkki oli myös mielenkiintoinen jurottaja jonka maailmasta sai pieniä vihjeitä pitkin kirjaa.

Ärsyttävimmät hahmot olivat ehdottomasti Liina ja tämän vanhemmat. En myöskään pitänyt Ristosta aluksi. Liina oli hyvin ärsyttävä teinityttö jota ei kiinnostanut mikään (paitsi kännykkä ja hevoset). Liinan perhesuhteet oli kyllä kamalaa luettavaa, siinä oli vanhemmat joiden ei olisi koskaan pitänyt lasta hankkia. Kävi Liinaa sääliksi ja Liinan käytös osittain ehkä selittyikin suhteesta vanhempiin. Mutta oli Liinallakin hetkensä.

Kirjassa oli kyllä paljon mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja pian kävikin ilmi, että asiat eivät välttämättä olekaan niin mustavalkoisia kuin mitä luuli. Kirjan teemana tuntui olevan myös se, että kukaan ei ole ongelmaton. Kaikilla kirjan henkilöillä oli ongelma jos toinenkin ja kirjan henkilösuhteet olivat vaikeita. Ongelmia myös ratkaistiin mutta harmikseni joidenkin onelmat jäi pintapuolisiksi ja joidenkin ongelma jäi lopulta ehkä hieman ratkaisemattakin. Oli kuitenkin mahtavaa lukea kolmen eri sukupolven välisistä suhteista, ongelmista ja näkemyksistä. Näin asiat varmasti jonkin verran eri vinkkelistä kuin kirjan kohderyhmä. Minun näkökulmastani katsottuna kirjan vanhin sukupolvi oli kuin omat vanhempani, keskimmäiset olivat samaa ikäluokkaa kuin minä ja nuorimmaiset uutta sukupolvea.

Kirja pomppi tunnelmasta toiseen mutta se oli vain hyvä asia. Oli rankkaa masennusjuttua, kaunista kesäidylliä, teinikipuilua, ihastumista, pelottavia ja ahdistavia kohtia mutta heti perään rauhoittavaa ja mielenkiintoista keskustelua.

Kirjasta löytyi kirjoja ja musiikkia. Yksi lempikohtani onkin yöllinen autoajelu Miljoonasateen Olkinainen –biisin tahtiin. Jos mahdollista niin kohta kannattaa lukea Olkinaisen soidessa taustalla. Itse ainakin sain kohdan sopimaan täydellisesti musiikkiin. Kohta oli samalla kertaa ahdistava ja upea. Toinen lempikohtani oli kirjan ainoa oikein kunnollinen urheilukohta (en olisi ikinä uskonut!) kirjan loppupuolella.

Kirjassa käsiteltiin kyllä paljon erilaisia vaikeitakin asioita vaikka sivuja on vain 238. Lopussa monet ongelmat ratkeavatkin mutta muutama jää harmillisesti auki. Tirautinpa muutaman kyyneleenkin lopussa, mutta uskon, että oma elämäntilanne saattoi vaikuttaa vahvasti kyynelten vuodattamiseen. Kirja riippaa välillä niin läheltä mutta silti niin kaukaa omia kokemuksia. Mutta siteeratakseni Erkkiä 

”Elämä menee niin kuin se menee.” s. 214.

Sumanen, Nadja
Rambo
Otava, 2015
p. 238

Description from the back cover:

Did I feel different? No I didn’t. I was. That’s why the school went how it went. I couldn’t stay on the bench, but tried to pour under it. If they’d let me choose, I would have been just a normal guy called Jani.

A boy in his eight grade has already many labels stuck on him. But Rambo isn’t quitter. He has decided to stop the climate warming, broke the record of hanging from hands and get her mother from the depths of depression.

Morning swim. Breakfast. Macaroni casserole. Coffee and bun at three o’clock. The Paradise was nearer than Rambo had ever could dream of. Summer weeks spent in cottage owned parents of mother’s new boyfriend, Rat, brings some caring adults into Rambo’s life. And also a girl called Liina.

With her first work Nadja Sumanen won the Otava youth literature competition.

I read the novel for reading circle of Seinäjoki library which concentrates on children and youth literature, which is also my very first reading circle I’m in. I must admit, I wouldn’t never have taken this novel into read without the reading circle. I also admit that I choose novels by their cover and this wouldn’t be my chose because of the cover. And I don’t know why but I thought this to be some kind of sport novel and I don’t like sport themes either…

Luckily, I read the novel! It hooked me up straight at the first chapter! Rambo was very interesting character straight at the beginning.

Rambo is quite ordinary eight grader, although he is taking care of his depressed mother, and at the same time he lives very poor life with no routines. Apparently, he also has some anger management issues and he’s been labelled into problem child/youngster and socially excluded. But in my opinion, Rambo was far from problem youngster, what I got from the novel, told by Rambo himself. Deep inside Rambo is innovative, caring, climate change stopper, philosophic, imaginative and tough young man who doesn’t care what others think. Along the novel Rambo seems more mature than he is but at times the teenage years are shown. This was a little bit confusing at times. But beneath the hard shell there’s just a boy who would rather watch Moomins than play X-rated console games with friend who talks only with swear words. Luckily, Rambo gets a different summer in the cottage owned by the parents of his mother’s boyfriend, Risto.

That cottage was wonderful! At the beginning of autumn it was painful to read such lovely summer idyll descriptions! I missed the summer and I would like to have my own cottage. Residents were also wonderful. Risto’s parents were interesting and wonderful folk. Annikki

 “… didn’t pretend to be more than she was and that gave the others permission to be what they were, as they were.” p. 39. 

We need more those kind of people! Erkki was also very interesting grumpy old man whose world you’ll get into little by little while reading further.

The most annoying characters were definitely Liina and her parents. I also didn’t like Risto at the beginning. Liina was very annoying teenaged girl who didn’t care about anything (except her phone and horses). The family relations between Liina and her parents were awful to read, there you’ll see parents who shouldn’t be parents. I pitied Liina and I think that some of her bad manners were caused because of the bad relationships with her parents. But Liina also had her good moments.

There were a lot of interesting characters in the novel and soon I found out that everything isn’t just black and white. The theme seemed to be that everyone has problems. Every character had his or her own problem or two, and all relations were somewhat difficult. Some problems were solved but others were left unresolved or shallow. Nevertheless, it was interesting to read about relations, problems and views of three different generations. I think I saw them little bit more different than those who were the main group for this novel. In my point of view, the oldest generation was like my own parents, the middle generation was about my age and the youngest was the new generation.

The mood in the novel was jumping rapidly but it was a good thing. There was hard depression, beautiful summer idyll, teenage angst, crush, scary and distressing parts but next calming and interesting conversations.

There’s even a music and other novels in this. One of my favourite parts in the novel was the car drive with Miljoonasade’s Olkinanainen song playing in the background. If possible, I’d recommend listening the song at the same time while reading the part. For me, it fit perfectly into the scene. The scene was distressing but still wonderful at the same time. The other favourite part in the novel was the only sport scene (you would have never guessed!) at the end of the novel.

The novel deals with many different difficult themes, even though there’s only 238 pages. In the end, many problems get solved but not all. I did made some tears while reading the novel but that might be just because my own life situation at the moment. The situations in the novel are so close but still so far from my life. But I would like to quote Erkki on this 

“Life goes on as it does.” p. 214.