English below
Rannela, Terhi
Läpi yön
Otava, 2014
s. 284
Kuvaus
kirjasampo.fi:
Itsemurhayrityksestä
esikoisromaanin ilmestymiseen – matkalla kirjailijaksi kympin tyttö
sukeltaa euforiasta pohjamutiin.
15-vuotiaan Marian
kaikkein suurin unelma on tulla kirjailijaksi. Ilman kirjoittamista
hän ei pystyisi elossa. Kynä on hengityskone, johon hän kytkee
itsensä. Käsi, joka vetää hänet pois rotkon reunalta.
Ensiapupakkaus, joka pelastaa hädän hetkellä.
Mutta haaveen
tiellä on monta estettä: riitaisa isäsuhde, jokapäiväiset
seurusteluhuolet, yöunet varastavat lukio-opinnot, vastahakoiset
kustantajat.
Runoja, novelleja,
romaaneja, päiväkirjaa – vuosi vuodelta, lause lauseelta
kunnianhimoinen tyttö jahtaa unelmaansa. 20-vuotiaana kirjallisuuden
opiskelijana hän huomaa olevansa jo kauhistuttavan lähellä.
Tämä kirja oli niin hyvä, että
suunnittelen sen hankintaa itsellenikin. Tarina ja Maria olivat niin
tuttuja, mutta silti niin kaukana. Pystyin hyvin samaistumaan Mariaan
ja tämän ongelmiin, ne olivat tavallaan tuttuja minullekin.
Vaikkakin Marian ongelmat olivat silti hyvin erilaiset verrattuna
minun ja Maria oli oikeastaan vastakohtani. Mutta silti muutamat
asiat olivat shokeeravan samanlaisia kanssani.
Tämä oli ensimmäinen kirja josta
löysin siteerattavaa. Ja paljon. Rakastin kirjan lukemista. Se on
kirjoitettu päiväkirjan muotoon ja se todella tuntuu oikealta.
Toivoisin osaavani kirjoittaa kuin Maria. Olen huono kirjoittaja.
Olen toki kirjoittanut paljon elämäni aikana (mutta en ole koskaan
ollut kovin hyvä siinä). Varsinkin tarinoita. Ja nyt yritän
tosissani kirjoittaa päiväkirjaani. Mutta joskus ei vain tapahdu
mitään mielenkiintoista ja vaikka olisikin, sitä on useasti niin
väsynyt ettei siitä jaksa kirjoittaa. Haluan kirjoittaa oikealla
kynällä. Voisin varmasti sanoa paljon enemmän kirjoittaesani
näppäimistöllä. Se on nopeampaa eikä käteni väsyisi niin
nopeasti pitkässäkään tekstissä. Mutta kynässä on sitä
jotain. Kirjassa oli yksi kohta joka sopi minuun täydellisesti:
En osaa ilmaista ajatuksiani päiväkirjani sivuilla niin hyvin kuin haluaisin. Pääni sisäinen sekamelska ei asetu sanoiksi, en saa myrskynsilmästä kiinni. Kaikki on pinnallista, minä olen pinnallinen, elän vain enkä pysähdy ajattelemaan. Olen kadottanut syvyyden, josko sitä on koskaan ollutkaan. Olen liian itsekäs.
Ensin olin hieman skeptinen kirjan
suhteen. Vaikka se olikin hyvä alusta asti, en ollut varma miten
markkinoida sitä nykyajan lukiolaisille. Ajattelin tätä kirjaa
yhdeksi vinkattavaksi heille. Vaikein asia kirjassa on se, että se
sijoittuu vuosiin 1996-2001. Lukiolaiset joille menen vinkkaamaan
eivät ole edes syntyneet silloin kun kirja alkaa. Tämä on tuore
nuorten aikuisten kirja. Miksi sen täytyy tapahtua aikana jolloin
monet heistä ei ole vielä edes syntynytkään? Minulle kirja oli
idyllinen. Tunnistin ajan, olen ollut siellä, vaikka olinkin tuona
aikana vielä lapsi ajankuvaukset olivat tuttuja minulle. Miten
nykynuoriso pystyy samaistumaan aikaan kun kännykät ja tietokoneet
eivät olleet vielä yleisiä ja kavereiden kanssa yhteydenpito oli
hieman hankalampaa ja joskus oli paljon helpommin oikeasti tylsää.
En ole ihan varma onko tämä
autobiografia vai ei. En tiedä onko tarina tosi, tai edes jokin osa
siitä. Se on mahdollista. Terhi Rannela oli itse
teini-ikäinen tuohon aikaan ja hän on nyt kirjailija. Ehkä siinä
on syy siihen miksi tarina sijoittuu 90-luvun lopulle. Toinen selitys
voisi olla se, että 90-luku on nyt in ja jopa nykynuoret ovat
saaneet annoksensa 90-luvusta vaikkei koskaan sitä ole eläneetkään.
Ehkä he tietävät jotain tuosta ajasta. Mutta silti, uskon että
kirjasta olisi tullut yhtä hyvä vaikka se olisikin sijoitunut
2010-luvulle. Ongelmat ovat samoja. Nuoret ovat samanlaisia. Opiskelu
ja paine, perheongelmat, suhteet, kaikki on edelleen samanlaista.
Joten uskon, että nämäkin lukiolaiset, ainakin osa heistä,
saattavat samaistua kirjaan. Minulle ajankuva oli fantastinen.
Rakastin lukea siitä. Ja samalla pääsin nostalgisoimaan. Toivon,
että muutkin löytävät sen mielenkiintoiseksi vaikkeivät tuota
aikaa olleetkaan todistamassa.
Jotkin asiat kirjassa olisivat
vaatineet selitystä. Mutta ei se minua oikeastaan häirinnyt. Kirja
oli kokonaisuudessaan hyvä. Ehkä se hieman menetti hehkuaan loppua
kohden. Mutta toki tulee oikeastikin aikoja jolloin ei vain ole
tarpeeksi aikaa keskittyä päiväkirjan kirjoittamiseen. Taukoja
löytyy kuukausittain mutta se on normaalia. Minulle on käynyt
samalla tavalla läpi elämäni. Yritän tosissani nyt kirjoittaa
jokapäivä päiväkirjaani, mutta se vain on mahdotonta. Väkisinkin
tulee taukoja. Jotkut kestävät päiviä, jotkut vuosia. (Kuten
tässä blogissakin :D)
p.s. Kirjassa on
lista siitä mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä kun läheinen
on yrittänyt itsemurhaa. Olisinpa lukenut listan jo aikoja sitten.
Minun pitäisi pistää se jonnekin esille muistaakseni ohjeet
vastaisuudessakin.
Rannela, Terhi
Läpi yön
Otava, 2014
p. 284
Description from kirjasampo.fi:
From suicide
attempt to publising a first novel – on her way to be an author
this girl with good grades experiences the high euforia and also the
dark bottom in her life.
15 year old Maria
want's to be an author. Without writing she wouldn't be alive. Her
pen is her ventilator where she attaches herself. It's the hand that
draws her away from the edge of the cliff. It's the first help kit
which saves her in the hours of need.
But there's a lot
of obstacles on the way of becoming an author: argumentative father
relationship, everyday dating troubles, high school studies which
steals her sleep, reluctant publishers.
Poems, short
stories, novels, diary – year by year, clause by clause this
ambitious girl chases her dream. As 20 year old literature student
she finds out how shockingly close it is.
This book was so
good that I'm really thinking of buying it to myself. The story and
Maria was so familiar but still so far away. I could really identify
with Maria and some of her problems, they were somewhat of familiar
to me too. Although, Maria and her situations were totally different
than mine are/were and Maria is in some way my opposite. Still,
there's shockingly many things I found to be similar with me.
This was the first
book where I found parts to quote. And lots of them. I really liked
to read it. It's written as a diary and it really feels a real one. I
wish I could write like Maria. I'm terrible writer. I've written a
lot during my life (but I've never been very good at it). Especially
stories. And now I'm really trying to write my own diary. But
sometimes, there's just nothing interesting to tell, and even there
would be, I'm most of the time too tired to write about it. I want to
write with a real pen. Although, I think I could say more if I would
write with a keyboard. It's faster and my hand wouldn't get too tired
while writing a long text. But there's just something in the pen. In
the book there's one part that fits me perfectly:
I can't express my thoughts as well as I would like to in my diary. The chaos in my head won't settle into words, I can't catch the eye of the storm. Everything is superficial, I'm superficial, I only live my life but never stop to think. I've lost the deep in my, if there's ever been one. I'm too selfish.
First I was a
little sceptical about this book. Although, it was good from the
beginning, I wasn't sure how to market it to a present high school
students. I thought this to be one of those books I would recommend
to them. The difficult part in the book is that it happens in 1996 to
2001. The high school students whom I'm going to go to recommend the
books weren't even born when the book starts. This is a fresh young
adult book. Why it has to happen on the time many of them hasn't born
yet? For me, the time is idyllic. I recognized the time, I've been
there, even though I was a child then but the descriptions of the
time were familiar to me. How the present young can identify to that
time when cell phones and computers weren't common yet and getting
together with friends was a bit more difficult than now and you
really could get bored more easily.
I'm not sure if
this book was autobiography. I don't know if the story is true, or if
some parts of it is. It could be possible. Terhi Rannela was a
teenager herself at that time, and she's an author now. Maybe that's
the reason the time is set on at the end of 90's. The other
explanation could be that 90's is a thing now and those present high
school students have had their portions of 90's lately, although they
haven't been there. They might know something about the time. But
still, I think the book would be just as good if it would have
happened in 2010. The problems are the same. The teenagers are the
same. Studying and pressure, family issues, relationships, everything
is still the same. So I'm sure those high school students, at least
some of them, could identify themselves with the book. For me, the
time is fantastic. I loved to read about it. And at the same time I
could have a nostalgia trip. I hope others find it interesting too,
although they haven't really witnessed the time.
There were some
parts which would have needed some explanations. But it didn't really
bother me. The book was so good as a whole. I think it lost its glow
a little bit till the end. But of course, there's times when you just
haven't enough time to concentrate on writing in diary. And there's a
lot of gaps between the months, but that's normal. I have had that
through my life too. I really try to write everyday in my diary but
that's just impossible. There's breaks. Some lasts days, some years.
(Just like this blog :D)
p.s. There's a
list in the book which tells you what to do and what not to do after
your close one has attempted a suicide. I hope I would have read it a
long time ago. And I would really need to pin it up somewhere to
remember these advice.
