Elina Koivunen - Kuninkaalliset / Royals

English below

Koivunen, Elina
Kuninkaalliset
Otava, 2008
s. 319

Kuvaus takakannesta:

Millainen nainen Kleopatra oikein oli? Miten Norjan kruununprinsessa Märtha lumosi presidentti Rooseveltin? Kuinka julkisuus vaikuttaa nykyajan kuninkaallisten elämään?

Herkullisesti kuvitettu, viihdyttävä lukupaketti yhdistää historia- ja faktatiedot sekä kiehtovat tarinat kuninkaallisten usein merkillisistä ja kohtalokkaista elämänvaiheista. Mukana on Euroopan nykyisten kuningasperheiden lisäksi muun maailman kuninkaallisia - sekä edustava joukko menneiden aikojen mielenkiintoisimpia kruunupäitä. 


Tämä oli erittäin mielenkiintoinen kirja. Kirjasta on olemassa uudempikin painos jossa on esimerkiksi Kate Middletonkin jo mukana.

Jo alkusanoissa pohditaan miksi kuninkaalliset kiehtovat ihmisiä. Kirjaa lukiessa mietin samaa itsekin. Vaikka lapsena useammin leikin palvelijaa kuin prinsessaa, en minäkään ole voinut välttyä haikailusta kuninkaalliseksi. Mielikuvitusleikkejä on käyty niin yllättävistä sukulaisista, kartanoperinnöistä kuin kohtaamisista Englannin prinssien kanssa. Huomaan myös nykyään lähteväni kuninkaallisten matkaan aina kun nämä nousevat julkisuuteen milloin minkäkin asian takia.

Tavallaan ymmärrän miksi kuninkaallisten elämää pidetään saavuttamisen arvoisena, hohdokkaana ja unelmoitavana. Kuninkaalliset ovat rikkaita (monet ainakin ovat), he ovat etuoikeutettuja, asuvat hienoissa linnoissa, pukeutuvat siististi, näyttävät kauniilta. Mutta jos minun mielipidettä kysytään niin siihen se sitten loppuukin.

Eräänlaisena perfektionistina pidän omalla tavallani kaikenlaisista etiketeistä ja ehkä jopa nipottamisesta jota kuninkaallisuuteen liittyy. Mutta toisaalta taas se on kyllä aivan kamalaa. Tavallaan tulevaisuutesi on päätetty puolestasi lapsesta asti, varsinkin jos olet kruununperillinen ja vaikka et olisi niin silti sinun pitäisi olla kaikissa asioissa täydellinen koska jos et ole, media ottaa sinut hampaisiisi ja aiheutat hallaa muulle perheellesi. Englannin kuninkaalliset ovat varmaan parhaiten tunnettuja ja heidän ammattinsa oikeastaan voisi kiteyttää sanaan julkkikset. Ammattijulkkiksia jo lapsesta asti. Et voi myöskään varsinkaan kruunuperillisenä harjoittaa mitään ammattia. Jos haluaisit kokiksi ja perustaa ravintolan, niin toki voit käydä koulua ja se kai on suvaittavaakin, mutta ravintolaa et voi koskaan perustaa. Eikä kyllä siihen olisi aikaakaan kun edustustehtävät vievät suurimman osan ajasta. Mitä lie nämäkin sitten ovat kun tuntuu että ne vievät koko perheen aikaa niin ettei muuhun tunnu jäävän aikaa...

Voiko kuningas tai prinsessa vain heittää joskus jalat sohvalle, pukeutua pyjamaan koko päiväksi ja katsoa Pikku Britanniaa syöden suklaata? Mitä tapahtuisi jos kruununperillinen ilmoittaisi olevansa julkihomo? Mitä jos perheestä joku on pahemmanlaatuinen introvertti? Miten hän ikinä pärjää edustustehtävissä ja miten kamala elämä on jos joutuu tekemään asioita joita vihaa? Mitä jos rakastuisit oikeasti ihan vain tavalliseen ihmiseen, jos ne porvaritkin ovat vähän kyseenalaisia? Mitä jos perheessä on ateisteja tai jopa kruununperillinen on ateisti? Onko kuninkaallisilla sananvapautta loppupeleissä? Onko kuninkaallisilla tuttavapiireissä ketään muita kuin aatelisia ja porvareita? Miten vaikeaa on löytää "sopiva" aatelinen puolisoksi joka ei olisi edes kaukaista sukua (tuntuu, että kaikki Euroopan kuninkaalliset ovat jotain sukua keskenään ja sukulaisia löytyy varmasti myös muista aatelisista)? Miten kuninkaalliset viettävät lopulta täyttä vapaa-aikaansa? Miksi kuninkaallisilla ei ole kehitysvammaisia lapsia, vai onko nämä vain saatu niin hyvin pysymään pois julkisuudesta ettei kukaan tiedä heistä (en yhtään epäile etteikö näitä olisi myös tapettu ammoisina aikoina, ehkä joskus abortoitukin?)? Toki "vähä-älyisyydestä" on puhuttu jodenkin kohdilla mutta mitä tämä sitten lopulta tarkoittaa? Sairauksiahan kuninkaallisilla on vaikka muille jakaa, varmasti, lähisukulaisten naimisesta johtuvia ja verenvuototautia nyt yleisin tiedossa oleva joka on lähtöisin Englannin Victoriasta kuulemma. Sairauksista harvemmin kuitenkin puhutaan, joskus ylittävät uutiskynnyksen esim. anoreksia Ruotsin prinsessa Victorialla.

Niin paljon kysymyksiä, Vähän vastauksia. Sinänsä ymmärrän, näitä asioita ei haluta tuoda julki koska pitää olla kontrolli edes jossain julkisessakin elämässä. Ehkä juuri tämä asia on yksi niistä joka ihmisiä kiehtoo. Kuninkaalisissa on eräänlainen salaperäisyyden verho päällään. Heistä tiedetään paljon mutta ei kuitenkaan kaikkea. Itse myös pidän omalla tavallaan hienona myös sitä miten kuninkaalliset pystyvät jäljittää omat sukujuurensa hyvin pitkälle ja he todella tietävät millaisia ihmisiä (tai ainakin hallitsijoita) nämä ovat olleet. Toki, sukulaisuussuhteista ei voida olla täysin varmoja. Kuninkaallisten syrjähypyt olivat hyvin yleisiä varsinkin vanhoina aikoina. Ilman DNA testejä ei voida siis olla täysin varmoja mitä kaikkea on puuhattu ja kenen kanssa loppujen lopuksi. Nykyään äpärät pystytään todistamaan helpostikin ja on niitä nykyisilläkin kuninkaallisilla.

Tavallaan kuninkaallisten ihailu ja seuraaminen ja omat mielikuvitusleikit ovat eräänlainen salainen paheeni. Tiedän, että olisin todella onneton jos todella olisin kuninkaallinen. Ei sovi minulle, mutta toisaalta, turvattu toimeentulo on kelle tahansa tavoittelemisen aihe, vaikutusvalta olisi myös hyvästä, tietäisin monta kohdetta joita lähtisin tukemaan omalla panostuksellani. Elämä olisi rajoitettua mutta kuitenkin rajoittamampaa kuin monella. Eri tavalla rajoitettua kuin muilla. En myöskään kuitenkaan halaisi olla melkein kaikkivaltias kuningatar. Siinä olisi jo aivan liikaa vastuuta ja olisin varmasti todella huono valtion päänainen.

Kirja sai aivonystyrät liikkeelle. Se tarjosi mielenkiintoista tietoa menneistä ja nykyisistä kuninkaallisista vaikkakin aika vähän uutta tietoa niistä joista jo entuudestaan tiesi jotain. Joukossa on kyllä monta traagista tarinaa. Ja tuoko iso, julkinen suku paineita nykyisille suvun jäsenille? Varmasti, voin vain kuvitella miten teinikapina-aika tuo tullessaan. Prinssi Harry on ollut jo aika villi nuori, saapa nähdä millaisia tulevista prinsseistä ja prinsessoista kasvaa kun koko maailma tuntuu olevan muutoksen edessä varsinkin arvo asioissa.

Koivunen, Elina

Kuninkaalliset
Otava, 2008

p. 319

Description from back cover:

What kind of a woman Cleopatra was? How did Norway's crown princess Märtha charm president Roosevelt? How the publicity affects these days royals' lives? 

Entertaining reading experience with wonderful pictures puts together the history, facts and intriguing stories of the peculiar and fateful phases of the royals' lives. In addition with these days European royal families the book introduces royals from all over the world - as well as presentable group of other interesting royals from the past. 

This was very interesting book. There's a newer edition of the book available which includes even Kate Middleton, for example. 

Even in the opening words there's some reasoning of why people are so interested of the royals. While reading the book I started to speculate the reason myself too. Although, as a child, I played more of a servant than a princess, but still, even I couldn't avoid longing the royal life. My imagination has taken me to surprising relatives, inheritance mansions and even to meetings with Great Britain's princes. Even now a days, I sometimes find myself on a journey with the royals when ever they are in public, what ever the reason is. 

I kind of understand why people think that royal life is worth of achieving, it's seen glamorous and dreamy. The royals are rich (well, most of them are, or at least are living the life of a rich), they are privileged, usually they live in a castles, dress nicely, looks beautiful. But in my opinion, there isn't really more of it.

As a some kind of a perfectionist I do like, in some twisted way, all the etiquette and the little but important details in everything which is linked to the royal way of life. But on the other hand, it's just plain awful. The future has kind of already decided for you from the day you are born, especially if you are the heir to the crown, and even if you aren't, you still have to be perfect, because if you aren't, the media will notice and report everything you do, and then you will be a distress to your family. The Great Britain's royals are maybe the most known royal family, actually their occupation really is celebrities. They are professional celebrities from the day they are born. You can't really practice any other profession, especially if you are the heir to the crown. If you would like to be a cook and start your own restaurant, yes you could go to school, that's even encouraged, but there's just no way you could start up your own restaurant. After all, you wouldn't even have time for it because of all the tasks of representing which will take most of your time. Although, I don't have a clue what kind of tasks these even are, but it seems they take a lot of time and there doesn't seem to be time left to anything else...

Can the king or princess just put up their feet on sofa, dress in pyjamas for all day, watch Little Britain and eat chocolate? What would happen if the heir to the crown announces to be gay? What if there's someone in the family who is awfully introvert? How that one could ever manage with all the tasks of representing and how awful their lives would be if they always have to do something they really hate? What if you would fall in love in a real common if even the middle class is debatable option for marriage? What if you have an atheist in your family, or even if the heir to the crown is atheist? Does royals really have freedom of speech? Does the royals have others in their inner circle than nobles and middle class? How hard it is to find "suitable" mate among the nobles who wouldn't be at least a distant relative (it seems that all European royals are relatives with each other and most of the nobles are at least somewhat of a distant relatives)? How does royals spend their free time in the first place? Why the royals don't seem to have disabled children, or are they just so well kept from the media that no one really knows about them (I'm quite sure that most of them were actually killed a long times ago and maybe aborted sometimes)? Of course there's few members which are mentioned as imbeciles, what ever it has meant back then. There's a lot of diseases in the royal families, I'm sure of it, because of the close relative marriages and actually the haemorrhagic disease is well known which originated from the Queen Victoria. Of course, there's not lot of talk about the diseases of the royal family except some exceptions like Sweden's princess Victoria's anorexia. 

So many questions, few answers. I kind of understand why they don't want these kind of things in public, there has to be even some control over their personal life. Maybe this is the thing that really intrigues people. There's some kind of a mystery in royals. You know lot of them but still not all. I also admire how the royals can really know their relatives for very back in time and they really know something about even the oldest ones (at least how they ruled). Of course, there are some speculation of some relatives. The royal affairs weren't unusual in old days. Without DNA tests we can't really be sure what has been done and with who. These days the bastards are easily found and there even are some. 

It's kind of my secret vice to admire, follow and play the royal life. I know I would be miserable if I would really be born in a royal family, I don't think it would suit me, but still, who wouldn't dream of secured living and try to achieve it, influence wouldn't be bad thing also, I would know many targets where to direct my help. The life would be restricted but limitless in other ways. Restricted in a different way than for commons. But I wouldn't want to be all-powerful Queen. There would be too much responsibility and I believe I would be a very bad ruler. 

So, the book got me thinking. It had interesting knowledge from the past and present royals, although I already knew most of the things from the most known royals. There were many tragic stories. Does the big public family bring pressure to the present family? I'm sure of it, I can only imagine what kind of rebellion the teenaged royals could encounter. Well, Great Britain's Prince Harry was quite wild when he was younger, we'll see what becomes of the youngest princes and princesses when they are growing in this revolutionary world where all the values are in a change. 

Lukumaratooni / Reading marathon

English below

Blogeissa on meneillään lukumaratooni 1. - 8.1. välisenä aikana. Luetaan 24h (tauot lasketaan mukaan).

Päätin vihdoin osallistua. Olen halunnut osallistua lukumaratooneihin jo jonkin aikaa mutta ne ovat aina osuneet huonoihin aikoihin. Nyt oli aikaa. Tai ainakin luulin niin.

Kyseessä on siis Klassikkojen lumoissa -blogin järjestämä talvi-iltain maraton 2017.

Aloitin maratoonin oikeastaan jo 5.1. klo 17:38 mutta nukahdin jo heti ensimmäisen sivun jälkeen. Totesin olevani liian väsynyt maratoonaamaan joten päätin aloittaa hyvien yöunien jälkeen.

Aloitin maratoonin siis uudestaan 6.1. klo 19:11. Minulla oli Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit kesken joten jatkoin kirjaa sivulta 314.

Sain Pickwickin 1. osan luettua klo 1:39 eli päädyin sivulle 452. Pickwick ei ole oikein iskenyt joten en jaksanut jatkaa 2. osaan vaan vaihdoin heti perään kirjaa. Aloin lukea Elina Koivusen Kuninaalliset - Valtaa ja vallattomuutta.

Menin nukkumaan klo 4:35.

Seuraavana päivänä pääsin kirjan ääreen vasta klo 16:04 ja jatkoin Kuninkaallisia. Silmät alkoivat painaa klo 18 joten nukahdin ja sen jälkeen en olekaan lukenut enää sanaakaan joten Kuninkaalisissa päädyin sivulle 120.

Sivuja tuli luettua 258 kahdesta kirjasta. Aika onnetonta etten sanoisi. Lukutunteja kertyi ehkä vain n. 13h kokonaisuudessaan. Ehkä seuraavalla kerralla maratooni onnistuu paremmin (ja toivon mukaan saan tuon Pickwickin vielä joskus luettua).

There's reading marathon going on in blogs on 1. to 8. of January. The idea is to read 24 hours (the breaks are counted in).

I finally decided to attend. I've wanted to attend long time ago but every time the marathon has been on a very bad time. Now I had time. Well, I thought so.

The marathon is held by blog called Klassikkojen lumoissa and the marathon is called winter nights' marathon 2017.

Actually, I started the marathon on 5th at 5:38pm but I fell asleep right after the first page. I noted I was too tired to start a marathon so I decided to start it next day after a good nights' sleep. 

So I started the marathon again on 6th at 7:11pm. I had one book unfinished so I decided to continue with it. It was The posthumous papers of the Pickwick club by Charles Dickens which I started from the page 314.

I finished the first part of the book at 1:39am and I ended up at page 452. I wasn't really fond of the Pickwick club so I decided not to continue to the part 2 but I changes book right after. I started to read Kuninkaalliset - Valtaa ja vallattomuutta (The royals - Authority and friskiness) by Elina Koivunen.

I got tired at 4:35am so I went to sleep.

The next day I started reading not until but 4:04pm and I continued with Kuninkaalliset. Again I got tired and I fell asleep about 6pm and after that I haven't read a word so I ended up on page 120.

I read only 258 pages from two different books. Quite weak performance. A real reading hours were approximately 13 hours as whole. Maybe next time I will be more successful with new marathon (and hopefully I will finish the Pickwick club someday).

Uusi blogi / New blog

Tein uuden blogin ystäväni innoittamana. Hän on suunnitellut aloittavansa haasteen tehdä blogi jossa kertoo joka päivä jotain kappaleesta jolla on jokin merkitys hänelle. Mikä merkitys tahansa. Lemppari, inhokki, muisto tms. 365 päivää, 365 biisiä. Hänen bloginsa löydät täältä jossa hän avaa hieman enemmän haasteen ideaa

Innostuin ja haluan kokeilla samaa. Musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni ja se saisi olla vielä enemmänkin. Toivonkin tästä haasteesta olevan hyötyä musiikin suurempaan merkityksellistämiseen itselleni ja kenties herättelemään ajatuksia musiikin takaa.

Toki, jotta tämä blogi ei kuolisi yhden vuoden jälkeen, tai, jos välillä haluaakin vaihtelua (tai jos tämä haaste epäonnistuu), aion julkaista täällä muitakin haasteita joita minulla on muistissa vino pino tuolla pääblogini puolella.

En kuitenkaan aio blogata täällä pääblogin puolella. Tästä on enemmänkin nykyään tullut eräänlainen kirjablogi jossa satunnaisesti on myös muuta. Tein siis ihan uuden jonka löydät osoitteesta www.lilithevolychallenge.blogspot.com

---------------------------------

I made a new blog inspired by my friend. He was planning of making a blog where he would tell about songs which have some kind of meaning for him. Whatever meaning possible. Favourite song, not so favourite song, memories etc. 365 days, 365 songs. His blog is here where he explains more of the idea behind the challenge. Although the blog is in Finnish.

I got excited and wanted to try it too. Music has always been near to my heart but it could be even nearer. I hope this challenge would be useful for me to make music more meaningful for me and maybe stir some thoughts behind the music.

Of course, so that this blog wouldn't die after a year, or, if I would like to have some change for awhile (or if this challenge fails), I will publish some other challenges too which I have saved in my main blog for future use.

I won't blog about it here in my main blog. This has become some kind of a book blog lately with occasional other things. I made a new blog which you can find at www.lilithevolychallenge.blogspot.com

Lainahöyhenissä / La Cage aux Folles

LAINAHÖYHENISSÄ

Kuvaus Seinäjoenkaupunginteatterin sivuilta:

Loistelias ja hilpeä musikaali on täällä!

Lainahöyhenissä (La Cage aux Folles) on palkittu Broadway-musikaali, joka on hurmannut yleisöt ympäri maailman. Loisteliaat asut, näyttävät tanssikohtaukset, ihana tarina ja mukaansatempaava musiikki tarjoavat eturivin paikat New Yorkin kuumimpaan kabareehen!

Yökerhon johtaja Georges asuu yhdessä kabareen kirkkaimman tähden, Zazan, kanssa. Irtoripset riisuttuaan hänet tunnetaan nimellä Albin. Pariskunnan elämä menee sekaisin, kun Georges’n poika ilmoittaa menevänsä naimisiin äärikonservatiivina tunnetun poliitikon tyttären kanssa. Georges haluaa salata parisuhteensa ja kieltää Albinia olemasta paikalla vierailun aikana. Mutta, Albin saapuu paikalle Georges’n vaimoksi pukeutuneena ja siitäkös riemullinen kaaos vasta syntyykin!

Lainahöyhenissä kertoo liikuttavan tarinan rakkaudesta, ennakkoluuloista ja niiden voittamisesta.

Musikaalin koreografi on Osku Heiskanen, jonka tuoreimpia töitä on muun muassa Kansallisoopperan Oopperan kummitus. Dragmusikaalin puvut suunnittelee Jarkko Valtee. New Yorkin Cityn rouheaa tunnelmaa Alvar-näyttämölle luo lavastaja Janne Siltavuori.
Jerry Hermanin musiikki tarjoaa kahdeksanjäsenisen teatteriorkesterin käsissä villejä kabareerytmejä ja hempeää tunnelmointia.

Musikaalin käsikirjoitus on Harvey Fiersteinin. Se perustuu Jean Poret’n näytelmään. Kantaesityksensä musikaali sai New Yorkissa vuonna 1983. Suomeksi se on nähty Mikko Koivusalon kääntämänä ensimmäisen kerran vuonna 2007. 

Päätin olla rohkea ja lähteä ihan yksin teatteriin ja vieläpä päiväsaikaan! Tarkoitukseni oli mennä katsomaan Lainahöyheniä sen takia koska joukossa näytelee, tanssii ja laulaa oma teatterikaveri ja työryhmässä on muitakin tuttuja. Muutenkin, pitäisi kyllä käydä teatterissa useammin. Edelliskerrasta on aivan liian kauan aikaa, maksavana asiakkaana siis. Töissä ja itse lavalla on kyllä tullut oltua useammankin vuoden, mutta harvemmin sitä istuu katsomossa ihan vain vapaa-ajalla ja maksavana asiakkaana. Minulla on myös ongelma yksin lähtemisessä mihinkään. Mutta koska useasti on käynyt niin, että en ole ketään saanut mukaani, niin pakko kai se on vain opetella sitten menemään vain yksin. Itseasiassa, sekin on ihan mukavaa. Se lähteminen on vain vaikeaa :D Minulla oli muutenkin todella loistava päivä ihan vain itsekseni (paitsi lukupiirissä minun ei sentään tarvinnut olla yksin :D).

Olin jopa niinkin rohkea, että istuin eturivillä! Melkein sain koko rivin itselleni, mutta viereeni istui vanha pariskunta jotka olivat siinä induktiosilmukan takia. Luulivat minua kuiskaajaksi :D No, ehkä siltä vaikutinkin kun istuin ensin ihan yksin eturivissä. Mielellänihän minä teatterihenkilökuntaan taas kuuluisinkin. Mukavaa työtä sekin.

Mennäänpä sitten itse näytökseen.

Sanon vain yhden sanan, ja se on: VAU!!

Kannatti todellakin lähteä! Musikaali oli aivan upea! Se oli mielenkiintoinen ja hauska. Siinä oli painavaa asiaa, hyvää huumoria, se oli tunteikas ja räväkkä. Musiikki oli menevää mutta joukossa oli myös upeita tunnelmakohtia.

Kuten aina, toinen puoliaika oli selkeästi ensimmäistä hauskempi mutta ei ensimmäinenkään silti kylmäksi jättänyt.

En edes tiedä mistä lähtisin liikkeelle tässä ylistämisessä. Musiikki oli hienoa ja ainakin eturiville laulut ja repliikitkin kuuluivat oikein hyvin, jopa kaikkein hiljaisemmissakin kappaleissa. Ikävästi vain suurissa joukkolauluissa ääni hieman puuroutui niin ettei sanoista tahtonut saada selvää, mutta tämä ongelma oli tiedossa. Seinäjoen kaupunginteatterilla on vanhentunutta tekniikkaa joka on ollut ongelmaksi musikaalille.

Tanssit olivat upeita! Ja vaikka tansseissa saattoi tulla muutamia lipsahduksia yhdellä jos toisellekin ei se haitannut yhtään, kokonaisuus oli kuitenkin hallinnassa ja tanssit olivat hyvin näyttäviä.

Ja ne puvut! Voi apua! Upeaa paljettia, sulkaa ja nahkaa! Kunnon Broadway meininki. Lavasteet olivat myös yksinkertaiset ja näyttävät. Mieleen jäivät häkit jotka roikkuivat katosta! Todella vaikuttavaa!

Entäpä näyttelijäkaarti? Olen erittäin tyytyväinen siihen miten hyvältä laulut kuulostivat. On vaikeaa löytää näyttelijöitä jotka laulavat, tanssivat ja myös näyttelevät. Yleensä laulu on se, mikä kärsii kun ei löydetä kaikkia kolmea hallitsevia tekijöitä. Ainoa joka välillä jätti ehkä hieman kylmäksi oli Georgesin näyttelijä Heikki Vainionpää. Hyvä hänkin oli, ja loistava laulaja, mutta jotenkin hän vain jäi etäiseksi ja varsinkin Zazan näyttelijän Esa Ahosen varjoon. Ahonen oli kyllä loistava! Upea laulaja ja tunteet välittyivät selkeästi tämän kasvoilta. Diivan elkeet olivat täydelliset. Ja hänen leidinsä! Ah, miten upea joukko! Kuumia kissoja jokainen! Erityisesti mieleen jäi Hanna Omar Zouiter ja pari muuta, en vain kuollaksenikaan muista heidän nimiään mutta epäilen, että kyseessä saattoi olla Chantal Juho Vornanen sekä Tabarro Wilhelm Blomberg. Hyvin vaikea nyt kyllä sanoa, niin hyvin oli miehet muuntautuneet kauniiksi naisiksi, ettei tässä edes tunnista ketään :D Maininnan ansaitsee myös upea Jacqueline Liisu Aurasmaa. Mikä puhetyyli! Ja upea ääni hänelläkin!

Olisi voinut kuvitella, että eturivillä olisi ollut tukalat oltavat introvertille. Tätä itsekin pelkäsin, en ole kovin hyvä ottamaan vastaan yleisökontaktia lavalta. Sitä on kyllä kiva tehdä sille yleisöparalle joka on tullut katsomaan, mutta kohteena on vaikea olla :D Mutta toisin kävi! En tiedä miten näyttelijät onnistuivat olemaan niin lämpimiä ja rentoja, että vaikka lavalta sateli kyllä aikamoista flirttailua ja ties mitä yleisölle, ei se tuntunut epämiellyttävältä. Päinvastoin, olisin halunnut vain lähteä mukaan! :D Päästäkää minut lavalle, sieluni huusi! xD

Eturivi oli siis oiva paikkavalinta. Kerrankin näki näyttelijät lähietäisyydeltä, pystyi keskittymään hyvin yksityiskohtiin, repliikit ja laulut kuuluivat hyvin ja vaikka joutuikin kääntelemään päätään puolelta toiselle pidin silti eturivillä olosta. Kontaktikin oli todella mukavaa jota sai osakseen ja mitä edempänä istuu, sitä varmemmin sitä saa (varsinkin jos on melkein ainoa rivissä). Ainoat kerrat jolloin toivoi istuvansa muualla (korkeammalla) oli musikaalin alku ja loppu. Nouseva lava ei oikein toiminut eturiviläisille, eikä varmaan parille muullekaan riville. Kun päätähdet tanssivat yläilmoissa ei meidän kuitenkaan tarvinnut katsella vain seinää vaan ensemble viihdytti meitä jotka emme voineet nähdä yläilmoihin. Oli sekin kivaa, mutta silti tuli tunne, että nyt jään jostain paitsi. Myös valot häikäisivät välillä eturiviläisiä, mutta ei sekään tunnelmaa pilannut. Harkitsen kuitenkin tällä hetkellä musikaalin uudelleen katsomista. Minulla olisi vielä 5kpl Smartumin setelejä jäljellä (ostin siis musikaalin opiskelijahintaisena Smartum seteleillä, ihanaa!). Mutta voi olla, että yritän käyttää ne johonkin toiseen esitykseen. Teatterikärpänen puraisi pitkästä aikaa. Kumpa vain löytyisi aikaa!

Suosittelen Lainahöyhenissä –musikaalia erittäin lämpimästi!

Albin/Zaza – Esa Ahonen                             Georges – Heikki Vainionpää
Francis – Maria Pere                                      Jacob – Pekka Hiltunen
Jean-Michel – Topi Kohonen                         Anne Dindon – Anna Ackerman
Jacqueline – Liisu Aurasmaa                         M. Renaud/M. Dindon – Jani Johansson
Mme Renaud – Mari Pöytälaakso                  Mme Dindon – Mia Vuorela
Babette – Arvo Jean-Michael Saarinen        Chantal – Juho Vornanen
Faidra – Kimmo Alakunnas                           Tabarro – Wilhelm Blomberg
Hanna – Omar Zouiter                                   Cagelle/Swing – Eerik Kantokoski

Kapellimestari/Koskettimet – Timo Ristilä      Lyömäsoittimet – Teemu Vuorela/Mika Lilja
Kontrabasso – Petri Välimäki                         Sähkökitara – Timo Luostari
Huilu/sopraanosaksofoni – Michael Ford/Peter Nordwall/Markus Kaikkonen
Klarinetti/alttosaksofoni – Krister Aho/Johanna Stürzenberger
Trumpetti – Jaakko Salminen/Arto Panula    Pasuuna – Petri Salo/Tuomas Länne

Ohjaus – Christian Lindroos                           Suomennos – Mikko Koivusalo
Koreografi – Osku Heiskanen                          Pukusuunnittelu – Jarkko Valtee
Lavastussuunnittelu – Janne Siltavuori                 
Äänisuunnittelu – Sakari Kiiski & Timo Liski (Wavemark Oy)
Valosuunnittelu – Juho Itkonen                        Vocal coaching – Sofia Finnilä
Peruukki-, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu ja toteutus – Johanna Uusitontti

Näyttämömestari – Heikki Mäkynen                Järjestäjä – Johanna Niemelä
Kuiskaaja/tarpeistonhoitaja – Minna Nortunen
Maskeeraus ja kampaukset – Jessica Rosenberg & Karoliina Mäki
Kampaaja – Teija Martikkala                           Pukija/pukuhuoltaja – Heli Kaunismäki
Näyttämötekniikka – Sauli Leinonen, Jiri Laurila & Miika Luomansivu
Äänet – Sami Lust & Juha Mäki-Turja           Peruukkien toteutus – Anniina Takala
Valonheitin – Viivi Myllykoski/Fanny Jaakonmäki

Lavastuksen valmistus – Veli-Matti Järvistö, Keijo Kulmala, Antti Kortesniemi, Amanda Tyni, Annika Ahlroth & Sini Keinänen
Puvustuksen valmistus – Leena Rintala, Aino Kentta, Jaana Mäki-Jussila & Eija Koski
Tarpeiston valmistus – Airi Lakso, Minna Nortunen & Saija Pekkala

Seinäjoen kaupunginteatteri / Seinäjoki theatre

LA CAGE AUX FOLLES

Description from the site of Seinäjoki theatre:

Glamorous and cheery musical is here!

La Cage aux Folles is awarded Broadway musical which has charmed the public all over the world. Glamorous outfits, impressive dance scenes, lovely story and captivating music offers front row seats in the hottest cabaret in New York!

Georges, the nightclub manager lives together with cabaret’s finest star, Zaza. After taking off her false eyelashes he’s a man called Albin. The couple’s life is messed up when George’s son tells them he’s going to marry the daughter of radical conservative politician. Georges wants to hide his relationship and prohibits Albin to be present during the politician’s visit. But Albin shows up dressed up as Georges’ wife and the chaos is complete!

La Cage aux Folles tells the moving story of love, prejudice and how to defeat it.

Osku Heiskanen is the choreographer of the musical and his latest work is Phantom of the Opera at Finland’s National Opera. Jarkko Valtee is designing the costumes of the drag musical. The rough atmosphere of New York City at Alvar-stage is created by Janne Siltavuori.

The wild cabaret rhythms and soft music by Jerry Herman are created with an eight-piece theatre orchestra.

The script was written by Harvey Fierstein. It’s based on Jean Poret’s play. The premier of the musical was in New York in 1983. The Finnish translation is by Mikko Koivusalo and it was first performed in 2007. 


I decided to be courageous and went to theatre all by myself and at daytime! I was meant to see La Cage aux Folles because one of my theatre mate is acting, dancing and singing in it, and there are some others too involved in the working group who I know of. And after all, I should see theatre more. There’s too much time from my last time of being paying customer. Of course I’ve been working in a theatre and I’ve been on the stage many years now, but too rarely in the auditorium in my free time and as paying customer. I also have problem with leaving alone from my house. But because most of the time I don’t have anybody to go with me, I’ll just have to teach myself to go alone then. And actually, it’s quite nice. The leaving is the hardest part :D But I did have a wonderful day just all by myself (although I wasn’t alone in the reading circle, luckily :D).

I were even that brave I decided to sit on the front row! I almost got the whole row all to myself but then some old couple sat next to me because they needed induction loop. First, they thought I was the prompter :D Well, maybe I seemed as one when sitting alone at the front row. Of course, I wouldn’t have mind if I would really have been staff. It’s nice work.

So, to the musical.

I’ll say just one word: WOW!!

It was really worth of coming! The musical was fabulous! It was interesting and funny. It had important issues, good humour, it was emotional and sassy. The music was catchy and there were also some beautiful pieces.

As always, the second half was clearly funnier than the first one but the first didn’t leave you cold either.

I don’t know where to start with all this praising. The music was glorious, songs and lines were well heard at least in the front row, even the most quiet parts were clear. Only when all were singing at the same time there were some difficulties of hearing the words, but I already knew this might be problem. Seinäjoki theatre has quite old technology and it has been problematic for the musical.  

The dance scenes were wonderful! And even though some had few difficulties with the choreography I didn’t mind, it was still in control as a whole and the dances were very impressive.

And those costumes! Oh my! Gorgeous paillettes, feathers and leather! The real Broadway feel. Set pieces were also simple but flamboyant. Especially I remember the cages hanging from the roof! Very impressive!

And what about the cast? I’m very pleased on how good the songs were. It’s hard to find cast who can sing, dance and also act. Most of the times the singing is left for lesser attention when there’s just no people to handle all three aspects. The only one who left me little bit cold with his acting was Heikki Vainionpää who played Georges. He was good, and brilliant singer, but somehow he was still distant and he was left in the shadow of marvellous Zaza played by Esa Ahonen. Ahonen was wonderful! Good singer and he showed the feelings with every muscle on his face. He was a perfect diva. And his ladies! Wow, what a group! Real hotties, all of them! Especially I remember Hanna played by Omar Zouiter and couple of others, I’m just not sure who they were, but I think they were Chantal played by Juho Vornanen and Tabarro played by Wilhelm Blomberg. It’s hard to say, it’s very difficult to say who’s who because those men were so well turned into beautiful women I couldn’t recognize them :D I would also like to mention wonderful Jacqueline played by Liisu Aurasmaa. What a style of speaking! And she had gorgeous singing voice too!

You might have thought, it would be a whole nightmare for introvert to sit in the front row. I was little bit afraid, because I can’t handle very well taking contact to audience from the cast. It’s nice when you are doing it yourself to the poor audience but when you are in the audience yourself it just feels awkward :D But not this time! I don’t know what the cast was doing staying so warm and relaxed, even there were a lot of flirting and whatever they did to audience, it was never unpleasant. On the contrary, I would have liked to jump right on in! :D My soul was screaming to get on the stage with them! xD

So the front row was perfect place to be. Finally, you could saw the cast at close quarters, you could concentrate on the little details, lines and songs were well heard and even though you had to turn your head a lot, I liked being on a front row. The contact from the cast which I got was very nice and of course you’ll get more the nearer you sit (especially if you are almost alone in your row). The only times I wished to be on another row (higher) was the beginning and the end of the musical. The rising stage didn’t really work for those sitting on the first row and some other rows too. When the main stars were up on the ceiling, luckily we weren’t left eyeing some wall, we had musical ensemble entertaining us who couldn’t see to the very top. It was nice, but still I had feeling I was missing something. Also, there were some lights which blinded me once in a while, but it didn’t ruin the mood. Still, I’m considering of seeing the musical again. I have 5 more Smartum coupons left (I bought my student ticket with Smartum coupons, yay!). But, I think I might use them on another play. I got bitten by theatre fly. I wish there were more time.

I recommend La Cage aux Folles warmly!

Albin/Zaza – Esa Ahonen                                              Georger – Heikki Vainionpää
Francis – Maria Pere                                                       Jacob – Pekka Hiltunen
Jean-Michel – Topi Kohonen                                      Anne Dindon – Anna Ackerman
Jacqueline – Liisu Aurasmaa                                       M. Renaud/M. Dindon – Jani Johansson
Mme Renaud – Mari Pöytälaakso                            Mme Dindon – Mia Vuorela
Babette – Arvo Jean-Michael Saarinen                  Chantal – Juho Vornanen
Faidra – Kimmo Alakunnas                                          Tabarro – Wilhelm Blomberg
Hanna – Omar Zouiter                                                   Cagelle/Swing – Eerik Kantokoski

Conductor/keyboard – Timo Ristilä                         Percussion – Teemu Vuorela/Mika Lilja
Double bass – Petri Välimäki                                      Electric guitar – Timo Luostari
Flute/soprano saxophone – Michael Ford/Peter Nordwall/Markus Kaikkonen
Clarinet/alto saxophone – Krister Aho/Johanna Stürzenberger
Trumpet – Jaakko Salminen/Arto Panula              Trombone – Petri Salo/Tuomas Länne

Direction – Christian Lindroos                                    Translation – Mikko Koivusalo
Choreographer – Osku Heiskanen                           Costume designing – Jarkko Valtee
Set designing – Janne Siltavuori                                               
Sound designing – Sakari Kiiski & Timo Liski (Wavemark Oy)
Light designing – Juho Itkonen                                   Vocal coaching – Sofia Finnilä
Wig, hairstyle and make-up designing and implementation – Johanna Uusitontti

Stage manager – Heikki Mäkynen                           Organizer – Johanna Niemelä
Prompter/props master – Minna Nortunen       
Make-up and hairdo – Jessica Rosenberg & Karoliina Mäki
Hairdresser – Teija Martikkala                                   Dresser/dress master – Heli Kaunismäki
Stagecraft – Sauli Leinonen, Jiri Laurila & Miika Luomansivu
Sounds – Sami Lust & Juha Mäki-Turja                   Wig implementation – Anniina Takala
Spotlight – Viivi Myllykoski/Fanny Jaakonmäki

Set making – Veli-Matti Järvistö, Keijo Kulmala, Antti Kortesniemi, Amanda Tyni, Annika Ahlroth & Sini Keinänen
Costume making – Leena Rintala, Aino Kentta, Jaana Mäki-Jussila & Eija Koski
Props making – Airi Lakso, Minna Nortunen & Saija Pekkala

David Walliams: Herra Lemu / Mr. Stink

English below

Walliams, David
Herra Lemu
Mr. Stinks (2009)
Kuv. Quentin Blake
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Tammi, 2014
s. 256

Kuvaus takakannesta:

Chloe-tytöllä ei ole koulussa kavereita. Kotonakaan ei ole helppoa, kun äiti on parlamenttiin pyrkivä määräilevä snobi. Ylitäydellisestä siskosta ei myöskään ole iloa. Mutta sitten Chloe tutustuu Herra Lemuun, pahanpäiväisesti löyhkäävään kulkuriin. Haisusta huolimatta he ystävystyvät, ja Chloe majoittaa miehen kotinsa puutarhavajaan. Herra Lemua on kuitenkin vaikea piilotella. Ja kun Chloen perhe vihdoin tutustuu kuokkavieraaseensa, tiedossa on hillittömän hupaisia tilanteita kansakunnan ylimmällä tasolla. Eikä kaikki ole sitä miltä näyttää, ei varsinkaan herra Lemu.

Viimeinen lukupiiri-kirja tälle vuodelle. Tässäkin teemana ovat kodittomat.

Mitähän tästäkin kirjasta sanoisi... Se oli ihan kiva, tarina oli mukava, opettavainen (asiat eivät ole aina siltä miltä näyttää, suvaitsevaisuus, toisten huomioon ottaminen jne.) ja ihan hauskakin. Itse en tosin nauranut ääneen missään kohdassa mutta uskon, että huumori saattaisi tehota nuorempiin lukijoihin.

Kirjassa oli paljon viittauksia nimenomaan englantilaisiin asioihin ja paljon populaarikulttuuria. Hahmot olivat aika stereotyyppisiä. Oikeastaan melkein kaikki muut hahmot olivat kamalia, ärsyttäviä ja hirveitä paitsi päähenkilöt Chloe ja Herra Lemu sekä isä.

Chloe oli mielenkiintoinen mutta kiusattu tyttöreppana. Hänen perheensä on aivan kamala. Äiti ja pikkusisko Annabelle olivat hirvittäviä. Isä oli ihan mukana mutta aivan äidin tossun alla. Isä olikin ärsyttävän säälittävä ja ressukka mutta onneksi lopussa tämä saa voimaa asettua äitiä vastaan. Muutos tapahtuu äidissä ja Annabellessäkin, tosin ehkä hieman turhia selittelemättä. Äidin ja isän suhteesta ja olemuksesta tulee vahva mielikuva Pokka pitää –sarjan Hyacinth ja Richard Bucketista (Bukée) niin sukunimen lausua myöten kuin muunkin ulkoisen habituksen kautta.

Herra Lemu on koditon joka haisee aivan järkyttävälle. Koko kirjan ajan mietitään mikä on Lemun tarina. Lopulta se paljastuu erittäin traagiseksi ja tuleekin aika puskan takaa. Loppupeleissä mikään ei kuitenkaan selitä sitä miksi Lemulla on niin vääristynyt kuva omasta hygieniastaan.

Varmaan häiritsevintä kirjassa oli kuitenkin koiratietämyksen puute. Mikä koira se sellainen on jota ei kiinnosta syödä jäniksen papanoita?! Hyvin epäuskottavaa xD

Kaikenkaikkiaan kirja oli ihan mukava ja se oli kirjoitettu selkeästi. Se pisti vihastuttamaan ja ihastuttamaan, hiukan hörähtelemäänkin. Kirjan kuvituksesta on vaikea sanoa mitään. Tavallaan se sopii kyllä kirjan muuhun tyyliin mutta itse en ehkä kuitenkaan niin suunnattomasti siitä pitänyt.

Walliams, David
Herra Lemu
Mr. Stinks (2009)
Ill. Quentin Blake
Trans. Jaana Kapari-Jatta
Tammi, 2014
p. 256

Description from Goodreads.com: 

“Mr. Stink stank. He also stunk. And if it was correct English to say he stinked, then he stinked as well…”

It all starts when Chloe makes friends with Mr. Stink, the local tramp. Yes, he smells a bit. But when it looks like he might be driven out of town, Chloe decides to hide him in the garden shed.

Now Chloe’s got to make sure no one finds out her secret. And speaking of secrets, there just might be more to Mr. Stink than meets the eye… or nose.

This was the last book for our reading circle on this year. In this book the theme is also homeless.

What to say about this book... It was ok, the story was nice, educational (things aren’t always what they seem, tolerance, taking others in consideration etc.) and it was also funny. Although, I didn’t laugh out loud while reading it, but I’m sure the humour would work on younger readers.

There were a lot of references to English things and to popular culture. The characters were quite stereotype. Actually, almost every character was horrible, irritating or terrible except the main characters Chloe and Mr. Stink and also dad.

Chloe was interesting but bullied little poor girl. Her family was terrible. Mom and little sister Annabelle were gruesome. Dad was quite ok, but he was too much under mom’s thumb. He was irritatingly pitiful and wretch, but luckily he got courage at the end to stand up against mom. There’s a change in mom and Annabelle too, although there’s no time wasted on explaining the reasons. From the relationship and aspects between mom and dad, I started to think about the characters in TV series Keeping Up Appearance – Hyacinth and Richard Bucket (Bukée). From the pronunciation of the surname to appearance that’s shown to outsiders.

Mr. Stink is homeless who really stinks. Through the book Chloe wonders what is Mr. Stink’s story. It’s been told and it’s very tragic and it surprises the reader. But in the end there’s still no reason why Mr. Stink has so twisted understanding of his own hygiene.

But the most distracting thing in the book was the lack of dog knowledge. What kind of dog wouldn’t be interested on eating hare poop?! It was very unbelievable thing xD

All in all, the book was nice and it was well written. It made me angry and delightful, even made me guffaw a little. It’s hard to say anything about the illustration. It kind of fits to the style in the book, but I didn’t really like it myself much. 

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa / Dog named Cat

English below

Kontio, Tomi
Koira nimeltään Kissa
Teos, 2015
Kuv. Elina Warsta
s. 32

Kuvaus takakannesta:
Koira saa jo pentuna kutsumanimen Kissa koska hän jää yksin ja yksin eläessään täytyy olla yhtä itsenäinen kuin kissat ovat. Mutta koira nimeltään Kissa on yksinäinen eikä itsenäinen, kaikkien mielestä erilainen. Kunnes Kissa tapaa kaupunkiin eksyttyään miehen nimeltään Näätä. Ystävästä tulee kodittomalle koti ja osattomalle osa, elämälle tarkoitus ja suunta.

Onkohan tämä ensimmäinen postaus kuvakirjasta. Viimeiset kirjat lukupiiriä varten tälle vuodelle ovat Kontion Koira nimeltään Kissa sekä Walliamsin Herra Lemu (tästä oma postauksensa myöhemmin). Koira nimeltä Kissa on joukon ainoa kuvakirja.

Kuulin joskus että tämä kirja olisi ollut jotenkin rankka. Siitä ollaan kai oltu montaa eri mieltä. Toiset ovat itkeneet sitä lukiessa ja sanoneet, ettei voisi lukea sitä lapsilleen, toiset ovat rakastaneet.

Minun mielestäni kirja oli erikoinen ja erilainen. Luulen, että olisin saattanut pitää kirjasta lapsena, mutta ihan vain sen takia kun päähenkilönä on koira. Tarina alkaa kyllä todella surullisesti (hieman ehkä liian surullisesti?), mutta loppu on kuitenkin onnellinen. Tarina on myös opettavainen. Opettaa suvaitsevaisuutta erilaisuudelle.

Kirjan erilaiset yksilöt ovat koira nimeltään Kissa sekä koditon mies, Näätä. Näätä ei vaikuta pelottavalta pultsarilta vaan oikein leppoisalta mieheltä. Vaikkakin kirjassa selvästi viitataan Näädän alkoholinkäyttöön. Lapsena pelkäsin pultsareita, ja hieman kyllä nykyäänkin. Kyse on enemmänkin juuri siitä viinasta. Monet pultsarit ovat varmasti ihan mukavia ihmisiä mutta se viina on se ongelma mikä pistää pelkäämään.

Kissalla on taas itsetunto-ongelmia. Hän on yksinäinen. Sinänsä Kissalla ei tainut olla muuta ”erilaisuutta” kuin että se oli sekarotuinen ja luonnossa syntynyt. Kaikki muut koirat taisivat olla puhdasrotuisia kaupunkikoiria ja nämä suhtautuivat Kissaan halveksien. Kissan tavattua Näädän tällä menee jo paremmin ja Näätä opettaa Kissalle mm. ettei raha ole kaikki kaikessa mutta ystävyys on kultaakin kalliimpaa. Mielestäni kirja tuo ilmi myös sen, että koirakin on ystävä.

Kirja oli hieno ja kuvitus oli mielestäni upea. Joutuisin kuitenkin kaksi kertaa miettimään ennen kuin lukisin kirjan omalle lapselleni. Ei niinkään aiheen tai tarinan takia vaan pikemminkin sen takia, että pitäisi ensin keksiä itse vastaukset mahdollisiin kysymyksiin jotka lapsella voisi syntyä tarinasta. Liikutaan kuitenkin vaikeiden ja mutkikkaiden asioiden maailmassa joita vanhemmatkaan eivät välttämättä ymmärrä.

Kontio, Tomi
Koira nimeltään Kissa
Teos, 2015
Ill. Elina Warsta
p. 32

Description from back cover:
A dog is named as Kissa (Cat) because it’s left alone and when you are alone you’ll have to be as independent as cats are. But dog named Kissa is lonely, not independent, and everyone thinks she’s different. Everything changes when Kissa meets a man called Näätä (Pine marten) when she gets lost in the city. From friendship they’ll find home for homeless and fate for bereft, meaning for life and direction.

I think this is first picture book here in my blog. For the last books this year in our reading circle we are reading Koira nimeltään Kissa (Dog named Cat) by Kontio and Herra Lemu (Mr. Stink) by Walliams (I’ll post this later). Koira nimeltään Kissa is the only picture book we are reading.

I heard a while ago this book being hard. I think there’s divided opinions of it. Some have cried while reading it and said they wouldn’t read it to their children and others have loved it.

In my opinion, the book was original and different. I think I would have liked it as a child, but just because the main character was a dog. The story starts very sadly (maybe little bit too sadly?), but the ending is happy. The story is also educational. It teaches to tolerance of difference.

The different individuals in the book are dog named Kissa and homeless man called Näätä. Näätä doesn’t seem like scary wino at all, but very convivial man. Although, there is some reference of the drinking habits of Näätä. When I was a child I was afraid of the winos and even still I am little bit. But it’s more of because of the booze. I’m sure many winos are very nice persons, but it’s the booze that’s the problem and makes people scare.

Kissa has self-esteem problems. She’s lonely. There’s nothing else different about Kissa than she’s born out wild as a mutt. But the other dogs, pure-bred city dogs, despised her. After she met Näätä everything turned better and Näätä teaches to Kissa that money isn’t everything but friendship is more valuable than gold. In my opinion, the book also discloses that dogs are friends too.

The book was wonderful and the illustration was gorgeous. But I’d have to think twice before I would read it to my own child. It’s not because of the subject or the story but because I would have to first find the answers to all those questions that might rise in child’s head when the story goes on. The subject is so difficult and complicated that even the parents doesn’t necessarily have understanding of it. 

Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen / The Swan of Taivazala

English below

Peltoniemi, Sari
Taivazalan joutsen
Tammi, 2016
s. 237

Kuvaus kirjasampo.fi:

Kuka Kielisen asukkaista on avaimenkantaja? Uuden, jännittävän Avaimenkantaja-trilogian ensimmäinen osa.

Mirandan, Veeran ja Olavin kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä ja käsityksensä niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

Eräänä elokuun päivänä Kielisen kylän taivaalle ilmestyi merkillinen lintuparvi. Tavallisten lintujen lisäksi siinä oli papukaijoja ja undulaatteja ja jopa merikotka. Parvi kuljetti mukanaan koria, jossamatkusti Opri koiriensa Fanelin ja Fonarin sekä taivaskissa Natalian kanssa. Opri oli tullut Taivazalasta Kieliseen etsimään poikaansa.

Miranda alkaa ystäviensä Veeran ja Olvain kanssa selvittää, mikä Taivazala oikein on ja kuka on ryöstänyt Oprin pojan. Miksi hänet on ryöstetty Kieliseen? Ja mistä johtuu, että rehtori muuttuu yhä vihaisemmaksi ja sulkeutuu usein koulun tornikamariin? Mikä sairastuttaa Kielisen lapset?

Sari Peltoniemen kirjoittama ja Laura Haapamäen kuvittama Taivazalan joutsen on kiehtovan Avaimenkantaja-trilogian ensimmäinen osa. Seuraavat osat: Allmaan vaskitsa ja Vattenporin simpukka ilmestyvät 2017.

En päässyt sille kerralle lukupiiriin jossa tätä kirjaa käsiteltiin. Harmi, olisin halunnut tietää mitä muut siitä ajattelivat. Itse en meinaan pitänyt kirjasta niin paljon kuin olisi voinut olettaa.

En pitänyt Peltoniemen Suomusta ja pelkäsin, että tämä kirja on yhtä huono. Minulle tosin vakuutettiin, että kirja on parempi... Parempi se ehkä onkin, mutta jokin siitä jää silti puuttumaan.

Pakko myöntää, että kun ensimmäisen kerran kuulin kirjan nimen ja kuvauksen (pari lausetta) luulin kirjaa enemmän nuorten aikuisten tai ainakin nuortenkirjaksi. Kirja onkin ehkä hieman taipuvaisempi lastenkirjallisuuteen vaikka ehkä esiteineille tarkoitettu.

Tarina on sinänsä ihan mielenkiintoinen ja kekseliäs, mutta kerronta taas vain tökkii jotenkin. Hahmot jäävät kaukaisiksi, löyhiksi ja ei niin selkeiksi. Tuntuu, että tarinassa on huono rytmi. Asiat mennään sieltä mistä aita on matalin. Lukuinnostusta lisäsi kuitenkin upeat kuvat! Niitä katseli mielellään.

Kirjassa on kyllä tärkeää asiaa esim. kiusaamisesta. Harmitti suunnattomasti Olavin puolesta. Pidin myös Mirandan visuaalisesta puolesta. Aloin itsekin pohtimaan minkälainen minun tuntuni on tai minkä värinen olisin. Olen itsekin visuaalinen ihminen, mutta en ihan niissä sfääreissä mitä Miranda on. Haluaisin kiinnittää kyllä vielä enemmän huomiota yksityiskohtiin. Rehtori oli aivan kauhea ja alkoi oikein suuttuttamaan se epäreiluus.

Luola jäi mieleeni. Haluaisin itsekin mennä tutkimaan luolia tai ylipäänsä lähteä seikkailemaan.

Pidän Taivazalan nimistä, ne ovat erikoisia ja hyvin keksittyjä. Kirjasta tulikin tavallaan aika paljon mieleen Miyazakin animet. Valitettavasti niinkin paljon, että aluksi kuvittelin Oprin vanhaksi Miyazakimaiseksi vanhukseksi. Mikä virhe! Vasta kun näin kuvan Oprista tajusin, että kyseesä onkin nuori nainen.

Kylänä Kielinen vaikuttaa melkeinpä liian täydelliseltä. Se on hieno kylä jossa kaikki elävät sulassa sovussa. Hieno yhteisö. Sellaisia on vaikea löytää tosielämässä. Tavallaan haluaisin muuttaa Kieliseen mutta en tiedä onko se sitten jo liian kiiltokuvamainen paikka jotta siellä viihtyisi tällainen introvertti.

Myös kirjastonhoitajat mainitaan kirjassa! Näitä ajatellaan eräänlaisina noitina, mutta hyvinä noitina. Kyllä minä noita voin olla!

Vaikea sanoa kirjasta mitään. Se oli ihan jännittäväkin ajoittain, tarina oli hyvä, mutta jokin vain tökki. Tämän perusteella en tule lukemaan trilogian seuraavia osia.

Peltoniemi, Sari
Taivazalan joutsen
Tammi, 2016
p. 237

Description from kirjasampo.fi:

Who is the key bearer in the village of Kielinen? This is the first part in the new and exciting trilogy of Avaimenkantaja (Key bearer).

At the end of the summer starts fierce adventure which changes the lives of Miranda, Veera and Olavi and also changes their views on how they see the village of Kielinen and its inhabitants. Kielinen has an ancient connection to other worlds and the key bearer, who can shift between the worlds, is living among them.

On a night of August there’s strange flock of birds flying over Kielinen. There are ordinary birds in the flock but also parrots and undulates, even a sea eagle. The flock is carrying basket and in the basket there’s Opri with her two dogs Faneli and Fonari and sky cat Natalia. Opri has come from Taivazala to Kielinen to look for her son.

Miranda, Veera and Olavi will find out what Taivazala is and who has kidnapped Opri’s son. Why he’s been kidnapped into Kielinen? And why principal is turning even angrier and locks away in his tower? Why are the kids of Kielinen getting sick?

Taivazalan joutsen (The Swan of Taivazala) is the first part of the Avaimenkantaja trilogy written by Sari Peltoniemi and illustrated by Laura Haapamäki. The next parts Allmaan Vaskitsa (The Blindworm of Allmaa) and Vattenporin simpukka (The Clam of Vattenpor) will be published on 2017.

I couldn’t be on the reading circle when they talked about this novel. It’s a shame, because I would have liked to hear what others thought about it. I didn’t like the novel as much as you might have thought.

I didn’t like Peltoniemi’s novel Suomu and I was afraid this this was going to be as bad as it was. I was assured this would be better… Well, maybe it was better, but something was still missing.

I have to admit, first time I heard about the novel (few sentences) I thought this to be YA novel or at least youth book. But actually, it was more of like children’s book, even though I think it’s meant for pre-teens.

The story is interesting and inventive, but the problem is in the narration. Characters stay distant, slacking and not-so-clear. It feels like the novel has a bad rhythm. Things went on too easily. Luckily, my reading enthusiasm was boozed with the beautiful pictures. They were eye candy.

There were some important issues in the novel, for example bullying. I was so annoyed for Olavi. I also liked the visual side of Miranda. I started to think what would be my feel and what colour I would be. I’m a visual person myself too, but not so into little details like Miranda. I would like to pay more attention for the small things and details. Principal was awful and the unfairness got me angry.

I remember the cave. I would also like to investigate caves or go for adventures in the first place.

I liked Taivazala’s names, they are original and well made. The novel kind of reminded me of the animes by Miyazaki. Unfortunately, maybe too much because at first I thought Opri to be an old woman like in Miyazaki’s animes. What a mistake! Not until I saw picture of Opri, I realised she’s a young woman.

The village of Kielinen was almost too perfect. It’s a wonderful village where everyone is living in harmony. That’s hard to find in real life. In a way, I would like to move to Kielinen but I’m not sure if  it would be too much of perfect for introvert like me.

Librarians were also mentioned in the novel! They were referred to as witches, but good witches. I could be witch!

It’s hard to say anything about the novel. It was exciting at times, the story was good, but something wasn’t just right. After reading this, I won’t read the next parts of the trilogy.